"Vain tästä kirjasta löydät pelastuksen."
Kapteeni loi pikaisen, kysyvän silmäyksen salapoliisiin.
"Mitä nyt tapahtuu?" ajatteli hän. "Jos tuo raukka tuntee Asbjörn
Kragin, onko hänellä tarpeeksi itsensähillitsemiskykyä ollakseen
ilmaisematta itseään. Ellei hän tunne Kragia, joka on uskottavinta,
miten Asbjörn Krag siinä tapauksessa voi jättää hänelle ne kapineet,
jotka auttavat häntä pakenemaan?"
Harald Vik tuijotti tylsänä ja välinpitämättömänä tulijoita. Asbjörn
Krag näki, että kärsimys oli jo lyönyt leimansa hänen kasvoihinsa.
"Tämä on yksi niistä viidestä vangitusta", selitti vankilanjohtaja.
Kristianialainen salapoliisi nyökkäsi ja katsoi kelloaan.
Kapteeni huomasi, että Krag piti kelloa kauan kädessään. Se oli iso
kaksikuorinen kultakello, jossa oli joitakin merkillisiä kaiverruksia.
Kapteenia kummastuttivat suuresti Kragin kellolla tekemät liikkeet,
mutta kun hänen silmänsä sattuivat Harald Vikiin, ymmärsi hän heti
kaiken. Onneton tuijotti kuin noiduttuna kelloon muutamia sekunteja,
ja hänen kasvonsa kuvastivat mitä suurinta kummastusta. Mutta
kummastelua kesti vain muutaman sekunnin. Sitten hän oli taas yhtä
tylsä ja välinpitämätön. Kapteeni ymmärsi, että salapoliisi ilmaisi
vangille kellon avulla keitä he olivat. Johtaja ei ollut huomannut
tätä välinäytöstä. Hän arveli nähtävästi, että "ylhäinen matkustaja"
ottaessaan kellonsa esille ainoastaan tahtoi osoittaa, ettei hän
enää voinut uhrata kallista aikaansa "Mustan tähden" tarkastelulle.
Kapteeni siunasi mielessään Harald Vikiä siitä, että hän ratkaisevassa
silmänräpäyksessä oli osoittanut itsensähillitsemiskykyä.
"Ylhäinen matkustaja" lausui sitten muutamia lohduttavia sanoja
salaliittolaiselle. Hän johtui siten pian puhumaan uskonnosta, ja sekä
johtaja että kapteeni kuuntelivat hartaina. Krag oli ylipäänsä koko
keskustelun aikana vankien kanssa puhunut Raamatusta ja uskonnosta --
mikä sangen suuresti ihmetytti kapteenia -- mutta nyt hän ymmärsi, että
tämä kaikki sisältyi Kragin suunnitelmaan. Jokaisella vangilla oli
Raamattu kopissaan, siis myöskin Harald Vikillä.
Krag meni vankilakopin pöydän luo ja nosti kirjaa, joka oli sangen
suuri.
"Teille, nuori, harhaanjoutunut ihminen", sanoi "ylhäinen matkustaja"
sydämellisellä äänellä, "on minulla raamatunlause, joka luullakseni on
lohduttava teitä yksinäisessä, hyljätyssä, epätoivoisessa tilassanne".
Asbjörn Krag tunnusteli taskujaan ja mutisi puoliääneen:
"Mihinkä ihmeeseen olen hukannut silmälasini." Vihdoin hän löysi
silmälasinsa, jotka hän asetti silmilleen varsin arvokkaasti, alkaen
sitten lukea raamatunlausetta. Kapteeni ymmärsi, että nyt oli hetki
käsissä, jolloin hänkin voisi olla hyödyksi.
Krag seisoi ristikkoikkunan luona selkä valoa vasten ja suuri kirja
nostettuna silmien kohdalle, joten oli miltei mahdotonta, että
muut läsnäolijat voisivat nähdä hänen kasvonsa. Hän luki heikolla,
värisevällä äänellä.
Raamatunlause oli hyvin pitkä. Kapteeni ei voinut olla huomaamatta,
että johtaja tukahdutti melkein huomaamattoman haukotuksen.
Kapteeni, joka tahtoi kääntää hänen huomionsa Kragista, kumartui hänen
puoleensa sanoen:
"Tässä kopissa on kovin valoisaa."
