Mari saa ny määräykse, ett mennä makasiinist hakeman kuivi kauroi
oortninki seuravaks aamu lamppaill.
Ny ruppe tulema yhreksä aik. Miähe ova' simmoses pikkuses humus,
ette ne enä pal mittän tee, järmävä vaa. Isänt tule paithihasillas
kamaristas, puhaltele pitki sauhui ja o jo vähä niinku juhlatuules.
Sitt ämänt sano niit vanhemppi omi flikojas:
»Tuakka vinttkamarist laste vaatte alas ja omas kans.» Kaikkitten
täytys jouluks saara ylles uure vaatte ja niin korja' sitt, ett ku ne
ne ylles tälläsi, nii ne oliva' kun kirjava karja. Ämänt kääns sitt
samallas pääs poikkatten pual ja sanos:
»Menkkä tee ny, poja, olklatto ja kropistakka siält oikken tuhti kahlo,
oikke selkki olkki. Kyll tee' saa jokanenki mennä, ei Hessust ol yksin
kumminka mittä.»
Sitt Hessu läks menemä, filistel mennesäs ja pumppas Marit kylkke ja
sano:
»Vai ei tul Hessust mittä, sillo ei tul Maristaka mittä.» Tää ol tosa
kahrentoist ajos peeväll. Vähä ajan peräst ne' tuliva' siält sitt.
Hessu tul taas erell ja sanos:
»Tiäräks sä, Lempi, ett kyll ny tule hyvi olkki, kyll sun kelppa katton
paiska ja jää kans yht paljon ku naapurin Kallellekki.»
»Pir' suus kii, vanh feelu», meinas Lempi ja men jällen takas kamarisas.
Sitt ämänt sanos:
»Ohoh, ole nii väsynykki jo, kun pualest yöst ole hääräny, mahraks mä
enä jaksa noit lapsika saunotta. Juakses sä, Lempi, tonn Katavan-Kaisan
tykö ja käsk hänen tulema lapsi saunottama.»
Ämänt muista siin samas senttä:
»Kyll Hilmall onkin paremppa aikka, menkkö hää.»
»Kyll mää täss mene», sanos Hilma, »mutt jolle mää saa' sitä rättäkitti
tulema. Hänell on tiäs ruus pääs ja jalakki voiva' särkke.»
Sitt Mari kuiska taas Hilmall:
»San' simmotti, ette sarvipussi tarvitakka, ette kukka ny ann ittetäs
kupata.» Hilma ott saalin kaulasas ja läks.
Kustava tule sitt nii hiki pääs saunast, hää on kantanu liha' pois
siält, kantanu vett ja hautonu vihra. Hä sano ämänäll:
»Ny' saa mennä' sauna, ett saun o valmis.»
»Oleks sä viäny vihroi tarppeks?» sanos ämänt sitt taas.
»Kyll mä niit see verra vei, ett ne' piissava», meinas Kustava.
»Taisis viärä' kolm», sano ämänt.
»Nii, simmotti mää niit vein, ku o ennenkin pruukattu», sanos Kustava
sihe.
»Voi, hyvä ihmine, ny o joul ja tiäräks sä, ett se kuulu tykö, ett
joulaatton o jokasell oma viht.»
»Siunakko, Liis, kunne vihrakka enä piiss, tarttevaks tommose'
kakarakki sitt kaikk eri vihra?»
Hää men uurestas sitt ja vei kakstoist vihta, nii mont, ku ihmistäki
ol.
Ny Katavan-Kaisu tule sitt jo ja sanos ensmäseks Marit:
»No oleks sä kävässy yhreksän kertta joka tuva nurkast, sitt sä pääse
ens vuan vähemäll käväsemisell.»
Sitt se Hessu tul taas sihe, hä ol vähä viäl simmottin kämppärälläs. Ei
hä juovuksis enä ollu', ku se ol simmotti päivälise aik jo. Nii Hessu
sano:
»Neuvokas, Kaisu, mull kans joku simmonen tempp, ett mää saan kans
tiättä, mitä mun tehrä' täytty.»
»No, men ny sikalätiovell kysymä, jokos sä ens vuan muija saas», sanos
siihen Katavan-Kaisu. Ämänt sanos:
»Älkkä siin ny Kaisut kiusakko, ett hä saa kaffes juaruks.»
Ny tule taas yks kakar ämänän tykö ja pirise:
»Mamma, eks jo pia sauna mennä, ett joul kerkki jo.»
Kaisu nappas se lapse sylisäs ja sano:
»Juu juu lapseni, kohta mennä.»
Ja laula hänen korvasas:
»Kun tulsis se siunattu aatto-ehto,
Ett saisis puuro ja pääsis vihto.»
Ny on Kaisu juanu' kolm' kuppi ja sitt hä sano, ette hä juakka nyy
muut ku vähä vaa. Sitt maistu paremalt, ku suut ruppe kuivattama siäll
kuumas löylys. He menevä ny sauna ja Mari saa sen tyäkses ett mennä
auttama, riisuma lapsi ja vaatettama, ja Kustaava kantta ne' kotti yks
erältäs sitä myärön kun Katavan-Kaisu saa ne vihrotuks ja pestyks.
Hilma ja Lempi ottava ny ne vinnilt tuaru vaatte ja vaatettava lapse'
kamaris, sitä myärön kun Kustaava niit tua. Kustaava tule viimese
lapsen kans ja tua samall Kaisult käsky vanhemill sisarill, ett he'
sinn saunan kans tulisiva.
