että tahdissa ja sitä tehtäessä voipi jalkoja heittää taaksepäin tai
sääriä hajoittaa ulospäin. Suoranojassa pidetään pää pystyssä, rinta
pullistettuna, hartijat alaspäin vedettyinä, selkä suorana, suljetut
ja täydesti ojennetut sääret taaksepäin nostettuina (kuv. 75). Tätä
asentoa voipi käyttää alkuasentona muutamiin harjoituksiin, joista
tässä mainittakoon tavallisimmat. _Toinen sääri_ nostetaan tangon yli
ja viedään samaa tietä takaisin. Kun sääri on nostettu tangolle (kuv.
76) ja samanpuolinen käsi on muuttanut otteensa aliotteeksi ulkopuolelle
säärtä, niin voidaan, heittämällä toista säärtä tangon yli, _hypätä_
maahan toiselle puolelle tankoa. Laskuhyppäystä tehtäessä käännytään
ensimainittua kättä kohti ja tämä käsi pitää yhä tangosta kiinni. Aliote
on muuttunut selkäotteeksi.
[Kuva 75.]
[Kuva 76.]
Ellei laskuhyppäystä tarkoiteta, on toinen sääri varovasti ja hitaasti
nostettava tangon yli; siten päästään _täysi-istuntaan_ rekille.
Alussa on opettajan apu tarpeellinen. Suoranojasta saattaa ilman
säären nostamistakin päästä tangolle istumaan, jos ruumis kohotetaan,
käännetään ja kierretään, jolloin tullaan kätten väliin istumaan. Tätäkin
harjoitettaessa on opettajan apu alussa välttämätön.
Suoranojasta voivat enemmän kehittyneet oppilaat harjoittaa _pyörähdystä_
tangon ympäri, jolloin jalat kulkevat edellä ja ruumiin painokeskus on
pidettävä niin likellä tankoa kuin mahdollista. Pyörähdyksen saattaa
myöskin tehdä istualta taaksepäin, mutta silloin on rekki pidettävä
polvitaipeissa. Molemmissa harjoituksissa myötäote. Kun toinen sääri
on nostettu tangon yli ja sen polvinivel koukistettu (kuv. 77), niin
pyörähdystä tangon ympäri voi harjoittaa sekä eteen- että taaksepäin.
Edellisessä tapauksessa aliote (vastaote), jälkimmäisessä myötäote.
[Kuva 77.]
=Hyppäystä tangon yli= voi harjoitella monella eri tavalla.
Yksinkertaisinta lajia sanotaan _aitahyppäykseksi_. Hypätessä toinen
jalka astuu rekille lähelle kättä, jonka jälkeen laskuhyppäys
suoritetaan. Jos molemmat sääret yht’aikaa heitetään sivultapäin tangon
ylitse, niin hyppäystä sanotaan _sivuhyppäykseksi_. Kädet myötäotteella.
Opettaja pitäköön hyppääjän vasemmasta käsivarresta kiinni, kun hyppäys
tehdään oikeaan, ja päinvastoin.
_Kyykkyhyppäyksessä_ viedään molemmat jalat yht’aikaa kätten välistä
rekin yli. Kädet lasketaan irti silloin, kun jalat ovat päässeet rekin
toiselle puolelle. Jos hypätessä toinen jalka viedään kätten välistä,
mutta toinen sääri ojennettuna samansivuisen käden ulkopuolelta, niin
harjoitusta sanotaan _sudenloikkaukseksi_. _Haarahyppäys_ tehdään siten,
että molemmat sääret, täydesti ojennettuina, heitetään tangon yli
ulkopuolelta käsiä. Kaksi vastaanottajaa tarvitaan.
Harjoituksia korkealla rekillä.
