II.

Ylhäinen matkustaja.

Aamiaista syötäessä kapteeni otti asian heti puheeksi.

"Eiköhän olisi parempi, että kääntyisit konsulinviraston puoleen?"

kysyi hän.

"Siitä ei ole mitään hyötyä", vastasi Asbjörn Krag. "Konsulin

pieninkin yritys saada vangittu norjalainen vapautetuksi vankilasta

herättäisi paheksumisen myrskyn. Sellaista sekaantumista pidettäisiin

sopimattomana."

"Mutta miten sitten aiot saada hänet pois 'Mustasta tähdestä'?"

"Kuten olen sinulle sanonut: autan häntä pakenemaan."

"Se ei ikinä onnistu."

"Sen pitää onnistua. Pelkäätkö?"

"En", vastasi norjalainen kapteeni, "en silloin kun sinä olet johdossa.

Onko sinulla jokin suunnitelma?"

"On, mutta yksin en voi sitä toteuttaa."

"Voit luottaa minuun."

"Kiitos, vanha ystävä, sen kyllä tiesin, mutta tarvitsen vielä yhden

miehen."

Kapteeni mietti hetkisen.

"Minulla on miehistössäni kahdeksan norjalaista."

"Tunnen heidät kaikki järjestään", vastasi Krag, "ja olen varma siitä,

että jokainen heistä mielellään tahtoisi olla mukana seikkailussa.

Etenkin kun on kysymys oman maan miehestä. Mutta tarvitsen jonkun, joka

osaa maan kieltä."

"No, sitten otamme Johnin, toisen perämiehen", sanoi kapteeni

ja soitti, "hän on kelpo poika. Hän on vuosikausia purjehtinut

miljoonamiesten jahtialuksilla."

Parin minuutin kuluttua seisoi toinen perämies kajuutassa.

"Istu", sanoi kapteeni, "ja syö hieman aamiaista kanssamme. Meillä on

vähän puhuttavaa."

John suostui heti kuultuaan mistä oli kysymys. Hän oli onnellinen, että

sai olla mukana seikkailussa. Mutta sen rohkeus kummastutti häntä.

"Sepä helkkarinmoinen kepponen", mutisi hän itsekseen -- "helkkarin

kepponen".

Kuvaavaa kylläkin ei kapteenin eikä perämiehen mieleenkään juolahtanut

kysäistä, mitä osaa he tulisivat näyttelemään seikkailussa. He

luottivat Kragiin ja jättivät kaiken ilman muuta hänen huolekseen.

Aamiaisen jälkeen Asbjörn Krag meni hyttiinsä, jossa hän puuhaili

hetken aikaa. Kun hän palasi kajuuttaan, oli hänellä kädessään pieni,

musta lipas. Hän laski lippaan pöydälle ja aukaisi lukon sanoen:

"Minulla oli aavistus Kristianiasta lähtiessäni, että varmasti

joutuisin johonkin seikkailuun. Siksi otin viisaasti kyllä tämän

lippaan mukaani. Se on lipas, jota ei pidä puuttuman silloin kuin

Asbjörn Krag on toimessa."

Äänekkäästi rapsahtaen lukko antoi perään, ja lipas aukeni. Kapteeni ja

perämies katsahtivat siihen uteliaina.

"Voisipa melkein luulla", sanoi perämies ihmeissään, "voisi luulla,

että te olette murtovaras ettekä salapoliisi".

Asbjörn Krag nauroi ääneen.

Lipas, joka oli jokseenkin iso, isompi kuin tavallinen käsikoffertti,

oli jaettu kahteen osastoon. Toisesta osastosta pisti esiin joukko

kiiltäviä työkaluja. Oli poria jos jonkinlaisia parsinneulan kokoisesta

aina puolen kyynärän pituiseen asti, monenlaisia avaimia, tiirikoita

ja kaikenlaisia kapistuksia, joilla lukkoja murretaan, puukkoja,

sorkkarautoja ja muuta senkaltaista; lasin leikkaamiseen tarvittavaa

timanttia ei liioin puuttunut, yhtä vähän kuin kipollista tervamaista

ainetta, jota voidellaan ikkunaruutuihin, ettei minkäänlaista ääntä

synny, silloin kun Asbjörn Krag tahtoo leikata ikkunaruudun kappaleiksi.