»Em mee' simmost ämmä tääll tarvitt, kyll mee itteki itten saunota.»
* * * * *
Ny aja yks hevonen pakall. Kustaava kattele uuniakkonast ulos.
»Kukast tualt ny tuleka», sano Kustaava. »Ai, se onki meijä Alma, kun
tule isomamman tykkö kotti jo. Yks miäs nosta fällyi ylös ja Alma siält
könssi fällyn karvoist ylös. Hevonen käänttä ympärs jelle.»
Ny tule Alma sisäll ja hänell o iso tikkukori keres.
»Tervessi siält, ku mää tule», sano Alma.
»No hyvä, ett sä tuli' kotti jouluks», sano Kustaava, »koko viikko o
ollu niinku olis akkona ollu' peitety, ku sää oles pois ollu.»
»Mitä sun korisas taas mahta olla?» sano Lempi.
»Siäll o setsurikakui, kun täti anno.
»Mutt mitäs siin paperpussis o?» sano taas Lempi.
»No em mää tiär, siäll on tortui ja kaikki tohauksi. Täti sanos, ku ei
teili ol' kettän kokkikoulu keiny, nii ei teill tämmössi osat tehr.»
Ny tule Mari pihatost, hame pretukas ja sikaämpär keres.
»Kas vaa, onks meijän prittakniffeliki jo kottin tullu», meina hä.
»No jo se toivottu turva tul», sanos Hessu ja nost päätäs ylös, ku hä
siäll takapenkin vatovall makas, »ja toi kylänkakkuki fölis».
»No mitä sitt?»
»Em mä muist tiär, mutt sutsirukakku hän toi kumminki», meinas Hessu.
»Ol vai, flako», sano Kustava. »Sensuurikakku se o.»
»No olkko ny mitä kakku hyväs», meinas Alma, »mutt kyll se teitin
kakkusensuuristas kumminki läpi mene.»
Sitt Alma otta Mari sualilt kii ja sano:
»Viäläks ne' kaksose' karita älävä?»
»Kyll toine, mutt toine oikas konttis jo», meinas sihe Mari.
»Voi, voi», sanos Alma, »jolle sää antanu niill leippä, ku mää pois
oli.»
»Mitä helkutti täss olis keriny lamppoill purottama, tämmötti joulu
erell», sanos Mari. Alma huakas syvä ja sano:
»Voi voi, ku mä sentä meninkä sinn isomamman tykö», ja pyhki silmiäs,
kun pakka parkuma.
Nii Mari huutta kovall äänell:
»Ol vai, älä simmossi paskoi paru, kyll päss niit uussi tekke.»
Alma ei puhu mittän tähä, mutt mene Lempin tykö. Kuiska Lempit korva:
»Arvas kuka mun kottin toi.»
»Joku enoist vissi», sanos Lempi.
»No ek sä sitä nähny, ett hevonen pakall ympärs kääns, kyll eno sisäll
olis tullu.»
Alma tuinase Lempit kylkke ja sanos:
»Tiäräks, se ol naapurin Kalle, ku hää sattus sinn tulema. Mitäs, jos
se olis ollu sää ny ja jos pappa ols sattunu nekemä, nii mihe sä sitt
olsis silmäs avanu, kyll sä olsis saanu aika satikuti.»
»Ol vai, ol vai», sanos Lempi.
»Nii, ei hiire hiiskaust enä», sano Hessu, »mutt kyll mää jo tiärä,
mist mä kiärä, siilon ku mä olin Paturill trenkin, nii Paturi nuar
isänt sano, ette hää enne naimissi men, ennenku siit Almast ihminen
tule, ett siit tule simmone flikk, ett ku näkke, nii miäl tekke ja kun
katto puale, nii syrän huale.»
»No mitä ny?» sano Alma, »onks meijä Hessu hassuks tullu.»
»Tiäräks, se o juaksis», sanos Mari.
»Voi kamala», sano Alma ja men ja plättäs Hessut selkkä, »muistaks
sä sitä, ku mä aapee puustavi oli lukemas sun kotonas, se Hyllylä
Leenan tykö, ku ny jo on kualu. Ja ku hä murhettus sitä, ette meijä
Hessust vaa tulsis juoppot, ja ku mää keski hent rukolema Jumala Hessun
pualest, ette Hessu ruppeis vaa juama, nii sillo Leena rupes parkuma.»
Hessu nost sillon pääs ylös ja sanos:
»Voi voi, kyll toll meijä Almall o hyvä muist, se muista ihan kaikk
syntymästäs saakk.»
»O nähny' kans vissi iha syntymäst saakk», sanos sihe Lempi.
»No tiätyst mää syntymäst saakka nähny ole, em mää nii ol, kun
katinpoja, ku vast yhreksä vuarokautt jälkke syntymistäs näkemä
ruppeva.»
No Hessu ruppe naurama hörköttämä ja sanos:
»Jaa, kyll määki ny muistan ku meijä mamm-vaina hänt tavama opett ja
hää hänt taas rukolema juappotte erest. Heill tul ain simmost pikkast
riitta ja ku mamm-vaina sano: 'ii sano ii', nii Alma tälläs vasta, ette
ii san mittä.»
Sitt Alma suuttus, juaks Hessun tykö, ott hänt konteist kii ja Hessu
putos permanoll.
»Kyll sää oles se ainane Hessu-hassu Halikost.»
Sitt isänt kuul sen kolinan kamari. Nii isänt tul tuppa ja sanos:
»Mikä simmonen kolin o?»