=Suorariipunta= on tavallisin alkuasento korkealla rekillä tehtäviä
harjoituksia varten. Pää pidetään pystyssä, sääret suorina ja
suljettuina. Tässä riippuasennossa harjoitellaan helpompia liikkeitä
kuten _otteenvaihtoa_, _käsinkulkua sivullepäin_, _säärtenhajoitusta_,
_jalan-_ ja _polvennostoa_ sekä _polvenkoukistusta_ ja _ojennusta
vaihdellen_. Tämä viimemainittu harjoitus tehdään siten, että toinen
sääri perinpohjaisesti koukistetaan samassa kuin toinen sääri
voimakkaasti ojennetaan taaksepäin; sitten vaihto useampia kertoja
perätysten. Polvia saattaa nostaa eteenpäin joko vuorotellen taikka
molemmat yht’aikaa. Harjaantuneemmat voimistelijat nostavat polvensa
käsivarsien väliin, niin että jalkarinnat tulevat tangolle. Tästä
saattaa pistää jalat kätten välistä tangon toiselle puolelle ja laskea
ne alaspäin. Liikettä sanotaan silloin _neulansilmäksi_. Kädet lasketaan
irti, kun jalat tulevat alaspäin.
=Kättenkohonta („käsivoima“).= Kun suorariipunnasta käsivarsia
koukistamalla mennään koukkuriipuntaan, niin liikettä sanotaan
_kättenkohonnaksi_ (»vedetään käsivoimia»). Vasta-alkavat tyytykööt, jos
tätä liikettä tehtäessä saavat leukansa tangon yläpuolelle; harjaantuneet
voimistelijat kohottavat ruumiinsa vielä paljon korkeammalle. Alussa
kohonta tehdään vastaotteella, myöhemmin myötäotteella.
Jos toinen sääri nostetaan tangolle sillä tavalla, että ruumis joko
poikittain tahi pitkittäin riippuu tangon alla molemmista käsivarsista ja
toisesta polvitaipeesta, niin asentoa sanotaan _polvimakuuriipunnaksi_.
Tästä asennosta voipi heiluttamalla ja jännittämällä (kuv. 78) päästä
kuvassa 77 (sivulla 59) osoitettuun asentoon, ja sellaista liikettä
sanotaan _polvikiekkaukseksi suoranojaan_. Suoranojasta voipi sitten
harjoittaa ennen (sivulla 59) selitettyjä _pyörähdysliikkeitä_. Jos
rekille nostettu sääri viedään takaisin toisen viereen ja myötäote
muutetaan vastaotteeksi, niin rekiltä voi _syöksyä_ eteenpäin alas (pää
edellä). Alussa opettajan apu tarpeellinen. Harjaantuneemmat saattavat
syöksyliikettä tehtäessä pitää toisen säären rekillä tahi kohottaa
molemmat jalkarinnat tangolle.
[Kuva 78.]
Jos ruumis suoranojasta käsiä koukistamalla lasketaan alaspäin, kunnes
rinta kajoo tankoon, ja kyynärpäät pidetään ylöspäin nostettuina, niin
täten syntynyttä asentoa sanotaan _koukkunojaksi_. Suoranojasta voipi
laskeutua _koukkunoja-asentoon toiselle kädelle_, ja vahvat lapset
saattavat tässä asennossa ollen laskea toisen kätensä vallan irti.
Jos ruumis suoranojasta lasketaan alas sillä tavoin, että toinen
käsivarsi tulee koukkunoja-asentoon ja toinen koukkuriipuntaan, niin
tästä asennosta voipi päästä takaisin suoranojaan siten, että voimakkaan
_taaksepäin_ tehdyn heilutuksen jälkeen ruumis _jännitetään_ ylös. Voipi
päästä toistakin tietä (sääret edellä), jos koukkunojassa oleva käsivarsi
lasketaan tangolle ja ruumis voimakkaasti heilutetaan _eteenpäin_.
