Niin loppui lempijuttuni tuon naisraukan kanssa. Olinpa sittenkin
hänelle velkaa sen, mitä suloisinta tunsin povessani useampia
viikkokausia eteenpäin. Usein olin alakuloinen, ja hänen äänensä
mua jälleen ilahutti; usein ajatellessani ihmisten ilkeyttä ja
kiittämättömyyttä, vihastuin heihin ja koko maailmaan, ja silloinkin
Magdalenan ääni puhalsi uudestaan rintaani sääliä ja leppeyttä.
Jospa et, sä mulle tuntematon syntinen vaimo, olisi kovaan
rangaistukseen tuomittuna! Taikka, mihin rangaistukseen sä lienetkin
tuomittu, jospa toki henkesi puolesta siitä hyötyisit, jalostuisit,
että eläisit ja kuolisit Jumalalle otollisna! Jospa sua surkuttelisi
ja kunnioittaisi kaikki, jotka sinua tuntevat, niinkuin minä tein,
joka en sua tuntenut! Jospa voisit herättää jokaisessa, joka sinut
näkee, kärsivällisyyttä, sulomieltä, hyvää tahtoa, luottamusta
Jumalaan, niinkuin sitä herätit yhdessä, joka sua näkemättäkin rakasti!
Mielikuvitukseni saattaa erehtyä sun ulkonaisen kauneutesi suhteen,
mutta sielusi, siitä olen varma, oli kaunis. Kumppalisi puhuivat
törkeästi, sinä kainosti ja siivosti; he herjasivat ja sinä siunasit
Jumalaa; he riitelivät ja sinä heidän riitojansa sovitit. Ken on
kätensä ojentanut pelastaaksensa sinua häväistyksen tieltä, ken on
hellämielisesti tehnyt sinulle hyvän työn ja silmistäsi kyyneleet
pyyhkinyt, hänelle vuotakoon taivaasta runsas siunaus hänen itsensä,
lastensa ja lastenlastensa ylitse!
Huoneeni vieressä oli toinen, jossa asui useampia miesvankeja. Kuulin
heidänkin puhelevan. Yksi heistä nautti suurta arvoa muiden puolelta,
arvattavasti ei sen vuoksi, että oli säädyltään heitä ylhäisempi tahi
kasvatukseltaan etevämpi, vaan puhetaitonsa ja rohkeutensa vuoksi.
Hän siis oli äänenkannattaja. Hän väitteli kiivaasti ja tukki suun
vastustajiltaan pontevalla äänellänsä ja mahtisanoillansa; hän määräsi,
mitä heidän tuli ajatella ja tuntea; ja hetken ponnistettuansa vastaan,
myöntyivät he aina lopuksi hänen mielipiteesensä.
Miesparat! Ei ollut heissä ketään, joka sävyisällä lauseella tai
lempeän tunteen sanoilla olisi tietänyt lievittää vankeuden kiusaa.
Tuo naapuristoni päämies lähetti minulle tervehdyksen, ja minä
vastasin. Hän kysyi, miten minä _tässä kirotussa elämässä_ tulin
toimeen. Minä puolestani sanoin, ett'ei mikään elämä, vaikka kuinkakin
surunalainen, mielestäni ole kirottu, ja että kuoleman hetkeen saakka
pitää nauttia sitä hyvää, jonka mietintä ja rakkaus ihmiselle tuottavat.
-- Selittäkää sananne, herra, selittäkää!
Koetin selittää, vaan turhaan; ja kun pitkän ja konstikkaan esipuheen
perästä rohkenin esimerkiksi huomauttaa heille, kuinka Magdalenan ääni
oli minussa herättänyt leppeämpiä tunteita ja ajatuksia, niin päämies
purskahti ilminauruun.
-- Mitä nyt? mitä nyt? -- huusivat toiset. Tuo ilkeä mies väänteli
minun sanojani ivalliseen pilkkaan, ja yhteen ääneen kajahti nyt heidän
naurunsa, minä olin heidän ivanuoliensa pahanpäiväinen esine.
Käypi näet vankilassa aivan niinkuin maailmassa. Ne jotka pitävät
kiljuntaa, paruntaa tahi röyhkeää ylenkatsetta viisautena, katsovat
sitä typeräksi, joka pyytää sääliväisyydellä ja rakkaudella kunnioittaa
ihmisyyttä ja sen Luojaa.