Uudet kovat säännöt tekivät elämän meille yhä yksitoikkoisemmaksi.
Vuodet 1824, 1825, 1826, 1827, mihin lienevätkin ne kaikki meiltä
kuluneet? Kielletty oli meidän enää lukea kirjojamme, johon
kuvernööri oli _toistaiseksi_ antanut luvan. Vankihuoneesta tuli
todellinen hauta, jossa kumminkaan ei haudan rauhaa meille sallittu.
Kuukausittain, milloin minäkin päivänä, tuli kovaa tarkastusta
pitämään poliisitirehtori apulaisensa ja vahtien kanssa. Meidät
riisuttiin alastomiksi, tarkasteltiin jokaista saumaa vaatteissamme,
koska peljättiin, että niissä piileisi joku paperilehti tahi
muuta; vuoteillamme olevat olkisäkitkin ratkottiin ompeluksista
katselmusta varten. Vaikk'ei mitään salaista tullut ilmi, niin tässä
äkki-arvaamattomassa ja vihantapaisessa menettelyssä, jota uudistettiin
loppumattomiin asti, oli jotakin ärsyttävää, joka aina tuotti minulle
kuumetta.
Edelliset vuodet, jotka olivat tuntuneet niin onnettomilta, niitä
minä nyt ajattelin kaipauksella, niinkuin mennyttä suloista aikaa.
Missä olivat nyt ne tuntikaudet, jolloin istuin raamatun ja Homeron
lukemiseen vaipuneena? Lukemalla Homeroa alkukielellä, oli vähäinen
Kreikan kielen taitoni lisääntynyt, ja tämä kieli oli käynyt minulle
ylen rakkaaksi. Mikä kaipaus, ett'en saanut tätä opinharjoitusta
jatkaa! Dante, Petrarca, Shakespeare, Byron, Walter Scott, Schiller,
Goethe, ynnä monta muuta ystävää, olivat minulta pois temmatut. Niiden
joukkoon on luettava myös muutamia kristillisen viisauden kirjoja,
niinkuin Bourdaloue, Pascal, Kristuksen seuraaminen, Filotea, j.n.e.
Ken niitä kirjoja ahdasmielisesti ja säälimättömäsi! arvostellen lukee,
hänpä on hyvillään jok'ainoasta mahdollisesta hyvän aistin puutteesta
tahi paikkaansa pitämättömästä ajatuksesta ja viskaa niitä nurkkaan
eikä sen ko'ommin aukaise. Mutta vilpittä luettuina, nämät kirjat
tarjoovat ylevää ravintoa sekä sydämelle että järjelle, ja niissä
huomataan mitä syvintä filosofiiaa.
Muutamia tällaisia uskonnon kirjoja lähetettiin meille sittemmin
lahjaksi keisarin puolesta, mutta muunlaiset kirjalliset tuotteet
jyrkästi kiellettiin meiltä.
Mainitun kirjalahjan hankki meille vuonna 1825 dalmatialainen rippi-isä
Pater Stefan Paulovich, joka lähetettiin tänne Wienistä ja kaksi vuotta
myöhemmin nimitettiin Cattaron piispaksi. Häntä on meidän kiittäminen
siitäkin, että vihdoin pääsimme Jumalanpalvelukseen osalliseksi, jota
sitä ennen aina oli meiltä kielletty, syystä, kuten sanottiin, ett'ei
meitä sopinut viedä kirkkoon ja samalla ryhmittää meitä kaksittain
erilleen muista, niinkuin oli käsketty.
Tämmöinen eroittaminen kun oli mahdoton, niin saimme sinne mennä
kolmessa eri ryhmässä; yksi urkuparvelle, toinen alas kirkkoon sen
alle, niin ett'ei se tullut näkyviin, ja kolmas sivukappeliin, josta
ristikon kautta voi nähdä kirkon sisään.
Maroncell'ille ja minulle pantiin kumppaliksi kuusi vankia, joiden
tuomiot olivat langenneet ennen meidän tuomioitamme, mutta ankara
kielto esti eri paristoja puhuttelemasta toisiansa. Kaksi heistä oli
ollut naapureitani Venezian Lyijykamareissa. Vahdit saattoivat meidät
määrättyihin paikkoihin ja messun jälkeen takaisin itsekunkin parin
kammioon. Messun piti eräs Kapusiini-munkki. Tämä hyvä mies lopetti
aina toimituksensa rukoilemalla meille vapautta, ja sitä tehdessään
hänen äänensä värähti liikutuksesta. Kun hän läksi pois alttarilta,
niin hän loi säälivän silmäyksen kuhunkin vankiryhmään, ja rukoillen
hän nyykäytti surumielin päätänsä.