=Kiepiksi eli yliheitoksi= sanotaan sellaista liikettä, jolla
suorariipunnasta tullaan suoranojaan, kun sääret ja ruumis nostetaan
eteen-ylöspäin. Tämä harjoitus on sangen vaikea, jonka tähden se alussa
on tehtävä otsan tasossa olevalla tangolla. Kun kieppi on tehtävä
suorariipunnasta, onnistuu se verrattain helposti, jos sekä sääriä että
käsivarsia koukistetaan. Vaikeammaksi tulee harjoitus, vaikka käsivarsia
koukistetaankin, jos sääret pidetään vallan suorina, ja mahdottomaksi
käy se vasta-alkavalle, jos sekä sääret että käsivarret ovat pidettävät
täydesti ojennettuina sääriä tangolle nostaessa (kuv. 79). Tällä tavalla
tehtyä kieppiä saattaa aina pitää korkealla kannalla olevan kehityksen
tunnusmerkkinä.
[Kuva 79.]
Kieppi on aina tehtävä myötäotteella. Kun tullaan suoranoja-asentoon on
ryhti saatava sellaiseksi kuin kuva 75 sivulla 58 osoittaa.
=Heilutus=, joka tehdään suorilla käsivarsilla, on tärkeä alkuharjoitus
kaikkiin rekillä tehtäviin vaikeampiin heiluharjoituksiin. Se edellyttää
suurta ruumiillista kehitystä, jonka vuoksi sitä ei pidä harjoittaa
ensimmäisenä, tuskinpa toisenakaan voimisteluvuotena. Käsivarsia hieman
koukistamalla ja sääriä eteenpäin voimakkaasti nostamalla saatetaan
ruumis heilurin tapaiseen liikkeesen, josta laskuhyppäys tehdään siinä
silmänräpäyksessä, jolloin ruumis, taaksepäin heiluttuaan, alkaa
eteenpäin liikkua.
Vaikeimmista rekkiliikkeistä on =„kippe“= ainoa harjoitus, joka
soveltuu nuorempien poikien tehtäväksi. Heilutusta eteenpäin tehtäessä
jalkarinnat nopeasti nostetaan rekille, jonka jälkeen, säärten
laskeutuessa, käsivarsilla tehdään voimakas jännitys, niin että ruumis
tulee suoranojaan. Tämä harjoitus, jota alussa harjoitellaan seisaaltaan
ja matalalla rekillä, ei kysy erittäin suurta voimaa, vaan paljon
harjoittelemista.
[2] Tanko vähintään metrin korkeudella.
2. Harjoituksia nojapuilla (barrilla).[3]
Nojapuut eli barri on teline, jonka käyttäminen edellyttää suurta
ruumiillista kehitystä, ja sen vuoksi se oikeastaan ei kuulu
alkeiskoulujen voimistelussa käytettäviin telineihin. Mutta kun
muutamissa kansakouluissa nojapuita jo löytyy, ja tunnettua on, että
niillä liikkeitä harjoitetaan, niin mainitun telineen väärinkäyttämisen
estämiseksi mainittakoon tässä muutamia liikkeitä, joita pienemmätkin
lapset saattavat vaaratta harjoittaa.
Seisoriipunnasta nojapuitten alla (polvet notkistettuina, kädet aisoista
ulko-otteella kiinni), tehdään _neulansilmä_, niin että jalat ylös-alas
käännetyssä asennossa koskevat maahan. Jos samasta alkuasennosta
(seisoriipunnasta) sääret nostetaan sisäpuolelta aisoille, niin
kättenkohonnalla ja jännittämällä voidaan päästä _haaraistuntaan_ (kuv.
80). Harjoitus tulee sangen huvittavaksi, jos sitä tekee kilvan kaksi
yht’aikaa, ja jos se, joka ensin istumaan pääsee, kurottaa kätensä
toiselle tervehdykseksi.
[Kuva 80.]
Toinen huvitteleva kilpaharjoitus on seuraava: asetutaan nojapuitten
sivulle seisomaan, molemmat kädet toisella aisalla. Sitten nostetaan
molemmat sääret toiselle aisalle, niin että ruumis tulee riippumaan
käsivarsista ja polvitaipeista. Tästä asennosta mennään polvien
puoliselle aisalle istumaan sillä tavoin, että ensin pää pistetään kätten
väliin, jonka jälkeen käsivarret levitetään aisalle ja ruumis kohotetaan
pystyyn. Lopuksi hyppäys alas.
