"Olen syntynyt köyhänä. Isäni oli menettänyt omaisuutensa ennen
syntymistäni. Lapsuuteni oli surullinen, eristetty, yksinäinen. Olette
tuntenut isäni ja osaatte paremmin kuin kukaan toinen arvioida hänen
hellyytensä minua kohtaan.
"Kaksi miestä, joista toisen olisi pitänyt pysyä tuntemattomana ja
toisen... vieraana, vaikutti elämääni salaperäisellä, kohtalokkaalla
tavalla, jota vastaan minun tahtoni ei voinut mitään. Edellinen valtasi
minun henkeni, jälkimäinen ruumiini.
"Tulin äidiksi, aavistamatta, että olin lakannut olemasta neito...
"Se kaamea tapaus riisti minulta sen ainoan olennon hellyyden, joka oli
minua aina rakastanut, veljeni hellyyden.
"Turvauduin ajatukseen, että minusta tulisi äiti ja että lapseni
rakastaisi minua. Lapsi riistettiin minulta tunti sen syntymisen
jälkeen. Minä olin vaimo ilman aviomiestä, äiti ilman lasta!
"Erään kuningattaren ystävyys lohdutti minua.
"Yhtenä päivänä kohtalo toi valittuihimme erään kauniin, nuoren, urhean
miehen. Kohtalo määräsi, että minä, joka en ollut milloinkaan ketään
rakastanut, rakastuin häneen.
"Hän rakasti kuningatarta!
"Minusta tuli tämän lemmen uskottu. Luulen, että te, herra Gilbert,
olette rakastanut saamatta tuta vastarakkautta. Voitte siis käsittää,
mitä minä kärsin.
"Eikä siinä kyllin. Eräänä päivänä kuningatar sanoi minulle: 'Andrée,
pelasta minut! Pelasta, mikä on minulle elämääkin kalliimpi, pelasta
minun kunniani!' Minun täytyisi ruveta sen miehen vaimoksi, jota olin
rakastanut kolme vuotta, ja silti pysyä vieraana hänelle.
"Minusta tuli hänen vaimonsa.
"Viisi vuotta minä elin sen miehen rinnalla. Sisässäni paloi tuli, mutta
pinnalta olin jäätä, olin kuin kivipatsas, jonka sydän hehkui! Sanokaa,
lääkäri, ymmärrättekö, kuinka sydämeni kärsi...?
"Yhtenä päivänä — se oli äärettömän onnen päivä! ‒ alttiuteni,
äänettömyyteni, kieltäymykseni liikuttivat sen miehen sydäntä.
Seitsemän vuotta olin rakastanut häntä ilmaisematta ainoallakaan
katseella tunteitani, kun hän heittäytyi jalkoihini ja sanoi
värähtelevällä äänellä: 'Minä tiedän kaikki ja minä rakastan teitä!'
"Hyvä Jumala, joka halusi palkita minut, salli minun samaan aikaan
löytää lapseni! Seuraava vuosi kului kuin yksi päivä, kuin yksi tunti,
kuin yksi minuutti. Siihen vuoteen sisältyi koko minun elämäni.
"Neljä päivää sitten salama iski minuun.
"Kunnia vaati häntä palaamaan Pariisiin ja kuolemaan siellä. En sanonut
mitään, en vuodattanut ainoatakaan kyyneltä, lähdin hänen kanssaan.
"Kun olimme tulleet perille, hän lähti luotani.
"Viime yönä löysin hänet ruumiina! Hän on viereisessä huoneessa...
"Luuletteko, että olen liian kunnianhimoinen, jos sellaisen elämän
jälkeen haluan nukkua samassa haudassa, missä hänkin? Luuletteko, että
voitte evätä pyynnön, jonka aion teille esittää?
"Herra Gilbert, te olette taitava lääkäri, oppinut kemisti. Herra
Gilbert, olette tehnyt minua kohtaan raskaan vääryyden, teillä on
paljon sovitettavaa... No niin, antakaa minulle nopeasti tehoavaa,
varmaa myrkkyä, ja minä en ainoastaan anna teille anteeksi, vaan
lisäksi kuollessani kiitän teitä kaikesta sydämestäni."
"Rouva kreivitär", sanoi Gilbert, "teidän elämänne on ollut, kuten
olette sanonut, tuskallista koettelemusta, ja se koettelemus on ollut
teille kunniaksi! Olette sen kestänyt marttyyrinä, ylevästi, pyhästi!"