Kaksi päivää sen jälkeen oli huutokauppa loppunut, tuotettuaan
sataviisikymmentä tuhatta francsia.
Saamamiehet olivat pitäneet kaksi kolmatta osaa ja sukulaiset, eräs
sisar, oli perinyt loput.
Tuo sisar oli hämmästynyt suuresti, saatuaan notariolta kirjeen, joka
ilmoitti hänen perineen viisikymmentä tuhatta francsia. Seitsemään
vuoteen ei hän ollut nähnyt Margueritea, joka eräänä päivänä oli
kadonnut, kenenkään aavistamatta millaiseen elämään hän senjälkeen
oli joutunut.
Sisar kiiruhti nyt Parisiin, ja ne, jotka tunsivat Margueriten,
hämmästyivät suuresti, nähdessään, että hänen ainoa perijänsä oli
kaunis, jäyhätekoinen maalaistyttö, joka ei tähän saakka ollut vielä
koskaan jättänyt kyläänsä.
Kaikki nämä seikat, jotka olivat Parisia, tuota juorujen ja
häväistysjuttujen tyyssijaa, kiertäneet, alkoivat vähitellen vaipua
unheeseen, ja minäkin olin jo unohtaa osanottoni noihin tapauksiin,
kun sattui jotakin uutta, joka tutustutti minut Margueriten koko
elämään niin liikuttavan yksityiskohtaisesti, että sain halun panna
paperille koko tarinan.
Huoneusto oli nyt huutokaupan jälkeen tyhjä ja vuokrattavana. Eräänä
aamuna soitettiin ovikelloani. Palvelijani meni avaamaan ja palasi
tuoden käyntikortin ja ilmoittaen, että henkilö, joka oli sen
antanut, halusi puhua kanssani.