KUUDESTOISTA LUKU.

Päivää myöhemmin lähetin Margueritelle "Manon Lescaut'n".

Kun en kuitenkaan voinut muuttaa rakastajattareni elintapaa, niin

muutin omaani. Ennen kaikkea en suonut itselleni miettimisaikaa,

sillä olisin silloin, vasten tahtoani, ollut sangen pahoillani.

Ennen niin rauhallinen elämäni oli äkkiä muuttunut rauhattomaksi

ja epäsäännölliseksi. Älä luule, ettei sellaisen naisen rakkaus,

olkoonpa kuinka epäitsekästä tahansa, maksa mitään. Mikään ei

ole niin kallista kuin kaikki nuo tuhannet mieliteot, kukat,

teatteriaitiot, illalliset, huviretket, joita ei koskaan voi

rakastajattareltaan kieltää.

Minulla ei ollut ensinkään omaisuutta, mutta kahdeksan tuhannen

francsin vuotuiset korot. Isäni, joka on yliveronkantaja G...ssä,

vakuutti minulle, että voisin tuolla summalla varsin hyvin tulla

toimeen Parisissa, jos sen lisäksi hankkisin jonkun toimen, esim.

joko asianajajan tahi lääkärin. Matkustin siis Parisiin, suoritin

tutkintoni, hyväksyttiin asianajajaksi ja monien muiden nuorten

miesten tavoin pistin diploomin taskuuni ja otin hiukan osaa

keveään Parisin elämään. Menoni olivat perin vaatimattomat; mutta

kahdeksassa kuukaudessa menetin koko vuosituloni, ja minä vietin

neljä kesäkuukauttani isäni luona, josta sain hyvän pojan maineen.

Mutta velkoja ei minulla ollut.

Tällä kannalla olivat asiat, kun tutustuin Margueriteen.

Vasten tahtoani kasvoivat silloin elinkustannukseni, sillä

Margueritella oli sangen oikullinen luonne, ja kun hän tahtoi olla

yhdessä kanssani mahdollisimman paljon, kirjoitti hän aamuisin, että

hän tahtoi syödä suurusta kanssani, mutta ei hänen luonaan, vaan

jossain ravintolassa joko Parisissa tahi maaseudulla. Noudin hänet,

söimme päivällistä, kävimme teatterissa, söimme usein illallista, ja

kaikki tuo tuli maksamaan kolme tuhatta francsia kuukaudessa, joka

lyhensi vuoteni kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi ja pakoitti minut

joko tekemään velkaa tahi jättämään Margueriten.

Mutta ennemmin mitä muuta tahansa kuin turvautua viimeksi mainittuun

vaihtoehtoon.

Huomasin kuitenkin, että minun täytyi keksiä jokin keino, saadakseni

hänen aiheuttamansa menot peitetyksi.

Aloin lainaamalla viisi, kuusi tuhatta francsia, ja rupesin

pelaamaan. Jos olisin viettänyt kotona ne yöt, jolloin en ollut

d'Antin kadun varrella, en kuitenkaan olisi voinut nukkua.

Mustasukkaisuus olisi pitänyt minua valveilla, sensijaan kun peli

hetkeksi käänsi ajatukseni toisaalle ja vasten tahtoani kiinnitti

mieltäni, kunnes aika tuli lähteä Margueriten luo.

Useimmille oli peli välttämättömyys; minulle se oli lääke. Ja siksi

saatoin myöskin aina säilyttää jonkinlaisen kylmäverisyyden, niin

etten koskaan menettänyt enempää kuin minkä voin maksaa.

Muuten suosi onni minua. En tehnyt velkoja, ja minä menetin kolme

kertaa niin paljon kuin silloin, kun en pelannut. Ei ollut helppo

vastustaa elintapaa, joka ilman vaikeuksia teki minulle mahdolliseksi

tyydyttää Margueriten tuhannet oikut. Mitä häneen tulee, niin rakasti

hän minua yhä enemmän ja enemmän.

Odottaessani siveellistä muutosta, olikin Margueritessa tapahtunut

ruumiillinen muutos. Olin päättänyt koettaa parantaa hänet, ja tuo

tyttö parka, joka arvasi aikeeni, totteli minua, osoittaakseen

kiitollisuuttaan. Minulle oli vähitellen onnistunut totuttaa hänet

melkein kokonaan pois entisistä tavoistaan. Lääkärini, jonka

kanssa neuvottelin, sanoi, että hän ainoastaan levon ja rauhan

avulla säilyttäisi terveytensä, ja minä olin vähitellen saanut

hänet luopumaan illallisista ja yönvalvonnasta ja korvaamaan ne

terveellisellä elämänjärjestyksellä ja säännöllisellä unella. Vastoin

tahtoaan tottui Marguerite uusiin olosuhteisiin, joiden terveellistä

vaikutusta hän jo tunsi. Hän alkoi jo pysytellä iltaisin kotona, tahi

sitten, ilman ollessa kaunis, kääri hän saalin hartioidensa ja harson

päänsä ympärille, ja me läksimme yhdessä, kuin kaksi lasta, jalkaisin

harhailemaan Champs-Elysées'en varjoisille lehtokujille. Hän palasi

kotiin väsyneenä, nautti kevyen illallisen ja kävi levolle, luettuaan

tahi soitettuaan ensin hetkisen. Terveys näkyikin nopeasti palaavan

ja yskä oli miltei kokonaan lakannut.

Kuuden viikon kuluttua ei kreivistä tiedetty enää mitään, hän oli

lopullisesti kadonnut. Mutta herttuan tähden täytyi minun yhä salata

suhteeni Margueriteen.

