Samas ruppe porsto paukkuma ja Alma kupparpitte tulla ensmäsen sisäll,
saal on pääs nii, ette näy' pal muut ku nänä.
»Ooho», sano Hessu, »ny su nokkas on kylmettyny.»
»Linnul nokk o ja mull o nänä», tiuskase Alma ja mene kamarisas. Sitt
Mari kurkka vähä uuniakkonast:
»Siunakkon, ku hevose ova niinkö uijutetu ja suitteva niinkö
miilu-uuni. Ei noitten kans nyy vaa ol' Tapani kottin tuattu.»
Hessu nappa kaks ämpäri kessisäs, hää o niihi laittanu mallasjuama
oortninki hevossi varten, ku Matt on keskeny antta hevosill, ette ne'
saa' pääntautti, ku ne ova' kovi märjäks ajettu, ja men ulos. Nyt
tuleva' kaikk toise' sitt ja sanova:
»Tervessi kirkost.»
»No kiitoksi vaa», sanos Mari, »kukas teitist Tapanin toi?»
»Em mää vaan tiär», sanos Hilma, »kosk mee tulin kaikkitte ohi.»
Lempi ja Hilma tällävä ny kaffekupi' pööräll ja ruveta juaman kaffe.
»Mun keten o niin kopalos, mahtaks mun keresän kaffekupi' pyssykkä»,
sanos Hilma.
»No kyll mä tällä sitt», sano Mari kiirusas ja vättä kaapi ove auk
ja siin samas siält putto yks kaffekupp ja tass ja menevä' tuhaneks
kappaleks.
»Kas simmotti vaa», meinas Lempi, »jos mennä vuan ols simmottin
paukkun, niin tänä vuan olsis hää jo.»
»Olipas sunkin ketes yht kopalos, vaikk sää tääll kuuman praasu viäres
oles koko aamu ollu», sanos Hilma kans.
»Niin piru, ku mä tälläsi niit kans niin pal päälestyste, mull o ollu'
tääll niin kiiru kans.»
»Niin ku hä o rähkiny' kaffet tääll, on tainu viistoist kuppi juar,
siin henen kiirus sitt o ollu», sano Hessu.
»No ruvekka juaman kaffettaki ny' sitt vaa, ett te lämppy», sano ämänt.
Nyy tule isänt sitt tuppa. Hää o maanu' koko puhte rauhas.
»Fiia, kaaras ny pojill pualkuppi», sanos isänt. »Jaa'a, juakka se
punssis pia ny' sitt, ette ne rua jähr», ämänt sano sitt.
»Ääh», sano Mattiki, ja suu o nii väär, »kas tää tekke vaa hyvä
tämmösell pakasell.»
»Sanokas muut», meinas Juss ja ryyppi kans.
»No mänkkä suuruksell sitt vaa», sano ämänt.
Hee ruppeva' sitt kaikk suuruksell.
»Tules nyy siält, Alma», huutta Matti.
Hee' syävä' kaikk vaa oikke hyväll halull ja Mari passa ny täll
kerrall. Hän kantta totost kaikk rua, mitä siäll o, makkara ja
lämmytykse. Sitt o uunis taas niit kaikki samoi ku ol joulaatton.
Ny o isänält sitt kaikk viina loppune. Ku väki pääsevä' syämäst, sano
isänt, ett »ny veisata yks virs». Hää alotta se ja flika yhtyvä. Ku se
virs o veisatt, nouseva' kaikk pööräst.
Sitt Alma katto kello ja see o vast kymmene.
»Voi voi, mikä täänkin peevä ny loppe, ku ny on kirkost jo tulttu ja
muulasten tullan kell kahren paikoill vast.»
»Älä yhtikä murhet», sano ämänt, »kyll sull tyä reeras o. Pikkupoik
onki ollu niin paholas koko huameltan, kunne ol ollu lait kiikuttaja.»
»Nii», sano Mari sitt, »kyll mää tiärä, mitä mää teen, ku mä saa astia'
pestyks vaa.»
»Mitä sää sitt meina' pysty nosta?» meina Hessu.
»Ruppe vaikk sun kansas kannoi kiskoma», sanos Mari.
»Ja sitt mä paiska sun kans koht kanttui», sano Hessu sihe.
»Jaa, ei tänäp saa' sitt olleskan kylä menn, kyll tee' see sitt
entiseltäs tiäräs», sano isänt.
»Jolle tykk joulporsas oll», sano Alma sihe.
»Nii ja ei simmott pruukat muutonka, ett joulpeevän kylä mennä», sano
isänt.
»Se o sukkela, kunne teiti päre janot», sanos Mari.
»Ols tarvinu' tällä' suala niin pal ku sula ja jauhoi niin pal kun
kastu», sanos Hilma sihe.
»Kyll mar siin ny vähä simmost on tehtykki», sanos Lempi.
Mari mene ja otta se sahtihaarukan taas ja o juavanas niin
tavattomaste. Sitt hä viä se Hessun tykö ja sano:
»Jua ny, Hessu, hyvä sahti.»
»Aika jano mull onki», sano Hessu, »ku ne likokala oli niin peijakka
sualassi.»
»Janottama muuki meina», sanos Juss.