=Suoranoja-asento= on yleinen alkuasento varsinaisiin
nojapuu-harjoituksiin. Pää pystyssä, hartijat alas- ja taaksepäin
vedettyinä, rinta pullistettuna, sääret täydesti ojennettuina ja
suljettuina sekä taaksepäin vietyinä (kuv. 81). Tässä asennossa saattaa
harjoittaa _käännöstä_ sivullepäin, jolloin ruumiin etupuoli tulee
vuorotellen toiseen ja toiseen aisaanpäin käännetyksi, sekä _polven_ ja
_säären nostoa_ eteenpäin, joko vuorotellen tahi molemmat yht’aikaa.
[Kuva 81.]
=Sisä-istunta= on n. s. istunnoista yksinkertaisin. Hypätään istumaan
toisen tai toisen käden _taakse_ nojapuitten sisäpuolella.
=Haara-istunta= (katso kuv. 80). Pää hieman taaksepäin, rinta
pullistettuna, lantiot kohotetaan ylös mikäli mahdollista ja sääret
ojennetaan perinpohjin.
=Ratsasistunta.= Sääri kummallakin puolella toista aisaa. Ruumis
ojennettuna. Asentoon ja siitä takaisin mentäessä ovat sääret pidettävät
vallan suorina ja yhdensuuntaisina. Ne ovat heilutettavat eikä
nostettavat. Sama sääntö koskee menemistä seuraavaan asentoon, jota
sanotaan
=Ulko-istunnaksi=, ja jossa molemmat sääret viedään ulkopuolelle toista
aisaa kuten kuvasta 82 nähdään. Lonkkaniveleet ovat ojennettavat ja
sääret pidettävät vallan suorina.
[Kuva 82.]
Voidaksemme päästä näihin vastikään lueteltuihin asentoihin sekä niistä
toisiin on ruumis _heilutettava_ edes-takaisin, kuitenkaan ei niin
korkealle kuin vieressä oleva kuva osoittaa. Tätä lajia heilutusta
harjoittakoot eri liikkeenä ainoastaan vanhimmat ja vahvimmat oppilaat,
kuitenkin varovasti, ettei mennä vallan ympäri. Jos vasten tahtoa niin
tapahtuisi, ovat käsivarret koukistettavat ja sääret hajoitettavat.
Vieressä oleva kuva näyttää meille asennon, josta saattaa harjoittaa
_kättenkoukistusta_ ja _ojennusta_ sekä toisen käsivarren ja erisivuisen
säären _nostoa_ ulos-ylöspäin.
[Kuva 83.]
[Kuva 84.]
[3] Koska kysymyksessä oleva teline oikeastaan ei sovellu
kansakoulun voimisteluun, niin sen muoto ja mitat tässä jätetään
mainitsematta.
3. Harjoituksia tikapuilla.
Tikapuitten pituus 5 metriä, leveys 45-50 sm, aisan ympärys
25-30 sm, puolan ympärys 12 sm, puolien etäisyys toisistaan
25 sm.
Voimistelusali on siten sisustettava, että tikapuita saattaa asettaa
sekä kalteviksi että vaakasuoriksi, jossa jälkimmäisessä tapauksessa
ne soveltuvat erittäin hyvin varsinkin tyttöjen riippuharjoituksiin
käytettäviksi.
Tavallisessa suorariipunnassa saattaa harjoittaa _käsinkulkua_, s. o.
siirtymistä kätten avulla, joko aisoja tahi puolia pitkin eteenpäin,
sivullepäin ja taaksepäin; näissä liikkeissä käytetään sekä myötä- että
vastaotetta. Lisäksi voipi harjoittaa _otteenvaihtoa_ sekä _polven-_ ja
_säärennostoa_.