»Nii», sanos Mari, »ku Hessu o nii juaksis, ette see pysy änä
penkilläkä, ja vast o joulaatto.»
»Mitäs mar», sanos ämänt, »ku Alma purott henen permanoll, ku hän taas
tosa jo ylppele.»
Sitt isänt rupes Almat toruma ett »mahros pyssy' siäll, ku es sä nätist
oss olla.»
»Paremp ols ollukki, ette mää olis tänn tulnu, ku tääll se viinan kans
taas pränkätä. Isopappa käsk muu oikke rukoleman teiti erestän, ett
yksiki joul oltas ilma viina. Ja sitt Isomamm rupes parkuma ja sanos,
ette hää lapspark voi' sen kans mittän tehr.»
»See o niitte ämmätten tapa, koht ku ruveta rukolema nii ne' parkuma,
mutt ei sunkka sillon parut, ku juara.»
Nii sitt sano Alma sihe viäl:
»Ei sunkka ne viina juaresas paru, mutt kyll se silt näyttä ku heiti
suus o nii väärä ja kampela, ku he ensmäst punssi juova. Mutt 'ääh vaa,
ku se maistus hyvält', sanota.»
* * * * *
Ämänt tule ny kamarist ja huutta:
»Tules, Minne, lullaman pikkuveljet.»
»Ossakkos sä laps laula' kans?» sano Katavan-Kaisu.
»Kyll mä otta laula, mutte mä kett laula' kun titä laulu, ku Alma o
opettanu.»
»No laulas seki sitt», sanos Alma.
»Nuku nuku mun lapteni,
Tulje tinitet tilmäti,
Uinu uinu, mun armani,
Jeetut luonati valvopi.»
»Oi voi ku se on korja laulu», sano Kaisu sihe, »kylläpäs see Alma
ossa, siit taitta tull oikke siivistyny flikk.»
»Nii, jos Kaisu joskus kirjotta sana siiivistyny, nii ei tartt tällä ku
yks i vaa.»
»Jolle tul liia näsäviisast sitt vaa», meinas Kaisu.
»No laulas ny vaa enemä», sanos Kaisu, »ei se viäl tahr nukku.»
»Nii mutt ku Alma tano ette taa laula' timmotti, ku Mari opetta.»
»Älä sää mittä simmost kuuntel», huutta Mari sihe uuni suust, »laula
simmotti ett' tuuti lulla, tullus-Jussi'.»
»Fyi sentä suu», sano Lempi.
»Minne ei taakkan pikku velje nukkuma, kyll Hilma taa tulla'
kiikuttama», ruikutta Minne ny. Hilma mene sitt ja kiukuttele
mennesäs:
»Niist kakarist ei kans meill tul' koska loppu, joka kahre vuaren pääst
niit tule uussi.» Mutt sillo hä ruppe senttä laulama heljäll äänell:
»Nätin poja nukuta
Ja univirre laula,
Itteni viären kallistan
Ja nukumme Herra rauha.»
»No ny se nukkus.» Ja Hilma mene pois ja sano:
»No menkkä ny, kakara', pois, ett se piänenki aikka pyssy hiljaa.»
Ny Hilma mene korittama sallatti. Hä riiva kuiva juusto ens sallatin
pääll ja hakka munaruskost fiiniks.
»Alma saa tulla' sitt taas kirjottama, mitä hä tahto sihe sallatin
pääll.»
»Juu juu, ja mä tällänkin täävuatise vuasluvu», sano Alma. Alma
kirjotta sitt munaruskovaissen pikkuluskall vuasluvun tuhanen
kahreksasata kahreksankymment (1880).
Ny tule Juss, se isotrenk, saunast kotti ja hyräle tullesas jottan
piänt laulunpätkä.
»No», sano Alma, »laulaks Jussiki, ei hää ol viäl enne laulan.»
»Nii, viin tekke simmost, kunne kalj tiäräkkä», sano Lempi.
»Nii», sano Kustaava, »mutt kyll joulpeevän kalj tiättä kaike enemä.»
»Sisso, kyll mä sitt jo tiärä, ett Jussiki o viina juanu», sanos Alma.
»Tules, Alma, mun polvelan istuma», sano Juss.
»Em mä tul, sä haise nii viinaltaki ett.»
»Ja mutt jos sä tule, nii mä osta sull oikken korja esliinvärki, sitt
ku reppuryssä ensmäsen kerran tule.»
»No sama se», sano Alma, »simmott mä kaikk muukki esliinan olen
tiananu.» Sitt Juss ruppe laulama ja Alma istu sylys:
»Menin minä kerran mallassauna
Ja seisatin nii äkkii,
Luulin mä henttua halavas
Ja halasin mallassäkkii.»
»Eipä kun piänt mallaspussi», huutta Hessu taas.
Ny Alma huama, ett Hessu hänt tarkotta, ku hä mallaspussi sano, hyppä
pois sylyst, juakse Hessun tykö ja otta hänt tukast kiine ja sano: »Mää
näytän, kummottin karh sammalis kei.»
Ja sitt hää vettä kettetäs Hessu leuvast saakk pitki naama ylöspäi ja
huutta:
»Tommotti Hollola miäs pelttotas latta.»
»Siunakko sentän, kun toi flikk o niinkon tuli rohtimis», meina Hessu,
»ei sitä vaa räntt kiusata, jos älä meina.» Sitt Alma katto ympärs ja
sano:
»Misäs meijä isänttrenk, se Matt o?»
