-- Neiti Julia, kuulitteko, mitä kreivi sanoi äsken? -- kysyi pehtoori
Kron neiti Palmilta, tavatessaan hänet tuntia myöhemmin.
-- Kuulin, herra Albert, -- vastasi tyttö.
-- No, antakaa siis minulle hyvä neuvo!... sanokaa, tuleeko minun kosia
jotakuta pappilan tytöistä!
-- Rakastatteko heistä ketään?
-- Ja sitä kysytte te, te, joka tiedätte... Mutta ettehän te enää
olekaan samanlainen kuin ennen... Te olette paljon muuttunut, neiti
Julia.
-- Millä tavoin?
-- Kyllähän minä tiedän sen olevan hulluutta ... mutta syy ei ole
yksinomaan minussa, sillä te itse olette saattanut minut toivomaan...
Kaikki liehakoivat teitä, kaikki teitä rakastavat ... ja kaikille teillä
on suoda hymyily ... ainoastaan minua kohtaan olette totinen...
-- Valitatte siis sitä, että minä hymyilen muille, paitsi teille?
-- Ruukinpatruuna Detlow...
-- Oh, te olette mustasukkainen, herraseni!
-- Niin olen.
-- Se ilahduttaa minua, hyvä ystävä.
-- Ilahduttaako se teitä?
-- Mustasukkaisuus on rakkauden narrimainen puoli, mutta kaikessa
tapauksessa yksi puoli siitä.
-- Hyvä Jumala! -- huudahti Albert, tarttuen jalon tytön käteen. -- Te
ette siis tahdo, että minä kosisin ketään pappilan tytöistä?
-- En, sitä en tahdo! -- vastasi Julia, vetämättä kättään pois.