Eräänä iltapäivänä, neljätoista päivää Albert Kronin saapumisen jälkeen
Gunilholmaan astui tämä erääseen linnamaisen herraskartanon komeaan
huoneeseen.
Suurella leposohvalla, joka oli verhottu ruusullisella kankaalla sekä
varustettu kullatulla selkänojalla, istui kolme henkilöä, nimittäin
Gunilholman kreivi ja kreivitär ja Julia Palm.
Kuten jo kävi selville Julian kirjeestä Noran konttoristille, rakastivat
alustalaiset suuresti tätä kreivillistä pariskuntaa, jollainen suhde
yleensä ei ollut lainkaan epätavallinen vanhojen aatelisperheiden
omistamilla maatiloilla. Voidaan mielihyvällä unohtaa heidän ankaran
ylimyksellinen ja vanhoillinen ajatustapansa, kun muistetaan, miten
inhimillisen hyvin he yleensä kohtelevat alustalaisiaan ja niitä, jotka
ovat heistä riippuvaisia.
Gunilholman kreivillinen pariskunta oli myös tunnettu korkealle
kehittyneestä taiteentuntemuksestaan, mikä ominaisuus taas ei ollenkaan
ole tavallinen rikkaiden ja ylhäisten ihmisten keskuudessa. Kartanon eli
linnan muurien sisäpuolella oli kokoelma tunnettujen mestarien maalaamia
tauluja, joiden lukua lisättiin joka vuosi ostamalla kotimaisia
maalauksia, jolloin otettiin yhtä paljon huomioon taiteilijan
aineellinen avustaminen kuin taideteoksien arvo. Kreivitär itse oli
taitava piirustaja, ja linnan kauniiseen taidekokoelmaan kuuluikin
useita hänen mustalla liidulla tekemiään piirroksia. Kreiviä taas
kiitettiin hyvästä aististaan ja arvostelukyvystään kaunotaiteiden
alalla, ja mikä oli parasta, hän todellakin omasi sen, mistä häntä
ylistettiin.
Kreivin ja kreivittären talvisaikaan oleskellessa Tukholmassa oli Julia
Palm päivittäinen vieras heidän kodissaan, eikä omaa tytärtä olisi voitu
kohdella hellemmin ja rakkaammin kuin häntä. Kreivi ja kreivitär, joilla
ei ollut lapsia, olivat monasti tarjonneet tuolle kauniille ja
lahjakkaalle tytölle tyttären asemaa perheessä; mutta Julia Palm oli
aina kieltäytynyt sitä vastaanottamasta, joko ylpeydestä tai rakkaudesta
elämään, joka riippui hänen omasta kyvystään. Kuitenkin oli kreivi
tehnyt nuoren taiteilijattaren kanssa sopimuksen, jonka mukaan
viimemainittu sitoutui tarjoamaan hänelle kaikki valmistamansa
maalaukset, joista rikas ostaja kunnioituksesta hänen taidettaan kohtaan
maksoi sellaisen hinnan, että itse Rafael olisi sen johdosta joutunut
epätoivoon. Muuten arveltiin yleisesti, että kreivi ja kreivitär olivat
testamentissaan suurehkolla summalla muistaneet kauniin taiteilijattaren
vastaista toimeentuloa ja onnea.
-- Herra kreivi on suvainnut kutsua minua, -- virkkoi Kron,
kumartaessaan leposohvalla istujille.
-- Olen, ystäväni, -- vastasi kreivi. -- Haluan teille ilmoittaa, että
lähden ylihuomenna Tukholmaan, matkustaakseni sieltä Ranskaan, missä
luultavasti tulen oleskelemaan puolitoista kuukautta... Samalla tahdon
myös huomauttaa, että vaikka te vasta niin vähän aikaa olette hoitanut
pehtoorintointa Gunilholmassa, minä kuitenkin olen teihin siksi
tyytyväinen, että lähden matkaan vähääkään huolestumatta tilani
menestyksestä poissaoloni aikana.
Albert kumarsi uudelleen kunnioittavasti.
-- Pidän sovittuna, että te jäätte tänne, -- jatkoi kreivi. -- Hoitakaa
tehtävänne samalla tavalla kuin tähänkin saakka, osoittakaa samaa
vakavuutta, järjestystä ja ahkeruutta, katsomatta omaa hyötyänne, niin
saatte nähdä, että ette ole palvellut kiittämätöntä isäntää.
Suuresti ilostuneena kumarsi pehtoori jälleen. Kuinka ihanaa onkaan
kuulla itseään ylistettävän, varsinkin rakastettunsa läsnäollessa!
-- Haluaisin vastaisuudessa entistä varmemmin kiinnittää teidät
Gunilholmaan, -- jatkoi kreivi, -- mutta voidaksenne viihtyä täällä
tulee teiden mennä naimisiin... Niin, niin, tarkoitan täyttä totta, ja
ystävänänne kehoitan teitä ajattelemaan sitä asiaa.
Hämmästyneenä ja punastuen hypisteli pehtoori hattuaan.