Sitt juara ja juara jokane vaa vuarotuste niin kauva ett haarukk on
tyhj. Mari o vähä viakas pistämän toist ämpärist. Ja Almaki o juanu jo
pari kertta sitä. Nii hä sano:
»Mikä siin mahta oli, ett mää ole niinku mää olsin pyärpää?»
»No mää ole samalaine», sano Hessu.
Mari vilkase vähä ämänttä ja o nii viakka näköne. Mutt ämänt täristä
salapitten päätäs Marin puall, ett hää ymmärtä hilja oll.
»No men' sä, Alma, sinn' kamari ny vaa, siäll kamarin tuapis o sahti.»
Mutt sitt ne' siin tuvas ne juava nii, kaikki janotta vaa niin
tavattomast. Lempi ja Hilma ei ol yhtikä viäl sahti maistanu. Heitill
on kyll kans jano, mutt Lempi otta pläkkisen kannu ja mene kellarist
tuama sahti itteläs ja Hilmall.
»Tääll o sahti pual ämpäri viäl», huutta Mari.
»Juas sää sitä Hessus kans vaa, kosk tee' se simmoseks oles klotanne.»
»Nii eilä mää se jo tiäsi ett kalj tiättä huamen jotta», sano Kustaava.
»Nii, no sentähre es sää ol' sitä ollenka maistanukka.»
No sill kaljall o ny ollu' simmonen tiato, ett ny ova' sitt kaikk
tavalises plenskas, kukk sitä ova juane. Ny ne miähe laskeva ittes
pitkäks olkkitten pääll, ja Mari ja Kustava lehtevä' pualpeeväkarjall.
Lempi ja Hilma kuariva' sitt peruni, niist laitetan protti, ja Alman
täytty sitt vaan kiikutta' kamaris, ei hän pääs tänäpä ollenkan toiste
joukko. Siäll hä ny istukin pöörä viäres, kiikutta jalalas, mutt
kirjotta samall preivi kans. Mutt sitt kun kell o jo tommottin kolmen
paikoill, nii Matt sano:
»Menes sää, Lempi, ny vähän kiikuttama, ett Alma päässe kans vähän
toiste joukkon tuvan puall. Alma o saanukki jo preivis valmiks ja
kirjotta päälkirjotust parhalas.»
»Näytäs mull», sanos Lempi, »kell sä ole' kirjottanu.»
»Ei, ei millän tavall, ei tää mu oma preivin ol.»
»Ai Alma souva jo, hän pruukka kaikill piikoill ja trenkeill kirjotta,
ku he' kirjottava morsjamilles ja sulhasilles ja saa ain viis penni
joka preivist palkakses.» Lempi ruppe nyy kiikuttama ja Alma saa menn.
Lempi ruppe kans laulama, vaikke se nii laulu nyy juur tartt, mutt kyll
se senttän paremi nukku, ku lauletan kans.
»Minun henttun on huanoksi tullut
Ja mitäs hän nyt suree,
Ku hää on kaikken kaunempi poika
Ku Halikon kirkkon tule.»
»Ei hää miltä huanolt näyttäny», sanos Hilma hiljaksi.
Mutt Alma kuul se sentä, vaikka o jo tuvan puall, ja huutta:
»Ei päässy meijä ohittesan aamull sentä, vaikk piiskaki vinkus niinku
ols piän porsas rees ollu.»
»Kuules, kuules tota kakara», sanos Hilma Lempit. »Em mää ymmär,
kummonen toi flikk o, se o välist nii ihmismäine, mutt välist se on
taas nii lapseline.»
Ny Kustaava ja Mari tulevat taas pihatost. Mari sano siin sitt:
»Jaa, ny ei meitill olekka juur mittä änä tänäp tekemist.»
»Koskas sää Mari kalaasis pirä», huutta Hessu siält permanolt olkkitte
joukost, »kosk sää joullahjaks kaffett ja sokeri sais?»
»Äläs perhanat puhukka», sanos Mari, »nyy mull onki aikka poltta ne'
kaffe.»
Sitt hän kiippe uunin päält prännäri ottama. OI vähä pimjä, ja ei hä
näekkän, ku hä astu yhren trapun tyhjä ja sitt hän tule päistikka siält
uunin päält alas. Prännär lenttä kuin kauvas Marin kerest.
»Jumalist, sano urkunist», huutta Mari sitt.
Isänt ravotta vähä kamari ove, mutt ku hä näkke, ett se oliki vaa
Mari, nii ei hän puhu mittä, mutt vettä oven kiine jälle. Mari otta ny
kaffetruuttis sänkylauralt, kaatta ne' prännärin kaikk.
»Älä niit py kaikki yhtaikka polt», sanos Kustaava.
»No kert vuares vaa joul o», sanos Mari, »ja senkiks mää nee' saanu
ole. Huame mää kesken kaikk kylän poja' kaffell ja keitä simmost
kaffett kun karhu jalkka.»
Hessu o latonu' puit ristin totton taas ett on samalaine valkkja ku
joulaattonki, ja sitt Mari lyä prännäris sinn tulen keskell ja liikutta
vähä sillon tällö. Mutt ei hää muistakkan katto ollenka. Sitt ruppe
tulema niin paha käry. Mari ava prännäri ja siilo henen kaffes o menny'
kaikk yhten kikkara.
