Ne, jotka ennen meitä oli tuomittu, olivat jo matkalla Laibach'iin ja
Spielberg'iin, erään poliisikomisariuksen johdolla. Nyt odotettiin
häntä takaisin meitäkin viemään määräpaikkaamme. Odotus kesti kuukauden
aikaa.
Ajan vietteeksi me juttelimme ja kuuntelimme muiden jutelmia. Sitä
paitsi Maroncelli ja minä luimme toisillemme kummankin meidän
kirjallisia tuotteitamme. Eräänä iltana esittelin Canova'lle, Rezia'lle
ja Armari'lle ikkunastani _Ester d'Engaddi'n_ ja seuraavana iltana
_Iginia d'Asti'n_ teokset.
Mutta yöllä olin levoton ja itkin, unta en saanut paljon yhtään.
Minua yht'aikaa halutti ja peloitti saada tietoa, mitenkä vanhempani
olivat vastaanottaneet sanomaa kohtalostani.
Vihdoin tuli kirje isältäni. Siitä huomasin surukseni, ett'ei
kirjettäni oltu lähetettykään niin pian, kuin olin pyytänyt, vaan
että isäparkani, joka yhä vaan oli pysynyt siinä toivossa, että pian
pääsisin vapaaksi, oli eräänä päivänä jossakin Milanon sanomalehdessä
lukenut tuomioni! Itse hän nyt kertoi minulle tuon surkean kohtauksen,
ja hänen kirjeestään saatoin arvata, minkä haavan tämä sanoma oli
iskenyt hänen sydämeensä.
Oi kuinka minä, samalla kun mitä syvimmin säälin isääni, äitiäni ja
koko perhettäni, paloin harmista, että kirjettäni ei oltu oikeaan
aikaan lähetetty! Ilkeydestä ei tuo myöhästys liene tullutkaan, vaan
minusta se näytti silloin mustaa mustemmalta, sillä luulin siinä
havaitsevani hienon hienoa häijyyttä, joka muka vartavasten tahtoi
antaa viatonten omaistenikin tuntea rangaistustani mitä jyrkimmässä
muodossa. Mieleni teki vuodattaa kokonainen meri verta, kostaakseni
tämmöistä hirmutyötä.
Nyt kun tyynimielin asiata arvostelen, en pidä luuloani todenmukaisena.
Tuon myöhästyksen syyksi lienee luettava vaan asianomaisten
huolimattomuus.
Vihan vimmassa kuin olin, kiristin hampaitani kuullessani, että
kumppalini aikoivat ennen lähtöänsä käydä Pääsiäispyhänä ripillä.
Tunsin selvään, ett'ei minun sopisi ottaa siihen osaa, koska mieleni ei
tehnyt antaa kellekään anteeksi. Sitäkö pahennusta olisin vielä aikaan
saattanut!