On synkkä joulukuun yö; kauhea lumimyrsky raivoaa. Koko seutu on
kääritty valkoiseen usvaan ja tuuli ulvoo kamalasti honkien korkeissa
latvoissa.
Yksinäinen vaeltaja näkyy korkeiden kinosten läpi vaivoin kaalaavan
eteenpäin Linnaa kohti, joka mustan haamun tavoin kuvautuu synkälle
yötiselle taivaalle. Nyt hän seisoo vallihaudan luona, joka eroittaa
linnan ympäristöstään. Tuuli raastaa hurjasti hänen pukuaan ja saattaa
armottomalla syleilyllään hänen jäsenensä värisemään. Mutta hänen ei
tarvitse kauvan seistä tässä harkitsemassa miten pääsisi tielleen
ilmestyneen esteen ylitse. Linnan muurissa oleva portti avautuu --
häntä on nähtävästi odotettu -- ja nostosilta lasketaan alas, ilman,
että sen ketjujen synnyttämä rätinä myrskyn ulvonnan tukahduttamana
herättää kenenkään muun huomiota paitse noiden molempien olentojen,
jotka parhaillaan kohtaavat toinen toisensa.
-- Halfdan, olet saanut vartoa kauvan, sanoo vasta tullut vieras, mutta
en koskaan elämässäni ole moista myrskyä kokenut. Vielä joku tuokio ja
olisin hyytynyt jääksi.
-- Olen pitänyt huolta siitä, että saat hieman lämmitellä kohmettuneita
jäseniäsi, ennenkuin ryhdytään toimeen, Fuchs, virkkoi puhuteltu. --
Tule, aika on kallis!
He katosivat puolipimeään käytävään ja poikkesivat siitä vasemmalle
olevaan kammioon, huoneesen, jonka valtavaa holvikattoa peräseinällä
sijaitsevassa liedessä palava valkea vain heikosti kykeni valaisemaan.
Tänne he kumpikin istuutuivat; Halfdan otti esille ruukun, ojensi sen
öiselle vieraalleen ja virkkoi:
-- Juo, ystäväni, parasta viiniä, mitä Sverkerillä on kellarissaan.
Toivon, ettei hän itse kauvemmin enää ole juoman tarpeessa -- vai
miten?
Fuchs otti aimo siemauksen ja ojensi ruukun Halfdanille. Edellinen
virkkoi sitten:
-- Olet kai tasoittanut tietä minulle, otaksun?
-- Siitä voit olla vakuutettu. Tähän aikaan hän jo maannee sikeintä
untaan kuten pölkky, sillä tiedätkö, Fuchs, eilen illalla hän ei viiniä
säästellyt.
-- Entäs _hän_, Klotilde?
-- Niin, hän lienee myös unen helmoissa ja uneksinee suloisesti, että
vapautuksen hetki hänelle on lyönyt ja että te molemmat piakkoin olette
koettelemusten ja kärsimysten kautta saavuttaneet päämääränne, joka
niin kauvan on näyttänyt pimeältä ja epätietoiselta.
-- Hyvä on, toveri. Kiitos huolekkaasta vartioimisestasi. Mutta nyt ei
ole, kuten äsken sanoit, aikaa vitkastella. Aikeemme voisivat helposti
tulla ilmi ennen aikojaan ja seurauksia tästä en rohkene ajatellakaan.
Mutta sanohan minulle, Halfdan, miten minun nyt on meneteltävä?
Halfdan nousi istuimeltaan.
-- Seuraa minua, minä kyllä sinua johdatan. Kuten voit arvata, tunnen
minä hyvästi paikat täällä.
He läksivät liikkeelle. Edellä kävi Halfdan ja Fuchs seurasi häntä
kintereillä. Yön pimeydessä he vaelsivat kapeiden mutkikkaiden
käytävien, ovien ja kammioiden kautta ja kivipermannoilla syntyi vain
heikko kaiku heidän varovaisista, keveistä askeleistaan.
Äkkiä Halfdan pysähtyi ja kuiskasi seuralaiselleen:
-- Tuolla, tämän oven takana uinuu hän, jota lemmit. Kuule, hän puhuu
unissaan. Kuinka hän ikävöinee että vapauden aurinko koittaisi hänelle
ja että hänen sortajansa saisi ansaitun palkkansa.
