Noin viikon päivät oli vierinyt tästä keskustelusta, kun Michelsson
eräänä päivänä jälleen saapui kotirantaan.
-- Olet täyttänyt tehtäväsi kunnon miehen lailla, Brandt, näen minä,
sillä ei vaimoni eikä tupamme ole kärsineet minkäänlaista vauriota.
Sepä on hyvä juttu ja kiitän sinua kelpo vartijatoimestasi.
-- Ei kestä kiittää, ainahan ystäviä pitää auttaa ja sitäpaitse kovin
rasittava ei toimeni ole ollut. On aivan kuin olisin asustanut omassa
tuvassani koko ajan, niin kodikasta on kattosi alla ollut. Ja eukkosi
sitten, hänen kanssaan kyllä täytyy tulla toimeen.
-- Niinpä niin, sinähän aikoinasi olit myös häneen pikiintynyt, kuten
sanotaan, vaikka minulla sitten oli suurempi onni sillä taholla.
-- Mitä niistä enää huolimme puhua! Se on kaikki ollutta ja mennyttä,
ja parasta se lieneekin. Minusta on nuorenmiehen elämä paras. Naikkoset
voivat tosin olla hyviä niille, joista pitävät; mutta me toiset saamme
olla ilman.
-- No se on nyt miten sen ottaa, mutta kuulehan, Brandt, nyt puhumme
tärkeämmistä asioista. Sanon samoin kuin sinä tässä tuonoin: luulen
että saamme vieraita Älgsjöhön yöksi, mutta tällä kertaa ne eivät ole
vihollisia.
Michelsson nähdessään toisen ällistyneen katseen, pitkitti painavasti:
-- Ja rehellisinä Ruotsin miehinä on velvollisuutemme kykymme mukaan
heitä avustaa.
-- Olet ollut everstin puheilla salmen takana, luulen?
-- Oikein arvasit. Hän nousee parhaillaan maihin 400 hyvästi asestetun
miehen seuraamana pari kolme kivenheittoa täältä. Arvelenpa että ryssä
on oleva mielissään saadessaan jälleen todenteolla tutustua Ruotsin
ruutiin ja ruotsalaiseen käsivoimaan.
-- Sinä kuljet parooni Armfeltin asioilla, kuulemma. Eiköhän olisi
viisaampaa pitää huolta kodistaan ja vaimostaan, eikä sekautua
asioihin, joiden kanssa ei ole mitään tekemistä?
-- Arvelet siis, että tulisi antaa koko maan joutua hukkaan panematta
kortta ristiin sen puolustukseksi. Ei, rakas ystävä, sitä opetusta et
ole saanut isältäsi etkä liioin äidiltäsi! Ja eikä sinun ole tarvis
sanottavasti rasittaa itseäsi, sillä hänen ylhäisyytensä sotaväki on
kyllä pitävä kaikesta huolen. Voimme ainoastaan tehdä heille sen pienen
palveluksen, että osotamme heille oikotien metsän läpi, sillä omin
neuvoin he eivät sitä löydä, olletikaan pilkkopimeässä.
-- Minä en sekoitu leikkiin, sen sanon suoraan, eikä siihen tietääkseni
ole mitään pakkoa.
-- Ethän toki aikone avustaa vastapuoluetta, toivon minä?! Minun täytyy
sanoa suoraan, että puheesi kuulostaa hyvin epäilyttävältä!
-- Mitä tarkoitat?
-- Tarkoitan että täytyy olla jonkun puolella tahi häntä vastaan. Kun
synnyinmaa on vaarassa, ei kelpo mies välinpitämättömästi voi nähdä sen
häviävän.
Brandt ei ennättänyt lausua mitään puolustuksekseen, kun jo odotetut
vieraat saapuivat ja ympäröivät pienen tuvan joka taholta. Eversti,
parooni Armfelt, astui sitten tupaan ja istuutui akkunan luo. Tuokion
aikaa molempia miehiä tarkastettuaan, hän virkkoi Michelssonille:
-- Sinusta saamme yhden oppaan, toverisi tuossa voi tulla toiseksi.
Brandt oli jo aikeissa vastata kieltävästi, mutta hän antoi sanat
kuolla huulilleen. Joku tuuma oli nähtävästi syntynyt hänen aivoissaan,
ja hän oli mies, joka ei hylkinyt mitään keinoa kunhan se vain vei
tarkoitusten perille.