»Misäs muus kun tallis, koko yä hä sinn leippä kanno. Mun pit huutama
sänkyst, ett viä' koko varras, ettes niit siin yksitellen kann»,
räyskäs Mari.
»Jaa mutt heikkarin tiitti, huamen mennänki joulkirkko ja mää menenkin
kysymä, jos mää pääse Mati rekke», sanos Alma.
Ny lähte Katavan-Kaisu pois.
»Hyväst ny, pikku Minne», sanos.
»Hyvät, hyvät, jätik te tarviputtit tauna?»
»Ei, lapseni, ei, lapseni, ei Kaisull ny ollukka sarvipussi.» Minne
juaks sitt Marin tykö:
»Mali, ei Hettu taakkan tuu nyy kupatukt, kun te tauna mene.»
»Mitä siunakkon toi kakar ny juttele?» sanos Mari.
»Niin ku Hettu lupat Malit kupata ja otta Malin talviputtit taltte.»
»Haistako Hessu sen, kutte mää san, kun kakaritten kuulle simmost
juttele», sanos Mari.
»Nii oikke, mont tuhannen kiitost ny vaa ja Herra rauha teill olkko»,
sanos Kaisu.
»Ja sama teitill», sanos Lempi.
»Mene, mene ja häppe mennesäs», sanos Mari.
Ny Alma ja Matt tuleva' taas yhres siält tallist sisäll.
»Näiks sä kupparit?» sanos Hessu Almat. »Ruppes taas rukolema, se oi
kans juaksis se kuppar.»
»Älkät paiskako pärlyjänne sikoje ette», sano Alma.
»Mitä simmonen tarkotta?» sano Hessu.
»Kysy Marilt», sano Alma.
»Mist mää simmossi tiärä, em mää oi mittän koulukan keyny.»
»No kävippäs sää rippiskoulu kaks vuatt ja Hessu vaa yhre», sano Alma
taas.
»Mist erinomane sä senkin taas tiäräs?» sanos sihe Mari.
»Hessu kerra heinpelloll sano, ett ku hää men rippiskoulu nii Mari oi
siilo jo toises karjas.» Juss sano sillo sihe:
»Ei, mutt selitäs sä, Alma, mitä sää äskeltä meinasi.»
»Lue joskus», sano Alma, »ett sä tules jottan tiätämä.»
»Ei se räntt ett raamattu tutki, se ku härkkä selkkä hutki.»
»No niin, kyll mä se sano, mitä mää sill meinasi, ett tommone vanh
kuppar, ku ei muut tee ku jua ja kuppa, ei se paran rukolemisest ja ei
kukka lait-ihminen kuppariks ruppekka.»
»Nii», sanos Juss, »ja Jumal onki luanu' kuppari erittäisi.»
»Mitä vaste, mitä vaste?» sanos Alma hätäsest, »sanos pia.»
»No luve' kans joskus», sanos sihe Juss, »ett sä tules tiätämä.»
»Ei raamatus ol' kupparist mittän puhett», sanos Alma, »ruakottoma
ihmise' simmost tekevä. Fyi, fyi senttä, se o niin kamala tyät se
kuppamine, ett siin täytty kans olla viinan kans järkes pilanu, ennenku
simmost tyät ruppekan tekemä.»
»Nii sitäpä, panes kattokses Alma», sanos Juss, »ett kaikill kuppareill
o iso suu ja paksu huule ja kaikk ne ova juur Jumala luama.»
»Jaa, jaa», meina Alma, »kyll se onkin tosi.»
»Nii ja se on kans tosi, ette meijän prittakniffelist vaan kuppari
tulis, ett hänell o niin piän suuki, ette hä vaa sarve kii' saisiska»,
huutta Hessu sihe joukko.
»Tulenk mää taas sun tukkasas?» sano Alma.
»Älä, älä, se tekke niin paha, kun karh sammalis kei», sano Hessu.
Ny tule Matt tallist ja tua felisäs hevosen kamssui. Siin on pari
piiskavartt, ku hän tällä uure siima. Hessu sano:
»Kunne meill olekkan kun kaks jumpuri, jos tälletän kolm hevost kirkon
tykö, nii mikäs sill kolmanell panna?»
»No pannan kulkuse' kolmanell», sano Juss.
»Kyll Hessull kelppa se lehmänkellokin, ku o vintill», sano Alma.
»Niin kyll.»
»Jost mulla olisi hevone Ja piäni kilikello, Niin kynnäisi ja kylväisin
Toin näti flikan pello», laula Hessu sitt viäl.
Sitt tule isäntäkin taas kamarin pualt tuppa ja sano:
»Jaa'a, ny o se joul sitt jo hyvi liki.»
»Onpa niinki», sano Juss, »ny tule kaks hyvä, ehto ja pyhä.»
»Nii sopika nyy keskcnäs, kuka teitist kirkko mene. Kyll ainakkin
täytty kahrell hevosell men. Mutte sunka mää ite' sentä men.»
»Mikse teitin, pappa, sovi koska mennä kirkko?» sano Alma. »Nii munt
vuatt ku mää muista, nii ei tee ol' kirkos ollu ja mää tykkä ett teitin
passais yht hyvin tulla kirkkon ku muittenki ja tee tulsisis kans,
jolle ols tota viinlekkeri tuall kamaris.»
Isänt ei puhu yhtikäs mittä ja mene kamaris takas jälle.
»Piräs sä ny jo suus kii», sanos mamm sitt, »ei sitä suu rahalas
osteta. Ja mää noiru, ett sitt ku sää miähe saas, nii sä saa ihan täys
juapo.»
