Verrun vaari, viekas viinakurri
möi ja mittas korpirojuaan,
mökkiin poikkes moni hurja hurri;
miehen naurisnaama kuuna paistoi,
oli melkein mustaa partaa vaan.
Ristin ryypystä hän kaappiin piirsi,
korttelista viivan liidullaan,
menopuoleen niin hän velan siirsi,
puolikorttelista puoli viivaa,
pois ne pyyhki, kun sai maksun vaan.
Pilli-Janne sekä viulu-Ville
istui soittain iltaan myöhäiseen
Leena tyttärelle, vierahille,
salaa lyhensivät ukon viivat,
salaa naurelivat kujeelleen.
Oli loppiainen, aika aaton,
ukko kutsui veikot kekkeriin,
kömpi mallassaunaan kanssa saaton,
Leena toiseen kiuluun vettä kaatoi,
toiseen viinakultaa kaadettiin.
Pallioitaan paistattivat ukot,
lauteill' äyhki joka partasuu,
punoittivat niinkuin maalaiskukot;
armas hikilöyly kattoon nousi,
läpi luukun paistoi täysikuu.
Saunass' asui vanha saunapeikko,
teki tepposiaan pilanpäin,
hyvälle se oli hyvä veikko,
kell' ei saunanpuhdas omatunto,
sitä peloitti se säikyttäin.
Päässä sillä oli punapippo,
punaparta roikkui polviltaan,
kädess' oli pieni vesikippo,
maun, hajun muutti mielen mukaan,
kun se koski taikaputkellaan.
Kiukaan takaa peikko kurkisteli
kuunnellen, kun väki tarinoi,
pienet, pippuriset silmät eli,
kuka oli vain sen suosiossa,
sille onnen, ilon, lemmen soi.
Häijyille se päähän häkää keitti,
löylynlyömiks sai ne iäkseen
tikua se pahain silmiin heitti,
kaivoi esiin vanhat salasynnit
saunan alta liinat lapsineen.
Emännille, jotka lahjan kantoi
toi se lasten kummilahjojaan,
immelle se ruusu-ihon antoi,
sirkut silmät sekä neljän äänen
sulostaakseen niillä sulhoaan.
Viikon nukkui soittoon nurkan sirkkain,
torkkui kunnes tuli lauantai,
silloin sillä oli silmä kirkkain,
silloin riemua myös muille riitti,
silloin siltä myöskin onnen sai.
"Tuntuu kuin ois täällä hiukan häkää",
virkkoi vaari silmät sirrillään,
"tai on päässä hiukan vanhaa mäkää,
hyvä kun on hyvä omatunto,
pois nyt vanhat synnit kylvetään."
"En ma joudu helvettiin, en piinaan
herjan tulisaunaan paistumaan,
en oo sekoittanut vettä viinaan,
en oo käyttänyt mä väärää mittaa,
hyv' on kelliä nyt vanhuuttaan."
"En ma soita väärin, teen kuin työtä",
sanoi Janne, "ei mua voittaa voi,
soitin yhteen menoon kolme yötä,
mutta Ville väsyi, nukkui kesken,
vaikka ensin monen kumoon joi."
"Viulu se on, joka tahdin antaa
eikä siinä pillit pystykään,
kun ma soitan, kaiku virstan kantaa,
minä soitan vaikka nukkuissani",
tiuski viulu-Ville kärmeissään.
"Oispa suissa, mik' on nenän päissä,
Leena, sahtia!", nyt Janne huus,
"soitan ilmaiseksi sulle häissä,
jos ma tanssin, niin saa Ville soittaa
viisi vyyrkanttia taikka kuus!"
Kuului voihke sekä vihtain mäiske,
saunan peikko hiipi piilostaan,
kiukaan kekälissä syntyi räiske,
peukaloinen pisti sormen kiuluun,
koski nenää, suuta putkellaan.
Täysikuina kaikkein naamat paistoi,
tunnotonna oli nenä, suu,
toinen vetenä nyt viinaa maistoi,
toinen vettä imi irvistellen,
jotta naksahteli niskaluu.