-- Äänettömyydestäsi päätän, ettei sinulla ole mitään ehdotustani
vastaan, eversti pitkitti ja nousi seisomaan mennäkseen ulos. Ensin hän
kuitenkin kääntyi Kreetaan, joka koko ajan äänetönnä oli seisonut
lieden luona, ja lausui:
-- Sinun, pikku tyttöseni, ei tarvitse pelätä mitään. Jätämme kolme
ripeätä poikaa sinua suojelemaan ja se kai riittää, vai miten?
Kreetan huulet vetäytyivät hymyyn. Eversti astui ulos tuvasta joukkonsa
luo.
-- Meidän on kai lähdettävä liikkeelle, sillä ilta alkaa joutua ja tie
on sekä pitkä että vaivaloinen, sanoi Michelsson Brandtille. Tämä ei
vastannut mitään, otti lakkinsa naulasta ja tarttui ovenripaan.
-- Hyvästi taasen vähäksi aikaa, muoriseni, lausui Michelsson. Jos
Jumala suo, olen huomenna näihin aikoihin jälleen kotona. Hän puristi
vaimonsa kättä ja meni ulos Oskarin jälessä.
Tuokion kuluttua viimeksi mainittu palasi jälleen tupaan ja kuiskasi
Kreetalle:
-- Tämä leikki on päättyvä hyvin huonosti ruotsalaisille ja kenties
Michelssonillekin, mutta onhan sinulla joka tapauksessa minut jälellä.
Huono ruuti ei hevillä pala.
Hän riensi ulos ja Kreeta oli yksinään.
Marssittiin kahdessa osastossa, joihin kumpaankin kuului 200 miestä,
Joukkoa, jonka etunenässä parooni Armfelt itse vaelsi, johdatti
Michelsson, toista osastoa taas, joka kulki enemmän länteenpäin
johdatti Brandt, Aikomus oli tehdä rynnäkkö vallituksia vastaan
kahdelta eri taholta yhdellä haavaa, joten vihollinen joutuisi peräti
tukalaan asemaan.
Noin kello puoli viiden seuduissa aamulla oli yön pimeydessä
raivaamattomia polkuja myöten saavuttu metsän rinteesen, josta aamun
sarastaessa voitiin nähdä venäläisten vallitukset. Vihollisten leirissä
oli kaikki rauhallista, siellä nukuttiin nähtävästi vielä vanhurskasten
unia. Ainoastaan siellä täällä valleilla näkyi yksinäinen vartija
tähystelevän ympärilleen. Ruotsalaiset olivat kulkeneet niin hiljaa ja
varovasti, etteivät rannalla olijat voineet aavistaakaan mitään pahaa,
kaikki kun vielä olivat tyytyväisiä äskeiseen menestykseensä.
Molempien näiden osastojen, jotka Armfelt oli valinnut joukoistaan,
piti kohdata toisensa tässä, minne toinen joukkue jo onnellisesti oli
saapunut. Mutta kaikki ei käynytkään kuten oli suunniteltu.
Michelssonin epäluulot olivat toteutuneet; Oskar Brandt oli kavaltanut
maansa ja kuninkaansa. Hän oli ehdoin tahdoin johdattanut osastonsa
harhateille. Nyt olivat hyvät neuvot tarpeen. Eversti kutsui upseerinsa
neuvotteluun. Kaikki olivat sitä mieltä, että aijottu tuuma oli
viipymättä pantava toimeen, sillä ennen pitkää olisi koko venäläisten
leiri jalkeilla ja koko retki raukeisi tällöin tyhjiin, jotapaitse
useimmat ruotsalaisista arvatenkin saisivat hengellään maksaa
uhkarohkeutensa, venäläisten miesluku kun oli melkoista suurempi ja
heillä sen ohella oli järeää tykistöä apunaan. Kuolemaa halveksien
syöksi vähäinen joukkue niinmuodoin vallituksia vastaan, jotka he
tuokiossa valloittivat. Unen pöpperössä venäläiset kavahtivat
vuoteiltaan ja ryhtyivät tekemään vastarintaa, mutta siitä ei ollut
sanottavasti apua, sillä vain aniharvat kerkesivät tässä hämmingissä
tarttua edes aseisiinsa. Eläköönhuutojen kaikuessa viholliset
karkoitettiin kalliontörmältä, jolle olivat rakentaneet varustuksensa.
Suurin osa venäläisistä kaatui, useat otettiin vangiksi ja loput
pääsivät pakoon rannalla oleviin aluksiinsa. Kahdeksan tykkiä ja 250
kivääriä joutui ruotsalaisten haltuun. Mutta heidänkin mieshukkansa oli
ollut melkoinen.