Herra Armand.
Siitä päivästä lähtien, kun Marguerite oli teatterissa, on hän
huonontumistaan huonontunut. Ensin hän menetti puhekykynsä ja sitten
kyvyn käyttää jäseniään. On mahdotonta kuvata kuinka ystäväparkamme
kärsii. Elän alituisessa tuskassa, sillä en ole tottunut tällaisiin
mielenliikutuksiin.
Kuinka minä toivonkaan, että te olisitte luonamme!
Hän hourii melkein aina; mutta jos hän sitten hourii tahi on
tajuissaan, lausuu hän aina teidän nimeänne, onnistuessaan jotakin
sanomaan.
Lääkäri sanoi minulle, että hän ei kestä enää kauaa.
Tuo vanha herttua ei ole käynyt sen jälkeen, kun Marguerite kävi näin
huonoksi. Hän sanoi lääkärille, että hän kärsi liiaksi nähdessään
Margueriten tuskat.
Rouva Duvernoy käyttäytyy rumasti. Hän, joka miltei kokonaan eli
Margueriten kustannuksella, on tehnyt sitoumuksia, joita hän ei voi
täyttää, ja kun hän nyt huomaa, että hänen naapurinsa ei enää voi
häntä hyödyttää, niin hän ei tule edes enää tervehtimäänkään häntä.
Koko maailma hylkää hänet. Kreivi G...n täytyi matkustaa takaisin
Lontooseen. Ennen lähtöään lähetti hän meille hiukan rahaa; hän
on tehnyt voitavansa; mutta ulosottomiehet ovat taas toimessaan,
ja velkojat odottavat vain Margueriten kuolemaa, myydäkseen hänen
omaisuutensa.
Olin valmis uhraamaan viimeiset roponi, estääkseni sen, mutta
ulosottovirkailija sanoi, että se oli tarpeetonta. Kun hän nyt
kuitenkin kuolee, niin on parempi luovuttaa kaikki kuin pelastaa
mitään hänen omaisilleen, jotka eivät ole välittäneet hänestä eivätkä
ole koskaan rakastaneet häntä. Te ette voi kuvitella millaisessa
kurjuudessa tuo tyttöparka kuolee. Eilen ei meillä ollut ropoakaan.
Hopeat, jalokivet, saalit, kaikki ovat pantatut, ja loput on myyty
tahi ovat merkityt. Marguerite tietää vielä mitä hänen ympärillään
tapahtuu, ja hän kärsii siitä koko sielustaan ja ruumiistaan. Suuria
kyyneleitä vierii hänen poskillaan, jotka nyt ovat niin kalpeat ja
kuihtuneet, että te ette nyt tuntisi entistä rakastettuanne, jos
näkisitte hänet. Minun täytyi lupautua kirjoittamaan teille, kun hän
ei itse enää jaksanut, ja istun nyt hänen vieressään ja kirjoitan.
Hän kääntää silmänsä minua kohti, mutta hän ei näe minua, lähestyvä
kuolema on jo laskenut verhonsa hänen silmilleen. Mutta hän hymyilee,
ja minä olen varma siitä, että hän on koko sielullaan ja kaikilla
ajatuksillaan teidän luonanne.
Joka kerta kun ovi avautuu loistavat hänen silmänsä ja hän luulee
joka kerta, että te saavutte. Kun hän sitten huomaakin pettyneensä,
palaa hänen kasvoilleen tuskallinen ilme, kylmä hiki kihoaa niille ja
poskipäät muuttuvat purppuran punaisiksi.