Siten kului kuukausi toisensa perästä, taistelevain puolueiden
antamatta hiuksenkaan vertaa perää toisillensa. Lumivalkoinen talvi
alkoi jo kadottaa värinsä puhtautta, harmaat jäät ja tummat pilkut
pelloilla ja niityillä ennustivat kevään koittoa. Erään rukouskokouksen
jälkeen, josta Anni oli palannut kotiin enemmän liikutettuna kuin
tavallisesti, oli Matti ankarasti kohdellut häntä ja viimein
käsinkoskevastikin sekä uhannut aivan tuntuvasti rangaista, jos hän
vielä kerran uskalsi rikkoa hänen selvää kieltoansa. Häpeissään,
haluttomana, tyytymättömänä itseensä ja onnettomana kuten aina näiden
oikeutetun mustasukkaisuuden ja suuttumuksen kohtausten jälkeen oli hän
lähtenyt pariksi päiväksi metsälle virkistämään mieltänsä. Hän rakasti
kiihkeästi metsästystä. Kaakkois-Suomessa on muuten vähä metsästäjiä
enimmäkseen siitä syystä, että kaikki metsästys on ollut ankarasti
kiellettynä lahjoitusmaiden herrain aikana. Joitakuita innokkaita
linnustajia oli kuitenkin, ja niistä oli Reijonen yksi. Hän läksi nyt
aikaisin aamulla ennen auringon nousua. Ensin hän kuitenkin meni
huviksensa lintuaittaansa, vanhaan, jo kaatumaisillaan olevaan
huoneesen, joka lähellä pihaa seisoi yksinään ikivanhan koivikon
suojassa. Siellä hän valmistihe metsästyksen viehätykseen ja itsekseen
iloitsi mieshukasta, jota hän oli saanut aikaan teyrien, metsäkanain,
metsojen ja pyiden joukossa. Matti oli näet lintukauppias, hän ampui,
pyyteli ansoilla, osti ja möi lintuja Pietarin herkkukauppiaille.
Siellä riippui hänen aitassaan sadoittain teyrejä, teräkseltä
kiiltävässä puvussa, kuusenhavuja avonaisessa nokassa. Purpuranpunainen
pilkku silmäin päällä näytti kuolettavalta haavalta. Muhkea urosmetso
riippui siinä, pitkät kaulahöyhenet viimeisen kerran pöyristettynä; ei
se kurkku ollut koskaan enää saava aikaan niitä kellonääniä, jotka
viehättävät rakastuneita naaraksia. Teyrimetso, syntynyt sekasuvusta,
riippui kankeana ja kylmänä emonsa naarasmetson ja isonsa urosteyrin
välillä. Metsäkana, valkoiset housut jalassa, ja töyhtöpää pyy, kaikki
olivat uhranneet henkensä kylmällä kinoksella, että sitte Pietarin
paraimmissa ravintoloissa kiihottaisivat jonkun herkkusuun ruokahalua.
Kirkasvärisiä sirkkusia ja tilhejä riippui siinä, kaikki kankeiksi
jäätyneinä ja valmiina vietäväksi johonkin muotikauppaan tai
turkkurille, Mutta kiusojen ja ikävyyksien unhottamisen sijasta sai
Matti yhden huolen lisäksi. Nyt oli näet talvipakkanen lopussa ja
linnut täytyi tukuttain muuttaa rahaksi, ett'eivät pahenisi.
Tyytymättömänä lukitsi hän aittansa ja läksi teyrivajaansa. Se oli
vanhan, visapahkaisen koivuryhmän juuressa, jotka pilviä tavoittelevina
ja yksinään seisoivat hoitamattomassa vesakossa. Neljän- tai
viidenkymmenen askeleen päässä oli aukea paikka, jossa teyrit
tavallisesti leikittelivät ja tanssivat. Oli aikaisin aamulla. Tuuli
vielä uinueli, kuin aurinko nousi metsän yli keveiden, untuvaisten,
pitkäjuovaisten pilvien keskellä. Heti muuttui kaikki aikaisen kevään
karvaiseksi. Ilmaisena, vienon punasinervän karvaisena seisoi koivikko
ja haavikko, silmikot paisuvina. Vesakon tiheikköihin painuivat
syreenin karvaiset varjot yhä alemmaksi, mikäli aamuvalo hajoitti
opaalin väristä utua. Lumikinokset olivat huvenneina, vesojen ja
kantojen lävistäminä, ohuina peitteinä soilla ja niityillä; ainoastaan
siellä täällä välkkyi joitakuita jääkristalleja. Nyt kajahti palokärjen
metallilta helisevä, surumielinen ääni aamusoittona läpi kirkkaan
ilman. Nuori varisparikunta heräsi heti ja ryhtyi innokkaasti pesäänsä
rakentamaan, miettivästi ja raskaasti lentäen läpi vesakon. Teyrikukot
heräsivät koivujen korkeimmissa latvoissa, ojensivat kaulojansa ja
räpyttivät tummia, terässinisiä, valkojuovasia siipiään. Sitte alkoi
vanhin kukko leikin, päästäen hienon vihellysäänen, monimutkaisen ja
erilaisessa tahdissa, sitte tuon puhalluksen, joka viehättää
metsämiestä, sillä nyt hän tietää leikin todella alkavan. Tätä
puhallusta muut kukot eivät voi vastustaa, he levittävät purstonsa
viuhkan muotoon, pörhistävät kaulahöyhenensä ja alkavat kuhertaa.