»Saa-»
»No koetas vaan taas kiro», sanos ämänt.
»Voi jusulait, tommott mu joullahjakaffen ny men. Ei noit ny enä syä'
sikaka ilman kiljumat. Mitä mä niill pojill ny annan ku mä kerkisi niit
muutampi jo keskemänki.»
»No, älä kesk ny änä enempä», sano Kustaava, »ja jos ne' tuleva', ku
sää keskeny ole, kyll mää anna sull see verra lainaks.»
Mari kropist kaikk kaffes prännärist holkki ja sanos:
»Ny ne o juur ikä lamppan papeni.»
»Kaikk kylä siä' tulevakki Marill viaraks», sanos Hessu, »kosk hän
kaffes holkkin kaas.»
»Pirä' sää ny vaan plottis kii», sanos Mari, »kyll muu muutenki ny jo
harmitta.»
»Jaa'a sentä», sanos Alma, »ei hullui kynnet, ei kylvet, mutt niit
kasva itteltäs.»
Ny Matt otta lyhtys, sytyttä lampu ja mene ehtotalli. Hää onki siäll
käyny nii ahkerast koko päivä, hää on tahtonu' pyyttä ikä antteks
hevosilt, ku hä aamull niin kovi ajo. Sitt isänt tule kamarist, tuppa
ja sano:
»Eikös te siit ny jo maat rupp kerkkimä? Kyll täsä ny jo o valvottu'
kaks yät perätyksi.»
Matt tule ny kans ehtotallist, tällä oven kiine, puhalta valkkja
sammuksi ja sano:
»Ei nyt tarttekka valkkjat koko yässen pittä simmottin ku viimes yä.»
Sitt hän kiippe ylissänkky Jussi viäre. Juss onki ollu' siäll jo koko
ehtopeevä.
* * * * *
Ny alkka Tapaninpeev. Isänt nousse ylös ja tule tuppa ja o aiva
selkkjä, kunne ny pyhän voi' saara uutt viina. Nii hän päättele ett jos
hää mene tänäpän kirkko ja Hessu ja Marin täytty tulla' kans.
»Mää ny viitisin kirkkon tull, nukusi mää sinn' kumminki», sano Mari.
»Ja em mää kans viitis simmost papi saarna kuuntel, nokipoja saarn on
pal lystempä», sano Hessu.
Sitt Lempi ja Hilma ruppeva' kans vaatima heit niät. Koiteta Lempin
palttot Mari yli, mutte see mahr ollenkan kiine.
»Mikäs tommosell paputynnärill sitt yll panna, ei sill mikkä mahr»,
sano Lempi.
»Koetas mun palttotan», sano Hilma. »No piänemp see viäl o», sano
Lempi. »Mutt koetettas sitä mamma vanha pualpalttot, see o nii lyhy ja
levjä, kyll sen piräs menemä.»
No se men kans ja Mari ol reeras. Sitt ruveta Hessut kaasettama. Lempi
muista koht ett Matin paltto o henell juur mukava, ku hee ova joksikki
yht pitkä. Se mene kans, mene paljon kahren kerro erest. Mutt mitäs
siit, ei tälletä napei yhtikäs kii, mutt otetan pappa suur villavyä ja
veretän keskelt kii ja sitt laitetti viäl iso ruuskin takapuall.
Sitt huureta Almat tuleman kattoma, ett kui fiinet kirkkoväkke ny o.
Alma lyä kässiäs yhte ja huutta ett:
»Mari o juur niinkö Salo lammasämm.»
»No kummones mää sitt ole?» sano Hessu.
»No sää oles niinkon kesmäst sortti kerjäläisäijä», sano Alma.
»Kyll tee oles ny juur hyvä», sano ämänt, »lähtekä menemä ny vaa.»
Isänt jättiki sentä sitt menos ja meinas:
»Antta heiti ny mennä' kahrestas tää kert.»
No hee menivä' sitt. Lempi ott suure fälly ja vei ne rekke ja turvas
heitti, niinkö Mari tek eile, likist fälly' kahren puale alas.
»No menkkä ny, mutt muistaka, ette tee' Tapani kottin tua», sano Hilma.
»Ei ol' peikko, mee aja niät», huutta Mari. Isänt katto kuisti ovest,
suu o vähä naurus kans.
Flika menevä' tuppa ja meinava, ett laiteta ny' sitt taas pualpeeväne
reera siks ku ne' tuleva.
»Nii, rusinsoppa kumminki, siit se tykkä niin kamalast», sano ämänt.
»Kuin pal se mahro eilenkä niit kuivi rusinoi syärä.»
»Nii ja kuin pal mahro aja' prakkalisas», sanos Kustaava.
Lempi tuinas ny vähä Kustaavat:
»Ett te viiti hänt ny juur henen kirkoajalas ruvet haukkuma.»
Isäntäki lukke ny kamarisas isosest virskirjast, ja Mattiki otta kans
kaapistas simmose suure virskirja, mene pöörän taa istuma ja ruppe
lukema. Ny' kuulu kamarist isänä veisuäänt. Samas isänt ravotta vähän
kamari ove ja huutta:
»Tulkkas, flika, vähän tänn, nii veisata joku virs.»