Krag otti lippaasta kaksi kapeata, litteätä teräskalua, poran ja

pitkähampaisen sahan.

"Nämä", sanoi hän ja punnitsi esineitä kädessään, "ovat valmistetut

kovimmasta teräksestä, mitä Essenin terästehtaissa on voitu saada

aikaan".

"Mitä sinä niillä teet?" kysyi kapteeni uteliaana.

"Nämä esineet", sanoi kristianialainen salapoliisi, "ovat ennen iltaa

vangitun norjalaisen, Harald Vikin, hallussa."

"Miten se käy päinsä?"

"Se on varsin helppoa."

Kapteeni hymyili.

"Mitä sinä naurat?" kysyi Krag.

"Minua naurattaa ajatellessani, että Norjan etevin poliisimies

järjestää tämän kaiken."

Mutta nyt oli Krag käynyt totiseksi.

"Sinun pitää muistaa, etten ensiksikään ole Kristianian

poliisilaitoksen palveluksessa. Toimin yksityisesti. En liioin

ole salapoliisi siinä mielessä kuin poliisit ovat. Olen ruvennut

salapoliisiksi mielenkiinnosta itse ammattia kohtaan ja sen jännityksen

vuoksi, joka siihen liittyy. Olen usein vastoin poliisin etuja auttanut

ihmisiä pulasta. Minun tarvinnee vain muistuttaa suurrikoksellisen

'Oslon kreivin' juttua. Sitä paitsi olen vakuutettu siitä, että

Harald Vikin oma kiihoittunut mielentila on viekoitellut hänet tuohon

onnettomaan juttuun; tuskin hän on tullut ajatelleeksi, kuinka

kohtalokkaalle tielle hän on astunut. Ja sitä paitsi", lopetti Krag

puheensa paiskaten mustan lippaan kannen kiinni, "minä etsin jännitystä

ja uhkapeliä, mistä ikänä niitä löytyy. Siitä on jo neljä kuukautta,

kun viimeksi olin toimessa. Minulla on ollut kamalan ikävää viime

aikoina."

Salapoliisi katsoi kelloa.

"Kello on jo kymmenen", sanoi hän. "Jos meillä on hiukankaan toiveita

pelastaa onneton vankilasta ennen kello 12 yöllä, on meidän heti

käytävä työhön käsiksi. Meillä ei ole aikaa tuhlattavana."

"Anna määräyksesi", sanoi kapteeni.

"No niin", sanoi Krag, "sinä jäät toistaiseksi laivalle, perämies.

Kapteeni tulee mukaan."

Krag katsoi kapteenia.

"Pukusi ei kelpaa", sanoi hän, "saat luvan pukeutua aamupäiväpukuun,

redingotiin".

Kapteeni nyökkäsi.

"Teen sen ilolla", sanoi hän.

Pukeutuminen suoritettiin nopeasti. Kun kapteeni palasi hytistään,

hätkähti hän nähdessään Asbjörn Kragin. Hänen edessään ei ollutkaan

enää kristianialainen salapoliisi. Siinä oli hieman iäkäs herrasmies

valtiomiestyyppiä. Hänen leuka- ja poskipartansa olivat harmahtavat. Ja

napinreiässä oli ritarikunnan nauha.

"Varjelkoon", huudahti kapteeni, "tänään me mahdamme esittää hienoa

väkeä".

Krag otti aamulehden ja luki uudelleen ääneen uutisen, joka aamulla

oli vetänyt hänen huomionsa puoleensa. Nimittäin uutinen tunnetun

eurooppalaisen poliitikon X:n tulosta kaupunkiin matkallaan maapallon

ympäri.

