ANTONIUS. Hei, hei, mitä hittoa te täällä puuhaatte?
HERMAN. En minä aio puuhata mitään, vaan päästäkseni puuhaamasta minä
aion hirttäytyä. Jos suvaitsette tehdä seuraa minulle, niin se minua
suuresti ilahduttaa.
ANTONIUS. Ei tee mieleni, pahus vieköön; mutta mikä saattaa teidät niin
mielettömään tekoon?
HERMAN. Kuulkaa, Anttoni! Ei maksa vaivaa teidän siinä puhua. Minä aion
hirttäytyä; ellei se tapahdu tänään, niin se tapahtuu huomenna. Ennen
kuolemaani pyytäisin teiltä vain, että veisitte kunnioittavat
terveiseni rouva pormestarinnalle ja ryökkynälle ja käskisitte heitä
teettämään minulle tällaisen hautakirjoituksen:
Pysähdy, matkamies!
Tässä riippuu pormestari von
Bremenfeld,
joka ei koko pormestaruutensa
aikana yhtään hetkeä nukkunut.
Mene ja tee sinä samoin.
Kenties ette tiedä, rakas Anttoni, että minusta on tullut pormestari,
että minä olen saanut viran, jota hoitaessani en tiedä, mikä on
valkoista ja mikä mustaa, ja johon tunnen olevani vallan kykenemätön.
Sillä olen huomannut monista harmillisista, minua kohdanneista
seikoista, että on suuri ero olla esivallan housuissa ja puhua
esivallasta.
ANTONIUS. Hahahahahaa!
HERMAN. Älkää naurako minulle, Anttoni. Se on pahasti tehty.
ANTONIUS. Hahahahaa! Nyt huomaan, kuinka asian laita oikeastaan on:
Olin äsken eräässä ravintolassa, siellä kuulin ihmisten nauravan ihan
katketakseen eräälle ilveilylle, joka oli pantu toimeen Herman
Bremeniläisen kustannuksella. Muutamat nuoret miehet näet olivat
uskotelleet hänelle, että hän muka oli päässyt pormestariksi,
nähdäkseen miten hän käyttäytyisi siinä virassa. Minuun koski kovasti,
kun kuulin siitä kerrottavan. Ja minä läksin heti tänne varoittamaan
teitä siitä.
HERMAN. Enkö minä sitten olekaan pormestari?
ANTONIUS. Ette. Kaikki tyynni on pilantekoa, sen he ovat keksineet,
että teistä lähtisi hulluus puhua ja paasata korkeista asioista, joita
ette ymmärrä.
HERMAN. Eikö sekään ole totta, tuo puhe vieraasta presidentistä?
ANTONIUS. Ei tietysti.
HERMAN. Eikä hattumaakarien asia?
ANTONIUS. Kaikki tyynni on keksaistua.
HERMAN. Eikä merimiesten mellakka?
ANTONIUS. Ei, ei.
HERMAN. Hitto sitten itsensä hirttäköön! Geske! Engelke! Petteri!
Henrik! Tänne kaikki tyynni!