»Ei see Hessu ol, tualt permanost see rähkin kuulu, ett Hessu makka
uunin pääll», sano Kustaava sihe.
»Huuras vaa Hessu nime, niin kyll se vasta.»
»Huutako susi, äm mää uskall. Mutt huur' sää.»
Mari tiuskase siilo:
»Hessu-hassu Halikost.»
»Voi, voi, misä mää ny ole?» vasta Hessu, »mää pelkkä niin kovi.
Keskekä ny Alma rukolema mun pualestan, ett mää pääsen pois täält pörön
päsäst.»
Ny Alma kuule sen kamari ja tule pairalas kuuntelema ove ravost.
»Herra siunakko meit ja varjelkkomeit», huutta Hessu
»Mikä suu ny vaiva», sano Alma, »oleks sä kippjäks tullu?»
»Em mää kippjä ol, mutt mää pelkkä niin kovin tääll pörön päsäs, ku sää
ain sanosi ett ku viina jua, nii jouttu pörön pässä.» Alma vättä toise
fälly' pois päält.
»Voi, voi senttä, oleks sää enkel?» sano Hessu sillon, ku Alma o siin
valkonen pait yll ja piän hämär lampp vaa valase.
»Nous ylös vaa, ette sää siin hour, fällyi nää ova' ku ehtoll sun
pääläs tälletti, ette sää palel.»
Sitt Hessu härä vähä selvemäks ja ymmärtä ette hää olekka missän
porojen päsäs, vaa fällyje seas.
Isoma flika, Lempi ja Hilma, nouseva ny' kans ylös. Hessu istu vaan
permanoll. Henell on kova hiki pääs ja hiuksekki ova valla märjä.
Lempi tällä ny' kaffepannun kraakku ja laitta valkkja all. Kaikk
toisekki nouseva ny ylös ja ruppeva valmistama, mutt Hessu kraappi vaan
päätäs. Hänt harmitta ja nauratta, mimmottin tää yä o menny.
Almali o nii hauska, henell on punanen klennink yll, hän tule Hessun
tykö, naura nii ja sano ett:
»Piti, piti, simmost sää siit ny' sais, ku sä rupesi viina juama. Siäll
pörön päsäs sä saisi viäläki oll, jolle se valkone enkel ols tullu ja
pelastanu' suu.»
»Sää se olis», sano Hessu.
Hää ol jo lakanu' pelkkämäst, kun kaikk väki oli ylhäll.
»Kui' se mää olsi ollu, näes sä, ett mull on punanen klännink yli ja
sill ol valkone?»
»Jätä Hessu sihe ny vaa hikolema», sano Matt sillo, »meijän täytty jo
lehte' kirkko, hevose ova jo porstua eres. Ja hevose ova, niinku ne'
tiäräsi, ett ny o joul, nee' seisova vaan kahrell jalall.»
Ny tuppava' kaikk sitt vaa, nee' ku eilen pääti, ett he' kirkko menevä,
ittes fällyje all rekke, ja Mari likistel fällyi alas kahren puale
rekke. Ny nee menevä, nii ett lumi ryäppy.
Mari tule sisäll ja lukitte kaikk ove' päräsäs, hän pelkkä kans vähän
kummituksi. Sitt ämänt kyssy Marilt:
»Joks ne läksi?»
»Jo ne meni nii ett hännä oikkjan oli.»
Hessu o jo kömpinyt toton kivell istuma.
»Mitä sä siin ny istu?» sanos Mari.
»Ja mutt mun pään o niin kippjä», sanos Hessu.
»Hessu tarttis taas piäne mouku, niin kyll pää selkkisis», sanos Mari.
»Älä juttel' simmost», sano Hessu, »äm mää jua' simmost änä ikän.»
Sitt tule pikku Minne kans kamarist, kupp keres ja sano:
»Mää tua Hettull toppi.»
»Mitäs siin o?» sano Hessu simmosell surkkjall äänell.
»Ei tää viina ol, tätä o miktuula ja hokmannin toppi tekati.»
Hessu ott ja ryyppäs sitt. Minne sano Marit:
»Ruppet ny jo kyntteli tytyttämä.»