Johtaja vastasi kohteliaasti hymyillen:
"Se johtuu siitä, että tämä koppi on niin korkealla. Täältä voi
katsella kaupungin kattoja."
"Minäpä luulen", väitti kapteeni, "että vangit mieluummin tahtoisivat
nähdä vilauksen sinisestä taivaasta".
Johtaja viittasi ulos.
"Voitte nähdä myöskin taivaan täältä", huomautti hän.
"Tutkintovangeilla onkin itse asiassa enemmän mukavuuksia kuin
tuomituilla."
Nyt oli Krag lopettanut lukemisen ja hitaasti sulkenut kirjan. Hän
ojensi sen vangille ja sanoi liikutetulla äänellä:
"Ota tämä kirja, harhaanjoutunut nuori mies, tutki sitä, pidä siitä
lujasti kiinni. _Vain tästä kirjasta voit löytää pelastuksen_."
Harald Vik otti kirjan, ja saattoi huomata kuinka hän suorastaan
puristi sitä, niin että hänen sormensa kävivät valkoisiksi.
Sitten Asbjörn Krag kääntyi äkkiä johtajan puoleen.
"Toivon", sanoi hän, "etten väsytä teitä pitkillä puheillani, joita
pidän vangeille?"
"Ette ollenkaan", vastasi johtaja, "minua ilahduttaa, että teidän
ylhäisyytenne huolehtii onnettomien henkisestäkin tilasta."
"Niin, sillä sehän on tärkeintä", sanoi "ylhäinen matkustaja" ja pisti
silmälasinsa takaisin takintaskuun.
"Ei mikään ole sen tärkeämpää", vastasi johtaja vakavasti vieden
vieraat käytävään ja edelleen seuraavaan koppiin.
Se oli johtajan, Crowburyn, koppi.
Tämä oli suurikasvuinen, raaka mies, joka vastaanotti sekä johtajan
että "ylhäisen matkustajan" halveksumista osoittaen.
Kun Krag aikoi aloittaa tavanmukaiset saarnansa, keskeytti anarkisti
hänet karkein haukkumasanoin. Krag hämmästyi tästä niin, että pudotti
silmälasinsa ja loi sangen loukkaantuneen silmäyksen johtajaan, joka
valitti tapausta, antaen Crowburylle vakavan ojennuksen. Hän huomautti
vangille, että hänen vieraansa oli maailman tunnetuimpia henkilöitä.
Crowbury tuijotti "ylhäistä matkustajaa" uteliaana ja mutisi itsekseen,
että juuri sellainen mies sopi mainiosti tikarin kärkeen.
"Ylhäinen matkustaja" peräytyi silmänräpäyksessä ovea kohti eikä
rauhoittunut, ennenkuin kopin ovi oli suljettu hänen ja anarkistin
välillä. Hän siveli harmaantuneita, aristokraattisia hiussuortuviaan ja
sanoi:
"Sepä oli epämiellyttävä mies -- -- kauhea."
Johtaja pahoitteli tapausta ja tahtoi kuljettaa Kragia edelleen. Mutta
nyt oli "ylhäinen matkustaja" tullut epävarmaksi.
"Ovatko nuo salaliittolaiset kaikki sellaisia -- -- Tarkoitan
niin raakoja", änkytti hän, "niin vastaanottamattomia uskonnon
lohdutukselle?"
"Ovat", vastasi johtaja, "he ovat jokseenkin paatuneita".
"Siinä tapauksessa", sanoi "ylhäinen matkustaja", "luulen että
jätän koppivierailut tähän. Sentapaiset näyt vaikuttavat -- kuinka
sanoisinkaan -- ne vaikuttavat suorastaan hämmentävästi minuun. Hepä
ovat todella ikäviä ihmisiä -- -- Sitä paitsi on kello jo puoli viisi."
"Kuten teidän ylhäisyytenne haluaa", sanoi johtaja ja kumarsi.
"Niin, minä luulen todellakin", änkytti Krag viivytellen.
Johtaja oli itsekin puolittain iloinen siitä, että pitkä vaellus
suunnattomassa vankilassa vihdoinkin oli loppunut. Hän saattoi
Kragin vankilanportille, jossa auto yhä odotti. Siellä seisoi joukko
virkamiehiä kuin paraatia varten asettuneina.
