Seuraavana aamuna täsmälleen kello kahdeksan Gilbert koputti
Coq-Héron-kadun pikku talon ovelle.
Kun Pitou oli esittänyt Andréen pyynnön, oli Gilbert hyvin kummissaan
kerrottanut edellisen illan tapahtumat juurta jaksain.
Sitten hän oli vaipunut syviin mietteihin.
Ennen lähtöään seuraavana aamuna hän oli kutsuttanut luoksensa Pitoun,
oli pyytänyt tätä noutamaan Sébastienin apotti Bérardierin luota ja
tuomaan hänet Coq-Héron-kadulle.
Perille tultuaan Sébastienin ja Pitoun oli määrä odotella portin luona
Gilbertin poistumista talosta.
Hotellin vanhalle portinvartijalle oli ilmeisesti jo puhuttu tohtorin
tulosta, sillä nähtyään Gilbertin hän opasti hänet heti salonkiin, joka
oli makuuhuoneen edessä.
Andrée odotteli häntä. Hän oli pukeutunut kauttaaltaan mustiin.
Kaikesta näki, ettei hän ollut eilisillan jälkeen nukkunut eikä
itkenyt. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, hänen katseensa oli tyhjä.
Milloinkaan hänen piirteensä, jotka ilmaisivat itsepintaisuuteen saakka
kehittynyttä tahtoa, eivät olleet näyttäneet näin kivenkovilta.
Oli vaikea sanoa, minkälaisen päätöksen tämä timanttisydän oli tehnyt,
mutta helppo oli nähdä, että hän oli jotakin päättänyt.
Gilbert, tottunut havaitsija, lääkäri-filosofi, huomasi sen
ensimmäisellä silmäyksellä.
Hän tervehti ja odotti.
"Herra Gilbert", sanoi Andrée, "olen kutsuttanut teidät puheilleni".
"Ja kuten näette, rouva", virkkoi Gilbert, "minä olen täsmällisesti
noudattanut kutsuanne".
"Olen kutsunut teidät enkä ketään toista, sillä haluan, ettei sillä,
jolta pyydän, mitä teiltä aion pyytää, saa olla oikeutta evätä
pyyntöäni."
"Olette oikeassa, rouva, ehkette siinä, mitä aiotte minulta pyytää,
niin ainakin siinä, mitä sanotte: teillä on oikeus vaatia minulta
kaikki, yksinpä henkenikin."
Andrée hymyili katkerasti.
"Teidän elämänne, hyvä herra, on ihmiskunnalle niin kallisarvoinen,
että minä olen ensimmäinen rukoilemaan Jumalaa suomaan sen pitkäksi
ja onnelliseksi, ja minusta on kaukana ajatus lyhentää sitä... Mutta
myöntäkää, että yhtä paljon kuin teidän elämänne on onnellisen
vaikutuksen suosima, yhtä paljon eräitten toisten elämää näyttää
vainoavan kohtalokas tähti."
Gilbert oli vaiti.
"Mitä te sanotte esimerkiksi minun elämästäni, tohtori?" jatkoi Andrée
lyhyen äänettömyyden jälkeen.
Kun Gilbert painoi katseensa alas mitään vastaamatta, Andrée lisäsi:
"Sallikaa minun esittää se teille muutamalla sanalla... Olkaa rauhassa,
en aio ketään soimata!"