Kaiutar, korea neito
astui illalla ahoa,
kaihoissansa kankahalla,
huusi yksin huoliansa.
Tullut ei suloinen sulho
vaikka vannoi valallansa
kihlaavansa kaunokaisen.
Ennen astuivat ahoa,
kankahalla kuherrellen
kilvan kyyhkyjen kisoissa
kesäpäivän paistaessa,
illan kuun kumottaessa.
Meni sulho sanoinensa,
impi jäi sydäminensä.
Etsii impi ihanainen
kultaistansa kankahalta,
huhuilevi, kuuntelevi,
kirkuvi kimahutellen
äänen pienoisen pilalle,
jähmettyvi, jäykistyvi,
kaatuissansa kauhistuvi
mustan metsän pimeyttä.
Aamulla herättyänsä
kulkee kuje mielessänsä,
eksyttävi erämiehen
matkien ja mairitellen,
niinkuin ennen eksytteli
sulho suurilla sanoilla,
tuulen turhilla taruilla.