"Ylhäinen matkustaja" kiitti huomaavaisuudesta ja valitti, ettei
hänellä ollut tilaisuutta käydä tervehtimässä herra johtajan perhettä.
Krag ja kapteeni nousivat autoon, joka nopeasti suhahti liikkeelle.
Johtaja seisoi paikallaan ja kumarsi vielä pölypilven keskellä. Sepä
oli rakastettava mies.
"Museoon", huusi Krag. Auto kulki alaspäin muuatta sivukatua. Asbjörn
Krag ei virkkanut sanaakaan matkalla, mutta hän pyyhkäisi monta kertaa
hikeä otsaltaan nenäliinalla ja käsi vapisi hieman. Kapteeni ymmärsi,
että nyt seurasi vastavaikutus suunnattoman jännityksen jälkeen. Krag
tarvitsi muutaman minuutin levon. Mutta mitä hän aikoi tehdä museossa?
Neljännestunnin ajon jälkeen auto pysähtyi kauniin marmoripalatsin,
valtion suuren kansallismuseon eteen, jonne oli kerätty suunnattomia
aarteita. Krag kiiruhti ensimmäisenä ulos. Nyt hän oli taas joustava ja
pirteä.
"En tarvitse teitä enää", sanoi hän kuljettajalle ja antoi hänelle
setelin. "Menemme kotiin käytyämme museossa."
Kuljettaja kiitti runsaasta maksusta, ja hetken kuluttua oli suuri,
vihreä auto kadonnut katuvilinään.
"Pitäisikö meidän nyt katsella museota?" kysyi kapteeni ihmeissään.
"Seuraa", vastasi Krag.
He kulkivat nopeasti usean suuren salin läpi. Tähän aikaan ei ollut
paljoa väkeä. Tuskin ristinsielua. Siellä täällä seisoskeli uninen
vahtimestari, ja joskus he tapasivat naismaalarin, joka kopioi vanhoja
mestareita.
He saapuivat puolipimeään, autioon käytävään. Siellä Krag pysähtyi ja
riisui peruukin ja harmahtavan poskiparran, hieraisi muutaman kerran
kasvojaan nenäliinalla ja oli taas oma itsensä.
"Se vain oli tarkoitukseni", sanoi hän.
He tulivat jälleen kadulle takatietä. Taivas oli mennyt pilveen, ja
näytti siltä, kuin rajuilma olisi tulossa. He ottivat ensimmäisen
ajurin minkä käsiinsä saivat ja pyysivät nostamaan suojakatoksen
pystyyn.
"Alabama-satamaan", huusi Krag.
Vaunuissa katoksen alla he saattoivat istua kenenkään näkemättä heitä.
Kello kuusi he olivat laivalla jälleen. Siellä he tapasivat toisen
perämiehen, joka odotti heitä kärsimättömänä.
Ennenkuin Asbjörn Krag aamupäivällä lähti laivasta, oli hän kapteenin
pukeutuessa antanut määräyksen toiselle perämiehelle.
Salapoliisi kysyi nyt, oliko käskyä noudatettu.
"All right", vastasi toinen perämies.
Alhaalla kajuutassa hän näytti Kragille köysiportaat, jotka hän oli
laittanut kuntoon sillä aikaa kuin he olivat poissa. Ne olivat tehdyt
ohuista köysistä, mutta olivat erittäin vahvat.
"Kuinka pitkät?" kysyi Krag.
"Kuten sanoitte -- kahdeksan metriä."
"Hyvä on."
Asbjörn Krag selitti nyt suunnitelmansa.
"Kuten kyllä ymmärrät", sanoi hän kapteenille, "on onneton maanmiehemme
nyt saanut tiedon aikeesta. Kello kaksi yöllä hän on murtautunut
vankikoppinsa ovesta."
"Jätitkö hänelle sorkkaraudat?"
"Annoin hänelle poran ja terässahan. Enempää ei hän tarvitse. Nämä
esineet vedin taskustani silloin kun otin esille silmälasini, kuten
kai muistat. Panin ne Raamatun lehtien väliin ja pyysin häntä pitämään
kiinni kirjasta."
Kapteeni hymyili ja nyökkäsi.
