Silmänräpäyksessä tein päätökseni. Siirtäisin Margueritelle korot,
jotka olin perinyt äidiltäni ja jotka tuntuivat minusta aivan
riittämättömiltä palkitsemaan saamani uhrin.
Isältäni saama viiden tuhannen francsin eläke jäi minulle, ja mitä
tapahtuikin, riitti se elämiseen.
En puhunut Margueritelle päätöksestäni, sillä olin varma siitä, että
hän kieltäytyisi ottamasta vastaan lahjoitustani.
Kun Marguerite ja minä matkustimme Parisiin katselemaan asuntoja,
menin minä isäni asianajajan, vanhan perhetuttavamme luo ja kysyin
häneltä kuinka minun oli meneteltävä siirtääkseni nuo korot toiselle.
Tuo kelpo mies luuli, että olin mennyttä miestä ja kysyi syytä
päätökseeni. Ja kun minun ennemmin tahi myöhemmin täytyi ilmaista
hänelle kenelle lahjoituksen tein, katsoin parhaaksi heti kertoa
hänelle totuuden.
Hän ei tehnyt vastaväitteitä, ja vakuutti järjestävänsä kaikki
parhain päin. Luonnollisesti kehoitin häntä noudattamaan mitä
suurinta vaiteliaisuutta isäni suhteen. Sitten läksin noutamaan
Margueritea Julia Dupratin luota, jonne hän oli päättänyt mennä
odottamaan, päästäkseen kuulemasta Prudencen siveyssaarnoja.
Läksimme nyt katsomaan huoneustoja ja löysimme lopulta sopivan
eräästä Parisin rauhallisimmasta kaupunginosasta. Löytömme käsitti
pienen rakennuksen, keskellä suloista puutarhaa. Päätimme ottaa sen
ja minä läksin kotiini ilmoittamaan, että luovuin asunnostani.
Marguerite läksi puolestaan erään välittäjän luo pyytämään hänen
tekemään jotakin, minkä tämä oli kerran tehnyt eräälle hänen
ystävättäristään.
Hän saapui kerrassaan ihastuneena asuntooni. Välittäjä oli luvannut
maksaa hänen velkansa, antaa hänelle siitä kuitin ja sitäpaitsi
luovuttaa hänelle kaksikymmentä tuhatta francsia korvaukseksi hänen
huonekaluistaan.
Iloisin mielin palasimme nyt jälleen Bougivaliin.
Kun me kahdeksan päivää myöhemmin istuimme suuruspöydässä, astui
Nanine sisälle ja sanoi, että Josef tahtoi puhua kanssani. Annoin
hänen astua sisälle.
-- Herra, sanoi hän, -- isänne on saapunut Parisiin ja hän pyytää
teitä heti tulemaan asuntoonne, missä hän odottaa teitä.
Tämä uutinen oli maailman yksinkertaisin asia, mutta Marguerite ja
minä katsahdimme toisiimme kuultuamme sen. Aavistimme onnettomuuden.
Marguerite ei sanonut sanaakaan siitä mitä hän tunsi, mutta minä
tartuin kuitenkin hänen käteensä ja sanoin:
-- Älä pelkää mitään.
-- Tule takaisin niin pian kuin voit, sopersi hän syleillessään
minua, -- istun ikkunassa sinua odottamassa.
Pyysin Josefin sanomaan isälleni, että minä tulen heti.
Ja kaksi tuntia myöhemmin olin Parisissa.