HERMAN. Minä makaan lattialla.
HENRIK. Kyllä minä sen näen.
HERMAN. Tule heti auttamaan!
HENRIK. Onhan pormestari sanonut, etten minä saa liikkua paikaltani.
HERMAN. Perhanan poika! (Nousee itse.) Kolkutetaanko siellä taas ovea?
HENRIK. Kolkutetaan. -- Ketä tahdotte tavata?
PORVARI. Minä olen hattumaakarien ammatinvanhin, minulla on
valittamista pormestarille.
HENRIK. Täällä on hattumaakarien ammatinvanhin valituksineen.
HERMAN. Äh, enhän minä voi pitää päässäni muuta kuin yhden asian
kerrallaan. Kysy häneltä, mitä asia koskee.
PORVARI. Se on liian laaja. Minun täytyy saada puhua itse herra
pormestarin kanssa. Tunnissa se on tehty, sillä minun valitukseni
sisältää vain kaksikymmentä pykälää.
HENRIK. Hän sanoo tahtovansa puhua itse herra pormestarin kanssa, sillä
hänen pykälänsä sisältävät vain kaksikymmentä valitusta.
HERMAN. Ah, Jumala auttakoon minua syntistä miesparkaa, minä olen jo
ihan päästäni pyörällä. Käske hänen tulla.
PORVARI. Ah, herra pormestari! Minä köyhä mies olen kärsinyt suurta
vääryyttä, kyllä pormestari käsittää sen heti, kun saa kuulla asian.
HERMAN. Teidän pitää tehdä se kirjallisesti.
PORVARI. Minä olen sen kirjoittanut tähän neljälle arkille.
HERMAN. Henrik, siellä kolkuttaa taas joku!
HENRIK. Ketä te tahdotte tavata?
TOINEN PORVARI. Minä tuon pormestarille valituksen hattumaakarien
ammatinvanhinta vastaan.
HERMAN. Kuka siellä? Henrik!
HENRIK. Siellä on tämän miehen riitaveli.
HERMAN. Jättäköön anomuksensa sinulle. Pysykää te, hyvät miehet,
molemmat porstuassa niin kauan! Henrik!
HENRIK. Mitä, herra!
HERMAN. Etkö sinä voi auttaa minua hiukan oikealle tolalle? En tiedä
mistä aloittaisin. Lue minulle hattumaakarin vaatimus!
HENRIK (lukee).
"Jalosukuinen, korkeasti oppinut, ankara, luja herra pormestari!
"Tämän jalon kaupungin kunnioitettavan porvariston kunnianarvoisen
seuran esivaltuutettuna esiinnyn minä allekirjoittanut N.N.,
kunnianarvoisen hattumaakariammattikunnan halpa ammatinvanhin, ja
ensinnäkin lausuttuani sekä suuresti kunnioittavan että rakkaan
onnitteluni sen johdosta, että niin arvokas ja korkeasti valistunut
mies on kohonnut niin korkeaan korkeuteen, minä syvimmässä nöyryydessä
edestuon suurimman, vaarallisimman ja iljettävimmän väärinkäytöksen,
minkä turmeltunut aika ja vielä turmeltuneemmat ihmiset tässä
kaupungissa ovat aikaansaaneet, toivossa, että teidän jaloutenne
keksisi sille parannuskeinon. Asia on se, että kamasaksat tässä
kaupungissa eivät pelkää eivätkä häpeä julkisesti myydä ja kaupitella
kokonaisia pakkoja erästä verkaa, jota he kudottavat kastorista elikkä
majavankarvoista; surkeassa, tyhmässä julkeudessaan he kudottavat
päällepäätteeksi tästä aineesta sukkia, vaikka tunnettu asia on, että
majavankarvat kuuluvat meidän ammatillemme, jonka tähden me
hattumaakariraukat emme kullallakaan voi punnita elinkeinomme
jatkumista varten tarvittavia karvoja, sillä arvoisa yleisö on tottunut
saamaan hattunsa kymmenestä ja kahdestakymmenestä riksistä
korvaamattomaksi vahingoksi meidän elinkeinollemme, mikäli se koskee
mainettamme ja tulojamme. Suvaitkoon herra pormestari siis punnita
myötäseuraavia kahtakymmentäneljää tärkeätä syytä ja pontta, joiden
nojalla me hattumaakarit pidämme itsemme yksinoikeutettuina käyttämään
kastoria, nimittäin 1) että ikiammoisista ajoista yleisenä maantapana
on ollut käyttää kastorihattuja, mikä monen historiasta otetun sitaatin
ja käräjillä laillisesti kuulusteltujen todistajien kautta todistaa
mahdetaan. Ensiksi: historian kautta -- - -"
HERMAN. Hyppää yli historian!