=Lentoheilutus= on erittäin kaunis harjoitus, jota tehdään siten, että
ruumiin heiluessa eteenpäin toinen käsi (takapuolinen) heitetään irti
ja sitten sillä otetaan uusi ote (myötäote) toisesta tahi kolmannesta
puolasta, jonka jälkeen ruumis, riippuen viimemainitusta kädestä,
heiluu eteenpäin ja toinen käsi uudestaan siirtyy eteenpäin, j. n. e.
Takapuolinen käsi lasketaan irti siinä silmänräpäyksessä, jolloin
ruumis alkaa eteenpäin heilahtamaan.
=„Kärpäsenkäynniksi“= sanotaan siirtymistä vaakasuorien tikapuitten
alapuolella, jalatkin puolilla. Kätten ja jalkain väli on oleva
verrattain lyhyt, muuten jalat luiskahtavat puolalta pois. Tätä
kulkulajia on harjoitettava erisivuisesti, jolla tarkoitetaan, että aina
vasen käsi ja oikea jalka yht’aikaa lasketaan irti ja päinvastoin.
=Kaltevilla tikapuilla= on käsinkulku puolia myöten (katso kuv.
85) tavallisin harjoitus. Kädet myötäotteella. Käsinkulkua saattaa
myöskin harjoittaa ulko-otteella aisoja pitkin. Sääret aina suorina ja
suljettuina, varpaat alaspäin. Jos voimat myöntävät, pidetään käsivarret
koukistettuina. Alaspäin tultaessa on noudatettava enemmän varovaisuutta
kuin ylös mentäessä, sillä useinkin vasta-alkava putoaa edellisessä
tapauksessa, ani harvoin jälkimmäisessä.
[Kuva 85.]
Alapuolella kaltevia tikapuita voipi harjoittaa seuraavaa liikettä: Jalat
asetetaan alimmalle puolalle, kädet niin korkealle kuin mahdollista;
sitten jalat astuvat puolia myöten ylöspäin, kunnes tulevat likelle
käsiä, jonka jälkeen alkaa käsinkulku ylöspäin. Sitten seuraa käsinkulku
alaspäin, kunnes kädet tulevat likelle jalkoja, jotka vuorostaan taas
siirretään alaspäin alkuasentoonsa saakka.
Tikapuitten _yläpuolella_ voipi harjoittaa _erisivuista ylös_ ja
_alaskulkua_ (jota muuten saattaa harjoittaa tikapuitten alapuolellakin).
Jos ylöstultua jalat asetetaan tikapuitten aisoille niin, että ruumiin
paino tulee alaspäin ojennetuille käsivarsille, niin palajaminen saattaa
tapahtua yksinomaan kätten avulla. Käsivarret ovat silloin pidettävät
suoranoja-asennossa.
Jos tikapuita on kaksi, voipi niillä toimeenpanna seuraavan hauskan
kilpailun kahden oppilaan välillä. Kilpailijat asettuvat kaltevien
tikapuitten yläpuolelle, molemmat jalat samalla pulikolla. Sitten he
merkin annettua menevät esim. vasemmalta tikapuitten alapuolelle ja
vastaiselta puolelta uudestaan ylös entiseen alkuasentoonsa.
4. Harjoituksia puolapuilla.
Korkeus 3 metriä, jokaisen osaston leveys 1 m., puolien ympärys
15 sm, niitten väli toisistaan 20 sm. Ylimmäisen ja sen lähinnä
olevan puolan väli on kahta vertaa suurempi. Puolien etäisyys
seinästä 15 sm.
[Kuva 86.]
Puolapuita käytetään pääasiallisesti jännitystaivutuksia varten, joista
tavallisin on kuvattuna alla olevassa kuvassa 87. Pitemmän askeleen
päässä puolapuista lukien ojennetaan käsivarret ylöspäin, useimmiten
haara-asennossa, jonka jälkeen selkä taivutetaan taaksepäin niin
syvään, että jostakin puolasta voipi kiinni ottaa. Tässä asennossa
varpaillenousua pari kertaa perätysten. Mainitusta alkuasennosta voipi
harjoittaa käsinkulkua alaspäin ja uudestaan ylös (katso kuv. 88).
