Muistelin missä olin ennen nähnyt tuon nimen ja mieleeni johtui
"Manon Lescaut'in" ensi sivu.
Mitä tuon nimen omistaja, joka oli antanut Margueritelle kirjan,
tahtoi minusta? Sanoin palvelijalle, että vieras oli heti johdettava
sisään.
Nuori, vaalea, kalpea, pitkäkasvuinen, matkapukuun puettu mies astui
nyt huoneeseen. Saattoi huomata, että hän oli matkustanut monta
päivää yhtämittaa, eikä hänellä ollut edes ollut aikaa puhdistaa
matkatomuja yltään Parisiin saavuttuaan.
Herra Duval ei yrittänytkään salata syvää mielenliikutustaan, kun hän
kyynelsilmin ja väräjävin äänin sanoi:
Hyvä herra, pyydän Teitä suomaan anteeksi tungettelevaisuuteni
ja pukuni. Mutta paitsi sitä, että nuorten miesten ei tarvitsisi
kainostella toisiaan, toivoin niin kiihkeästi saada tavata Teidät
tänään, etten malttanut edes ajaa hotelliin, jonne olin lähettänyt
matkatavarani, vaan kiiruhdin heti tänne, peläten, etten varhaisesta
hetkestä huolimatta saisi tavata Teitä.
Pyysin herra Duvalia istumaan takan ääreen, ja täyttäessään pyyntöni,
veti hän taskustaan nenäliinan ja painoi sillä hetkisen kasvojaan.
-- Te ette kylläkään voi ymmärtää, mitä tämä tuntematon, itkevä, näin
puettu vieras Teiltä näin varhaisena hetkenä tahtoo, sanoi hän sitten
surullisesti hymyillen. -- Mutta, herraseni, tulen yksinkertaisesti
pyytämään Teiltä suurta palvelusta.
-- Puhukaa, herraseni, olen kokonaan käytettävissänne.
-- Tehän olitte Marguerite Gautiersin kuoleman jälkeen tapahtuvassa
huutokaupassa?
Näin sanoessaan voitti mielenliikutus tuon nuoren miehen ja hän vei
jälleen käden silmilleen.
-- Vaikutan teistä ehkä naurettavalta, sanoi hän, -- mutta suokaa
minulle anteeksi ja olkaa vakuutettu siitä, etten koskaan unohda
kärsivällisyyttä, jolla tahdotte minua kuunnella.
-- Hyvä herra, vastasin minä, -- jos palvelus, jonka Teille
mahdollisesti voin tehdä, voi lievittää suruanne, niin sanokaa pian
mitä voin tehdä hyväksenne, sillä olen tunteva itseni onnelliseksi
voidessani palvella Teitä.
-- Te ostitte jotakin Margueriten huutokaupasta?
-- Kyllä, herra, kirjan.
-- Manon Lescaut?
-- Aivan niin.
-- Onko Teillä vielä tuo kirja?
-- Se on makuuhuoneessani.
Kuultuaan tämän näytti siltä kuin Armand Duval olisi vapautunut
raskaasta taakasta ja hän kiitti minua ikäänkuin jo olisin tehnyt
hänelle palveluksen sillä, etten ollut hävittänyt kirjaa.
Nousin, kävin noutamassa kirjan ja annoin sen hänelle.
-- Juuri se! huudahti hän, vilkaisten omistuskirjoitusta
ensimmäisellä sivulla ja selaillen kirjaa.
Ja kaksi suurta kyyneltä putosi kirjan lehdille.
-- No niin, herra, virkkoi hän ja kohotti päänsä, välittämättä salata
sitä, että oli itkenyt ja että oli valmis yhä edelleen itkemään:
-- Onko tämä kirja Teille suuren arvoinen?
-- Miksi kysytte sitä, herra?
-- Koska olen tullut pyytämään, että luovuttaisitte sen minulle.
-- Anteeksi uteliaisuuteni, sanoin, -- mutta, Te olette siis se, joka
on antanut kirjan Margueritelle?
-- Niin, minä.
-- Kirja on Teidän, herraseni, ottakaa se, olen onnellinen voidessani
antaa sen Teille takaisin.
-- Mutta, virkkoi herra Duval hieman hämillään, -- on kohtuullista,
että suoritan Teille hinnan, jonka maksoitte kirjasta.
-- Sallikaa minun tarjota se teille. Kirjan hinta sellaisessa
huutokauppa-tilaisuudessa on pikku seikka, enkä minä muista paljonko
tästä maksoin.
-- Te maksoitte sata francsia.
-- Todellakin, vastasin minä nyt puolestani hämilläni. -- Kuinka Te
sen tiedätte?
-- Sangen yksinkertaisella tavalla. Toivoin ennättäväni hyvissä
ajoin Parisiin, voidakseni olla mukana Margueriten huutokaupassa,
mutta saavuin vasta tänä aamuna. Tahdoin välttämättä saada esineen,
joka oli kuulunut hänelle, riensi sentähden huutokaupanpitäjän luo
ja pyysin saada silmäillä myytyjen esineiden luetteloa ja ostajien
nimiä. Nähtyäni, että Te olitte ostanut tämän kirjan, päätin pyytää
Teitä luovuttamaan sen minulle, vaikka hinta, jonka olitte siitä
maksanut, saattoi minut aavistamaan, että itse tahdoitte pitää sen
muistona.
Saattoi selvästi huomata, että Armand, sanoessaan tämän pelkäsi minun
tuntevan Margueriten samalla tavalla kuin hän itse.
Kiiruhdin rauhoittamaan häntä.
