Vangitseminen.
Asbjörn Krag oli nähnyt melkein kaiken, mikä suurkaupungissa
häntä huvitti. Heti sinne saavuttuaan hän oli tavannut Norjan
pääkonsulinviraston jäseniä, jotka olisivat tahtoneet kuljetella häntä
taidekokoelmissa ja taulugallerioissa. Mutta se ei häntä huvittanut.
Sitävastoin hän tutki suurella innolla kaikkea, joka kosketteli
poliisi- ja vankilalaitosta. Hän teki tuttavuutta salapoliisien
kanssa ja sai paljon hyviä ystäviä heidän keskuudestaan. Monta
yötä hän vietti poliisiasemalla, oli mukana vangitsemisissa, näki
kahakoitakin kaupungin valonaroissa pahantekijöitten kapakoissa,
kävi vartiomatkoilla poliisikonstaapelien mukana mitä pimeimmissä ja
viheliäisimmissä kaupunginosissa ja kolusi vankilat ristiin rastiin.
Etenkin vankilat kiinnittivät hänen huomiotansa. Kaupungissa oli
maailman suurin vankila. Kansan kesken sitä nimitettiin "Mustaksi
tähdeksi". Alkuperäinen rakennus oli likemmä sata vuotta vanha,
muodoltaan kahdeksankulmainen torni, jonka kaupungin viisaat isät
olivat rakennuttaneet kalliolle eli kukkulalle silloisen, ei varsin
suuren kaupungin läheisyyteen. Siellä sen tuli seistä uhkaavana,
peloittavana ja varoittavana. Sitä mukaa kuin kaupunki nopeasti
kasvoi, oli tornia laajennettava ja rakennettava lisää, joten torni
lopulta tuli aika korkeaksi. Mutta kaupunki kasvoi yhä, ja siksi
oli rakennettava uusia vankilarakennuksia. Nämä kulkivat säteittäin
alkuperäisestä rakennuksesta, lopulta rakennus muodosti jonkunlaisen
tähden, jota korkea, ylitsepääsemätön muuri ympäröi. Ryhmä näytti
yksinpä kirkkaimmassa päivänvalossakin kaamealta ja uhkaavalta,
ja näin ollen oli varsin luonnollista, että se on saanut kuvaavan
nimensä "Musta tähti". Asbjörn Kragille kerrottiin, että siellä
paraikaa oli kokonainen vankiarmeija -- kahdeksantuhatta henkeä.
Vankilan ympärysmuurin sisällä oli teloituspaikka, jossa ennen muinoin
mestattiin ihmisiä pyövelin kirveellä, sittemmin hirttämällä ja nyt
vihdoin sähköä käyttäen.
Asbjörn Krag näki kaiken tämän. Ja vielä paljon muutakin. Hän
tutki ahneesti ylempää poliisihallintoa, penkoi arkistot, katseli
rikollistilastoa. Ja kun hän sitten oli nähnyt ja kuullut mitä halusi,
ylpeili hän sillä, ettei hän ollut nähnyt ainoatakaan taulua eikä
käynyt ainoassakaan museossa.
Viime päivät hän kumminkin tahtoi käyttää kansanelämän katselemiseen,
hän tahtoi tutkia tyyppejä ja kasvoja katujen miljoona-tungoksessa
ja kahviloiden savunsakeassa ilmapiirissä. Se oli aina ollut hänen
vapaahetkiensä hupia.
Hän kuljeskeli paljon ystävänsä, kapteenin, kanssa. Eräänä iltana he
istuivat miettien maailman menoa pienessä satamakahvilassa, jossa kävi
monenkarvaista väkeä, pikkuporvareita, kaupanvälittäjien apulaisia ja
merimiehiä.
He olivat vasta hiukan maistelleet laseistaan, kun Asbjörn Krag
yht'äkkiä nykäisi kapteenia takinhihasta.
"Näetkö tuota nuorta miestä, joka tuli juuri sisään ja seisoo tuolla
tarjoilupöydän luona?"
"Tuoko, jonka lakki on vedetty otsalle, ja joka muutenkin on jokseenkin
rappiolle joutuneen näköinen?"