»Jaa, ei se oi niin pakko ett otta niit», sano Alma ja o vähän tommotti
hämmästyny. »Jos neitsyt hualii, ei hän syntiä tee, vaan jos hän on
naimatta, ei hän sittekä syntiä tee», sano Alma viäl lisäks.
»Suli o simmost juttu, ku ojakonnan kluttu, ette sitä ymmär kaikk
papikka.»
Ny sano Lempi, ett hää ja Hilma menevä' kumminkin kirkko ja hee menevä
Mati rekke.
»Em mää teitist isoist flikoist molemist hual, toine saa tuli, mutt
Alma mä otan kumminki», sano Matt.
»No eilä se joo päätetti», sanos Lempi.
»Jaa, mutt sill ehroll, jolle Alma tul Katunpääst kotti.»
»Nii, ja hän käväs talli äskö niät», sanos Mari, »nii ett siäll tallis
hää sai Matin kaikk prillatuks.»
»Alma pittä mu leivästän vaari, mutt jos mää kesken teitti mu leippätän
kastama, niin kyll te sano, ett on täs kiusaus tommoses hamppattomast
trenkist, nii ja sitt Alma tryykkä ja tärkkä kaikk mun kaulvärkkin, ett
mä saan koko vuaren käyrä' puhta' kaulvärki' kaulas.
»Simmost tryykkämist», sano ämänt sihen, »kun poltta välist taas, ett o
nii ruskja, niinku olis pannukakku kaulas.»
»Jaa'a, tapaturm tule taitavan ja virhe viissall», sano Matt viäl,
»mutt Alma mä tahro rekkesän.»
»Siunakko sentän tommost marakatti», sano sihe Lempi, »ku sai taas toi
Matin prillatuks, mutt mun täytty mennä Jussi rekke sitt vaa, ei se
Mustaka mittä nii huan hevone ol, mutt em mä tiär', ku se reki o niin
krapel.»
»No ei sitä rekke siin ny kerkk kukkan katteleman paremin ku
hevostaka», sano Kustava, »se o vaan pääasja, ette jour' Tapani kottin
tuama.»
»Nii, seepä se o», sanos Lempi, »mutt Ruskja on pare hevonen kans.»
»Jaa, kyll siin kaks kova kokke», sano Kustaava, »meijän poik ja Jumal,
ei tiär, kump meijä vanhemist hevosist on pare juaksema.»
»Niin kans, meinakos Kustaava kans tulla' kirkko?» sanos Lempi.
»Kyll mä sitt tule, jos Mari ja Hessu pois jäävä.»
»Mitä kissa' kirkos tekevä, pois siält koirakki ajeta», sanos Alma.
»Ja mill mä helkut sitt menisi, ei mull simmossi piaksujaka ol», sanos
Mari, »ku mä ole noist suvipiaksuistaki jo tansanu flatkuttanu antura'
pois.»
»Ooja, pojat», sano Hessu, »kyll siit toimen tulla, pan noi mu vanha
filttitossun jalkkasas.»
»Nii oikken, papi saarn jäis keske, ku luulis karhun kirkkon tuleva.»
»Nii hän tavalisest pruukkaki saarnata, yhrest pojast vaa ja sitt
kaikelaisist luantkappaleist, Peetlehemin talleist ja muist simmosist,
kyll se karhki siin sitt samall mene. Ja jos sä uskos tai ei, Mari, nii
sää oleskin kaikkie muitte näköne, mutte ihmise.»
»Nii ja Hessu taas ei ymmär enemmän papi saarnan pääll ku sika
tuullmyllyn pääll», sanos Alma.
»Älkkä siin ny solkakko sitä ja tätä», sanos ämänt, »mutt laittaka
ittes reera ny vaa, nee' ku menevä.»
»Nii‘ jos päätetä sitt simmott vaa», sanos Lempi, »ett Hilma ja Alma
saava mennä Mäti rekke ja mää ja Kustaava mene Jussi rekke.»
Ny juakse Minne sihe sama sakki ja sano:
»Viäläk tä Mali olet täikupuli?»
»Mitä sull purakall o ny taas sanottava?» meina Mari.
»Nii se johtu siit», sano Alma, »ku täi on pyytäny joulpeevä elä. Ja
ku mä täs jutteli Lempin kans, ett kun toi Mari ny korjasis pääs enne
joulu, ette hää joulpeevän taas täit tapasis.
»Toll Almall o sentä vähä erinomaissi tiaroi; kosk täiki ny jutellu
olis?»
»No sillo vaan, ku hevonen ja lammaski», sano Alma.
»Mitäs hevone sitt o jutellu?» sanos Matt. Hää ny jo melkke muutonki
ymmärs hevosten kiält.
»No hevone sanos simmotti, ett 'ku mä olen kovi märk ja on kova pakane,
nii älä jät muu tuule suuhu seisoma, mutt täll vaate mu selkkäsän.' Nii
ja sitt hä sano toisest viäl: 'Ku o vastmaa ja o iso kuarm, nii älä lya
mu sillo.'»
Matt tul nii surulise näköseks ja sanos:
»Mutt kyll sitä hyvi vähä muisteta.»
»No mitäs lammas sitt o sanonu?» sanos Mari.
»Niin, kyll lammas juttele viäläkki», sanos Hilma, »mää ole ittekkin
kuullu. Ek sä kuullu äskönki Mari, ku mä kysysi lamppailt ett kukas
teitist, lamppa, kippjä o, nii yks huus joukost ett 'mää'. Ja ku mää
kysysi sitt, ett mikäs sull kippjä o, nii lammas huus 'pää'.»