-- Tunsin neiti Gautiersin ainoastaan ulkonäöltä, sanoin minä, --
hänen kuolemansa koski minuun vain mikäli kauniin naisen kuolema voi
nuoreen mieheen koskea. Tahdoin ostaa jotakin hänen huutokaupassaan
ja päätin huutaa tämän kirjan, en tiedä miksi, kenties sen tähden,
että tahdoin tehdä kiusaa eräälle herralle, joka koetti estää minua
aikeeni toteuttamisessa. Toistan siis, herraseni, että tämä kirja
on käytettävissänne, ja minä pyydän vielä kerran, että otatte sen
vastaan lahjana eikä niinkuin minä sain sen huutokaupanpitäjältä, ja
minä toivon, että se takaisi välillämme pitempiaikaisen, lähemmän
ystävyyden.
-- Hyvä, herraseni, sanoi Armand, puristaen kättäni, -- otan sen
vastaan ja olen Teille kiitollinen koko elin aikani.
Olisin mielelläni tahtonut kysyä Armand'ilta Margueritesta, samoin
hänen halustaan saada tämä kirja haltuunsa, mutta pelkäsin, että hän
käsittäisi uteliaisuuteni haluksi sekoittautua hänen asioihinsa.
Ikäänkuin arvaten toivomukseni, sanoi hän:
-- Oletteko lukenut tämän kirjan?
-- Kyllä, kannesta kanteen.
-- Mitä arvelitte noista kahdesta rivistä, jotka olen kirjoittanut?
-- Ymmärsin heti, että tuo tyttö raukka, jolle annoitte tämän kirjan,
ei Teidän silmissänne kuulunut tuohon tavalliseen luokkaan, sillä en
tahtonut noissa riveissä nähdä vain yksinkertaista kohteliaisuutta.
-- Ja Te olitte oikeassa, herraseni. Tuo tyttö oli enkeli. Kas tässä,
lukekaa tämä kirje.
Näin sanoen ojensi hän minulle kirjeen, jonka hän, kaikesta päättäen,
oli lukenut monen monta kertaa.
Se sisälsi seuraavaa:
'Rakas Armand!
Olen saanut kirjeesi ja kiitän Jumalaa siitä, että
yhä edelleen olet minulle hyvä. Niin, ystäväni, olen sairas,
parantumattomasti sairas. Mutta myötätuntosi minua kohtaan lievittää
kärsimyksiäni suuresti. Luultavasti en elä niin kauan, että saisin
tilaisuuden puristaa sitä kättä, joka kirjoitti äsken saamani
kirjeen, ja jonka sanat parantaisivat minut jos vielä parannettavissa
olen. Minä en näe sinua enää, sillä kuolema odottaa minua ja sadat
penikulmat eroittavat meidät toisistamme.
Ystävä parka! Sinun entinen Margueritesi on paljon muuttunut, ja
kenties onkin parasta, ett'et saa nähdä häntä sellaisena kuin hän
nyt on. Kysyt, annanko sinulle anteeksi; oi, täydestä sydämestäni,
rakas ystävä, sillä se, että tahdoit tehdä minulle pahaa, oli vain
todistus rakkaudesta, jota minua kohtaan tunsit. Olen ollut vuoteessa
kokonaisen kuukauden, mutta olen niin kunnioituksesi tarpeessa, että
joka päivä pidän kirjaa elämästäni; olen tehnyt sen siitä hetkestä
alkaen, jolloin me erosimme ja jatkan sitä siksi kunnes en enää jaksa
kynää kädessäni pitää.
Jos myötätunto, jota minua kohtaan tunnet, Armand, on todellista,
niin mene palattuasi Julie Duprat'in luokse. Hän antaa sinulle tämän
päiväkirjan. Siitä olet löytävä syyn ja puolustuksen siihen mitä
välillämme on tapahtunut. Julie on sangen hyvä minulle; me puhumme
usein sinusta; hän oli luonani, kun sinun kirjeesi saapui ja me
itkimme molemmat sitä lukiessamme.
Ellet olisi antanut minulle tietoja itsestäsi, olisi hän ottanut
jättääkseen nämä paperit sinulle palattuasi Ranskaan. Älä kiitä minua
niistä. Tämä jokapäiväinen elämäni onnellisten hetkien muisteleminen
on tehnyt minulle sanomattoman hyvää; jos sinä kirjaani lukiessasi
löydät puolustuksen kaikelle tapahtuneelle, niin löydän minä
puolestani siinä arvaamattoman lohdutuksen.
Tahtoisin antaa sinulle jotakin, mikä alituisesti muistuttaisi
minusta, mutta koko omaisuuteni on otettu takavarikkoon eikä minulla
ole enää mitään.
Ymmärrätkö, ystäväni? Olen kuoleman kynnyksellä, ja minä kuulen
huoneeseeni vartijan askeleet, vartijan, jonka velkoojani ovat
asettaneet vahtimaan, ettei mitään vietäisi pois ja etten mitään
omistaisi, ellen kuolisi. Toivottavasti he eivät sentään ala myyntiä
ennenkuin olen kuollut.
Voi, ihmiset ovat armottomia! Tahi oikeammin: Jumala on oikeamielinen
ja leppymätön.
No niin, rakas ystävä, saavu huutokauppaan ja osta jotakin, sillä jos
säilyttäisin pienimmänkin esineen sinulle ja siitä saataisiin vihiä,
syytettäisi minua takavarikoitujen esineiden anastamisesta.
Kuinka surullisen elämän jätänkään!
Oi, kuinka Jumala olisikaan hyvä, jos hän sallisi minun nähdä sinut
ennen lähtöäni!
Mutta kaiken todennäköisyyden mukaan, hyvästi, ystäväni! Suo anteeksi
etten kirjoita enempää, mutta ne, jotka ovat minua parantavinaan
näännyttävät minut suoneniskemisillä eikä käteni jaksa enää liikuttaa
kynää.