VALTANEN: Olkaa huoletta, Uuno ei ole niitä kaloja, jotka mertaan
menevät.
POLISIMESTARI: Sallikaa huomauttaa, nuori herra Valtanen, että tuo
mainitsemanne seikkahan puhuu päinvastoin teitä vastaan.
UUNO: Mutta eikö tämän tutkinnon tarkoitus ole juuri totuuden selville
saaminen?
POLISIMESTARI: Tietenkin, tietenkin... (Viivyttelee, eikä ole
huomaavinaan, että perheenjäsenet kuiskuttelevat keskenään).
ROUVA VALTANEN (miehelleen): Keskeytä, jumalan nimessä keskeytä! Voi,
miksi olet hänelle niin ankara!
LEENA (kinailtuaan Martan kanssa): Se ei ole totta!
UUNO (syrjäyttää kaikki lähestyvät luotaan): Miksi ette jatka?
VALTANEN: Olenpa varma, että hänellä on jotain juonia mielessä.
POLISIMESTARI: Voimme supistua lyhyeen.--Nuori herra Valtanen,--mikä
kaasi veneenne?
UUNO: Tuulispää.
POLISIMESTARI: Kuka oli peräsimessä?
UUNO: Minä.
POLISIMESTARI: Olette harjaantunut purjehtija.
UUNO: En huomannut lähestyvää vihuria.
POLISIMESTARI: Mikä käänsi avoselällä huomionne muuanne?
UUNO: Olimme kiivaassa väittelyssä.
POLISIMESTARI: Se on--mihin määrään »kiivaassa»?
UUNO: No, niinkuin veljesten välillä vaan voi olla. Kumpikin huusimme--
ei ollut enää kysymystäkään toisen perusteiden kuuntelemisesta--sanalla
sanoen: vähällä ettemme käyneet käsikähmään...
POLISIMESTARI: Ja väittelynne koski--?
UUNO (vaikenee merkitsevästi): Hm!
VALTANEN (kauhistuu): Uuno!
ROUVA VALTANEN (Martalle): En ymmärrä mitään.
MARTTA (äidilleen): Uuno aikoo paljastaa, että isä kirjoitti vekselin
tirehtöörille.
ROUVA VALTANEN (ymmällä): »Kirjoitti vekselin tirehtöörille», no mitä
siitä?
MARTTA: Ssh...
UUNO (Valtaselle): No, isä,--mistä nyt saadaan airo hukkuvalle?!
POLISIMESTARI: Arvatenkin väittelynne koski juuri tuota rahakysymystä?
UUNO: No niin, niin,--rahakysymystä se koski.
ROUVA VALTANEN: Pelasta Uuno perikadosta, Aleksander!
VALTANEN: Etkö ymmärrä, että hän aikoo syöstä minut perikatoon!
ROUVA VALTANEN: Ah, aina te kaksi taistelette keskenänne.
POLISIMESTARI: Tahdoitte saada veljenne luopumaan?
UUNO: Niin, tahdoin saada veljeni luopumaan.
POLISIMESTARI: Mutta olihan isänne asian jo päättänyt.
UUNO: Oli, se oli isäni vaatimus, mutta se sisälsi petoksen.
POLISIMESTARI: Petoksen?!
UUNO: Hm! (Katsoen merkitsevästi isäänsä): Eikö se ole ilmeistä petosta
kun...
VALTANEN: Uuno!
UUNO: Kun ... kun pelkkien liike-etujen vuoksi...
VALTANEN: Vaiti! Vaiti! (Polisimestarille): Minun täytyy selittää
teille tämän polisitutkinnon ainoa tarkoitus. Kysymyksenne eivät ole
asiallisia.
POLISIMESTARI: Pölisitutkintojen tarkoituksista olemme tietoiset, herra
Kauppaneuvos.
VALTANEN: Poika-vainajani henki oli näette suuresta summasta vakuutettu
ja vakuutusyhtiö, kuten hyvin ymmärrätte, voi vaatia tarkkaa tutkintoa.
UUNO: Vai niin, eikö tarkoituksena siis ollutkaan »totuuden
ilmisaaminen»? Minä luulen äsken kuulleeni--
POLISIMESTARI: Ja kysymystemme asiallisuus jääköön niinikään yksin
minun ratkaistavakseni. Nyt en enää voi perääntyä, herra Kauppaneuvos.
(Uunon puoleen): Nuori herra Valtanen, vielä muuan kysymys. Äsken tänne
saapuessani te tulitte lausuneeksi erään sanan--ehkä tarkemmin
ajattelematta, tai ehkä niin sanoakseni vahingossa--te sanoitte
tapausta »onneksi». Mitä sillä tarkoititte?
UUNO: Juuri sitä mitä sanoin: että veljeni Valdemarin juuri sinä
hetkenä sattunutta kuolemaa voi pitää suurena onnena.
ROUVA VALTANEN: Nyt hän tunnustaa!
POLISIMESTARI: Pitää kuolemaa onnena?!
UUNO: Ah, en viitsi enää teidän kanssanne... (Kääntyy muiden puoleen.)
Hän kuoli elämänsä parhaimmalla hetkellä, silloin kun luopuen airosta
uhrasi elämänsä nuoremman, tyhmän veljensä puolesta. Hyvästi Uuno, hän
huusi, työnnettyään airon minulle, ja ikäänkuin kiirehti vajoamaan
aaltoihin, ennenkuin minä ehdin tulla tajuihini ja viskata hänelle
airon takaisin.
ROUVA VALTANEN: Nyt alan ymmärtää jotakin...
UUNO: Voiko ihminen kuolla kauniimmin?
POLISIMESTARI: Mutta miksi sentään pitää kuolemaa onnena?
UUNO: No pitääkö se sanoa?--(Isänsä puoleen): Siksi että ainakin
häneltä jäi tuo petos tekemättä.
VALTANEN (on syvästi järkytetty).
ROUVA VALTANEN: Nyt, nyt ymmärrän...
POLISIMESTARI: Selittäkää vihdoin mikä »petos»?
VALTANEN (polisimestarille): Saatte mennä. Tämä kuulustelu riittäköön
vakuutusyhtiölle.
POLISIMESTARI: Saan arvoisille herroille ilmoittaa, että katsoen
todellakin poikkeuksellisiin olosuhteihin aijon jatkaa kuulustelua.
VALTANEN: Pölkkypää! Unohdatteko päällysmiehenne, joka minun
kehoituksestani on teidät virkaanne korottanut, mutta joka minun
kehoituksestani voi sen teiltä myös ottaa?--No?!