"Mutta kun hän on tullut ulos kopista, mitä sitten?"
"Sitten hän tietää tarkalleen miten hänen on toimittava. Pistin
kirjeenkin kirjan lehtien väliin. Tästä kirjeestä hän löytää vankilan
pohjapiirustuksen, ja punainen viiva osoittaa tietä, jota myöten
hänen on hiivittävä eteenpäin pimeydessä. Hänen on tultava määrätylle
kohdalle ympärysmuurin luo, ja sieltä hän löytää sitten muurin yli
heitetyt köysiportaat. Ne ovat nämä mainiot köysiportaat, jotka toinen
perämies on laittanut kuntoon. Kuten näet, on niissä molemmissa päissä
hakaset, joista ne voidaan kiinnittää. Ne voi helposti kiinnittää
muuriin, joka sillä kohtaa on kovin epätasainen."
"Mutta kuinka saat köysitikkaat heitetyksi muurin ylitse?"
"Siitä pitää toinen perämies huolen. Tässä, katsos, on 'Mustan
tähden' ja sen lähimmän ympäristön kartta. Juuri tällä kohtaa Winston
Streetillä on Harald Vikin tultava muurin yli. Kadulla ei liiku
öisin ollenkaan väkeä. Kammottavan naapurin takia on kadun varrella
vain makasiineja ja kauppapuutarhoja eikä mitään asuinrakennuksia
eikä kauppapuoteja. Ja sitä paitsi on pimeys meidän puolellamme.
Onni suosii meitä, tänään on ilta pimeä, kuuletko, kuinka sade
jo rapisee kattoikkunoita vasten. Kello puoli kaksi sammutetaan
lyhdyt sillä kadulla. Kello kaksi kulkee toinen perämies ohitse ja
heittää köysitikkaat muurin ylitse. Sillä aikaa me odottelemme 'New
Holborn'issa, yöravintolassa, joka on noin viiden, kuuden minuutin
matkan päässä Winston Streetiltä. Kaikki on ilmaistu Harald Vikille
siinä kirjeessä. 'New Holborn'in edustalla odottelee todennäköisesti
useita vaunuja. Pakolaisen on noustava kolmanteen vaunuun. Järjestän
niin, että meidän vaunumme aina on kolmas".
"Se on erinomainen suunnitelma", sanoi kapteeni, "ja olisi synti, ellei
se onnistuisi".
"Sen pitää onnistua", sanoi salapoliisi.
Kello puoli yksi yöllä olivat Asbjörn Krag ja kapteeni jälleen
kaupungilla. Se oli merkillinen yö. Se oli pimeämpi kuin tavallisesti.
Kaikki valot taistelivat tätä pimeyttä vastaan, joka vyöryi eteenpäin
yhä paksumpina ja paksumpina möhkäleinä ja koetti tukahduttaa valon
mustaan vaippaansa. Ei yhtään tähteä näkynyt taivaalla. Suunnattomat
sumujoukot mahtoivat leijua kaupungin yllä, sillä tiheä sade virtasi
maahan.
"New Holborn'in" yöravintolassa vietettiin iloista elämää. Mutta sekä
Asbjörn Kragia että kapteenia kiinnitti vain ajatus siitä, mitä
tapahtuva oli, niin ettei melu, loisto eikä musiikki ollenkaan tunkenut
heidän tietoisuuteensa.
Kello kaksi tuli toinen perämies ilmoittamaan, että kaikki oli käynyt
suunnitelmien mukaisesti. Ei elävää sielua ollut näkynyt kadulla
silloin, kun hän oli heittänyt köysitikkaat muurin ylitse.
Kello puoli kolme herrat lähtivät ravintolasta ja istuutuivat
vaunuihin. Silloin piti norjalaisen olla vapaa, jos kaikki oli käynyt
hyvin.
He odottivat ylen jännittyneinä. Minuutit vierivät pitkinä kuin tunnit.
Kello tuli kolme, vaunu toisensa jälkeen ajoi tiehensä. Kun kello
läheni puolta neljää, alkoi Krag aavistaa pahaa.
Toinen perämies teki retken pitkin katua.
Neljänneksen kuluttua hän syöksyi takaisin. Hän hyppäsi nopeasti
vaunuihin.
"Köysiportaat", kuiskasi hän, "köysiportaat ovat poissa!"