»Veisakka yksi ny vaa, meijän täytty laitta ruakka, em mee' kerk», sano
Lempi.
Se kirkoaik mene siin ny' simmotti jo. Kustaava katto ulos uuniakkonast
ja sano:
»Joo ne raaro' tuleva.»
Sitt Matt lehte taas kiirusten talli ja viä taas sitä sama mallasjuama.
Siin samas ava Mari tuva ove selkseljäläs ja huutta:
»Tervessi saunast.»
»Vai saunast», huutta Juss ylissänkyst.
»Niin kyll, äm mää sitä muistanu, ku jalakkin paleltuva niin pirust.»
»Jaa'a riisus pian pois», sanos Lempi, »sull ovakki ne vanha' kroppaune
jalas.»
Mari riissu kans, istu tualill ja tällä jalkas totto.
Isänt tule sitt kans tuppa, o vähä suu naurus ja kyssy:
»No Mari, mitäs kirkos saarnatti?»
»Em mä simmost muist», sanos Mari, »mutt puhus see jotta siit vanhast
Teffanistaki, siit kun tonn Vaskjoll kual menne vuan yhten pirtti.»
Sitt kaikk ruppeva' taas naurama.
Ny tule Hessu sisäll.
»No Hessu», sanos isänt, »ku sää tois Tapanin kotti, vaikke pitänykkä.»
»Nii mitäs, em mää tota vanha koni juaksema saanu, ja toi piru kesk
sitt kaikk rekke, viäl Lokkaliinin pojakki, ett meitti ol jo seittemä
henkke lopultas yhres rees.»
»Oo», sanos isänt, »ett sitt teitti oliki jo täys kuarm, ett sanota,
ett seittemä henkke ja hevosvaate, nii on täys kuarm.»
Ny Hessu ruppe povitaskustas kaivaman preivei ulos ja niit tule viis
sitt, kaks Lempill, kaks Hilmall ja Almall yks. Isänt kyssy Hessult:
»Panikkos sä raha kans kirkonkukkaro?»
»Em mää rahojan senttä simmossen pussi rupp tällämä, vaikk mull oliski.»
Ny ruveta sitt pualpeeväsell. Mari tavalisest ain keske »syämä», mutt
ämänt sano ett »sioi syämän kesketä, mutt ihmissi ruall.»
Rua ol laitettu sitt ninko ennenki, ett jotta erilaisemppa keitosruakka
vaa ol lisätty.
* * * * *
Ny' porstos kolise ja joku tule tuppa. Siält tul naapurin trenk ja
sanos ett:
»Mää tulin teitti keskemä meill, ku meijä väki men pois, ei nee' tul
koti ennenku huame.»
»Menikös Kalle kans?» sanos Alma ja samalas hää ol vähä ikän kattovanas
sinn Lempin päi.
»Ei hää sentä menny, mutte henest tartt mittä välittä, hää on täsä ikä
meijän kans yksis konsteis. Kyll mee nyy saara jyllätä niin pal ku me
tahrota. Kalle jyllä ite' kans miäleläs.»
»Ketäs sitt oikke on kesketty?» sanos Mari.
»Kaikk vaa nuare ihmise ja Kalle muistutt, ett sää kumminkin tule, ett
suust saaran taas simmone hovinarri. Ja Iittar varott sitt niin kovi,
ett Alma kumminkin tule, ett hää o hene luvannu opetta himmeli tekemä.»
»Mutt see mää kiällän koht», sanos ämänt, »ett Almat em mää pääst. Koto
mä henen tartte lasten kans.»
Siilo Mari nappa ne' kroppane' piaksus jelle ja tällä ne jalkkasas
vähä jouttu ja lehte viämä sioill ruakka ja lamppaill kans. Kustaava
huusholla sitt isos pihatos.
Ny ruppe sitt vähä jo hämärtämä. Kaikk laittava ittes vähä fiinemäks.
Sitt Alma sano taas:
»Kyll Marill ja Hessull siit on kovi mukava, kutte heitill ol muut ku
noi yhre vaatte, ei ol' koska muuttamisest vaiva.»
Ny he lähtevä' kaikk menemä oikken troikas. Mutt Alma ja Matt jäävä'
kotti nuarist väkkeist. Ny' keritä sitt naapurin talo. Siäll o sitt iso
sumpp-pann keitetty jo reeran kaffett. Kaikk menevä' pöörä viäre ja
viärä se iso kaffepann keskell pöyttä ja juara sitt kaffett niin pal
vaan ku halutta. Jokanen kaatava vaa vuaros jälkke siit pannust. Sitä
pannu kututankin tavalisest »mustaks Kaisaks», sitä varten ku see o
niin paksus noes. Mutt sitt korjatan kaikk kupi' pois pöörält ja viärän
kaffepann kraakku ja ruveta funterama, mitä leikki täs ny ensmäseks
alotettais.
»Funterakka ny jokane, mikä ols mukavemppa», meina Kalle.
Mutt ei kukkan puhu mittä ja ei siit tahrot ens mittä alkku saara. Sitt
sano naapuri Mari:
»Ruveta ny' sitt vaikk kannoi kiskoma.»
