Onpa oikein jeevelin kuuma päivä.
Me lojuimme poikien kanssa auringossa Lehmisalmen kalliolla, ja
nyt kirvelee nahkaa. Se kun ei tämä ihminen osaa nauttia mistään
kohtuudella. Jos sillä on onnea ja hyvyyttä, niin se ei kykene
käyttämään sitä taiten; jos sitä taas joskus onnettomuus kohtaa, niin
se kahmaisee senkin kaikki kerrallaan ja näyttää surkeammalta kuin
tarvitsisikaan. Kohtuus kaikessa, hyvät ystävät!
Meitä seurasi tosiaankin onni: sellainen aurinkokylpy, ja sitten
Puroniemen katiskasta vakallinen hauenpuria. Niistä tehtiin oikein
maalaismallinen kalakeitto. Liekö tullut syötyä liiaksi, koska niin
mukavasti vetää kyljelleen. Mutta maalle ei ole tultu raakamaan, uni ei
saa voittaa. Korkeintaan sopii viskautua sohvalle pitkäkseen ja ottaa
käsiinsä viimeinen sanomalehti. Se riesa täälläkin on siedettävä, kun
posti, onneton, tulee joka arkipäivä.
Sohva on maalainen, oikein tunnelmallinen, puinen ja seinään päin
kalteva. Siinä tulee nöyrälle mielelle ja alkaa vihellellä hiljakseen:
En oo liian pieni lapseks' Jumalan...
Mistä nyt johtuikaan mieleeni juuri tuo lenseä laulelma? Ehkä siksi,
että kuulin sen kerran harvinaisessa tilaisuudessa. Teenpä taas
syrjähypyn — sitähän tämä on koko kertoelma — ja juttelen.
Oli rauhaisa syyskuun aamu Suomen tasavallan pääkaupungissa.
Ihmissydäntä lämmittävä tunnelma näytti vallanneen koko luonnon.
Kadulla ei kuulunut edes esivallan jykeviä askeleita. On aivan
tavallinen ilmiö, että kello 3—6 aamulla ei Helsingissä ole esivaltaa.
Niin, täsmällisesti sanottuna: se on kyllä, mutta ei silloin kanna
miekkaa, tahi nykyaikaisesti puhuen: kapulaa. Yön sato on korjattu
talteen, ja esivalta lepää. Kertomukseen kuuluvana aamuhetkenä näkyi
vain siellä täällä joku yksinäinen kadunlakasijamummo heiluttelemassa
luutaansa, muuten vallitsi Saharan erämaan rauha.
Meitä vaelsi kaksi aamukulkijaa kotiansa kohti myöhäiseltä vierailulta.
Me nautimme luonnon sydämen sykähtelystä ja varhaisen syysauringon
kirkkaudesta. Käyskelimme pitkin Aleksanterinkatua. Kuinka ollakaan,
sattui tiellemme henkilö, joka nähtävästi myös oli ollut yksinäinen
vaeltaja, mutta väsynyt matkallaan Mikon ja Aleksin kulmaan. Hän
oli jostakin syystä äärettömän liikutettu, nuokkui istuallaan erään
liikkeen portailla, ja näytti hänellä siinäkin asennossa olevan
täysi työ hallita jumalattoman pitkää ja paksua ruhoaan. Tämä suuri
kansalainen — noin silmämäärällä mitaten tasavallan suurimpia —
lauloi vienolla ja tunteellisella äänellä: "En oo liian pieni
lapseks' Jumalan." Aamun armaudessa vaikutti tämä laulu meihin
erittäin tunnelmallisesti. Senpä vuoksi se vielä nytkin, parin vuoden
kuluttua kangastelee mielessä hetkenä, jolloin tukevan kalakeiton
perästä loikoilen vanhalla sohvalla ja koetan silmäillä sanomalehtiä
päästäkseni selville, mitä poliittisessa maailmassa puuhataan.
Mutta politiikka ei miellytä näin maalla. Kumina, että ne viitsivät
täällä milloinkaan politikoida ja kulkea laahustaa sanomalehtien
palstaerämaita. Minä rupean vähitellen tutkimaan uutisia Helsingistä ja
muualta Suomesta. Luen pääasiassa otsakkeita ja alan niitten johdosta
viisastella. Siinä onkin yhdessä lehdessä sievoinen valikoima.
Näitä minä luen: "Sydämetön häätö". Olen sen ennenkin nähnyt monia
kertoja ja odottanut, milloin sanomalehdet tietäisivät kertoa
sydämellisestä häädöstä. Sellaista ei kuitenkaan vielä nähtävästi ole
tapahtunut. Toinen uutinen kertoo "Uhkaavasta tulipalosta", ja hiukan
myöhemmin osuu eteeni "Huomattava tulipalo". Minun käsittääkseni on
tulipalo aina jossakin määrin uhkaava, ja hyvin harvoin menee se
huomaamatta ohi. Ehkä käsilläoleva lehti kuitenkin odottaa sellaisiakin
tulipaloja. Edelleen luen "Ikävästä tapaturmasta" ja "Surullisesta
hukkumistapauksesta". Saa nyt nähdä, milloin sattuu hauska tapaturma
tahi iloinen hukkumistapaus.
Näin tutkistelen minä suomenkielen veikeyksiä, kunnes silmiini sattuu
oikea helmi:
"_Pohjoismaiden maaottelu uinnissa_."
En ole koskaan otellut uinnissa, vaan kylläkin uinut, vaikka se
toimitus aina on tapahtunut vedessä. Maaottelu uinnissa on minulle
tuntematon käsite.
Lienenkö tehnyt pitemmälle näitä kielitutkimuksia, en voi sanoa,
sillä...
Niin, uimaan minä kuitenkin kerkesin vielä sinä päivänä auringon jonkin
verran paistaessa.