"Niin. Voin vaikka lyödä vetoa, että hän on norjalainen."
"Ehkä tunnetkin hänet?"
"Luulenpa melkein."
Asbjörn Krag nousi ja meni tarjoilupöydän luo, jossa mies parhaillaan
vapisevin käsin vei konjakkilasia huulilleen.
Krag löi häntä olkapäähän.
"Hei!"
Vieras mies hätkähti niin kovasti, ettei edes Asbjörn Krag voinut
peittää hämmästystään.
"No, vanha ystävä", sanoi salapoliisi, "etkö tunne minua enää?"
Kesti hetkisen, ennenkuin puhuteltu sai puhekykynsä takaisin. Sitten
hän tarttui lämpimästi Asbjörn Kragin käteen ja sanoi:
"Totta tosiaan, sinäpä se oletkin. Pelästyin niin kauheasti."
Krag katsoi häntä tutkivasti.
"Tule mukaani pöytäämme istumaan", sanoi hän. "Istun laivani kapteenin
seurassa."
Nuori mies vastusteli aluksi, mutta vihdoin Asbjörn Krag sai hänet
suostumaan. Krag esitteli hänet kapteenille. Hänen nimensä oli Harald
Vik.
Vik istahti pöytään sanaakaan virkkamatta. Krag pani merkille, että hän
painoi lakkinsa vielä syvempään otsalle. Salapoliisista tuntui siltä,
kuin hän olisi tahtonut kätkeä kasvojansa. Krag kertoi hänelle kodista
ja hänen vanhemmistaan, jotka Krag tunsi ja jotka hän oli tavannut
ennen lähtöänsä. Hänen puheensa näytti liikuttavan Vikiä.
"Mitä sinä hommailet nykyään?"
"En mitään."
"Oletko kokonaan heittänyt opintosi?"
"Olen, kokonaan."
"Mutta sinähän matkustit tänne toivorikkaana insinöörinä kehittyäksesi
edelleen."
Vik pudisti alakuloisena päätään.
"Huomasin, ettei se soveltunut minulle", vastasi hän.
"Niin, sinähän olet aina ollut melko runollinen ja haaveellinen. Missä
asut?"
Vastaamatta kysymykseen puhuteltu kysyi äkkiä:
"Sinähän olet salapoliisina Kristianiassa, mitä sinä nyt täällä teet?"
"Olen huvimatkalla."
"Yksinomaan huvimatkalla? Tarkoitan, eikö sinulla ole mitään
virkatehtäviä."
"Ei."
Asbjörn Krag katsoi jälleen tutkivasti miestä ja sanoi:
"Sinä käyttäydyit niin merkillisesti hetki sitten tarjoilupöydän luona,
kun tervehdin sinua."
"Olihan tapaamisemme kovin odottamaton."
"Niinpä kyllä, mutta sanoithan itse, että pelästyit kauheasti. Mitä
sinä sillä tarkoitit?"
Puhuteltu alkoi käydä silmiinpistävän rauhattomaksi.
"Sitä paitsi hätkähdit kovasti", jatkoi Krag. "Eihän se ole tavallista,
kun joku laskee kätensä olkapäällemme, ellei..."
* * * * *
"Mitä sitten?"
"Niin, ellei hän samalla sano esimerkiksi: _Lain nimessä vangitsen
teidät_."
Asbjörn Krag melkein pelästyi nähdessään, kuinka nuori mies äkkiä
kalpeni. Hänen suunsa vääntyi tuskalliseen virnistykseen, ja hänen
kasvoilleen levisi kamala, tuhkanvärinen kalpeus. Kristianialainen
salapoliisi älysi heti, että jotain vakavaa oli kysymyksessä. Hän
antoi ystävälleen, kapteenille, viittauksen, jonka tämä heti ymmärsi.
Kapteeni tyhjensi lasinsa nopeasti ja poistui. Harald Vik aikoi myöskin
lähteä, mutta Krag pidätti hänet.
"Tahdon jutella vakavasti kanssasi", hän sanoi. "Mitä maailmassa sinä
oikein olet toimitellut sitten kuin viisi vuotta takaperin tulit tänne?