»Ol vai», sano Lempi hiljakse, »se o nii julm, ei sitä ruvet ollenka,
se o nii julm.»
Sitt porsto kolise niin tavattomaste.
»No jok ny joulämmi tule tänäp-ehto, ei niit enne ol' pruukannu
tämmöttin tull», sanos Kaapo, se naapuri isomp trenk.
Sitt ovi aukentu ja tule niin taitamatone laum, taitta parikymment ol,
flikoi ja poikki sekasi. Mutt ei ne ol' pal mittä vaatetettu, oli vaa
omis vaattesas ja peitte' silmill vaa. Ne oli Jokikausta flikoi ja
poikki, ja nee oli' kuulle ett Juhanilt ol väki pois. Pia ne oti' kaikk
peitte' pois silmiltäs ja sitt ruvetti yhtesse leikihomma. Ens reknatti
nummeroissi ja sitt ruvetti huutelema. Niit tuliki sitt viistoist pari.
Mari ol jääny ilman pari ja henest tehtin panttie ottaja. Ja pia henell
oliki pantei koko syly täys. Sitt meinatti ett otetan taas joku toine
leikk, mutt ens täytty panti lunasta.
»No kukas ruppe tuamariks?» sano Mari.
»Tälletä see pikkane flikk», huutta yks joukost niist Jokikaustan
pojist, »see o nii viakas tuamittema.»
»Ei sitä olekkan tääll nyy», sanos Kalle, »mutt jos mää täss ruppe
sitt.» Ja nii suastuttinki.
No hän tuamitt ensmäse hirssi vetämä, toise vareksi amppuma, kolmane
huutaman korstenist sulhases nime, neljänen pikki paskall, viirenen
karhu koinima, kuurene harakka hyppämä, seittemäne ja kahreksane viikon
peivi reknama, 9:ne, 10:ne, 11:stane ja 12:stanne rakkaure alttari
pykämä, ja 13:ne istuma Aaprahamintualill, 14:nen kattoma aurinkko,
kuut ja kahtoist tähte, 15:nen kattoma veite ja kaffelin tanssamist ja
nii etteskesi.
Sitt alkata uus leikk. Ruveta ny' sitt vaikk ämmä vaihtama. Jokane
hakke sitt pari itteläs ja mont kertta sattuki nii, ett o simmossi
parei, joit ei tullakka vaihettama. Kalle lähte kysymä ensmäselt parilt:
»Annetaks yht trappi vaste?»
»Ei», vastas se.
Sitt hä mene toisen parin tykö ja kyssy samall tavall. Sitä hän tekke
sitt jokasell, ei kukka vaihr yht trappi vaste. Sitä tehrä sitt nii
etteskesi ja noin kymmenen trappi o sitt tavalisest viimene sako, mutt
paljo siin o sentä vaihetuskaupoi tehty ennenku se kymmenen trappin
kerkki. Mutt muu' taas ku o miälestäs hyvä ämmä saanu, antava hakata'
ketes iha verinahall, ennenku vaahettava.
Tää leikk jätetän taas ja ruveta sormust ketkemä. Se o simmost sitt,
ett kaikk istuva' penkeill ympärs permanto. Yks otta sitt sormukse ja
sano:
»Ketke sormust,
pirä visust,
se o nii makkja nisust.»
Sitt hä jättä se sormukse jolla niist salapitte. Silt viimeselt hän
kyssy:
»Sanos kellän sormus o.»
Sitt arvata ain vuaro jälkke ett lopult sattu tulema se, kenell sormus
o. Ny menevä' sormuksen ketkejä ja sormukse arvaja ulos. Ne' tuleva'
takas koht taas ja sanova' tullesas:
»Tullan tullan.»
Sitt koko väki huutta melkkjäst yhtaikka:
»Mistäst tulla?» —
»Naimast ja naittamast.» —
»No mitäs siäll sitt naitetti?» —
»Rikkai, rakkai, rahalissi,
talonpoikki tavalissi.» —
»Ja mistäs raja' keevä?»
Sitt naittaja nosta ketes pysty ja näyttä ett: »Tualt, tualt, mutt tota
ilma se kaikken parho antta.»
Sitt koko väki ruppe huutama, niin palj ku suust ulos mahtu, kaikke
sen paikkakunnan poikkaje nimei. Mutt ei sill kerrall meinattu ollenka
arva, kun toine ol vanh Vilkk, se ol joskus ollu' talonpoik, mutt ny'
se ol simmone vanh äijä retk vaa, ja toine ol Katavan-Kaisu, se ol kans
enne ollu' talontytär, vaikk se nyy ol simmonen kuppar.
»Nii», sanosiva' sitt kaikk, »ei simmossi vanhoi äijän kenkui viit
arvatakka, pankka oikke nätei flikoi ja poikki», ja simmotti sitä sitt
jatketti niin kauvan ku sitä lai leikki taas viititä.
»Ei, mutt ruvetas lesti kuljettama», huutta taas yks joukost.
»Jaa'a, tuas, Kaapo, lestis, eikös siäll ol' ku sää pruukka' saappajas
lestitä», huutta yks joukost.