[Kuva 87.]
[Kuva 88.]
Puolapuita voipi lisäksi vielä käyttää nojatelineenä toiselle jalalle,
kuten kuvat 89, 90 ja 91 näyttävät, kun tahdotaan saada joku vaikeampi
alkuasento kättenojennuksiin ja vartalontaivutuksiin taaksepäin ja
sivullepäin.
[Kuva 89.]
[Kuva 90.]
[Kuva 91.]
Syöksyasennossa, toinen jalka jollakin puolalla (katso kuv. 90)
harjoitellaan kättenojennusta ylöspäin ja vartalon taivutusta eteenpäin.
Kuvassa 92 näytetyssä alkuasennossa voipi harjoittaa toisen säären nostoa
ulospäin (ylöspäin).
[Kuva 92.]
Tällaiset jännitysharjoitukset soveltuvat paremmin harjaantuneille
voimistelijoille kuin lapsille. Nämä voivat nojapuita käyttää
_erisivuista ylös-_ ja _alaskulkua_ varten sekä _riippuharjoituksiin_
(katso kuva 93), joista polvennosto, säärennosto ja säärtenhajoitus
mainittakoon.
Jos puolapuilla ollessa esim. oikea käsi ja oikea jalka yht’aikaa
lasketaan irti ja ne sitten nostetaan ulospäin samassa kun käännös
tehdään oikeaan, niin saadaan X-kirjaimen muotoinen asento, joka on
verrattain helppo ja jota saattaa käyttää näytösharjoituksena, etenkin
jos yht’aikaa on useampia sitä tekemässä. Alkuasentoon palattua tehdään
sama vasempaan.
[Kuva 93.]
5. Harjoituksia tangoilla ja köysillä.
Tangon pituus riippuva huoneen korkeudesta; ympärys 20 sm. Köysi
pehmeä ja taipuvainen; sen ympärys noin 18 sm.
Näitä telineitä käytetään pääasiallisesti kiipeämistä varten. Miten
jalat silloin pidetään, nähdään kyllä vieressä olevista kuvista. Kun
köysiä pitkin kiivetään, niin jalkoja ynnä polvia voipi joka otteella
nostaa ylemmäksi ja siis likemmäksi käsiä kuin tangoilla kiipeämisessä.
Harjaantuneemmat vaihtakoot jokaisen polviennoston jälkeen jalkainsa
otetta, niin että vuorotellen vasemman ja oikean jalan kantapää on köyden
(tangon) etupuolella ja jalanrinta sen takapuolella. Alaspäin tultaessa
pidettäköön polvet koukistettuina ja ylöspäin nostettuina, ettei köysi
(tanko) pääse vatsaa hankaamaan. Kädet eivät saa liukua köyttä pitkin,
vaan ne ovat vuorotellen siirrettävät alaspäin.
[Kuva 94.]
[Kuva 95.]
Vankat, harjaantuneet pojat saattavat kiivetä ylös taikka ainakin tulla
takaisin alas yksinomaan kätten avulla (käsinkäyntiä).
Kahden köyden välissä voipi useampia harjoituksia suorittaa.
_Seisoriipunta taaksepäin_ tehdään kuten matalalla rekillä (katso sivu
57).
_Seisoriipunnassa kallistus eteenpäin_ tehdään siten, että ensin otetaan
olan kohdalta kahdesta köydestä kiinni ja sitten kallistetaan ruumis
eteenpäin niin syvään kuin mahdollista, jolloin se kaarimuotoisesti
taivutettuna tulee olemaan varpaitten ja ojennettuin käsivarsien
kannattamana. Alkuasentoon mentäessä pysyköön selkä mahdollisuuden mukaan
yhä kaarimuotoisesti taivutettuna.