Mari hak sitt se laatikon ku flika oli' tälläny oortninki niin pal, ett
joka akkonall tällättin kaks. Hää ott ne' kyntteljala' sitt ku henell
ol neuvottu, kummott ne kuulusi ja tälläs salin peräkamarin kumppaskin
kaks, sali itte' kahreksa, porstuakamarin kaks, tupakamarin kaks ja
tuppan kahreksan kolmhaarast.
Ny sano Mari:
»Ny o niinkon taiva ilos ja pää penki all, mutt oliki simmonen puhe,
ett see ku joulaamun jää pois kirkost, see saa juara' kaffett niin pal
ku halutta.
»No jua ny vaa, laps kult», sanos ämänt, »niin pal kun pannust tule, ja
kun pannust loppu, pist uutt kiahuma.»
Mari nappa pannusankast kii, viä sen pööräll ja mene ite viäre istuma
ja ruppe rähkimä ja sano:
»Ny mull o yhtaikka joul ja päässjäne. Em mä ol ikä viäl tämmöses
paikka palvell, ett mä olsin kaffett tarppeks saanu», meinas Mari.
»Mamm ketk tun kolppu kant tyämä ja antama Hettull kant», sanos sillo
Minne.
»Em mää jois kaffett, vaikk kaffe jois muu», sanos Hessu.
»Ek tä punttikan titt änä jua?» sano Minne.
»E-e», sano Hessu ja viipotta päätäs.
* * * * *
Ny ämänt tule tuppa ja sano:
»Jaa, ny, Mari, meill tulekin kiiru jo. Pia nee' tuleva' siält kirkost
kotti eik meill oi mittä reeras. Vaikke meijän tarttekkan keittä muut
kun likokaloi ja rusinsoppa, ku noit ehtossi loorei jäi niin pal, nii
mitäs mee niit hukkan tällä. Otas sä toi iso pläkkinen kann, men'
kellari ja lask se sahti joksikkin täynö. Laiteta vähä salapitte
simmost kiljuva kalja.»
Mari mene ja funtera mennesäs:
»Mitäs piru simmone mahta oll?»
Sitt hän tule takas, laske kannun pööräll. Ämänäll o rommpott keres ja
hään kaatta joksikkin pual tuappi siit sihen kalja joukko. Sitt hää
sano Marit:
»Älä vaa san' kenellekkä, o nii lysti, ku nee' tuleva juaksis, nii ette
ittekkän tiär.»
»Mitä mää sitä sitt sano», meina Mari.
»Ny' sun tarttis, Mari, mennä vähän pihatto ja paiska lehmill kuiva
ruakka ja viä ne' kaura' kans lamppaill ku sää eilen tois. Mutt
uskalaks sä?»
»Niin, kyll mää vähän pelkkä, mutt kun toi Hessuki ny taas tommone o.
Mutt kyll mää sentä mene, taitta pääki vähä friskau, kun päässe ulos.»
»Sanos muut kun tosi», sanos ämänt ja nii hä läks.
Mutt siilo ämänt muist taas ja huus pärä:
»Älä vaa millän tappa korj pihatta, ei joulpeevän saa pihatto korjat.»
»Mikätte?» huutta Mari.
»Men ny vaa, kyll mä sano sitt, ku sää takas tule», huutta ämänt.
Nii nyy Mari tule takas, henell o sikaämpär keres, heittä sen
porstonurkkan tullesas:
»Jasso sääkös siält tuleski simmosen kohinan kans, mää meinasi, ett
mikä siält pit tulema. Mahroks sää ny vaa muista antta' kaikill ruakka,
kyll mar sää siäll ny nii hopsotteli, ett kyll mää luule, ett sää
pelkäsi' kovi.»
»Nii, mää peljästysi niin kovin, ku mun pit ruveta' pihatto korjama ja
mää muisti mitä tee oli' sanone ja luut kaatus kans siin samas. Mää
paiskasi lappjo nurkka ja jäti sill palkall koko korjamise. Mutt mikä
konst siin sitt oikke o, ette joulpeevän saa' pihatto korjat?»,
»No se o simmost paavin konsti», meinas ämänt, »ett jos joulpeevän
pihaton korja, nii vaska' kualeva ain sitä myären, ku ne' tuleva, koko
vuaren päräs.»
