Mitä tuota kovanonnen yötä seurasi, tiedät yhtä hyvin kuin minäkin,
mutta mitä sinä et ehkä aavista, on kaikki ne kärsimykset, joita olen
saanut kokea, siitä hetkestä alkaen kun sinä matkustit.
Olin kuullut, että isäsi oli vienyt sinut mukanaan, mutta aavistin
kuitenkin, ett'et voisi elää kauan etäällä minusta, ja kun näin sinut
Champs-Elysées'ella tulin liikutetuksi, mutta en hämmästynyt.
Ja nyt alkoi tuo jokapäiväinen loukkausten sarja, johon kuitenkin
ilolla alistuin, sillä paitsi sitä, että se oli todistuksena
rakkaudestasi, uskoin minä, että kuta enemmän sinä vainosit minua
sitä enemmän kohoaisin silmissäsi sinä päivänä, jolloin saisit tietää
totuuden.
Älä ihmettele tätä iloista uhrautumista, Armand; rakkauteni oli
avannut sydämeni jaloille tunteille. Mutta minulla ei kuitenkaan
ollut heti tätä voimaa. Tehtyäni uhrauksen kului pitkä aika ennenkuin
sinä palasit, ja sillä aikaa täytyi minun tarttua kaikenlaisiin
keinoihin, etten tullut hulluksi ja tukahduttaakseni ajatukset
elämästä, johon olin jälleen joutunut. Prudence on kai kertonut
sinulle siitä?
Toivoin siten saavuttavani pikaisen kuoleman ja luulen, että toivoni
pian täyttyy. Terveyteni luonnollisesti huononi huononemistaan,
ja sinä päivänä, jona lähetin rouva Duvernoyn pyytämään sinulta
armahdusta, olin sekä ruumiillisesti että sielullisesti aivan
menehtymäisilläni.
Viimeinen loukkauksesi karkoitti minut Parisista. Jätin kaikki!
Kreivi G... oli Lontoossa. Hän on niitä miehiä, jotka pysyvät hyvinä
ystävinä entisten rakastajattariensa kanssa, vihaamatta heitä.
Sentähden ajattelin heti häntä. Etsin hänet, ja hän otti heti
minut ystävällisesti vastaan. Mutta hän oli siellä erään hienon
maailmannaisen rakastaja ja pelkäsi näyttäytyä julkisesti minun
seurassani. Hän esitti minut ystävilleen, jotka panivat toimeen
illalliset, joiden jälkeen eräs heistä vei minut kotiinsa. Mitä minun
olisi pitänyt tehdä, ystäväni?
Surmatako itseni? Silloinhan olisin hyödyttömällä omantunnontuskalla
rasittanut elämääni, jonka tulee olla onnellinen. Ja muuten, miksi
surmata itseään, kun kuolema kuitenkin on niin lähellä.
Elin nyt koneellista elämää, niinkuin sieluton ruumis, ajatukseton
esine. Sitten matkustin takaisin Parisiin, ja minä tiedustelin sinua.
Sain silloin kuulla, että olit matkustanut kauas pois. Mikään ei
enää pidättänyt minua, ja elämäni muuttui samanlaiseksi kuin se oli
ollut kaksi vuotta ennenkuin tutustuin sinuun. Koetin saada takaisin
herttuan, mutta olin loukannut häntä liian syvästi, ja tuollaiset
ukot eivät ole kärsivällisiä, kenties siksi, että he huomaavat, että
he eivät ole kuolemattomia. Sairauteni paheni päivä päivältä, minä
kalpenin, kävin surumieliseksi ja entistä laihemmaksi. Parisissa oli
iloisempia ja rehevämpiä naisia kuin minä; jouduin hieman unhotuksiin.
Nyt olen oikein sairas. Olen kirjoittanut herttualle ja pyytänyt
rahaa, sillä minulla ei ole sitä, ja velkoojani ahdistelevat
säälimättömästi laskuillaan. Vastanneekohan herttua? Oi, jos
sinä olisit Parisissa, Armand! Sinä kävisit luonani ja käyntisi
lohduttaisivat minua.