I ASIANAJAJA. Sydämemme syvimmästä pohjasta toivotamme me
jalosukuiselle herra pormestarille onnea tähän korkeaan asemaan
kaupungissamme ja me toivomme, ettette lempeydessä, varovaisuudessa
ettekä valppaudessa anna perään kellekään edeltäjistänne, koska teidän
jalosukuisuutenne ei ole raivannut itselleen tietä tähän korkeaan
virkaan rikkauden, sukulaisuuden eikä ystävien kautta, vaan omien
tunnustettujen suurien avujenne, oppinne ja kokemuksenne kautta
valtioasioissa.
HERMAN. Tres humble servitöör!
II ASIANAJAJA. Iloitsemme erittäinkin siitä, että olemme saaneet
sellaisen esivallan, jolla ei ainoastaan ole vakaa jumalallinen
ymmärrys...
HERMAN. Minä kiitän Jumalaa.
II ASIANAJAJA. ... vaan joka on tunnettu siitä, että se on ystävällinen
kaikkia kohtaan, ja jonka suurin ilo on kuunnella kansan valituksia ja
saattaa asiat taas oikealle tolalle, sillä sanonpa sen suoraan, olin
ihan ilosta pyörtyä kuullessani sen uutisen, että vaali oli langennut
herra pormestari von Bremenin osalle.
HENRIK. Hyvät herrat, sanokaa von Bremenfeld.
II ASIANAJAJA. Pyydän nöyrimmästi anteeksi, minun piti sanoa pormestari
von Bremenfeld! Olemme saapuneet tänne tänään, ensiksi lausuaksemme
alamaisen onnentoivotuksemme, toiseksi neuvotellaksemme teidän
jalosukuisuutenne kanssa eräästä riita-asiasta, mikä on syntynyt meidän
päämiestemme välillä; olimme päättäneet jättää tämän riita-asian lain
ja oikeuden haltuun, mutta olemme sitten tarkemmin ajatelleet ja
ajanhukan ja oikeudenkäyntikulujen välttämiseksi aikoneet alistaa
asiamme herra pormestarin ratkaistavaksi. Johonka ratkaisuun me
lupaamme tyytyä.
(Herman istuutuu ja antaa muiden seisoa.)
I ASIANAJAJA. Molemmat meidän päämiehemme ovat naapureita, mutta
juokseva vesi, jota joeksi kutsutaan, erottaa heidän maansa toisistaan.
Nyt tapahtui kolme vuotta sitten, että vesi lohkaisi ison maapalan
minun päämieheni maasta ja kuljetti sen vastapuoleni pelloille. Saako
hän sen nyt omistaa, ei suinkaan? Sanotaanhan: _nemo alterius damno
debet locupletari_. Tällä tavallahan hänen päämiehensä hyötyisi minun
päämieheni vahingoksi, ja se sotii selvästi vastoin _aequitatem
naturalem_. Herra pormestari, eikö asia ole niin?
HERMAN. On kyllä, väärinhän on vaatia sellaista. Olette oikeassa,
herra!
II ASIANAJAJA. Mutta sanoohan Justinianus nimenomaan libro secundo
Institutionum, titulo primo, de Alluvione...
HERMAN. Mitä helkkaria minä välitän Justinianuksesta tai Aleksanteri
suuresta, nehän elivät monta tuhatta vuotta ennen kuin Hampuri
rakennettiin, kuinka he voisivat tuomita asioissa, joita ei heidän
aikanaan vielä ollut tapahtunutkaan?
II ASIANAJAJA. Minä toivon kuitenkin, ettei teidän jalosukuisuutenne
hylkää lakeja, joita koko Saksanmaa noudattaa.
HERMAN. En minä sitä tarkoittanut, te käsititte minut väärin, minä
tarkoitin... (Hän yskii väliin.) Olkaa hyvä, esittäkää edelleen
asiaanne.
II ASIANAJAJA. Näin kuuluvat Justinianuksen sanat: _quod per alluvionem
agro tuo flumen adjecit, jure gentium tibi adquiritur_.
HERMAN. Herra asianajaja. Te puhutte niin perhanan nopeasti, sanokaa se
hiukan selvemmin.
(Asianajaja sanoo toistamiseen ja hitaasti.)
HERMAN. Oh, herra, te äännätte latinaa niin perhanan hassusti, puhukaa
äidinkieltänne, sillä tulette paremmin toimeen. En sano tätä sen
tähden, että olisin latinan vihaaja, sillä minä puhun toisinaan
tuntikausia latinaa palvelijani kanssa. Eikös ole totta, Henrik?
