Siitä seikasta, että tuo sanomalehti joutui käsiini, älköön lukija
arvelko, että minun onnistui useammin saada tietoja maailmasta. Ei;
kaikki soivat kyllä minulle hyvää, mutta pelko piti heitä kahleissaan.
Jos joku vähäpätöinen salaisuus pääsi tulemaan, niin se vaan tapahtui,
kun ei mitään vaaraa siitä ollut pelättävänäkään. Ja mitenpä olla
pelkäämättä keskellä näitä tiheitä varsinaisia ja ylimääräisiä
tarkastuksia?
Rakkaista omaisistani en saanut koskaan salaa tullutta tietoa, muuta
kuin mainitun lyhyen sanoman sisarestani.
Pelkoni, että vanhempani eivät enää eläneet, tuli vähää myöhemmin
pikemmin enennetyksi kuin vähennetyksi sen tavan kautta, jolla
poliisitirehtori kerran minulle ilmoitti, että kaikki oli hyvin
kodissani.
-- H.M. Keisari käskee, virkkoi hän, minun saattaa teille hyviä uutisia
Torinosta sukulaisistanne.
Hypähdin ylös ilosta ja hämmästyksestä, tästä arvaamattomasta
ilmoituksesta, ja pyysin likempiä tietoja.
-- Jätin Torinoon vanhemmat, veljeksiä ja sisaria. Elävätkö kaikki
vielä? Voi, jos teillä on kirje joltakulta heistä, niin rukoilen teitä
näyttämään sitä minulle!
-- En voi näyttää mitäkään. Teidän pitää tyytyä tähän. Onhan siinä jo
suosion osoite Keisarin puolelta, että Hän on suvainnut laittaa teille
nämä lohduttavaiset sanat. Se ei ole vielä kellekään tapahtunut.
-- Myönnän, että se on suosion osoite Keisarilta; mutta arvaattehan,
että minun on mahdotonta noin epämääräisistä sanoista saada lohdutusta.
Ketkä ovat nuo sukulaiset, jotka jaksavat hyvin? Enkö ole ketään
kadottanut?
-- Olen pahoillani, herra, ett'en voi teille sanoa enempää, kuin mitä
on käsketty.
Ja sillä hän minut jätti.
Aikomus varmaankin oli ollut tällä sanomalla antaa minulle huojennusta.
Mutta minä tulin siihen vakuutukseen, että samalla kun Keisari oli
jonkun sukulaiseni anomuksesta suostunut laittaa minulle tällaisen
viittauksen, oli hän kieltänyt näyttää minulle mitään kirjettä, jott'en
saisi nähdä, ketkä rakkaistani olivat kuolleet.
Paria kuukautta myöhemmin tuli toinen samanlainen ilmoitus. Ei mitään
kirjettä tahi tarkempaa tietoa.
He näkivät, ett'en minä siihen tyytynyt, jopa päinvastoin siitä vaan
synkistyin; ja nuo sanomat kodista lakkasivat tykkänään.
Ajatus, että vanhempani olivat kuolleet, että niitä ehkä olivat
seuranneet veljenikin ja rakas sisareni Giuseppina, että kenties
Marietta, ainoa jäljelle jäänyt, pian nääntyisi yksinäisyytensä
murheesen ja katumus-harjoitustensa vaivoihin, tämä kaikki luovutti
minua yhä enemmän maailman oloista.
Tuontuostakin, kun minua ahdisti vanhat kipuni tai jotkut uudet,
niinkuin kovat vatsan vaivat koleerankaltaisien oireitten ja tuskien
kanssa, niin toivoin kuolemaa. Niin, _toivo_ on oikea sana.
Ja yhtähyvin -- oi ihmisen ristiriitaisuutta! -- ei tarvinnut kuin
silmäys surkastuvaan ystävääni, niin sydäntäni särki ajatellessani,
että hän jäisi tänne yksin, ja uudestaan veti elämä minut puolellensa.