"Kuuluisa valtiomies", sanoi kristianialainen salapoliisi, "olen siis

minä".

Kapteeni tuijotti ihmeissään häntä. "Ja mitä osaa minä sitten

näyttelen?" kysyi hän.

"Sinä olet sihteerini."

"Mainiota. Nyt alan ymmärtää. Siis valtiomies ja hänen sihteerinsä

käyvät katsomassa vankilaa."

"Aivan niin."

* * * * *

"Mutta jos se oikea 'ylhäinen' matkustaja saa vihiä asiasta, miten

silloin käy?"

"Silloin voin saada hänet helposti vaikenemaan, kuiskaan vain hänen

korvaansa, kuka olen. Olen kerran, kun hän matkusti Norjassa, tehnyt

hänelle palveluksen. Oli kysymys eräästä kadonneesta, erinomaisen

tärkeästä kirjeestä. Näetkö tätä jalokivineulaa, kapteeni?"

"Kyllä, se on hienoa tekoa."

"Katsos, sen olen saanut häneltä. Jos jotakin tapahtuisi, on hän kyllä

puolellani."

Kapteeni oli nyt täysin selvillä komediasta.

"Meidän on tietenkin asetuttava asumaan johonkin hienoimpaan

hotelliin", sanoi hän.

"Tietysti. Hän asuu Savoy'ssa. Menemme siis asumaan samaan hotelliin.

Sillä aikaa kuin sinä pukeuduit, kävin minä puhelimitse tilaamassa

huoneet. Hotellissa esiinnymme ylhäisinä ranskalaisina, jotka ovat

tulleet automobiilimatkalle jostakin naapurikaupungista."

"Entä automobiili?"

"Sen voimme vuokrata mistä hyvänsä."

Puoli tuntia myöhemmin komea, vihreä auto pysähtyi hotellin eteen.

Asbjörn Krag ja kapteeni astuivat juhlallisesti autosta ja tuskin

nyökkäsivät palvelija- ja ovenvartijajoukolle, joka kiiruhti joka

puolelta. Herrat kävivät huoneisiinsa, kahteen suureen toisen kerroksen

huoneeseen, jotka maksoivat sata dollaria vuorokaudelta.

"Aiomme mennä Melban konserttiin illalla", sanoi Krag ovenvartijalle

antaen hänelle viidensadan dollarin setelin, "hankkikaa meille liput!"

Sitten hän lähti alentumatta kuulemaan miehen kysymystä, minkähintaisia

lippuja olisi otettava.

Herrat lähtivät hotellin puutarhaan kuulemaan soittoa. Krag tiedusteli

eurooppalaista valtiomiestä. Joko hän oli noussut?

"On kyllä", vastasi tarjoilija, "hän on noussut aikoja sitten. Hänen

ylhäisyytensä on nyt lähettilään luona."'

"Entä hänen sihteerinsä?"

"On samoin lähettilään luona."

"Meillä on hyvä onni", mutisi Krag, kun tarjoilija oli poistunut.

Kapteeni nautti ihanasta soitosta, joka kätkössä olevasta orkesterista

kuului puutarhaan. Kun hän kappaleen loputtua aikoi kysyä jotain

Kragilta, oli tämä kadonnut. Kapteeni jäi rauhallisena istumaan. Krag

ei enää kummastuttanut häntä.

Neljännestunnin kuluttua salapoliisi palasi.

"Nyt se on tehty", sanoi hän.

"Mikä on tehty?"

"Vankilanjohtaja on saanut tiedon tulostamme."

"Tavallisella kirjeelläkö?"

"Niin, mutta kirjeellä, joka on kirjoitettu hänen ylhäisyytensä omalle

kirjepaperille ja jonka kuoressa on hänen kreivillinen kruununsa."

"Mistä ihmeestä olet saanut ne käsiisi?"

