Päivää myöhemmin lähetin Margueritelle "Manon Lescaut'n".
Kun en kuitenkaan voinut muuttaa rakastajattareni elintapaa, niin
muutin omaani. Ennen kaikkea en suonut itselleni miettimisaikaa,
sillä olisin silloin, vasten tahtoani, ollut sangen pahoillani.
Ennen niin rauhallinen elämäni oli äkkiä muuttunut rauhattomaksi
ja epäsäännölliseksi. Älä luule, ettei sellaisen naisen rakkaus,
olkoonpa kuinka epäitsekästä tahansa, maksa mitään. Mikään ei
ole niin kallista kuin kaikki nuo tuhannet mieliteot, kukat,
teatteriaitiot, illalliset, huviretket, joita ei koskaan voi
rakastajattareltaan kieltää.
Minulla ei ollut ensinkään omaisuutta, mutta kahdeksan tuhannen
francsin vuotuiset korot. Isäni, joka on yliveronkantaja G...ssä,
vakuutti minulle, että voisin tuolla summalla varsin hyvin tulla
toimeen Parisissa, jos sen lisäksi hankkisin jonkun toimen, esim.
joko asianajajan tahi lääkärin. Matkustin siis Parisiin, suoritin
tutkintoni, hyväksyttiin asianajajaksi ja monien muiden nuorten
miesten tavoin pistin diploomin taskuuni ja otin hiukan osaa
keveään Parisin elämään. Menoni olivat perin vaatimattomat; mutta
kahdeksassa kuukaudessa menetin koko vuosituloni, ja minä vietin
neljä kesäkuukauttani isäni luona, josta sain hyvän pojan maineen.
Mutta velkoja ei minulla ollut.
Tällä kannalla olivat asiat, kun tutustuin Margueriteen.
Vasten tahtoani kasvoivat silloin elinkustannukseni, sillä
Margueritella oli sangen oikullinen luonne, ja kun hän tahtoi olla
yhdessä kanssani mahdollisimman paljon, kirjoitti hän aamuisin, että
hän tahtoi syödä suurusta kanssani, mutta ei hänen luonaan, vaan
jossain ravintolassa joko Parisissa tahi maaseudulla. Noudin hänet,
söimme päivällistä, kävimme teatterissa, söimme usein illallista, ja
kaikki tuo tuli maksamaan kolme tuhatta francsia kuukaudessa, joka
lyhensi vuoteni kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi ja pakoitti minut
joko tekemään velkaa tahi jättämään Margueriten.
Mutta ennemmin mitä muuta tahansa kuin turvautua viimeksi mainittuun
vaihtoehtoon.
Huomasin kuitenkin, että minun täytyi keksiä jokin keino, saadakseni
hänen aiheuttamansa menot peitetyksi.
Aloin lainaamalla viisi, kuusi tuhatta francsia, ja rupesin
pelaamaan. Jos olisin viettänyt kotona ne yöt, jolloin en ollut
d'Antin kadun varrella, en kuitenkaan olisi voinut nukkua.
Mustasukkaisuus olisi pitänyt minua valveilla, sensijaan kun peli
hetkeksi käänsi ajatukseni toisaalle ja vasten tahtoani kiinnitti
mieltäni, kunnes aika tuli lähteä Margueriten luo.
Useimmille oli peli välttämättömyys; minulle se oli lääke. Ja siksi
saatoin myöskin aina säilyttää jonkinlaisen kylmäverisyyden, niin
etten koskaan menettänyt enempää kuin minkä voin maksaa.
Muuten suosi onni minua. En tehnyt velkoja, ja minä menetin kolme
kertaa niin paljon kuin silloin, kun en pelannut. Ei ollut helppo
vastustaa elintapaa, joka ilman vaikeuksia teki minulle mahdolliseksi
tyydyttää Margueriten tuhannet oikut. Mitä häneen tulee, niin rakasti
hän minua yhä enemmän ja enemmän.
Odottaessani siveellistä muutosta, olikin Margueritessa tapahtunut
ruumiillinen muutos. Olin päättänyt koettaa parantaa hänet, ja tuo
tyttö parka, joka arvasi aikeeni, totteli minua, osoittaakseen
kiitollisuuttaan. Minulle oli vähitellen onnistunut totuttaa hänet
melkein kokonaan pois entisistä tavoistaan. Lääkärini, jonka
kanssa neuvottelin, sanoi, että hän ainoastaan levon ja rauhan
avulla säilyttäisi terveytensä, ja minä olin vähitellen saanut
hänet luopumaan illallisista ja yönvalvonnasta ja korvaamaan ne
terveellisellä elämänjärjestyksellä ja säännöllisellä unella. Vastoin
tahtoaan tottui Marguerite uusiin olosuhteisiin, joiden terveellistä
vaikutusta hän jo tunsi. Hän alkoi jo pysytellä iltaisin kotona, tahi
sitten, ilman ollessa kaunis, kääri hän saalin hartioidensa ja harson
päänsä ympärille, ja me läksimme yhdessä, kuin kaksi lasta, jalkaisin
harhailemaan Champs-Elysées'en varjoisille lehtokujille. Hän palasi
kotiin väsyneenä, nautti kevyen illallisen ja kävi levolle, luettuaan
tahi soitettuaan ensin hetkisen. Terveys näkyikin nopeasti palaavan
ja yskä oli miltei kokonaan lakannut.
Kuuden viikon kuluttua ei kreivistä tiedetty enää mitään, hän oli
lopullisesti kadonnut. Mutta herttuan tähden täytyi minun yhä salata
suhteeni Margueriteen.
