Kun ‰iti tuli pois is‰n luota, katosi h‰nest‰ se varmuus, jota h‰n oli
jo tuntenut. H‰nt‰ huimasi ajatus ja pelotti taas kaikki. Taas tunsi
h‰n itsens‰ turvattomaksi ja orvoksi. Ei ajatus edes ollut omaa.
Kuka tiesi, kuka oli oikeassa. H‰n olisi tarvinnut tukea ja turvaa.
Sit‰ h‰n ei saanut miehelt‰ns‰ eik‰ lapsiltansa. Ja h‰nen oma
ajatuksensa vaappui sinne t‰nne eik‰ jaksanut kasvaa eik‰ kypsy‰
voimakkaaksi eik‰ itsen‰iseksi. H‰n olisi kaivannut sellaista, jota h‰n
olisi ymm‰rt‰nyt ja jonka ajatuksiin h‰n olisi saanut luottaa ja jonka
tuntoihin h‰n olisi saanut turvata.
Ja heikon tavalla toivoi h‰n vain, ett‰ t‰m‰kin p‰iv‰ olisi ohi.
"K‰y is‰n luona", kehoitti h‰n Alvaria, "pist‰ydy siell‰."
"Mit‰ h‰n minusta?"
"H‰nell‰ on asiaa. ƒl‰ vastusta h‰nt‰, kuuntele vain ja pysy ‰‰neti,
h‰n on hyvin vaivaantunut, h‰n siit‰ paperista."
"Joko sekin on tietona? Iida tuli ‰sken, h‰n on jo j‰rjest‰nyt sen."
"Maksanut? No Luojan kiitos. Mene sanomaan se is‰lle."
"Ei ole tarpeellista."
"Mene, lapsi, mene nyt minun t‰hteni. Lupaa h‰nelle, ett‰ se on
viimeinen kerta."
"ƒiti tyhj‰‰. Min‰ tarvitsin rahaa, oli kunniavelka, ja ‰iti arvaa,
etten tyˆtt‰ rahaa saa. Min‰ lainasin is‰n nime‰, taisi olla suurikin
rikos? Olen maksanut sen, eik‰ kukaan joudu k‰rsim‰‰n siit‰. Mink‰ min‰
taidan t‰llaiselle sattumalle?"
"Voi, Alvar."
"Kun min‰ koetan tehd‰ kaikki, mit‰ voin, mit‰ viel‰ tahdotaan?"
"Koetatkohan sin‰?"
"Koetan. Syy ei ole minussa, vaan siin‰, etten jaksa enemp‰‰. Mit‰p‰ se
puhuen paranee?"
"Lupaathan nyt pist‰yty‰ is‰n luona, niin selvit‰‰n taas ja minulla on
hyv‰ olla."
"Kyll‰ ‰iti."
Alvar huokasi helpotuksesta, kun p‰‰si toiseen huoneeseen. H‰nt‰
vaivasi itse‰‰n se varma ja valheellisen rˆyhke‰ ‰‰nens‰vy, jolla h‰n
puhutteli koko ajan ‰iti‰. H‰n tiesi sen vaikuttavan rauhoittavasti
‰itiin. ƒiti tuli vakuutetuksi, ett‰ Alvar oli oikeudestaan varma,
ja ‰idille teki hyv‰‰ saada n‰hd‰ h‰nen kiivastuvan, jos h‰nt‰ muka
aiheettomasti syytet‰‰n. Ja Alvarille itselleen teki hyv‰‰, kun h‰n
n‰ki ‰idin rauhoittuvan ja uskovan h‰neen. H‰n tunsi kuitenkin itsens‰
turvattomaksi ja h‰nen syd‰mens‰ k‰vi heikoksi, kun h‰n n‰ki ‰idin
pelokkaan ja aran katseen. H‰nt‰ melkein s‰‰litti ‰iti. Olisi tehnyt
mieli ottaa h‰net k‰sivarsillensa ja itke‰ h‰nen kanssansa. Itke‰ pois
kaikki paha kuin lapsena ennen, sellainen ‰iti kun h‰nell‰ oli.