»Mutt lammas huus siilon ku muukki luantkappale' puhusiva», sanos sihe
Alma:
'Älä pes mu perjanta,
Älä laht mu lauvanta,
Älä käritt mu kesviikko'.
»Ja täi sanos simmotti, ett 'ann muu joulpeevä älä'. Nii eks sä ymmär
nyy jo Mari?» sanos viäl Alma, »ette sä saa huamen täit tappa. Nii sitä
se ol ku Minne tarkott, ku hä suu täikupuriks sano.»
* * * * *
Ny tule isänt tuppa ja sanos:
»Eikös tee nyy jo olkki men tuppan tuaman, kun kell o jo liki kuus?»
Sitt ämänt vilkase vähä Jussin puale, ei san' sentä mittä. Juss
panepiippus muuri otall ja lehte ulos. Sitt Minne sano nii hätäsest:
»Mihet Jutt men?»
»Se men joulull ovi avama, ett se päässe tulema», sanos Alma.
»No tulkka ny' kaikk lapse' siält kamarin pualt tänn peräpenkill
istuma», sano ämänt.
»Kaikk toise' kans, joka piik ja trenk», sanos Alma. »Voi, voi, mamm,
saaks mä tuara' pikku veljen kans ensmäst joulutas vastaottama?» sano
viäl Alma.
»No tua ny sitt», sanos taas ämänt. Alma nosta pikkuvelje vakust ylös
ja sanos:
»Voi, voi, su piänt vaivast senttä, mutt sun kaltases muisto ny juur
ruveta viättämä. Nähkäs, täsä o meijän perintruhtinas», sano hä Matill
ja Hessull. »Mutt sitä mä toivosi, ett ku sää tään talo isänäks tules,
ette sää tois viina jouluks.»
»Voi, voi, laittaka ny hyvä ristvalkkja totto», sano ämänt. »Hessu,
Hessu sää oles tottunu' pino latoma.»
Hessu mene toton tykö ja vettä tuhvan kaikk levjäks ens alt. Sitt hä
latto ristin klapei kumminkin pualentoist kyynärän korkkjalt ja tällä
aika kasan tuahi joukko. No kylläpäs ny tul simmone valkkja, ett
silaka' seinis paistuva.
Ny löi vanh taalalainen kell kuus. Niin porstost ruppe kuuluma simmost
erinomast kolina. Lapse ova' kaikk nii hilja ett tuski henkittävä ja
sanova hiljaksis toisiles:
»Ny se jo tule.»
Nii ovi aukentus seljäläs juur, ja Juss tule sisäll iso' turki' pääll
ja nii suur olkikahl seljäs ett tahto oven pihtpiäle felis tulla. Hä
seisatta ove suuhu ja huutta kovall äänell:
»Hyvä ehtot.»
»Jumal antako, Jumal antako», kuulu joka pualelt.
Juss purotta olkikahlo juur pöörä ette, nii ett tossatta. Sitt jokane
juakseva olkikahlon tykö ja ruppeva avama se sirett.
»Olkka ny nätist», sano ämänt, »ette ne olje heti koht alkkusas sekau.»
Mari mene päistikka olkkassa, nii ett nenä sattu permantto.
»Saa—.»
»No koitas kiro vaa just joulaatton», sano Lempi.
»Niin kyll, mutt kun toi Hessu pumppas muu päistikka, se o sitt niinku
ukkosen tappama piruraato», huutta Mari siält olkkasast.
Ny o olje' kaunist levitetty, noin pualväli permantto vaa. Ei toto ette
saa tällät, siält voi priisku' pian kipeni joukko.
Ny ruveta heittämä olkki katto. Juss otta ens pivon täynö olkki, paiska
katto ja huutta »kaoroi». Kolm olkke jää roikkuman katto.
»No vähäpä jäi», meinas Juss, »mutte mull oi niin pal kylvyssäkä.»
Ny tekke taas saman tempu Hessu. Henell jää vaan kaks.
»Ei suli tul' koska olemanka muut kun kaks peruna», pilkkas Mari.
»No heitäs sää sitt, ett saara nähr, mitä sull tule», sano Hessu Marit.
No Mari heitt nii, ett hyppäs ittekin kortteli verra maast ja huus:
»Poikki.»
Mutt ei jääny yht ainuat. »Ny pilkk lankes oma nilkka», sanos Hessu,
»jos sää olsis peruni huutanu, nii olsis nähty, ette sull' tul' koskan
kahtakan peruna olema.»
»No Lempi, Lempi, heitäs sää kans», sanos ny Alma, »niin kyll mää
tiärä, ett ainaki yks jää.»
Lempi heitt kans ja jäi yks pitk olk ja yks tähkpää.
»Kyll mää tiärä, mikä toi pitk olk o, mutte mää ymmär, mitä toi tähkpää
tiättä?» meinas Hessu.
»Kyll mää ymmärä», meinas Mari, »se o se nuar patur, kun tunkke sihe
väli niinkö sontjanen paskkassa.»
»Mikä siin mahta olla, ku noi' piika ja trenki ova ain niin
ruakottoma», meinas sihe Alma.
»Ei ne kaikk sentä samalaissi ol», sanos Lempi sitt.