HENRIK. "Käräjätodistajien kautta, että Adrian Nilsen,
seitsemänkymmenenyhdeksän vuoden vanha, muistaa isänsä isoisän
sanoneen -- --"
HERMAN. Hyppää senkin yli, mitä hän on sanonut.
HENRIK. "Toiseksi: että on kohtuuttoman ylellistä käyttää sukiksi ja
vaatteiksi niin kalliita karvoja, mikä sotii kaikkea hyvää tapaa ja
järjestystä vastaan, erittäinkin sen jälkeen kuin meille tuodaan niin
paljon kalliita, hienoja vaatteita Englannista, Ranskasta ja
Hollannista, niin voitaisiin vallan hyvin tyytyä näihin, sortamatta
rehellistä miestä hänen ammatissaan -- -- --"
HERMAN. Riittää, riittää, Henrik! Minä käsitän, että oikeus on ammatin
vanhimman puolella.
HENRIK. Mutta minä olen kuullut, että esivallan aina tulee kuunnella
molempia riitapuolia ennen tuomion langettamista; eikös minun sentähden
pidä lukea myöskin vastapuolen vastaus.
HERMAN (antaa Henrikille vastapuolen valituksen). No lue!
HENRIK. "Teidän Korkeasukuinen Ylhäisyytenne, korkeasti valistunut ja
korkeasti valtioviisas Herra Pormestari!
"Niin korkealle kuin teidän ymmärryksenne kohoo muiden yli, niin
korkealle nousee myöskin iloni muiden yli kuultuani, että te olette
kohonneet pormestariksi; mutta minä olen tullut sen asian tähden, että
hattumaakarit tekevät minulle kiusaa eivätkä anna minun myydä
kastorista valmistettuja kankaita ja sukkia. Minä tiedän kyllä, mitä he
tahtovat, he tahtovat yksinomaisen oikeuden myydä kastoria ja he
tahtovat, ettei kastoria saisi käyttää muuhun kuin hattujen
valmistamiseen, mutta he eivät sitä ymmärrä. Hassunkuristahan on
käyttää kastorihattuja, niitä pidetään kainalossa, ei ne lämmitä eikä
ne ole muuksikaan hyödyksi, ja olkihattu tekee saman viran. Sitävastoin
kastorisukat ja -vaatteet ovat lämpöiset ja pehmeät, ja jos pormestari
vaan olisi koettanut niitä, mikä myös ajan ollen voi tapahtua, niin te
tunnustaisitte sen itse -- -- --"
HERMAN. Lopeta, kyllä riittää, tämähän on myös oikeassa.
HENRIK. Mutta onhan päivänselvää, etteivät molemmat voi olla oikeassa.
HERMAN. Kumpi sitten?
HENRIK. Tietäköön sen Jumala ja pormestari.
HERMAN (nousee kävelemään). Tämähän on perhanan sotkuinen asia. Henrik,
etkö sinä, pässinpää, voi sanoa minulle, kumpi on oikeassa? Miksikä
minä annan sinulle, senkin vintiölle, ruoan ja elatuksen? (Sitten
kuuluu melua käytävässä ja hän kysyy:) Mikäs meteli siellä käytävässä
on?
HENRIK. Ne kaksi porvaria ovat tukkanuottasilla.
HERMAN. Mene sanomaan heille, että heidän pitää kunnioittaa pormestarin
asuntoa.
