Kolmessa ensimäisessä kirjeessä oli isäni levoton vaikenemiseni
johdosta ja kysyi siihen syytä; neljännessä antoi hän minun huomata,
että hän tiesi elämäntapani muutoksesta, ja ilmoitti kohdakkoin
saapuvansa minua tervehtimään.
Olen aina suuresti kunnioittanut ja vilpittömästi rakastanut isääni.
Vastasin hänelle siis, että vaitioloni oli aiheutunut pienestä
matkasta, ja pyysin häntä tarkemmin ilmoittamaan minä päivänä hän
saapui, jotta saatoin olla kotona häntä tapaamassa.
Annettuani Josefille osoitteeni maalla ja kehoitettuani häntä heti
tuomaan minulle G...ssä leimatun kirjeen, joka osoitteellani saapui,
matkustin takaisin Bougivaliin.
Marguerite odotti minua puutarhan veräjällä. Hänen katseestaan
kuvastui levottomuus. Hän kietoi käsivartensa kaulani ympäri, eikä
voinut olla kysymättä:
-- Oletko tavannut Prudencen?
-- En.
-- Miksi sinä viivyit niin kauan Parisissa?
-- Minulle oli saapunut kirjeitä isältäni ja minun täytyi vastata
niihin.
Hetkisen kuluttua saapui Nanine aivan hengästyneenä. Marguerite nousi
ja puheli hiljaa hänen kanssaan.
Kun Nanine oli poistunut, istahti Marguerite viereeni, tarttui
käteeni ja sanoi:
-- Miksi sinä valehtelet? Sinähän kävit Prudencen luona.
-- Kuka on sanonut sen sinulle?
-- Nanine.
-- Mistä hän sen tietää?
-- Hän on seurannut sinua.
-- Olit siis pyytänyt häntä tekemään sen?
-- Niin. Arvelin, että sinulla täytyi olla tärkeitä syitä, joiden
johdosta matkustit Parisiin; ethän ollut neljään kuukauteen jättänyt
minua yksin. Pelkäsin että oli tapahtunut jokin onnettomuus, tahi,
että läksit ehkä tapaamaan jotakin toista naista.
-- Lapsi!
-- Olen nyt rauhoittunut; tiedän mitä sinä olet tehnyt, mutta en
vielä tiedä mitä sinulle on sanottu.
Näytin Margueritelle isäni kirjeet.
-- En kysy nyt niitä; tahdon tietää miksi sinä kävit tapaamassa
Prudencea.
-- Oh, kävin tiedustelemassa häneltä hevosesi vointia, ja tarvitsiko
hän vielä sinun saaliasi ja jalokiviäsi.
-- Sellaisen suhteen vallitessa kuin meidän välillämme on, täytyy
naisen, jos hänessä on vähänkin arvokkuutta, ennemmin suostua
kaikenlaisiin uhrauksiin kuin pyytää rakastajaltaan rahoja ja siten
lyödä rakkauteensa kauppatavaran leiman. Sinä rakastat minua, siitä
olen varma, mutta sinä et tiedä kuinka heikko se side on, joka pitää
sydämessä yllä sitä rakkautta, jota minun kaltaisiani naisia kohtaan
tunnetaan. Kukapa tietää? Ehkä sinä jonakin päivänä, kun sinulla
on ikävä ja tunnet ahdistusta, luuloittelet itsellesi, että meidän
suhteemme onkin vain, taitavasti yhdistetty laskelma? Prudence on
juorukello. Mitä minä noilla hevosilla tein? Niiden myyminen tuotti
minulle säästöä; voin varsin hyvin tulla toimeen ilman niitä, eivätkä
ne maksa minulle enää mitään. Kaikki mitä sinulta pyydän on, että
rakastat minua, rakastat yhtä paljon, vaikka minulla ei olekaan
hevosia ja jalokiviä.
Hän sanoi kaiken tämän niin yksinkertaisesti ja luonnollisesti, että
kyyneleet nousivat silmiini.
-- Mutta, parahin Margueriteni, sanoin minä, puristaen hellästi hänen
käsiään, sinä tiesit varsin hyvin, että minä kerran saisin tietää
uhrauksesi ja että minä en hyväksyisi sitä.
-- Miksi et?