HENRIK. On vallan ihmeellistä kuulla herran puhuvan latinaa, sillä minä
vannon, että kyynelet vuotavat silmistäni, kun sitä ajattelen. On ihan
kuin kuulisi herneiden kiehuvan padassa, niin nopeasti kierivät sanat
hänen suustaan. Lempo sen tietäköön, kuinka ihminen voi puhua niin
nopeasti. Mutta mitäs ei tee pitkä harjoitus.
II ASIANAJAJA. Jalosukuinen herra pormestari! Justinianus sanoo näin:
Minkä virta lohkaisee toisen pellosta ja heittää sinun maallesi, olkoon
sinun omasi.
HERMAN. Niin, minun ymmärtääkseni Justinianus on oikeassa, sillä hän
oli kunnon mies, ja minä kunnioitan häntä niin suuresti, etten tahdo
kumota hänen tuomiotansa.
I ASIANAJAJA. Mutta, herra pormestari! Minun vastapuoleni lukee lakia
niinkuin piru raamattua. Hän unohtaa sen, mikä heti seuraa: _per
alluvionem autem videtur id adjici, quod ita paulatim adjicitur, ut
intelligi non possit, quantum quoquo temporis momento adjicitur_.
HERMAN. Anteeksi, hyvät herrat, minun täytyy mennä raastupaan, kello
löi jo puoli viisi. Henrik, koeta käytävässä sovittaa asia heidän
välillään.
I ASIANAJAJA. Oi, herra pormestari! Lausukaa edes yhdellä sanalla
mielipiteenne!
HERMAN. Herrat, te olette molemmat oikeassa, kumpikin tavallanne.
II ASIANAJAJA. Kuinka me molemmat voisimme olla oikeassa? Minä olen
sitä mieltä, että koska minä olen oikeassa, niin vastapuoleni on
väärässä. Justinianuksen laki on nimenomaan minun puolellani.
HERMAN. Suokaa anteeksi, minun täytyy heti mennä raastupaan.
I ASIANAJAJA (pidättäen pormestaria). Olenhan minä näyttänyt toteen,
että Justinianuksen sanat ovat minun puolellani.
HERMAN. Niin, se on totta, Justinianus on teidän molempain puolella,
miks'ette siis, perhana vieköön, sovi riitaanne? Te ette tunne
Justinianusta niin hyvin kuin minä; kun hän ripustaa kaapunsa
molemmille hartioilleen, merkitsee se niin paljon kuin hän tahtoisi
sanoa nämä sanat: menkää tiehenne, senkin paapattajat, ja sopikaa asia!
II ASIANAJAJA. Herra pormestari! Täytyyhän verrata eri pykäliä
toisiinsa voidakseen oikein ymmärtää lainsäätäjän ajatusta; eikö heti
seuraavassa pykälässä sanota: _quod si vis fluminis de tuo praedio_...
HERMAN. Jättäkää minut, te hullut käräjäpukarit! Kuulettehan, että
minun täytyy mennä raastupaan!
I ASIANAJAJA. Ei, herra pormestari, silmänräpäys vain, kuulkaamme nyt,
mitä Hugo Grotius sanoo.
HERMAN. Piru vieköön sekä teidät että Ruotuksen, mitä minulla on
tekemistä Ruotuksen kanssa? Hän oli armenialainen, mitä hittoa meitä
liikuttaa ne lait, joita on laadittu jossain Armeniassa! Henrik, aja ne
ulos ovesta!
(He menevät. Henrik riitelee käytävässä, syöksyy suin päin
sisään akan seuraamana, akka olkoon valepuettu mieshenkilö.)
AKKA (tarttuu pormestarin rintaan huutaen). Mikä esivalta säätää
sellaisia kirottuja lakeja, että mies saa pitää kahta vaimoa? Mutta
kyllä Jumalan rangaistus teitä kohtaa!
HERMAN. Oletko sinä akka hullu, kuka perhana on sellaista ajatellut?
AKKA. Älä, älä, älä! Minä en mene, ennenkuin näen sydämestäsi verta
priiskuvan!
HERMAN. Ai... auttakaa! Henrik! Petteri!
(Petteri tulee ja kiskoo akan pois. Henrik, joka piiloutui,
auttaa vihdoin Petteriä.)