He pitkittivät kulkuaan vielä tuokion; vihdoin Halfdan kuiskasi:
-- Tässä on päämäärämme, ole nyt varoillasi ja elä anna intosi viedä
sinua turmioon. Minä riennän vipusillalle voidakseni menestyksellä
avustaa pakoasi. Toivon että työsi päätettyä voit löytää takaisin samaa
tietä kuin olemme tulleet.
Hän katosi ja hänen askeltensa ääni kuoli vähitellen linnan
sokkelokäytäviin.
Hans Fuchs viritti joutsensa ja laittoi kuntoon nuolen. Sitten hän
varovasti tarttui ovenripaan ja hiipi huoneesen.
Kuolon hiljaisuus vallitsi kammiossa. Hän suuntasi joutsen sinnepäin,
jossa saamiensa tietojen mukaan tiesi verivihollisensa lepäävän. Vielä
sekunti ja nuoli suhahti huoneen poikitse. Ja sen tekemä haava täytyi
olla ehdottomasti kuolettava.
Hän hiipi vuoteen ääreen tullakseen vakuutetuksi aseensa tehoisuudesta.
Mutta -- vuode oli tyhjä! -- Nuoli oli vain tunkeutunut syvälle
patjoihin.
Nyt oli hyvä neuvo tarpeen. Hän oli joutunut satimeen. Täytyi koettaa
pelastua pälkähästä, muuten olisi koko hänen huolella harkittu tuumansa
rauennut tyhjiin! Kenties voisi hän sen ennen pitkää panna toimeen
ja -- onnistua, kuten oli nytkin aikonut.
Hän tempasi irti nuolen, otti joutsensa ja aikoi varovasti hiipiä ulos
samaa tietä kuin oli tullutkin. Mutta -- ovi oli nyt lukossa. Hän oli
teljetty Sverkerin makuukammioon!
Samassa hän näki valoa tuikkivan pienen oven kautta, joka sijaitsi
kammion perällä ja samassa tuokiossa Sverker kookkaine vartaloineen
seisoi aivan hänen edessään.
-- Öinen vieras, näen minä, tokasi Sverker kokoonpurtujen hampaittensa
välistä. Jollen erehdy, on edessäni muuan saksalaisista
liittolaisistani. Kuulehan, Fuchs, mitä sinulla on kädessäsi? Mitä
varten olet jäänyt tänne toveriesi jälkeen? Ja miksi tulet luokseni
keskellä yötä? Kysymykset seurasivat toisiaan nopeasti kuin salamat,
samalla kuin Sverkerin viha yhä enemmän alkoi kuohua yli äyräittensä.
Hans Fuchs ei vastannut sanaakaan, eikä hän myös siirtynyt paikaltaan.
Vallitsi hetkisen äänettömyys, jonka kestäessä Sverker katseillaan
mitteli vastustajaansa kiireestä kantapäähän. Sitten hän kiivaasti
lähestyi tätä ja tarttui niin tarmokkaasti Fuchsin käsivarteen, että
joutsi nuolineen putosi permannolle.
-- Luuletko etten tiedä miksi tänä yönä olet tänne tullut? Olet
näytellyt hyvästi osaasi, mutta minä vielä paremmin. Mutta tehdäkseni
lopun kaikista salajuonista ja vapauttaakseni sinut kaihostasi, koska
et ikinä saa omistaa _häntä_, joka uinuu tuolla toisessa huoneessa,
tahdon palkita sinut ansiosi mukaan.
Samassa hän tarttui kilpailijansa kurkkuun ja nakkasi hänet kumoon
lattialle, sitten hän tarttui Fuchsin pudottamaan nuoleen ja iski sen
syvälle tämän rintaan. Vahingon-ilolla hetkisen kaatunutta katseltuaan,
hän tarttui tämän hengettömään ruumiiseen ja heitti sen ulos ovesta. --
Nyt olen valmis paluumatkaan, kun tehtäväni on suoritettu, hän
itsekseen jupisi. Mutta arvelenpa, että Halfdan seisoo vipusillan luona
sinua odottaen ja iloissaan luullen päässensä Linnan herraksi.