Tapa, niin, melkeinpä tarve, joka Margueritella oli, saada

mahdollisimman usein tavata minua, saattoi aikaan sen, että

minä herkesin pelaamasta juuri sillä hetkellä, jolloin taitava

pelaajakin olisi sen tehnyt. Kerta kaikkiaan, minä olin nyt, kiitos

voittojeni, kymmenen tuhannen francsin omistaja ja pidin tuota summaa

tyhjentymättömänä pääomana.

Nyt oli käsillä aika, jolloin tavallisesti läksin tervehtimään isääni

ja sisartani; mutta minä en matkustanut. Sain heiltä usein kirjeitä,

joissa he pyysivät minua saapumaan, ja minä vastasin parhaani mukaan,

sekä toistin aina, että voin hyvin, enkä tarvinnut rahoja, joiden

seikkojen luulin jonkun verran lohduttavan isääni.

Eräänä aamuna, kun auringon säde herätti Margueriten, hypähti hän

vuoteesta ja kysyi minulta, tahdoinko viedä hänet maalle koko

päiväksi.

Lähetimme noutamaan Prudencea ja läksimme kaikki kolme matkaan,

sitten kun Marguerite ensin oli käskenyt Naninen sanomaan herttualle,

että hän tahtoi käyttää hyväkseen kaunista ilmaa ja matkusti

Prudencen kanssa maalle.

Paitsi sitä, että Prudencen läsnäolo oli välttämätön herttuan

rauhoittamiseksi, oli hän niitä naisia, jotka ovat kuin luodut

tällaisia huvimatkoja varten. Herkeämättömällä iloisuudella ja

ainaisella ruokahalullaan saattoi hän pitää seurakumppaniensa

mielialan hilpeänä.

Nyt oli vain kysymys minne lähtisimme. Siitä pulasta auttoi meidät

tietenkin Prudence.

-- Tahdotteko lähteä oikeen maalle? kysyi hän.

-- Kyllä.

-- Hyvä! Lähtekäämme siis Bougivaliin, Arnould lesken luo, Armand,

menkää vuokraamaan vaunut.

Puolentoista tunnin kuluttua olimme Arnould lesken luona. Bougival on

kaunein paikka mitä voi ajatella; tuo pieni kylä näytti kerrassaan

hurmaavalta siinä kukkulan juurella.

Aamiainen oli verraton, ja sen jälkeen tarjosi Arnould meille

tilaisuuden tehdä soutumatkan joelle, jonka tarjouksen Marguerite ja

Prudence ottivat ilolla vastaan. Laskimme maihin erääseen saareen, ja

siellä heittäydyin pitkäkseni ruohostoon ja laskin mielikuvitukseni

valloilleen.

Siltä paikalta, jossa lepäsin, näin rannalla pienen, soman,

valkoiseksi maalatun, ympyränmuotoisella aitauksella varustetun

talon. Aitauksen sisällä oli talon edessä vihreä nurmikko, sileä ja

tasainen kuin sametin pinta, ja talon takana pieni lehdikko.

Kukkivat köynnöskasvit peittivät tuon asumattoman talon portaat ja

ulottuivat aina toiseen kerrokseen asti.

Katselin tuota taloa niin kauan että luulin lopulta omistavani sen,

niin tarkoin se vastasi unelmiani. Olin näkevinäni Margueriten ja

itseni siellä, päivisin lehdossa ja iltasin istumassa nurmikolla, ja

epäilin voisivatko maalliset olennot tuntea itseään onnellisimmiksi

kuin me.

-- Kuinka kaunis talo, sanoi Marguerite, joka oli seurannut

katsettani.

-- Missä? kysyi Prudence.

-- Tuolla.

Ja Marguerite osoitti taloa.

-- Ah, hurmaava, vastasi Prudence; -- pidättekö siitä?

-- Kyllä, paljon.

-- Hyvä! Pyytäkää, että herttua vuokraa sen; olen varma, että hän

tekee sen. Jos tahdotte, otan minä kysyäkseni häneltä.

Marguerite katsoi minuun ikäänkuin kysyen mitä minä asiasta arvelin.

Prudencen viime sanat olivat haihduttaneet unelmani, ja olin niin

äkkiä jälleen joutunut todellisuuteen, että olin vielä aivan pyörällä.

-- Niin, tuuma on todellakin erinomainen, sopersin minä, tietämättä

mitä sanoin.

-- No niin, minä järjestän asian, sanoi Marguerite, puristaen kättäni

ja tulkiten sanani oman toivomuksensa mukaisesti. -- Menkäämme heti

tiedustelemaan onko se vuokrattavana.

Talo oli vuokrattavana kahdesta tuhannesta francsista.

-- Olisitko täällä onnellinen? kysyi Marguerite minulta.

-- Minäkö tänne varmasti tulisin?

-- Miksi minä sitten hautaisin itseni tänne, ellen sinun tähtesi?

-- Hyvä! Marguerite, anna minun vuokrata tämä talo.

-- Oletko hullu? Se ei olisi ainoastaan tarpeetonta, vaan lisäksi

vaarallistakin. Sinähän tiedät, että minulla ei ole oikeutta ottaa

vastaan mitään keneltäkään muulta kuin eräältä ainoalta. Rauhoitu

siis, sinä suuri lapsi, äläkä sano mitään.

-- Ja kun minä saan kaksi vapaata päivää, niin tulen tervehtimään

teitä, sanoi Prudence.

Poistuimme nyt paikalta ja palasimme Parisiin, puhellen uudesta

aikeestamme. Käsivarteni oli Margueriten ympärillä ja se vaikutti

sen, että tuo tuuma tuntui minusta, vaunuista astuessamme, vähemmän

vastenmieliseltä.

Kamelianainen · 第 24 / 51 题