»Ne vaan tommossi ova, ku o liia vähä hylli välilaes.» Ny sitt sano
isänt ämänttä:
»Onkos suli siäll kaffe? Mee' teen täss ny' piänen punsi, ett aattost
juhla' korkkjama.»
Sitt tälletä nii munt pualkuppi, kui munt miästäki o, ja viinpull kans
pöyttä. Hessu koitta nii varppista, ett näkis, jos henen kuppis kans
o vaan puolilas. Mutt sitt hää huamaki, ett onki yht kuppi vähemän
ku heit miähi o. Hän katto flikkojen pööräll ja näkke, ett siäll o
yks kuppi enemän ku flikoi o. Ja Alma häärä niinkö suavankeittäjä
torttupussis kans. Sitt miähe ruppeva juaman punssi ja flika' saava
kaffett ja tortui, niit ku Alma ol tätin tykkö tuanu. Hessu o vähä
niinku nolo näkönen, ku hä jouttu sinn flikkajen pöyttä. Sitt hä
huamaki, ett henen kaffetassis ympärs oi yks tortt enemän ku muill.
Sitt hän kääntty Alman puale ja kyssy:
»Onkos tää ny sitä rukoukse herelmä.»
»Nii», sano Alma, »Hessu o vissin kiukkune vaan, kunne hän punssi
saanu.»
Sitt ämänt viä yhren pualen kupi sinn miästen pööräll lissän taas ja
vilkase Hessu, ett Hessu ymmärs ett hää saa sittekkin punsi. Ny Alma
ruppe parkuma.
»Ol vai, veulo, oi», sano ämänt sihe, »ei sunka mää sitä suit kysy,
kosk mää Hessull punsi anna.»
Isänt mene ny kamari ja tule siält takas jelle vähä ajan päräst. Sitt
hää antta kaikill trenkeill kaulkaati ja pualikkan properaari, mutt
Matt sai viäl lisäks yhren paketi ryssälehti. Hee' kiiti' sitt ja
näyti' kovi ilosilt.
Sitt ämänt men taas kamari ja tul vähä ajan päräst takas ja toi
piikoill pual naula kaffett ja sokeri ja sanos Marit samall:
»Muist sää, ette sää sitä kylän klossell taas juat.»
Ei oma flika' saane mittä.
»Jaa», sanos Alma, »ku mää vaa eres pääse, niin piikaks mää mene, ett
piika' saava joullahjoiki, mutt ei oma flika' saa mittä.»
»Em mä sentän piikaks viit mennä», sanos Lempi, »tyttäre nimiki jo
maksa enemän kun piika vuatinen palkk.»
Ny isänt tule taas kamarist ja o oikke suur virskirj ja munt piänemppä
kirja felis. Pöörält korjata ny pois kaikk punsi ja kaffekupi ja viärä
uuninpenkill. Mutt miähe ova' kaikk ny joo simmoses hianos hipperis,
ku ova omast potustaki vähä noi salapitte maistellu. Mattiki otta
kaapistas simmose suure virskirja, ei hää nääkkän piänest, ku hää o nii
vanh joo. Ny ruveta veissama sitt joulvirssi. Hessu komppi kans sinn'
päi ja sano:
»Mun täytty kans mennä Jumala palvelema.»
»Juapo jumalanpalvelus», räiskäse Mari.
»Nii ja huara vala, ne ei merkitt mittä», sano sihe Hessu taas.
Mutt ny alkata senttä ja omill flikoill, Lempill ja Hilmall, o nii
erinomasen kaunis nuatt ja ne ossava' kans.
Sitt ku o veisattu' pari kolm virtt, nii sitt isänt huutta Almat:
»Tules sää, Alma, kunne sää veisat oss, lukema evankeljumi.» Ei Alma
tahr viitti mennä, ku hä o vähä vihane siit ku ne ova jo nii juaksis.
»No no, älä ällittel», sano isänt vähän kovall äänell. Sitt Alma mene
ja lukke oikken kovall äänell joulpeeväse evankeljumi.
»No ny o Minne vuar», sano Lempi. Sitt Minne nostetan tualill, henell
on korj aneliininpunanen klännink yll ja Minne punastu ittekki iha
samafäriseks, kun klännink o. Ny Minne sano:
Enkeli taivan lautui näin:
Mikt hämmättyitte täikähtäin,
Mä tuulen ilon ilmoitan
Maan kantoille nyt tulevan.
Ny viärän kirjap pois sitt.
»Jaa, kello o nyy kahreksa jo, eikös ny ruvet jo ehtolisell?» sano
ämänt.
»Niin, kyll mar se simmone o», sano Lempi, »kun täytty nii aikasi
nousta ylös.
»Em me viäl sentä maat men, em me ol viäl nahkakan kiärtäne», sanos
Hessu.
»Kyll simmossi sitt viäl kerkki tekemä», sanos Hilma, »ei joulaatton
viäl simmossi pruukat tehr».
»Jaa, mutt ruvetas me, Mari, kannoi kiskoma», sanos Hessu taas.
»Ei mittä», räiskäs Lempi.
Mutt Hessu, ku o jo tavalise juaksis vaa, hää o Jussilt saanu ain
salapitten kans, sano:
»Ei, mutt tules, Mari, vaa, nii mää pane su menemän kanttui ja karvanen
pual pääll.»
Nyy ruveta sitt sentän tällämä ruakka jo pööräll, kello on pual
yhreksän paikoill. Oteta hyllylt posliintalreki alas ja viätti ne ja
leipäkori ja se koristettu sallatt, etikkpull, voitalrekk, lihatalrekk
ja juustotalrekk pööräll. Sitt avatti uuni ovi. Siält kannetti
juuriskpuuro, uunsallatti, kriiskryynloora, ku ol rusinoi joukos, ja
pannkakku.