Kaikk istuva ny' permantto, niit o ny noin kolmenkymmenen paikkeill
flikoi ja poikki, nätei ja julmi, suuri ja pikkussi. Sitt lest ruppe
juaksema ja kiiottaja päräs, mutt lest kulkke siält jalkkatte alate,
ja sitä täytty ain sillon tällö vähän kolista' kans, ett tiättä misä
paikkakunnill se kullonkin kulkke. Siin näkky sitt hyvi, jos siin
o jolla simmone ett se tykkä, siäll päi se luule lesti sitt ain
oleva. Mutt ei sitä lesti saara ny' kii ollenka, nee ova' kaikk nii
yksmiälissi ja päätetänki ette viititäkkän tätä enemä.
Sitt jokane nouseva' siält pahnoist ylös. Mutt voi ku ne ova ny
röhnässi, kaikk fiinemä flikakki ova' kun porssa' pesäsäs, mutt poja'
puhristava' sitt vähä nuukama jälkke, mutt välist sattus nii ett vaikk
olttin puhristavanas nii otetti olktukk ja lykätti see flika niskast
alas simmosell ku esimerkiks Marill.
Ny' kaatta naapuri vanhemp piik Leena viini' pikareis, mutt hä
o vähä funterinki vallas ett mahtaks hene viinis piisata' ku ne
jokikaustalaise' tuliva ikä vähä keskemätt. Mutt hää muistaki ett
kellaris on pualamevett, ja hä mene ja tällä sitä joukko. No ny on
kaikk hyvi. Kaikill tule ryypp ja viäl jääki vähän potun pohjall. Ny'
koolata nii mahrottomasten taas. »Kool ja kippis», huutava' poja, ku he
lyävä' pikaritas flikkajen pikarin kylkke.
Ny' päätetti simmotti ett ruvetankin paisti syämä. »Juu ja naapuri
Mari paistiks, siin o jotta syämist.» Siin samas sirota nestuukk Mari
silmill ja väänetä olist simmone sire ikä olkkahlotte ympärs pruukatan
tällä. Mari panna istuman keskell permantto pikkasell tualill ja se
olksuti kette. Mari ruppe koht huiskima sen kans ympärilles niin
kamalast, mutt toise huutava:
»No no, ei saa kärvässi huiski.» Sitt jokanen koukkiva Marit, pääst ja
jalvoist ja joka paikast, ja huureta ain välill:
»No no, Mari, ei saa kärvässi huiski.» Mari suuttu, ku ruppe jo niin
kippjält tuntuman ku ain vaan koukita, eikä hää saa yhtikäs sattuma.
Mutt hää huava sentän taas ja meina, ett huava vareski vasttuule. Mutt
siin samas o joku vatolas permanos ja otta tuali jalast kiine, vättä
tuali Mari alt pois ja Mari mene selk seljäläs olkkitte joukko. Joku
huutta joukost:
»Mari o niinkoh kimalaine, siippe harrelas.»
Sitt Mari temppa kaikell voimall olksutis kans ja saaki sattuma yhren
poja saapasvartte. Mari vettä nestuuki vähä äkki pois silmilt ja huutta:
»Kuka se ol, kuka se ol, ku sattus?»
»No mää se oli», sanos naapurin Kalle.
Mari paiska hiuksias pois silmilt ja häppe vähä.
»Voi, voi, teek se olekki, ku mää luuli sitä meijä Hessuks, ku se
alvari simmotti hiuksist nipist.»
Sitt Kalle mene istuman tualill, sitto se sama nestuuki silmiläs ja ny
alkka sama touhu, jokanen koukkiva' Kallet niin palj kun kerkkivä. Mari
palmikoitte hiuksias ja sano: »Soh, ny mää menen kans ja syä vuorostan,
kyll muu ny jo syätti luihi' saakk.»
Mutt ku hä ensmäsen kerran koukase nii' »flat» sano olksire hene
seljäsäs. Kalle siappa kans yht viakkast pois sitte silmiltäs ja huutta:
»Kuka se ol, kuka se ol?» vaikk hä sen kyll hyvi arvas.
»Nii mää se oli», sanos Mari, »mutte mää vaa sihe änä men.» Ja sitt
päätettinkin kaikk yksis neuvois ette tätä änä taas viititäkkä.
* * * * *
Juhani-faar ol täll aikka tullu' Kesktalo ja kysyny:
»Misäs teijä nuar väki kaikk o?»
»No ek tee ollenkan tiäräkkä», sanos ämänt sihe, »ett teijän talost
väki pois ova, ja siäll onki ny aika viti. Siäll meijä nuar väki ova jo
olle' koko ehtopuale joka myntt.»
»Voi voi», meina faar, »sitt minun täyttyki mennä niit peljättämä.»
»Voi voi, menkkäs vaa», sanos ämänt, »jottan peljätyst nee julma'
tarttisikkin, kun koko juhlpeevä siäll taas melskava.»
Faar läks ja men töpött kotti vähä vikkeläst; sitt hän tule takas taas
jälle ja o Lokkaliinin piän poik felisäs. Nyt tälletä sill Lokkaliinin
pojall Mäti lakk ja paltto yli. Juhani-faar otta hene olkpääles istuma
ja pittä jalvoist kii, ja poik pittä faarin pääst. Sitt hää lähte
menemä. Mutt sillo hä muistaki:
»Jaa-a, laki felin kans», ja otta sen katavaoksasen keppis.