Silloin lentää vanha kukko päättävästi alas koivusta ja laskeutuu
aukealle paikalle maahan. Yksitellen lentävät toiset kukot alas, nuorin
viimeksi. Silloin alkaa leikki tanssineen ja lauluineen, kukko toisensa
perästä lentää kokouspaikkaan, ne poljeksivat ohutta lunta niin, että
se roiskuu ylös ilmaan, pyörivät, siivet vähän ylhäällä, hierovat
nokkaa ja kaulaa maahan niin, että höyhenet pölisevät, kuhertavat ja
viheltävät rakkautensa aamulaulua, Kuin joku nuori kukko kiihtyy
liiaksi, ottaa vanha sitä niskasta, laahaa pois ja palaa kujerrellen ja
voitostaan ylpeänä, mitä hullunkurisimmasti tepastellen leikkipaikkaan,
ja mitä kauemmin leikkiä kestää, sitä enemmän nämä muhkeat linnut
kiihtyvät.
Matti ei voinut olla vertailematta näitä kiihtyneitä lintuja ja
hihhuleja toisiinsa. Rukouksesta ja veisuusta päihtyneinä, tunteet
kiihottuneina mielipuolisuuden rajalle asti, pitivät nekin tanssejansa.
Katkerasti hymyillen nosti hän pyssynsä kaataakseen yhden teyrin,
hänellä oli jo sormi liipasinta vasten, kuin eläin, koiran kokoinen,
yht'äkkiä kuin nuoli viskautui pitkällä hyppäyksellä joltakin vanhan
koivun oksalta alas, sieppasi kiinni kurkusta juuri sen teyrin, jonka
Matti oli valinnut saalikseen, ja ennen, kuin hämmästynyt metsämies
ehti tointua, levittivät teyrit, sekä kukot että kanat, siipensä ja
läksivät humisten pakoon, vaan ilves hitaasti käveli pois saaliinensa.
Tajuttomasti välähti Matti Reijosen mielessä yksi ajatus, hänen
voimattansa tehdä siitä selkoa: noin pitäisi minunkin tehdä
teyrikukolleni kotona, kerran vain puristaa kurkusta, niin olisi se
leikki lopussa. Matti kauhistui itse tuota ajatusta ja koetti niin pian
kuin mahdollista karkoittaa sitä mielestään. Hän katsoi ilvestä, tuossa
se vielä seisoi pajupensaan alla syömässä aamiaistansa. Hän tuiskautti
rohkealle ryövärille haulipanoksen, voimatta sillä juuri mitään
vaikuttaa, sillä ilves yhdellä hyppäyksellä katosi vesakkoon. Tästä
paikasta oli teyrin pyynti loppunut pitkäksi ajaksi, sillä missä ilves
liikkuu, siinä teyrit eivät suinkaan ryhdy leikkiinsä, vaan etsivät
rauhallisempia paikkoja.
Äkeissään tästä uudesta vastoinkäymisestä läksi Matti astuskelemaan
kotiin päin. Puoli matkassa tapasi hän erään tuttunsa, joka oli menossa
lähimmälle rautatien-asemalle. Reijonen läksi mukaan tekemään
lintukauppaa. Mutta tämä päivä oli kerrassaan onnettomuuden päivä, hän
sai kuulla ruplan kurssien alenneen yht'äkkiä uskomattomasti. Hän
joutui huonoon seuraan, ja kuin hän viimein myöhään illalla läksi
kotiinsa päin, oli hän jotenkin juovuksissa ja suutuksissa itseensä ja
koko maailmaan.