-- Siksi, rakkaani, että minä en tahdo, että rakkautesi minuun
riistää sinulta ainoatakaan jalokiveä. Enkä minä myöskään tahdo,
että sinä hämmennyksen ja ikävystymisen hetkenä ajattelisit, että
moista hetkeä ei olisi, jos sinä eläisit yhdessä jonkun toisen miehen
kanssa, ja että sinä katuisit, vaikkapa vain minuutinkin ajan, että
olet yhdessä minun kanssani. Muutaman päivän perästä saat takaisin
hevosesi, jalokivesi ja saalisi. Ne ovat sinulle yhtä välttämättömiä
kuin ilma elämälle, ja, se tuntuu ehkä naurettavalta, mutta minä
tahdon mieluummin nähdä sinut hienona kuin yksinkertaisena.
-- Silloin et enää rakasta minua.
-- Hupakko!
-- Jos sinä rakastaisit minua, niin antaisit minun rakastaa sinua
omalla tavallani; mutta päinvastoin näet sinä minussa edelleenkin
tytön, jolle loisto on välttämätöntä ja jonka loiston sinä luulet
yhä edelleenkin olevasi pakoitettu maksamaan. Sinä häpesit ottamasta
vastaan todistusta rakkaudestani. Vasten tahtoasi aiot sinä eräänä
päivänä jättää minut, ja sinä koetat suojata hienotunteisuuttasi
kaikilta epäluuloilta. Olet oikeassa, ystäväni, mutta minä toivoin
parempaa.
Marguerite aikoi nousta, mutta minä pidätin häntä ja sanoin:
-- Tahdon, että sinä olet onnellinen, ja että sinulla ei olisi mitään
moittimista minun suhteeni, siinä kaikki.
-- Me siis eroamme?
-- Miksi niin, Marguerite? Kuka meidät eroittaisi? huudahdin minä.
-- Sinä itse, joka et tahdo, että ymmärtäisin asemasi, ja joka
turhamaisuudessasi tahdot pidättää minua omassani; sinä, joka,
säilyttääksesi loiston, jossa olen elänyt, tahdot säilyttää
välillämme olevan siveellisen eron; sinä, joka lopuksi et usko
rakkauttani kyllin epäitsekkääksi, jakaakseni kanssasi omaisuuden,
joka sinulla on ja jonka avulla voisimme elää yhdessä onnellisina,
vaan joka naurettavan ennakkoluulon orjana ennemmin saatat itsesi
perikatoon. Luuletko sinä sitten, että minä vertaan vaunuja ja
joitakin jalokiviä sinun rakkauteesi? Sinä tahdot maksaa velkani ja
pitää minua yllä! Kuinka kauan luulet tuon kaiken kestävän? Kaksi
tahi kolme kuukautta, ja silloin olisi enää myöhäistä aloittaa
sitä elämää, jota sinulle ehdoitan, sillä silloin sinä ottaisit
minulta kaikki, ja sitä ei kunniallinen mies voi tehdä. Nyt sinulla
sitävastoin on kahdeksan, kymmenen tuhatta francsia vuosittain,
joilla me voimme elää. Minä myyn kaiken liikanaisen ja siten saan
pari tuhatta francsia vuotta kohden. Me vuokraamme pienen, kauniin
asunnon, missä voimme molemmat asua. Kesäisin oleskelemme maalla,
mutta ei tällaisessa talossa, vaan kahden asuttavassa tuvassa. Sinä
olet riippumaton, minä vapaa, me olemme nuoria; rukoilen sinua,
Armand, älä, taivaan nimessä, heitä minua takaisin elämään, jota
ennen olin pakoitettu viettämään.
Minä en voinut vastata, rakkauden ja kiitollisuuden kyyneleet
täyttivät silmäni ja minä heittäydyin Margueriten syliin.
Hän jatkoi:
-- Aioin järjestää kaiken tämän, mainitsematta sinulle sanaakaan,
maksaa velkani ja järjestää uuden asuntomme. Lokakuussa olisimme
palanneet Parisiin ja kaikki olisi silloin selvinnyt. Mutta
koska Prudence on jo kertonut sinulle kaikki, täytyy sinun antaa
suostumuksesi nyt sen sijaan, että olisit tehnyt sen jälestäpäin.
Rakastatko minua kylliksi tätä varten?
Minun oli mahdoton vastustaa noin suurta, rakkautta. Suutelin syvästi
liikutettuna Margueriten käsiä ja sanoin:
-- Teen kaikki mitä sinä tahdot.
Niinkuin hän oli päättänyt, niin myöskin tapahtui.
Hän joutui lapsellisen ilon valtaan: hän tanssi, lauloi, riemuitsi
uuden asuntonsa yksinkertaisuudesta ja tiedusteli jo mielipidettäni,
missä se ja se esine tulisi olemaan ja kuinka mikin paikka olisi
järjestettävä. Hän oli onnellinen ja ylpeä päätöksestämme, joka
näytti tekevän liittomme täydelliseksi.