No nyy ruppe naapurin porstova koliseman taas. Kaikk seisattava leikkis
ja ruppeva' kuuntelema. Mutt ei siält mittä sisäll tul' kun kolise vaa
niin taitamattomast.
»Uijee», sano joku joukost taas, »mikä simmone onka? Ei ny änä
joulämmikän piräs tuleman kun kell o jo kahreksa. Mutt kukas uskalta
mennä ove aukasema ja kattoma mikä siäll o.»
»Kyll mää mene», huus Mari ja men ja potkas ove selkseljäläs. Mutt
samas hää huamas siäll porsto nurkas simmosen kakspäise suure äijän, ku
huus siält nurkast:
»Hos poti pomiloi, uuni luuta ja koriloi». Sitt se läks köpöttämän
tuppan päi, mutt ei mahtunukkan kun toinen pää ott kiine.
»Siunakko senttä», huus Mari, »ny siält tule oikken kakspäinen piru.»
Ny se huavas toisen kerra sisäll ja väärist vähä ittiäs, ja sitt se
mahtus tuvan puall. Mutt sitt jokanen tuns, ett se ol faar, ku hän tul
valkosemppan paikka ja ku henell ol se »laki» felis.
»Onk suus miäst vastust?» sanos yks miäs joukost.
»Tairakkos tapell?» sanos se kakspäinen piru. Sitt tul poikki usseamppa
siält pöörän takka sihen piru etupuall seisoma. Yks tarttus sihe lakin
kiine ja kysys ett:
»Mikä tää o?»
»Tämä o meijä laki», sanos faar.
»Mitä tämmöne laki sitt ikä määrä?»
Faar nosta keppiäs ylös ja sano:
»Kyll tämä laki on munt väärä asja oikkjaks tehny.»
»No olik seeki oikken kun te' ton piika seljä siniseks hakkasi?»
»Ol oikken, ku hän kävi yäkaure omeni varkkais.»
»Olik seeki oikken kun te' talo mullikalt selkruaron poikk hakkasi?»
»Ol oikken, ku hää hyppäs airast ylitte mun perunmaahasan.»
»No kyll se taitta oikja laki ollakki», huutta yks joukost taas. Sitt
yks huus siält toisten takka, simmonen kutte faar tuntenukka:
»Olik see kans oikken ku tee oma ämmän hakkasi, nii ett see rupes
ontuma?»
»Ol oikken, ku hää meinas pettä mun, niinku Eeva enne Aatami.»
»Mimmotti sitt?» huus jo ussemppa äänt.
»Sillo ain ku hä noitumas ol ja ku hä noituma läks, toi hän kirnu muu
viäresän maat.»
»No sä korkkja laki ja oikeus, mee'pyyrä ett sää jäisi'tänn meiti
asjotamm tuamittema.»
Sitt hee riisuva faarilt pois vaatte, ja faar men penkill istuma.
Ny ruppeva Jokikausta flika ja poja valmistelema ittetäs poislähtö.
Sitt faar kyssy Kaapolt:
»Eikös sinu ol ny' kova ikävä, ku sinu Lottas on pois menny?»
»Ei mull mittä erityissi Lottai ol», meina Kaapo sihe sitt.
»Kyll mar sinä silt sentä ole' preivei saanu», sano faar taas.
Ei Kaapo ol mittän kuulevanas faari juttu.
»Nii mutt mitäs sinä nii myähä joulpeeväehton naapuri meni? Ja minä
näin ku Alma anno sull preivi, kyll se ain Lottalt tul.»
»Älkkä nyy», huus Leena, se talo vanhemp piik, »viäläkös Kaapoll ja
sill viimevuotisen Lottall o simmost kukkelikuu?»
Leena tul niin kovi uteljaks ja sanos:
»Ku saisis sen preivi lukke.»
»Kyll faar ny' taas on tullu väärä luulo, ei Kaapoll mittän preivi
tullu, mutt pikemi oi se simmott, ett jos meijä Alma kirjott henen
pualestas», meinas Lempi.
»Tarttis katto henen kaappisas», sanos Matti ja silmä loikati' Kaapon
kaapin puale.
Niin Kaapo men vähä viakkast ja ott avamen pois.
»Jaa mutt», sanos Leena, »ny' se näkky, ett siäll kaapis on preivi, jos
se o sitt tullu' tai jos hää aiko se lähettä.»
Sanottu ja tehty, kaikk yhtaikka ottama sitä avant henelt enssi. Ja
sitt he' saikki avame ja kaapi ovenki auk, mutt ei hee löytäne' sitä
koht, ku hää oi tälläny' se virskirja rakko ja siin virskirjas ol
simmose haka ja nee oli' kiine likistety. Kaapo sahjutt sitt itettäs,
vaikk henest kovin kiinen piretti, sinn kaapin tykö. Kaapi ove oli'
sitt jo selkose seljäläs ja siäll ol kessi monellaissi kun kropasi'
siäll. Tupakkloorakin putos ja tupaka meni' kaikk olkkitte joukko.
»En mää siit tupakist mittä hual, mutt älkkä muu virskirjatan vaa
repikö.»