HENRIK. On parasta, herra, antaa niiden tapella rauhassa, sitä pikemmin
heistä taas ehkä tulee ystävykset. Jumala varjelkoon, luulenpa heidän
aikovan murtautua huoneeseen, kuulkaas vaan, kuinka ne jyskyttävät
ovea.
(Herman von Bremenfeld ryömii pöydän alle ja piiloutuu.)
HENRIK. Kuka kolkuttaa?
LAKEIJA. Minä olen tullut vieraasta residenssikaupungista, minun
herrallani on tärkeätä asiaa pormestarille.
HENRIK. Mihinkä hiivattiin se pormestari katosi? Ottiko piru
pormestarin? Herra pormestari!
HERMAN (pöydän alla, kuiskaa hyvin hiljaa). Henrik! Kuka se oli?
HENRIK. Vieras presidentti tahtoo tavata herraa.
HERMAN. Käske hänen tulla uudestaan puolen tunnin päästä ja sano, että
minun luonani on kaksi hattumaakaria, joiden asia minun on
selvitettävä. Henrik! Käske porvarienkin mennä matkoihinsa huomiseen
asti. Jumala auttakoon minua miesparkaa, pääni on pyörällä, etten tiedä
mitä minä puhun tai teen. Etkö voi minua auttaa tästä pulasta, Henrik?
HENRIK. En tiedä herra pormestarille sen parempaa neuvoa kuin mennä
hirteen.
HERMAN. Mene hakemaan minulle se "Poliittinen lipeäkala", joka on
työhuoneeni pöydällä, se on vaaleakantinen, saksalainen kirja; kenties
siinä on sanottu, miten minun pitää vastaanottaa vieraita
presidenttejä.
HENRIK. Haluaako pormestari sinappia ja voita kalan höysteeksi?
HERMAN. Se on kirja, vaaleakantinen kirja.
(Sillä aikaa kuin Henrik on poissa, kävelee pormestari ja
repii ajatuksissaan hatuntekijän asiapaperin palasiksi.)
HENRIK. Tässä on kirja. Mutta mitä herra pormestari nyt repii
palasiksi? Se on, totta vieköön, ammatinvanhimman valituskirja.
HERMAN. Ah, tein sen hajamielisyydessäni. (Ottaa kirjan ja paiskaa
lattialle.) Luulenpa, että minun on parasta seurata sinun neuvoasi ja
mennä hirteen.
HENRIK. Hei vaan, sieltä kuulun taas kolkutusta. (Menee ulos, palaa
taas huoneeseen itkien.) Voi, herra pormestari! Auttakaa, herra
pormestari!
HERMAN. Mitä nyt?
HENRIK. Siellä on kokonainen rykmentti merimiehiä oven takana, ja ne
huutavat: Jollei meille anneta oikeutta, niin me lyömme kaikki
pormestarin ikkunat säpäleiksi. Yksi niistä heitti minua kivellä
selkään, voi, voi, voi.
HERMAN (kömpii taas pöydän alle). Henrik, pyydä rouva pormestarinnaa
tulemaan ulos ja pitämään niitä komennossa; ehkä ne pitävät
naishenkilöä kunniassa.
HENRIK. Niin, niin, saattepa nähdä, että laivamiehet osaavat pitää
naista kunniassa; jos pormestarinna menee ulos, niin ne luultavasti
vievät hänet väkisin, ja sitten on viimeinen villitys pahin.
HERMAN. Mitä vielä! Sehän on vanha vaimo.
HENRIK. Ei ne merimiehet sillä niin suuresti väliä pidä; minä ainakaan
en uskaltaisi sillä tavoin lähettää vaimoani. Siellä kolkuttaa taas
joku: avaanko minä?
HERMAN. Älä, älä, minä pelkään, että ne merimiehet tulevat. Ah, jospa
olisin jo haudassa. Henrik, juokse kuuntelemaan ovelta, kuka siellä on.
HENRIK. Kas niin, ne tulevat kuin tulevatkin ilman muuta sisään, siellä
on kaksi raatiherraa.