Tapa, niin, melkeinpä tarve, joka Margueritella oli, saada
mahdollisimman usein tavata minua, saattoi aikaan sen, että
minä herkesin pelaamasta juuri sillä hetkellä, jolloin taitava
pelaajakin olisi sen tehnyt. Kerta kaikkiaan, minä olin nyt, kiitos
voittojeni, kymmenen tuhannen francsin omistaja ja pidin tuota summaa
tyhjentymättömänä pääomana.
Nyt oli käsillä aika, jolloin tavallisesti läksin tervehtimään isääni
ja sisartani; mutta minä en matkustanut. Sain heiltä usein kirjeitä,
joissa he pyysivät minua saapumaan, ja minä vastasin parhaani mukaan,
sekä toistin aina, että voin hyvin, enkä tarvinnut rahoja, joiden
seikkojen luulin jonkun verran lohduttavan isääni.
Eräänä aamuna, kun auringon säde herätti Margueriten, hypähti hän
vuoteesta ja kysyi minulta, tahdoinko viedä hänet maalle koko
päiväksi.
Lähetimme noutamaan Prudencea ja läksimme kaikki kolme matkaan,
sitten kun Marguerite ensin oli käskenyt Naninen sanomaan herttualle,
että hän tahtoi käyttää hyväkseen kaunista ilmaa ja matkusti
Prudencen kanssa maalle.
Paitsi sitä, että Prudencen läsnäolo oli välttämätön herttuan
rauhoittamiseksi, oli hän niitä naisia, jotka ovat kuin luodut
tällaisia huvimatkoja varten. Herkeämättömällä iloisuudella ja
ainaisella ruokahalullaan saattoi hän pitää seurakumppaniensa
mielialan hilpeänä.
Nyt oli vain kysymys minne lähtisimme. Siitä pulasta auttoi meidät
tietenkin Prudence.
-- Tahdotteko lähteä oikeen maalle? kysyi hän.
-- Kyllä.
-- Hyvä! Lähtekäämme siis Bougivaliin, Arnould lesken luo, Armand,
menkää vuokraamaan vaunut.
Puolentoista tunnin kuluttua olimme Arnould lesken luona. Bougival on
kaunein paikka mitä voi ajatella; tuo pieni kylä näytti kerrassaan
hurmaavalta siinä kukkulan juurella.
Aamiainen oli verraton, ja sen jälkeen tarjosi Arnould meille
tilaisuuden tehdä soutumatkan joelle, jonka tarjouksen Marguerite ja
Prudence ottivat ilolla vastaan. Laskimme maihin erääseen saareen, ja
siellä heittäydyin pitkäkseni ruohostoon ja laskin mielikuvitukseni
valloilleen.
Siltä paikalta, jossa lepäsin, näin rannalla pienen, soman,
valkoiseksi maalatun, ympyränmuotoisella aitauksella varustetun
talon. Aitauksen sisällä oli talon edessä vihreä nurmikko, sileä ja
tasainen kuin sametin pinta, ja talon takana pieni lehdikko.
Kukkivat köynnöskasvit peittivät tuon asumattoman talon portaat ja
ulottuivat aina toiseen kerrokseen asti.
Katselin tuota taloa niin kauan että luulin lopulta omistavani sen,
niin tarkoin se vastasi unelmiani. Olin näkevinäni Margueriten ja
itseni siellä, päivisin lehdossa ja iltasin istumassa nurmikolla, ja
epäilin voisivatko maalliset olennot tuntea itseään onnellisimmiksi
kuin me.
-- Kuinka kaunis talo, sanoi Marguerite, joka oli seurannut
katsettani.
-- Missä? kysyi Prudence.
-- Tuolla.
Ja Marguerite osoitti taloa.
-- Ah, hurmaava, vastasi Prudence; -- pidättekö siitä?
-- Kyllä, paljon.
-- Hyvä! Pyytäkää, että herttua vuokraa sen; olen varma, että hän
tekee sen. Jos tahdotte, otan minä kysyäkseni häneltä.
Marguerite katsoi minuun ikäänkuin kysyen mitä minä asiasta arvelin.
Prudencen viime sanat olivat haihduttaneet unelmani, ja olin niin
äkkiä jälleen joutunut todellisuuteen, että olin vielä aivan pyörällä.
-- Niin, tuuma on todellakin erinomainen, sopersin minä, tietämättä
mitä sanoin.
-- No niin, minä järjestän asian, sanoi Marguerite, puristaen kättäni
ja tulkiten sanani oman toivomuksensa mukaisesti. -- Menkäämme heti
tiedustelemaan onko se vuokrattavana.
Talo oli vuokrattavana kahdesta tuhannesta francsista.
-- Olisitko täällä onnellinen? kysyi Marguerite minulta.
-- Minäkö tänne varmasti tulisin?
-- Miksi minä sitten hautaisin itseni tänne, ellen sinun tähtesi?
-- Hyvä! Marguerite, anna minun vuokrata tämä talo.
-- Oletko hullu? Se ei olisi ainoastaan tarpeetonta, vaan lisäksi
vaarallistakin. Sinähän tiedät, että minulla ei ole oikeutta ottaa
vastaan mitään keneltäkään muulta kuin eräältä ainoalta. Rauhoitu
siis, sinä suuri lapsi, äläkä sano mitään.
-- Ja kun minä saan kaksi vapaata päivää, niin tulen tervehtimään
teitä, sanoi Prudence.
Poistuimme nyt paikalta ja palasimme Parisiin, puhellen uudesta
aikeestamme. Käsivarteni oli Margueriten ympärillä ja se vaikutti
sen, että tuo tuuma tuntui minusta, vaunuista astuessamme, vähemmän
vastenmieliseltä.