Kapteeni istui kuin kivettyneenä. Mutta Asbjörn Krag huusi
rauhallisesti ajajalle:
"Alabama-satamaan!"
Tiellä hän virkkoi vain yhden sanan: "Epäonnistunut!" Ja hänen
äänessään oli niin surullinen väre, että se viilsi kapteenin sydäntä.
Laivaan päästyä kapteeni valmistautui lähtöön. Koneissa oli jo täysi
höyry. Kapteeni oli käynyt kovin hermostuneeksi.
"Luuletko", kysyi hän Kragilta, "että vankilanjohtaja on keksinyt
näiden asiain olevan yhteydessä keskenään?"
"Ei", vastasi Krag, "ei vielä, mutta hän keksii sen kyllä. Pyysin Vikiä
hävittämään kirjeen."
Kun laiva oli lähdössä satamasta, oli elämä juuri alkanut
rantakaduilla. Pieni sanomalehtipoika toi juoksujalkaa aamulehtiä.
Asbjörn Krag huusi häntä laivarivin luo.
"Parasta lienee saada mukaan viimeiset uutiset, ennenkuin jätämme
Amerikan", mutisi hän.
Hän oli tuskin ehtinyt aukaista ensimmäisen lehden, kun hän jo
kiivaasti huusi kapteenille:
"Pysähdytä! Jumalan tähden seisata laiva!"
Kone pysähdytettiin.
Kapteeni ryntäsi Kragin luo, joka liikutuksesta kalpeana ojensi lehden
hänelle.
Keskellä etusivua oli paksuin kirjaimin painettuna:
"_Yksi salaliittolaisista paennut_!
"Juuri kun lehti on painoon menossa, kuulemme, että yksi
salaliittolaisista, Harold Whigh, on tänä yönä karannut 'Mustasta
tähdestä'. Hän on paennut muurin ylitse köysiportaitten avulla. Paon on
täytynyt tapahtua kello kahdelta. Kello puoli kolme, vahdin tehdessä
yökierrosta, oli hänen koppinsa ovi murrettu auki ja koppi tyhjä.
Tarkempia tietoja puuttuu."
Kapteeni tuijotti ihmetyksen vallassa salapoliisia.
"Siis sittenkin", mutisi hän.
Krag nyökkäsi. Hän oli taasen täysin levollinen.
"On selvää", sanoi hän, "että pako on onnistunut! Mutta se on todella
arvoitus, ettei pakolainen jo ole laivalla. Hän tietää tapaavansa
meidät. Odottakaamme vielä tunti!"
He odottivat kello kuuteen asti.
Kello puoli seitsemän saapui uusia lehtiä laivalle. Se oli toinen
painos. Siinä oli koko pako kuvattuna. Se oli selvästi päivän
huomattavin tapaus. Muutamat otsikot kuuluivat tähän tapaan:
"_Pako 'Mustasta tähdestä'. Vale-eksellenssi ja hänen sihteerinsä.
Johtajaa vedetty nenästä_."
Kapteeni alkoi jälleen käydä levottomaksi. Kello seitsemän aamulla
laiva vihdoin lähti laiturista ja jätti sataman. Harald Vik ei ollut
saapunut laivaan.
Asbjörn Krag seisoo laivan perässä ja tuijottaa kohti suurta kaupunkia,
jossa aamuinen elämä nyt on herännyt. Suunnattomista kivikasarmeista
tunkee kova hälinä taivasta kohti. Eteenpäin syöksyvät rautatiejunat
käyvät ristiin silloilla, ja kadut kaikuvat satojen tuhansien
raskaitten vaununpyörien alla. Aamu-usvassa kaupunki muistuttaa
suunnatonta palorauniota, josta savu vielä nousee.
Asbjörn Krag jättää paikkansa ja menee kapteenin luo komentosillalle.
"Tänään", sanoo kristianialainen salapoliisi, "on elämäni tullut yhtä
arvoitusta rikkaammaksi".
Ja tähän jätämme toistaiseksi Asbjörn Kragin, jonka tapaamme jälleen
vasta Norjassa.
Palaamme norjalaisen Harald Vikin luo, jolla oli onni olla mukana
merkillisimmässä seikkailussa mitä uudella ajalla on sattunut.