»Vai simmone seekin taas ol», meinas Mari.
»Sitt ämänt vilkase vähä akkonast ulos ja sano:
»Jaa'a, siäll ruppeki jo vähä peev koittama, pia ne' tuleva' kans siält
kirkost.»
»Ei ne viäl sentän tul», sano Mari sitt, »mutt ruveta sentä vaa ny
jo ruakka laittama, vast aik sit hiire haukotel', kun pää on kati
hamppais. Mutt voi sentä, em mä ol' tota kaffettanika viäl kaikki
juanu, joi vast viis kuppi.»
»No jua, jua, laps kult, pia ny vaa, oikken tarppekses», meinas ämänt...
»Ääh», meina Mari, »kyll mä ny olen kaffe miälteostan päässy.»
»No hyvä vaa, nyy ruveta sitt tällämä noit sian krottmakkaroi paistuma.
Nost, Mari, pööräsiivu nyy vaa ylös molemilt pualilt ja rupp kantaman
kontturist kakui pööräll.»
Ny Mari tule sitt ja hä o latonu' kakui käsivarreles kumminkin kymmenen
päälestyste. Mutt ennenku hän kärkki pualväliskän tuppa, niin kaku
ruppeva yks toises pärän puttoman pois ja kiirivä' pöörä all.
»Pööräll nee' keskettin tuama, ei pöörä all», huutta Hessu.
»Pirä' sää suus kii.»
»Ei, mutt men' sää, Hessu, Marin kans ja ottaka se pitkyltäinen kori ja
tuakka sen kans.»
»No siunakko», huutta Mari, »syäränk ne' kaikk nyt tänäpän, kyll niit
taitta kumminkin kakssata kakku olla.»
»No ei kaikki sentä syär, mutt katos, joulpeevän o simmonen tapa, ett
jokasell anneta nii munt kakku, kui munt lai o leevottu.»
Sitt ämänt mene ite' sinn' pöörän tykö ja latto kolm lai kakku
päälistyksi, varikakk tälletä ens all, sitt kalttjane ja nisunen
kaikken pääll ja sitt leikata juusto neljän kappalesse ja tälletä yks
kappaljoka kakkukasan pääll.
»No kui' pal tätä voit sitt tälletä?» huutta Mari ja nosta voipytyst
oikke aika jöhkäle.
»Kyll mä tällä sitä voit, es sä sitä arv. Men' sää ja täll toho
haarukkan kalja. Taikkei sitä kalja nyt tälletäkkä, em mää muistanukka,
täll' sitä kiljuva kalja, kyll sää ymmäräs.»
»Mutt muistakan kyssy, mitä kalj tänäpän tiättä», huus Hessu, »ku
Kustavaki sanos eile, ett kyll kaljaki huame jottan tiättä.»
»Kyll see kysymätäkin tiäretä», sanos sihe ämänt.
Ny Mari kantta kaikk rua' pööräll vaa, kaikki niit samoi ku oi
aattoehtonki. Mutt lisäks viäl niit makkaroi ja sitt keitetä vähä
lämmytyst kans.
Ämänt sanoski Marill:
»Mari, tälläs ny' kastrull totto ja kalja pualelas ja sitt sä ota
makkja maito kooli ja vispas niit ostetui jauhoi siihen kortteli verra.
Ku sitt toi kalj ruppe kiahuma, niin täll' se sinn joukko, mutt liikut
hyvi uskoste, ette se kart.»
»Mitä sää siäll totos oikken kans mahras sutata?» sanos Hessu Marit.
»Mää keitä heruvellinki», sanos Mari.
»Mitä simmone o?»
»Tämmöst pruukata ain keittä' simmosill ämmill, ku ova' pikkassi saane.»
»Voi, voi kauhista oikken teijä juttus, ku o joulpuhre ja tee juttele
nii erinomassi», sanos ämänt.