"Sinähän kuulit, että hänen ylhäisyytensä oli mennyt ulos."

"Niinpä kyllä, mutta --"

"Silloin oli luonnollista, että kävin hänen asunnossaan."

"Sinä pelaat korkeata peliä."

"Niin", vastasi Krag rauhallisesti, "mutta silloin myös saadaan suuret

voitot."

Hän katsoi kelloa.

"Yksitoista", mutisi hän, "kello kaksitoista on meidän oltava

vankilassa. Meillä on vielä vähän aikaa käytettävänä. Nauttikaamme

musiikista!"

Molemmat norjalaisemme tekivät ihanan automatkan halki suuren kaupungin

auringonpaisteisten bulevardien ja katujen. Kuljettaja ohjasi

taitavasti komeata ajopeliä alituisesti esiinpursuvan ihmisvirran läpi,

jonka hälinä ja eloisuus saivat heidän hetkiseksi unohtamaan tehtävänsä

vakavuuden. Lyönnilleen kello kaksitoista auto pysähtyi suunnattoman

vankilan eteen, jonka mahtavat, kosteat muurit ikäänkuin jäähdyttivät

ilman ympärillään.

Ahdistavin sydämin kapteeni nousi vaunusta ja silmäili niitä

valmistuksia, joita oli tehty heidän vastaanottamisekseen. Vankilan

sisäänkäytävällä seisoi rivi virkamiehiä, itse johtaja keskessä,

tervehtien kunnioittavasti Asbjörn Kragia.

Kristianialainen salapoliisi näytteli osansa erinomaisesti. Hän hymyili

alentuvan kohteliaasti ja lausui ilonsa siitä, että hänellä oli

tilaisuus tutustua maailman suurimpaan vankilaan ja luoda silmäys tähän

loistavaan laitokseen, jota hän kaukana idässä oli kuullut kiitettävän

ylen määrin. Vankilanjohtaja kumarsi hyvillään ja näytteli eri osastot

"ylhäiselle matkailijalle". Muutamat vankilan virkamiehistä seurasivat

heitä kunnioittavan välimatkan päässä.

Siitä tuli väsyttävä, tuntikausia kestävä vaellus paikoissa, joissa

Asbjörn Krag oli ollut ennen. Mutta "ylhäinen matkustaja" näytti

kovin huvitetulta ja otti tarkan selon vankien olosuhteista, jutteli

vakavasti usean kanssa ja sovitti aina silloin puheeseensa jonkun

raamatunlauseen ja uskonnollisen ajatelman. Kuljettuaan lukemattomissa

käytävissä, työsaleissa ja kopeissa johtaja aukaisi oven, joka vei

molemmat norjalaisemme vankilan kriminaalimuseoon.

Kapteeni säpsähti. Hän tuijotti suurta huonetta, jonka seinät lattiasta

kattoon asti olivat hirmuisten, leveäteräisten kirveitten peittämät.

"Pyövelinkirveitä", sanoi johtaja, "meillä on sellaisia kaiken

kaikkiaan satakaksikymmentä. Tässä on vanhin. Tällä kirveellä

teloitettiin kuuluisa joukkomurhaaja Bury neljä ihmisikäkautta sitten.

Tämä kirves vei pään murhayrityksentekijä Jacksonilta, ja tällä

teloitettiin presidentti Lincolnin murhaaja." Johtaja kertoi kaikkien

teloituskirveitten historian, ja Asbjörn Krag oli olevinaan kovin

innostunut, vaikka hän tunsi kaiken ennestään.

Seuraavassa huoneessa, isossa salissa, jossa oli katto-ikkunat, riippui

hirsipuita ja köysiä.

Seurasi sitten rivi huoneita, joiden seiniä peittivät kaikenlaatuiset

murtovehkeet. Siellä oli tiirikoita, sorkkarautoja ja poria

tuhansittain.