Oletko tehnyt joitakin tyhmyyksiä? Oletko tehnyt jonkun rikoksen?"
Puhuteltu pudisti päätänsä.
"Voi, ollapa vain kotona taas", kuiskasi hän.
"Vai niin ovat asiat."
"En ole tehnyt mitään rikosta", huomautti Vik kiivaasti, "mutta
kumminkin minua ajetaan takaa".
"Poliisiko?"
"Niin."
"Usko asiasi minulle. Voin ehkä auttaa sinua."
Vik tarttui kauhistuneena Asbjörn Kragin käteen.
"Ei, ei, Jumalan tähden. Sinä et vielä voi mitään tehdä. Yhtä minä
pyydän sinulta: Kun ratkaiseva hetki on käsissä -- itse kyllä ymmärrät,
milloin se on käsissä -- tee silloin kaikki mitä voit pelastaaksesi
minut. Tiedän että siihen pystyt, että olet nerokas..."
Hän nousi seisoalleen. Krag tahtoi jälleen painaa hänet tuolille, mutta
onneton työnsi hänet syrjään.
"Jos suot hyvää minulle", sanoi hän rukoileva ilme silmissä, "älä
seuraa minua. Se voi silmänräpäyksessä viedä minut perikatoon."
Odottamatta vastausta hän nyökkäsi hajamielisenä Kragille ja hiipi pois
kapakasta.
Asbjörn Krag istui yksin paikallaan jotenkin hämmästyneenä kaikesta
mitä oli kuullut ja nähnyt. Hänellä oli varma aavistus, että jotain
vakavaa oli odotettavissa, ja hän meni laivaan jokseenkin alakuloisella
mielellä. Hän puhui asiasta kapteenin kanssa, ja he päättivät mennä
seuraavana päivänä kaupungille ja jos mahdollista koettaa päästä nuoren
Vikin jäljille.
Asbjörn Krag nukkui huonosti sinä yönä ja nousi sen vuoksi jo kuuden
aikaan aamulla. Suurilla rantakaduilla oli jo täysi työ ja touhu.
Korviahuumaavan melun läpi hän saattoi kuulla sanomalehtienmyyjäin
kimeät huudot. Hän osti kasan aamulehtiä saadakseen aikansa kulumaan
aamiaiseen asti ja antoi katseensa välinpitämättömänä liukua sivuja
pitkin. Äkkiä pieni uutinen veti hänen huomionsa puoleensa. Uutisessa
mainittiin, että tunnettu poliitikko ja valtiomies X... oli saapunut
kaupunkiin matkallaan maapallon ympäri. Asbjörn Krag oli tutustunut
tähän kuuluisaan mieheen muutamana kesänä Norjassa, missä Kragilla
oli ollut tilaisuus tehdä hänelle pieni palvelus, varsin vähäpätöinen
palvelus muuten -- ainoastaan varastettu kirje, joka hankittiin
takaisin. Asbjörn Krag käänsi mietteissään lehteä. Ja silloin hänen
silmänsä sattuivat heti päivän suureen tapaukseen, joka loisti siinä
jättiläismäisin otsakkein:
_Vaarallinen salaliitto paljastettu. Useita vangitsemisia_.
Asbjörn Krag luki artikkelin kuumeisella innolla. Poliisi oli kauan
epäillyt, että anarkistinen, vallankumouksellinen järjestö oli tekeillä
-- -- sivistyneitä proselyyttejä -- -- enimmäkseen kokemattomia,
haaveellisia nuorukaisia -- -- myöskin naisia -- -- johtaja tunnettu
anarkisti Crowbury, tuttu Mc Kinley-jutun ajoilta -- -- vaarallinen
salaliitto tehty -- -- pommeja, aseita joukoittain -- -- tarmokkaitten
poliisiemme on onnistunut päästä jäljille j.n.e. -- -- erityisesti
kunnostautui salapoliisi Hawkins -- -- tähän mennessä viisi henkilöä
vangittu. Asbjörn Krag luki yhä jännittyneemmällä innolla:
-- -- Vangittujen joukossa myös johtaja -- -- hyvä saalis -- --
Hän silmäili nopeasti muut kolme, neljä nimeä ja luki lopuksi:
"Sitä paitsi on vangittu muudan nuori mies, Harold Wigh, joka kuuluu
olevan syntyisin Skandinaaviasta ja muuttaneen Amerikkaan viisi
vuotta sitten. Tämä henkilö ei tosin ole aktiivisesti ottanut osaa
salaliittosuunnitelmiin, mutta hän esiintyy kuitenkin sangen huonossa
valossa. Kaikki vangitut ovat sijoitetut 'Mustan tähden' vankilaan."
