HERMAN. Rakas eukkoseni, mene työhösi jälleen; meidän pormestaruutemme
päivät ovat nyt lopussa!
GESKE. Lopussa?
HERMAN. Niin, niin. Ne ovat lopussa; jotkut vekkulit ovat yksissä
tuumin tehneet meistä pilaa.
GESKE. Tehneet meistä pilaa? Silloin he saavat köniinsä, koska ovat
meistä pilaa tehneet, ja sinä kanss'. (Antaa Hermannille korvapuustin.)
(Herman antaa vaimollensa lujasti selkään.)
GESKE. Voi, rakas ukkoni! Älä lyö minua enää! Lopeta, lopeta, ukko
kulta!
HERMAN. Pane nyt mieleesi, eukkoseni, etten minä enää ole
politikoitsija enkä sentähden laske enää kahteenkymmeneen, kun saan
korvapuustin. Tästä puoleen aion järjestää elämäni toisin, poliittiset
kirjani minä viskaan uuniin ja pidän huolta vain ammatistani tästä
puoleen. Minä varoitan myös kerta kaikkiaan jokaista teistä siitä, että
jos minä vain näen poliittisen kirjan kenen kädessä tahansa tai jos
joku tuo semmoisen minun talooni, silloin sen peijakas ottaa.
HENRIK. Minulla puolestani ei ole mitään pelättävää, herra pormestari,
sillä minä en osaa lukea enkä kirjoittaa!
HERMAN. Jätä pois siitä sanasta ensimmäinen pöräys ja sano minua muitta
mutkitta mestariksi niinkuin ennenkin, sillä minä olen kannunvalaja ja
tahdon kuolla kannunvalajana. Kuulkaa, herra Antonius! Minä tiedän,
että te olette katsonut hyvällä silmällä minun tytärtäni. Minun entiset
päähänpistoni ovat olleet esteenä teidän rakkaudellenne. Nyt saatte
hänen isänsä ja äitinsä suostumuksen, niin että jos teillä on vielä
samat vakaat aikomukset, ei esteitä ole olemassa.
ANTONIUS. Niin, minä pysyn aikomuksessani ja pyydän häntä vaimokseni.
HERMAN. Mitäs sinä siihen sanot, Geske?
HENRIK. Vielä häntä kysyy; rouva pormestarinna on aina ollut sen liiton
puolella.
GESKE. Suus kiinni, vekkuli! Osaanhan minä vastata itse puolestani.
Minä olen, ukko kulta, antanut siihen suostumukseni jo kolme vuotta
sitten.
HERMAN. Sinulta ei tarvitse kysyäkään, Engelke! Tiedän, että sinä olet
häneen niin rakastunut kuin rotta juustoon; eikö totta?
HENRIK. Vastatkaa, ryökkynä!
HERMAN. Jos tietäisin, että sinä ilkeyttäsi meitä näin arvonimillä
puhuttelet, niin sinulle kävisi huonosti.
HENRIK. Ei, en millään muotoa, hyvä mestari! Mutta ei voi niin äkkiä
luopua vanhasta tavasta.
HERMAN. Antakaa siis kätenne toinen toisellenne, te kaksi. Kas niin,
kaikki on hyvin. Huomenna laitetaan häät. Henrik!
HENRIK. Niin, herra pormestari! Anteeksi, mestari.
HERMAN. Polta kaikki minun poliittiset kirjani; sillä en kärsi enää
silmissäni sellaisia, jotka ovat saattaneet päähäni mokomia houreita.