Kolmea kuukautta ennen olin käynyt Torinossa ja siellä, monivuotisen
eron perästä, tavannut rakkaat vanhempani, toisen veljeni ja molemmat
sisareni. Kaikki meidän perheessämme olivat aina olleet niin hellät
toisillensa, eikä kukaan pojista ollut saanut isältä ja äidiltä
nauttia niin paljon hyvää kuin minä. Oi kuinka tämä yhtymys minua
liikutti, kun näin heitä paljon enemmän i'ästä rasitetuiksi, kuin
olin luullut! Kuinka hartaasti olisin silloin tahtonut jäädä heidän
luoksensa, pyhittääkseni parhaat voimani heidän vanhuutensa päiväin
huojentamiseksi! Kuinka tuskalliselta tuntui, että toimeni Torinossa,
senkin vähäisen aikaa kuin siellä viivyin, eivät sallineet minun
olla kauvemmin rakkaitteni luona! Äiti parka valittikin usein: "voi
kuitenkin, kun ei Silviomme ole tullutkaan meitä varten Torinoon!"
Katkera oli ero sinä aamuna, kun läksin takaisin Milanoon. Isä
nousi kanssani vaunuihin ja saattoi minua peninkulman matkaa; sitte
hän palasi yksinään. Katsahdin taakseni häneen päin ja itkin ja
suutelin sormusta, jonka äiti oli minulle antanut; en ollut koskaan
tuntenut semmoista levottomuutta erotessani vanhemmistani. Vaikk'en
tavallisesti luota aavistuksiin, kummastutti minua kuitenkin suruni
hillitsemättömyys ja tahtomattani lausuin pelokkaasti: "Mistä tämä outo
mielenkaiho?" Se näytti todellakin ennustavan minulle jotakin suurta
onnettomuutta.
Nyt, vankilassa, johtui jälleen mieleeni tämä pelko ja levottomuus;
muistin kaikki ne sanat, jotka olin vanhemmiltani kuullut kolme
kuukautta takaperin. Äitini valitus: "voi kuitenkin, kun ei Silviomme
ole tullutkaan meitä varten Torinoon!" se painoi sydäntäni niinkuin
raskas taakka. Paheksin sitä, ett'en kohdellut heitä tuhannen kertaa
armahammin. -- Rakastanhan heitä niin hellästi, ja kuitenkin ilmoitin
sitä sanoissani niin laimeasti! Viimeinen kerta oli mun sallittu
heitä nähdä, ja kuitenkin olin niin vähän katsellut heidän rakkaita
kasvojaan, niin niukasti olin heille lempeäni osoittanut! -- Nämät
ajatukset särkivät sydäntäni.
Suljin ikkunan ja kävelin tunnin aikaa edes takaisin, toivomatta lepoa
koko yönä. Laskeusin sitten vuoteelleni ja nukuin uupumuksesta.