Asbjörn Krag taittoi sanomalehden hitaasti kokoon. Hän ymmärsi heti,
että Harold Wigh oli amerikkalainen väännös Harald Vikin, hänen
norjalaisen ystävänsä, nimestä.
"Poika parka", mutisi hän, "vai sellaisille teille hän on joutunut".
Samassa ilmestyi laivan kapteeni kannelle, ja Krag kertoi asian hänelle.
Kapteeniinkin uutinen teki syvän vaikutuksen.
"Enkö sitä arvannut", sanoi hän, "että poliisi ajoi häntä takaa. Siitä
koituu kyllä vakava juttu nuorelle norjalaiselle."
"Äärimmäisen vakava. -- Näin heti Mc Kinleyn murhan jälkeen ei
amerikkalaisten kanssa käy leikkiminen tällaisissa jutuissa. Sanalla
sanoen, hän on hukassa -- mennyttä miestä."
Kapteeni huokaisi ja katsahti kaupunkia kohti, jossa "Musta tähti"
kohosi yli suunnattomien kivitalojen kuin synkkä, uhkaava pilvenpatsas.
"Olen varma siitä", sanoi Asbjörn Krag tyynesti, "että vain nuorekas
maltittomuus ja kiihkoilu ovat saattaneet hänet sinne, missä hän nyt
on".
Kapteeni kohautti olkapäitään.
"Niin, mutta amerikkalaiset eivät sellaista ymmärrä. Hän on joka
tapauksessa hukassa."
"Ellei kukaan auta häntä."
Kapteeni katsoi kummissaan salapoliisia.
"Hän on norjalainen", jatkoi Krag.
"Se ei häntä paljonkaan auta."
"Ja sitä paitsi on minulla hänelle hyvitettävänä vanha vääryys."
"Mitä ihmettä, Krag!" huudahti kapteeni. "Voitko todella kuvitella
voivasi pelastaa hänet?"
"Ei mikään ole mahdotonta", vastasi salapoliisi. "Voin päästää
miehen vahvimmastakin vankilasta, kun minulla vain on kylliksi aikaa
käytettävissäni. Milloin laiva lähtee?"
"Kello kuusi iltapäivällä."
"Aivan liian aikaisin. Saat odottaa vielä lisäksi kaksitoista tuntia.
Pakoa 'Mustasta tähdestä' ei saadakaan toimeen puolessa päivässä."
"Aiotko todellakin ryhtyä tällaiseen laittomaan tekoon?"
"Aion."
"Mutta siitä voi koitua vakavia seurauksia."
"En minä ole mikään tomppeli. Minulla on omat varokeinoni. Tahdotko
siis odottaa kaksitoista tuntia?"
"Jos nyt vastaan kieltävästi."
"Silloin menen heti maihin. Olen _päättänyt_ tehdä kokeen."
Kapteeni katsoi ystäväänsä. Hän tunsi Asbjörn Kragin.
"No niin", sanoi hän. "Minä odotan nuo kaksitoista tuntia."
"Kiitos", vastasi kristianialainen salapoliisi.
Hän tarttui kapteenia käsipuolesta ja poistui hänen kanssaan
laivankantta pitkin.
"Menkäämme syömään aamiaista", jatkoi hän. "Meillä on raskas päivätyö
edessämme."
Kapteenista näytti siltä, kuin Krag olisi tullut ihan toiseksi
ihmiseksi. Hän oli iloisempi. Hänen kasvonsa loistivat rohkeutta ja
tarmoa.
Nyt oli Asbjörn Krag taas toimessa.