»Kyll mää jo arva, misä preiv on», huus naapuri Lempi.
Sitt ne' kolm kakkukin tuli nii ett tossati', ku hä eile huamelta saanu
ol. Sitt tul Kalle, hää ol kaikken pitkemp miäs, kurott kaikkitte
ylitte ja ott see virskirja siält ylimäiselt kaapilauralt, avo ne'
kirjahaka. Toise oll' sitt jo menne niinkon puhti' pois, ku he luuli
ette sitä siäll kaapis olekka, mutt Kaapo kun tiäs misä ol, ja kun
Kalle avo kirjahaka, niin kirj paiskas ittes seljäläs, ja Kaapo nakkas
sen preivis siält virskirja ravost. Sitt Leena huus, niinkö ols henkke
ottanu:
»Ottaka ny' se preivi pois, ottaka' pois, ottaka' pois!»
Leena ols nii miäleläs tahtonu' tiättä' Kaapo ja Lota välise asjan, ku
hän tykkäs kovin Kaapost, mutt ei Kaapo välittäny henest yhtikä. Ny'
kaikk meni' taas oikke 'uurell voimall Kaapon kimppu, mutt se Kaapo
oi kans nii luja miäs, ett seehuiskis yhre miähe sinn, toisen tänn,
ja sitt hän käsisäs likist sen preivin piäne mytty ja pan suuhusas.
Ny', kaatusi' kaikk sihe yhten kassan, ku he rupesi' sitä hene suustas
poisottama. Sitt Mari hyppäs hajova reisin Kaapo niskan pääll ja rupes
sormias suuhun tunkema. Kaapo solis sitt vaa:
»Mää pure su sormes poikk.»
Mutt sitt se tul simmoseks vaa, ett ku hänt siin niin kauvan kiusatta,
nii lopuit saatti se preivi. Se oi nii märk ja ryppyne ny jo. Kalle se
sitt ott ja rupes sitä selittämä ja huamas siin samas sitt, ette sitä
oltu viäl kiinen tällätty, ja sitt hä sanos:
»Aa, ei tää mikkä vaaraline olekka, ei tää oi kiinenkä viäl.»
Leenalt tuli' sitt sana oikken päälistyste:
»Mikä nimi siin o, kene nimi siin o?»
Kalle lavitta sen pöörän pääll ja men pöörän taa. Kaapo ol nyy niin
suuttunu, ett ku hä huamas ette hene voimas änä aut, hä men ulos, tais
mennä toist tilama naapuri Almalta. Ny' Kalle krähäs vähän kurkkutas
enssi, ja Leenall ol toine jalk vähä ylhäll ja suu auk, ku hän kuuntel
nii syrämen pohjastas.
Kalle lukke ny' preivin päält:
»Neiti Saarlotta Flink, Keerlan Krapa, Halikko, Vaskjon kulma.»
Leena suu painuki vähä entistäs kiinemä ja molema jala' painuva'
permanto jelle.
»Kyll tätä ny halutas kovi sisält kans katto», meinas Kalle, »mutt
mahtaks see olla luvalist.»
»Luve' pääll vaa», huutava' kaikk yhrest suust.
No Kalle sitt vaa rohkase miäles, vettä preivi ulos kovertist. Kaikk
istuva nyy nii hilja, niinkon kirkos. Ny' Kalle alkka lukema:
'Talolasta 25 päivä joulukuuta 1880.
Rakas Lottaseni.
Näillä muutamilla riveillä nyt aion sulle sanella ja lähestyä
luoksesi, mun armas rakastettuni. Pois ompi kaikki huvitus, sinusta
vaan on kaipaus, kun en tiedä ollenkaan, oletko terve ollutkaan.
Ja kiitos kirjeesi edestä, jonka otin vastaan niinkuin rakkaan
ja tervetulleen vieraan, jossa näin että sinä epäilet, että minä
unhotan sinut, kuin niin kauvas menit, johon vastaan, että minä
en unhoita Sinua, vaikka menisit Jeerusalemiin asti, sillä merien
maitten rajoista ei rakkaus mitään tiedä. Hän pohjan kylmän majoista,
kaukaisiin maihin rientää. Vieläpä sanoit kuuleväsi, että minä
rakastelen tuota meidän uutta piikaa Leenaa nimittäin.'
»Puh», sano Leena ny ja nosta vesikastrullin pois, ku hä siin keittä
teevett.
'Mutta kuule, rakas Lottani, siinä asiassa ei ole ollenkaan perää,
minä olen siitä asiasta niin viatoin kuin Jeesus silloin kuin hän
ristiinnaulittiin. Kallihin kaikista mailman aarteista olet sinä
Lottaseni minulle ja kun ajattelen, että jos olisin pakoitettu
luopumaan ja eroamaan Sinusta, niin sydämeni suru ja ikävyys olisi
ovi tuonelaan. Niin kyllä kai tätä jo on täksi kertaa. Sitte kun
vastauksen saan niin jatkan kohta. Siis hyvästi sanon Sinulle, vaikket
Sinä sitä kuule mutta kuitenkin ajatuksillani.
Jos olet kuinka kaukana, Matkan pitkän takana, Se olis aina toivoni,
Ett olisit sä omani.