Edellisen illan tapausten jälkeen oli Tobiaalla ihan itsestään ensi
sija veljien joukossa, hänen tykönsä tulivat kaikki, jotka tahtoivat
kuulla lohdutuksen ja vapahduksen sanaa, häneen pani seurakunta
toivonsa; mutta ensimmäisenä hän myöskin sai ottaa vastaan kovimmat
iskut ja kestää pahimmat myrskyt. Ei kukaan loukannut, vielä vähemmin
kurittanut vanhaa Brandtia rankasematta. Hänellä oli valtaa, kykyä,
jopa hyvää tahtoakin oikein esimerkiksi rangaista sellaisia hutiluksia,
nurkkasaarnaajia ja rahjuksia kuin nuori Tobias. Hän kirjoitti
piispalle ja tuomiokapitulille, joka määräsi pidettäväksi kuulustelun
ja annettavaksi varoituksen, jos voitiin todistaa olevan väärää oppia.
Kuulustelu tuli oikeaksi väittelyksi, josta molemmat vastapuolueet
tietysti läksivät saamatta kumotuksi toinen toistansa. Mitä toiseen
puolueesen, vanhaan Brandtiin koskee, oli hän väittelyn jälkeen vielä
enemmän suutuksissaan kuin ennen, ja toinen puolue, Tobias, vielä
suuremmassa arvossa uskonveljiensä kesken. Tuli sitte varoitus. Uusia
rikkomisia, kiihkoisia saarnoja ja kiihkoisia selityksiä rakkaudesta,
joka käy yli kaiken ymmärryksen, kokouksia, jotka päättyivät
veljessuuteloihin, syleilyksiin ja innostukseen. Uusia valituksia ja
uusia toimenpiteitä. Pitämättä lukua mistään vangitutti Brandt
pahantekijän, vietäväksi vanginkyydillä tutkintoon. Mutta silloin
"vapaamieliset sanomalehdet" tarttuivat asiaan kovin kourin.
Sanomalehdet rupesivat ahdistamaan vanhaa Brandtia, sanomalehtien
mukaan ryhtyi asiaan prokuraattori ja kuvernööri, ja kuin kerran oli
asiaan ryhdytty ylhäältä päin, täytyi tuomiokapitulinkin jotain tehdä.
Tobias Pullisen asiasta väiteltiin kuin hyvinkin tärkeästä tapauksesta
sekä pääkaupungin että maaseudun sanomalehdissä. Vanki päästettiin
vapaaksi, ja uskonveljensä ottivat hänet vastaan virren veisuulla ja
pidoilla. Vaino vain edisti yhä enemmän hänen oppinsa leviämistä ja
ihmisjoukon huomion kiintymistä häneen. Paitsi kirkkoneuvostoa sekä
niitä, jotka kaikissa tapauksissa olivat välinpitämättömät ja
oikeauskoiset, kiintyi kaikki muu kansa siihen opettajaan, joka oli
lähtenyt sen omista riveistä, veljesrakkauden koko lämmöllä ja
uskonkiihkon sokeudella.
Eräs, joka yhtä kiihkoisesti liittyi provasti Brandtiin, oli Matti
Reijonen, Tobiaan vanha kilpa- ja riitaveli. Vaimoansa Annia hän
ankarimmasti kielsi käymästä kokouksissa, hän ei kärsinyt kuulla
puhuttavankaan noista "matkustavista kristuksista", joita yhä
laajemmissa piireissä tutuksi tullut Tobias veti Tervolan kylään. Kuin
vaimo ei sittekään totellut hänen kieltoansa, rääkkäsi hän häntä ja
sulki hänet tupaan, josta vaimo niin pian kuin mahdollista karkasi,
lujasti päättänyt kun oli kärsiä vaikka martyrikuoleman pyhän opin
tähden ja -- Tobiaan tähden, olisi hän saattanut lisätä. Hänestä olivat
oppi ja Tobias yksi asia. Vanha rakkaus ei ruostu, nuoruuden rakkaus
leimahti jälleen ilmi tuleen ja kuunnellessaan nuorta, innokasta
saarnamiestä hän ei kysellyt itseltään, miten suuri osa henkilöllä oli
hänen mieltymyksessänsä uuteen oppiin. Hän ei tahtonut eikä uskaltanut
tutkistella; ottamatta lukuun kaikkia asianhaaroja antautui hän,
kuulematta varoitusta ja herätystä, koko sydämmestään ja sielustaan sen
tunteen valtaan, joka oli anastanut hänet. Joka hetki, kuin hän vain
jouti kotiaskareilta, meni hän miehensä huomaamatta vanhan Tobiaan
tupaan.