Viereisissä huoneissa olivat murhaajien aseet. Jokaisella aseella oli

oma surullinen tarinansa. Muutamissa puukoissa näkyi vielä hyytynyttä

verta. Joka esineen alle oli kiinnitetty lappu, joka kertoi sen

tarinan. Erään viikatteen alle oli kiinnitetty seuraava kirjoitus:

"Tällä viikatteella leikkasi farmari Pearson naapurinsa M.C. Chartyn

pään aamulla 24 p:nä marraskuuta 1836. Pearson mestattiin hirsipuussa

n:o 11." Aseita oli kaikenkaltaisia alkaen rautakangesta ja kuluneista

tuolinjaloista aina bowiepuukkoihin ja nykyaikaisiin revolvereihin asti.

Suunnattomat kokoelmat tekivät valtavan vaikutuksen norjalaiseen

kapteeniin.

Asbjörn Krag kysyi:

"Montako vankia sanoittekaan olevan vankilassa, herra tirehtööri?"

"Kahdeksantuhatta kaksisataa kaksikymmentäviisi, teidän ylhäisyytenne."

"Ylhäinen matkustaja" mietti hetkisen.

"Eikö koskaan mieleenne ole juolahtanut sellaista mahdollisuutta",

sanoi hän, "että tämä vankijoukko jonakin yönä tekisi kapinan,

murtautuisi kopeistaan, surmaisi virkamiehet ja valtaisi tämän

kauhistuttavan asekokoelman?"

Johtaja hymyili suopeasti. "'Musta tähti' ei päästä ainoatakaan vankia

kopeistaan", sanoi hän.

"Ei, mutta jos se tapahtuisi, koituisi siitä kamala yö nukkuvalle

kaupungille."

Johtaja hymyili jälleen.

"Teidän ylhäisyytenne voi nukkua rauhassa", sanoi hän.

Seurue läheni satavuotista tornia, alkuperäistä vankilaa.

"Täällä ovat tutkintovangit", selitti johtaja, "menkäämme nyt katsomaan

hiljakkoin keksityn salaliiton sankareita."

"Ylhäinen matkustaja" säpsähti.

"Salaliiton?"

"Vai niin. Ettekö ole lukenut tämän päivän aamulehtiä?"

"En, ikävä kyllä", vastasi 'ylhäinen matkustaja' hämillään, "sen olen

todellakin lyönyt laimin".

Johtaja kertoi salaliitosta.

"Olemme ottaneet kiinni itse johtajan, Crowburyn, jota epäillään

osalliseksi murhayritykseen Mc Kinleytä vastaan. Silloin ei ollut

mitään todisteita häntä vastaan, mutta nyt hän on pahasti pulassa."

Krag näytti olevan suuresti ihmeissään.

"Minua huvittaisi kovasti käydä näissä kopeissa", sanoi hän.

Seurue oli nyt saapunut suureen rakennukseen. Vanhasta muurilaastista

lähtevä inhoittava haju kutkutti sieraimia.

"Voimme vaikka ensiksi pistäytyä tämän nuoren miehen luona", sanoi

johtaja ja pisti avaimen läheisen kopinoven lukkoon. "Hänen nimensä on

Harold Whigh. Hän kuuluu olevan skandinaavilaista syntyperää."

Asbjörn Krag teki johtajalle jonkun kysymyksen, niin että tämän juuri

avatessaan kopin oven täytyi vastata niin kovalla äänellä, ettei

sisällä oleva vanki voinut olla sitä kuulematta:

"Aivan oikein, teidän ylhäisyytenne."

Asbjörn Krag astui sisään,

Kapteeni seurasi häntä kalpeana ja vapisten. Tämä mieletön seikkailu

oli saattanut hänen hermonsa äärimmäisen jännittyneeseen tilaan.

Lavitsalla makasi kyyristynyt, laiha, kurja olento, joka nousi

seisoalleen, kun Asbjörn Krag astui sisälle johtajan perässä. Se oli

Harald Vik.

Musta tähti: Romaani · 第 8 / 22 题