»Hessu, lissäs puit, kosk valkkja ruppe nii vähenemä», sano ämänt ny,
ja Hessu laittoki samalaisen korkkjan pinon ku ennenki. Lempi otta viäl
parast fatti likokaloi ja tua niit kans pööräll.
»Mihis sä, Alma, ne' sualsalssari' tälläsi, ku sä sitä sallatti
koriti?» kysys Lempi.
»Ne o hyllkaapis ja pippuri kans», sanos Alma, »kyll määki ne viä.»
»Kyll tää puuroki jo hyvä o», sano Hilma, ku hän kriiskryynpuuro siin
paras keitti, kun kraakus ol.
»Nii, ruvekka ny sitt vaa ehtolisell», sanos ämänt, »mää menen tota
last nukuttama.»
Ny ruveta syämä. Kaikk istuva' pööräympärs. Miähe istusi' kaikk taka ja
piikat trenkkie viäres. Oma flika istusi' kaikk rinnatuste. Isäntäkin
tul ny tuppa syämä, vaikk hän tavalisest söi kamaris. Henell ol pikar
keres ja valkone viinpottu. Hää loikatt vähä silmiläs pöörä ympärs, jos
hää olsis nähny, misä se viinaviholine istus, ja sanos:
»Kyll mar meijä Almaki ny otta ruakaryypy, ett vattaki lakka
vaivamast.» Mutt Alma sano sihe:
»Onpa täsä karvoi pippurei, niit mull o ennenki annettu, ku mu vattatan
o vaivanu.»
Ny istus isänt toisell pual trenkkie viäre. Sitt hä rupes kaatama siit
pullostas Matill ens ja sitt Jussill.
»Jaa, ei Hessutaka saa' senttä vesikorvaks jättä.»
»No antaka Marill ny kans vähä», sano Juss, »ku hene silmäs niin kovin
kiiluva', ku miäl tekke.»
Isänt kaas pikarin täyne ja sano:
»Hee' saava' se yhtesest juara, Mari ja Kustaava.»
»Ei mää riivatust hual», sanos Kustaava, »äskö just hyvä kaffett joi ja
em mää hyvä suutan viit haaskat.»
»Jos mää maista vähä», meinas Mari.
Ja ku Mari nost pikari huuliles, nii ei hää huamanukkan ku Hessu nost
pikarin kumolas ja sanos:
»Ei karvas lapsen paha tee.»
Ja sitt se men kaikk Marin kasvoill ja klänninkill, ja Mari rupes
kyäkkämä ja sanos taas »saa — », ja Hessu sanos vähä ajan takka —tan».
»Soh», sanos Lempi, ja tuinas kyynäspäälläs Marit kylkke.
Alkatti ny sitt taas rauhalisest syämä. Ku ol syäryks saattu, menivä
miähe ehtotalli, flika' korjasi' pois pöörält astia ja rupesi niit
pesemä. Ku he' sai astia hyllyll ja kaikk reera, menivä' piika'
sänkkysäs ja trenkit taas sinn ylisänkkysäs, oma flika ja isänt ja
ämänt oman kamarisas. Sitt ol rauha kaikill. Mutt Hessu kroosas
permanoll olkkitten pääll. Isänt sano sitt viäl Lempill:
»Paisk ny vaikke muut ku rekivaate Hessun pääll, ette hän kylmet ittiäs
siin kylmäs permanos.»
Mutt sitt ol kaks pari fällyi, ku ol vintist alas tuattu lämppymä
kirkkomeno vaste. Lempi sanos:
»Ku mee voisin käänttä' toi Hessun tos, ett mee' saisi yhre fälly ali
ja toise' pääll, nii sitt hää makkasis niinkun kuninkas joulun.»
»Kyll mee' se saara», sanos Mari ja tul nii ett töpsätt siält sänkystäs
alas.
No sitt lavitettin toinen pari fällyi ens lavjaks permanoll ja ruvettin
koittama Hessut kiirittä' sihe. Kolm flikka sitt kiärsi, Hilma kans,
mutt Hessu ol niin kovi juaksis, ette hää muut sanonu' ku »äh» vaa, ku
he hene sihen kiärsi. Sitt lavitettiin toinen pari fällyi sihen pääll.
Alma kurkkas kamari ove ravost, — hää ol jo pairalas — ja huus ett:
»Älkkä päät vaan peittäkä, sitt se tukau.»
»Jaa, nii onki», sanos Lempi ja vet vähä pään päält fällyi pois. Sitt
ol reeras, mutt Alma huus viäl:
»Älkkä sammuttakka valkkjoi, joulyän pruukata antta valkkjan pala' koko
yä lampus.»
»No ol' sää vai, takkjane, kyll me' see muutonkin tiärä», sanos sihe
Lempi.
Ny menivä' kaikk maat ja sitt tul hiljane meno.
* * * * *
Kell lyä kolm. O joulaamu. Flikakki härävä' simmosse erinomasse
ähkinässe ja rähkinässe. Kustaava nosta vähä päätäs ylös tyynyst ja
ruppe kuuntelema ja ruppe vähän kammottelema. Hän tuinase Marit vähän
kylkke:
»Kuules, Mari, mahtaks täsä talos kummitella, ku sanota, ett joulyän
sitt kumminkin kummittele, jos kummittele?»