Pääsi miehet pian pieneen häppään,
kukin kehui omaa taitoaan,
Janne tarttui klarinetin läppään,
Villen käsi liikkui niinkuin kärppä,
kun hän vingutteli viuluaan.
Vaari hoputti ja yhä juotti,
tahdin mukaan jalkaa lavoon löi,
yhä kiivaamaksi kävi nuotti,
hiki päässä polki pelimannit,
toisensa ne ihan silmin söi.
Saunanhaltija se nauroi, hyppi
saunanlauteilla ja riekamoi,
milloin nenästä ja päästä nyppi
kutitellen vaarin jalkapohjaa,
yhä hurjemmin vain soitto soi.
"Hei, nyt kolmas tuuri kohta alkaa",
huusi Ville, "nyt et piisaa, mies",
vaari nosti vanhaa kihtijalkaa,
heitti hyppysillään kiviin vettä,
korkealle loimui ilmaan lies.
"Hih, nyt soitetaan me pirun polskaa,
vaari pyörii niinkuin pallo jo,
varpaat naksaa, vanha vatsa holskaa,
kuka lakkaa, se saa maksaa viulut,
hei ja hui ja hii ja huu ja ho!"
"Lisää löylyä!", nyt Ville huusi,
"lisää tahtia, on turha työs,
lapsen tutti on sun luikkupuusi,
honisee kuin vanha, luto honka,
lapsen työtä on sun pelis myös!"
"Laatkaa soittamasta, hurjat hullut",
nyyhki vaari, "näännyn, auttakaa,
nyt on tuomioni päivä tullut,
olen käyttänyt vain väärää mittaa,
olen ollut monen hautuumaa!
"Itse vanha kehno iskee raajaan,
pitkin selkää käy kuin kylmä kyy,
älkää soittako niin tuiman taajaan,
minä pyyhin kaikki velkaviivat,
enkä enään koskaan viinaa myy!"
Vaari tanssi viinakiulu käissä
niinkuin hyppytaudin huumeissaan,
Leena ovensuussa niinkuin häissä
pyöri pulleena kuin ampiainen,
pelimannit yhä yltyi vaan.
"Huutaa voit, mut et voi soittaa",
huusi Janne, iski pillillään,
"voimissa et voi mua koskaan voittaa,
nyt ma tutkin hiukan otsaluutas,
onko järkeä sull' ensinkään!"
"Kas kun äänesi jo kesken petti",
kirkui Ville, huimi viulullaan,
Villen päähän lensi klarinetti,
maassa miehet pyöri mylläkässa,
koneillaan ne takoi toisiaan.
Hädässänsä vaari viinan kaasi
kiukaaseen ja kuului pamaus, .-.
pauhinalla halkes kiukaan paasi,
sankka höyrypilvi kiehui kattoon,
leiskui viinan tulileimaus.
Lavolle nyt miehet pystyyn laukes,
tulikuuma katto komahti,
savipiippuun tähtitaivas aukes,
pelimannit suulleen pyllyilivät,
lavo ryskehellä romahti.
Ovi lensi auki, seinät taipui,
Leena ovensuussa selällään,
niinkuin syvään hautaan vaari vaipui,
kuolontuskassansa herjaa huusi,
vuoroin rukoili kuin henkeään.
Saunatonttu tanssi lavon laitaa,
nauroi, hyppi, takoi polviaan,
kun se näki kuinka ilman paitaa
pelimannit pihaan piipattivat
tulenpunaisina kauttaaltaan.
Pyllyilivät lumenlopakossa,
huutaen ne sätki säärillään,
viulun, pillin tyngät kainalossa
tanssivat kuin aaveet keski-yöllä
talvikuutamossa kylmissään.
Saunaluukkuun pisti päänsä peikko,
väänsi viulun kielet vireeseen,
lallatti kuin laiska juomaveikko,
viulu naukui niinkuin vanha kissa,
kun hän soitti, nauroi kujeelleen.