_Hyppäys koukkuriipuntaan_ sekä _kohonta suorariipunnasta
koukkuriipuntaan_, _polviennosto_ ja _säärtenhajoittaminen_
suorariipunnassa saattavat kysymykseen tulla pikkulastenkin
voimistelussa. Vanhemmat ja harjaantuneemmat tehkööt _neulansilmää_ (kuv.
96) sekä »_linnunpesää_», johon päästään siten, että jalkarinnat ensin
nostetaan köysiä vastaan, sitten polvet ja ruumis viedään kätten välistä
taaksepäin niin syvään, että tullaan kaarimuotoiseen makuuriipuntaan,
vatsa alaspäin.
[Kuva 96.]
_Kiipeämistä köyttä (tankoa) vaihtamalla_ tehdään siten, että toinen käsi
ensin ottaa lähinnä olevasta köydestä (tangosta) kiinni, sen jälkeen
siirretään molemmat sääret mainitulle köydelle (tangolle) ja lopuksi
toinen käsi. Ennenkuin sääret viedään toisesta köydestä toiseen,
saattavat voimakkaat lapset pariksi sekunniksi ojentaa selkänsä ja
säärensä suoriksi ja kannattaa ruumiinsa koukistetuilla käsivarsillaan.
Pää pidetään silloin hyvin pystyssä ja sääret suljettuina. Harjoitus
vaatii suurta kestävyyttä.
Sekä kestävyyttä että voimaa vaatii _kylkiojennus_ tangolla (kuv. 97),
jota liikettä sen vuoksi ainoastaan vahvimmat oppilaat harjoittakoot.
Vieressä olevasta kuvasta huomataan miten käsivarret ja kädet ovat
pidettävät.
[Kuva 97.]
6. Harjoituksia pukilla.
Pukin (topatun osan) pituus 50 sm, leveys 45 sm, korkeus
35-40 sm. Kiinteitten jalkojen pituus 80 sm, paksuus 10 sm.
Irtonaisten jalkojen pituus 100-150 sm, paksuus 5 sm.
[Kuva 98.]
Kaikissa hyppäyksissä, joiden tarkoituksena on pääseminen kiinteän,
esineen yli tahi sen päälle ja joita tehtäessä kädet pikimmältään
esineelle lasketaan, on ponnistus tehtävä tasajaloin, s. o. molemmilla
jaloilla yht’aikaa. Tämä sääntö koskee siis myöskin hyppäyksiä »pukin»
yli. Kaikista hyppäysharjoituksista telineille ja telineitten yli
soveltuvat pukkihypyt parhaimmin vasta-alkaville syystä, että ne ovat
vähemmän vaaralliset kuin esim. »plinttihyppäykset». Tässä edellytetään
tietysti, että hyppäävää aina on vastaanottamassa kaksi (ei yksi) vankkaa
poikaa tahi opettaja itse. Ellei hyppäävää oteta kunnollisesti vastaan,
voipi hän pukilta pudota, josta usein seuraa luuntaitto tahi sijoiltaan
meno. Sellaista saattaa tapahtua silloinkin, kun ainoastaan yksi mies
on vastaanottamassa, koska hyppääjä usein putoaa pukilta sivullepäin.
Vastaanottajain tulee pitää silmällä, ettei hyppääjä alastullessa äkisti
ja varomattomasti taivuta selkäänsä taaksepäin. Vasta-alkava käyttäköön
hypätessä aina ponnistuslautaa syystä, että ilman sitä hän ei voi
tarpeellisella tarkkuudella määrätä sitä paikkaa, josta ponnistus on
tehtävä. Jos tavallisen laudan asemesta käytetään notkulautaa (katso kuv.
102), niin pukkia saa melkoisesti ylentää.
Vaihtelevaisuutta pukkihyppäyksissä saadaan joko siten, että pukki
koroitetaan tahi sillä tavoin, että juoksuväli vähennetään.