-- Ehkä jo olettekin tehnyt valintanne? -- kysyi kreivi. -- Olen sentään
melkein varma, että niin ei ole asian laita, sillä vaikka olettekin
hyvin nuori, niin te mielestäni kuitenkin olette niin ajattelevainen ja
ymmärtäväinen, ettette ole tuuminut mennä naimisiin, ennenkuin olette
saanut sellaisen toimeentulon kuin on tarpeen vaimon ja perheen
elättämiseksi... Mutta nyt, kun tämä este on poistettu, niin...
Kuulkaahan, ystäväni mitä pidätte pappilan tytöistä?... Somia neitosia,
luulemma, ja minä vastaan siitä, että ette ainakaan saa rukkasia.
-- Rakkaani, sinähän saatat nuorukaisen aivan hämilleen, huomautti
kreivitär.
-- Kas, -- jatkoi kreivi, jatkaen leikinlaskuaan, -- tehän punastutte
kuin tyttö... Huomaan selvästi, että jo olette satimessa... Järjestäkää
asiat vain niin, että heti kotiinpalattuani saan olla häissänne isän
sijaisena!... Mutta seuratkaa nyt minua työhuoneeseen, saadaksemme
hieman keskustella rakkaasta Gunilholmastamme, jota te ette suinkaan saa
unohtaa pappilan tyttöjen vuoksi.
Senjälkeen kreivi nousi ja meni erääseen sisähuoneeseen, nolostuneen
pehtoorin häntä seuratessa.
-- Me panimme poikaparan pään vallan pyörälle, -- virkkoi kreivitär, --
huomasitko, rakas Julia, miten kauniit ruusut kohosivat hänen
poskilleen?
-- Huomasin, -- vastasi Julia, hypistellen ahkerasti kädessään olevaa
kultaista piirustuspuikkoa.
-- Mieheni ehdotus ei ollut niinkään hullu, -- jatkoi kreivitär. --
Rovastin tyttäret ovat aika miellyttäviä, Lotta on ehkä liian hento...
Minusta Maria sopisi hänelle parhaiten, vai miten sinun mielestäsi?...
Sinun täytyy auttaa kelpo pehtooriamme... Koska kerran olet toimittanut
hänet tänne Gunilholmaan, täytyy sinun myöskin hankkia hänelle Gunilla!
-- Nuori pehtoori näyttää pystyvän itsekin puhumaan puolestaan, --
huomautti Julia punastuen, vaikka hän kovasti koettikin sitä estää.
-- Mistä nyt niin äkkiä sait verta poskipäihisi, Julia Palm? -- kysyi
kreivitär, katsoen nuorta ystävätärtään kasvoihin. -- Näytät olevan
hieman liian hartaasti kiintynyt lapsuudenystävääsi... Ha, ha, ha!...
Ajattele, jos _sinusta_ tulisi Gunilholman pehtoorin rouva!... Ha, ha,
ha!
-- Mitä armollinen Clémentine tarkoittaa? -- kysyi Julia, kätkien hymyn
synnyttämään kuoppaan nolostuttavan punatäplän, joka ei ollut lainkaan
tervetullut.
Julia Palmia oli ankarasti kielletty kutsumasta kreivitärtä
»armolliseksi tädiksi», sillä neljäkymmenvuotias nainen ei koskaan ole
kolmeakymmentä vuotta vanhempi, ja kolmenkymmenen ikäinen taas on
niinkuin hän juuri olisi täyttänyt kaksikymmentä.
-- Tarkoitan, että olisi hyvin hauskaa nähdä Julia Palm kuorimassa
maitoa, riipimässä herneitä ja leikkaamassa paistia tilan
konttoristeille, -- vastasi kreivitär.
-- Sehän olisi hyvin kaunista ja kodikasta, -- selitti Julia.
-- Niin, olisihan silläkin puolensa, jollei muuten, niin ainakin siksi,
että saisimme pitää sinut täällä... Mutta onneksi käy se sentään päinsä
ilman epäsäätyistä avioliittoa.
-- No, millä tavalla?
-- Nyholmin ruukki on hyvin lähellä Gunilholmaa.
-- Entä sitten?
-- Nyholmin ruukinpatruunan rouva kävisi varmaan usein hyvän ystävänsä
Gunilholman kreivittären luona.
-- Epäilemättä ... mutta...
-- Sinä et ole käsittävinäsi ... ja kuitenkin tiedät, että
ruukinpatruuna Detlow koettaa päästä Julia Palmin suosioon.
-- Minä ymmärrän.
-- Ja sinä suotkin hänelle eniten huomiota ... vieläpä asetat hänet
etusijalle luutnantti Ellistä.
-- Sekin on totta.
-- No, mitä sitten tarvitaan muuta?
-- Ei mitään, armollinen Clémentine... Mutta jättäkäämme rauhaan sekä
ruukinpatruuna Detlow että luutnantti Ell, ja ajatelkaamme sensijaan
pehtooriparkaamme!