Jalkaraudan kiusa, joka oli yölevolleni haittana, turmeli paljon
terveyteni tilaa. Schiller kehoitti pyytämään vapautusta siitä,
arvellen lääkärin velvollisuudeksi myöntyä.
Ensin en kuunnellut hänen neuvoansa; vihdoin otin sen hyväksi
ja sanoin lääkärille, että, saadakseni taas nauttia unen hyvää
vaikutusta, pyytäisin häntä edes muutamaksi päiväksi vapauttamaan minua
jalkaraudasta.
Lääkäri vastasi, että kuumeeni ei ollut niin kova, että hän voisi
pyyntöäni tyydyttää, ja pitäisihän minun tottua rautoihini.
Tämä vastaus suututti minua, ja harmissani, että olin tehnyt tuon
hyödyttömän pyynnön, sanoin Schillerille:
-- Kas siinä voittoni teidän neuvostanne. Varmaankin lausuin nämä sanat
hyvin epäkohteliaalla tavalla, sillä tuo yksinkertainen kunnon mies
niistä pahastui.
-- Te olette äissänne siitä, että pyyntönne kiellettiin, ja minä siitä,
että osoitatte ylpeyttä minua kohtaan.
Seurasi sitten pitkä saarna: -- Ylpeät pitävät kunnianansa välttää
epääviä vastauksia, kieltää toisen tarjoomuksia ja hävetä tuhannen
mitättömyyksiä. _Alles Eseleien!_ typeryyttä kaikki! turhamaista
suurellisuutta, joka ei tunne, mitä todellinen arvollisuus on!
Todellinen arvollisuus on suureksi osaksi siinä, että häpeää ainoastaan
pahoja töitä!
Sanoi, meni ulos ja piti hornan hälinää avaimillaan.
Siinä seisoin hämmästyksissäni. -- Tuo karkea suoruus, arvelin
itsekseni, se on sittenkin minulle mieleen. Se tulee sydämestä, samoin
kuin hänen tarjoomuksensa, neuvonsa ja osan-ottavaisuutensa. Eikö ole
totta hänen saarnassaan? Enkö pidä arvollisuutena monta seikkaa, joka
on pelkkää ylpeyttä?
Päivällisen hetkellä antoi Schiller Kundan tuoda sisään ruo'an ja
juoman; itse jäi ovella seisomaan. Minä kutsuin häntä.
-- Ei ole aikaa, vastasi hän kuivankiskoisesti. Astuin alas lavaltani,
menin hänen luoksensa ja sanoin:
-- Jos tahdotte, että ruoka minua ravitsee, niin älkää toki olko noin
tuimannäköinen.
-- Minkänäköinen pitää sitten olla? kysyi hän leppyneenä.
-- Iloisa, ystävällinen, vastasin.
-- Eläköön iloisuus! huusi vanhus. Ja jos, saadaksenne ravintoa
ruo'asta, tahdotte nähdä mua... niin katsokaa, nyt olen valmis.
Rupesipa sitten kiekahtelemaan pitkillä laihoilla koivillansa niin
mielihyvillään, että olin nauruun pakahtua. Nauroin, mutta sydämessäni
olin liikutettu.