7. Harjoituksia plintillä.
Pituus 150, korkeus 120, leveys alhaalta 80, leveys ylhäältä
45 sm.
[Kuva 99.]
Kuten sanottu ovat hyppäykset plintille ja plintin yli pidettävät
vaarallisempina kuin pukkihyppäykset, kahdestakin syystä. Erhetyksestä
vasta-alkava usein ponnistaa ainoastaan toisella jalalla taikka tekee hän
ponnistuksen liian likellä itse telinettä; molemmista tapauksista seuraa,
että hän useinkin sangen pahasti satuttaa vatsanpohjansa telinettä
vastaan.
Voidaksensa plintillä päästä niin kauvas kuin mahdollista, laskevat
lapset kätensä sille useampia kertoja perätysten ja useimmiten
vuorotellen, josta seuraa, että ne helposti vääntävät sormensa sangen
pahasti, kun näet sormet hypätessä jäävät reiden alle. Sen vuoksi usein
lapsia muistutettakoon, että heidän tulee ponnistaa tasajaloin sekä
ainoastaan kerran laskea kätensä plintille ja silloin pitää sormensa
suorina ja toisiinsa suljettuina. Paitse mainittuja vaaroja huomataan
plinttihyppäyksessä samat seikat kuin pukkihyppäyksissäkin: lapsi voi
plintiltä pudotessa taittaa käsivartensa ja solisluunsa tahi saada
ranteensa ja kyynärvartensa sijoiltaan.
Lapsia älköön sallittako harjoittaa haarahyppäystä plintin yli, ennenkuin
ne ovat kunnollisesti oppineet tulemaan kauniisti istumaan sekä tekemään
tyydyttävän laskuhyppäyksen taaksepäin.
Vaihtelevaisuuden vuoksi harjoittakoot lapset tavallisella
ponnistuksella ja kätten laskemisella _hyppäystä plintille seisomaan_,
josta sitten _syväänhyppäys_ toimitetaan. Harjaantuneemmat hypätkööt
»_kissanloikkausta_». Tämä tehdään siten, että plintillä seisoalta
kädet lasketaan plintin toiseen päähän ja samassa tehdään hajareisin
tavallinen laskuhyppäys eteenpäin. Matalalla plintillä saattaa harjoittaa
_kuperkeikkahyppäystä_ päätä plintille laskemalla, mutta silloin on
huomattava, että selkä on taivutettava eikä suorana pidettävä, jolloin
ruumis saattaisi rajusti plintille pudota. Jos sääret hajoitetaan, voipi
kuperkeikkahyppäyksellä päästä plintille istumaan.
Kun hyppäyksellä tahdotaan päästä pitkittäin asetetun plintin ylitse,
niin kädet ovat telineelle laskettavat niin kauvas kuin mahdollista.
Ne lasketaan siis vasta sen jälkeen, kuin tasaponnistus jaloilla on
tehty. Mitä vastaanottamiseen tulee, muistettakoon mitä asiasta ennen on
sanottu pukkihyppäyksistä puhutessa. Vastaanottaja tarttukoon hyppääjän
olkavarresta kiinni.
Matalalla plintillä voipi harjoittaa, paitse hyppäyksiä seisomaan, n. s.
_polvikyykkyhyppäystä_. Tavallisella ponnistuksella ja kättenlaskemisella
hypätään plintin päälle polville seisomaan, ja tästä asennosta (alussa
opettajan avulla) toimitetaan laskuhyppäys rohkeasti eteenpäin. Harjoitus
ei ole erittäin vaikea, vaikka se siltä näyttää ja tuntuu.
Suurempaa kykyä vaativat _kyykkyhyppäys_ (jalat kätten välistä),
_haarahyppäys_ (jalat kätten ulkopuolelta) ja _hyppäys sivuttaisin_
plintin yli. Valmistuksena viimemainittuun hyppylajiin harjoitettakoon
_aitahyppäystä_. Tarkemmin näistä kaikista sivuilla 59 ja 60.