-- Oletpa uuttera työssä, näen mä, virkkoi Poutu, muuan hämäläisten
päälliköistä Fuchsille, joka metsän pimeimpään sopukkaan kyhätyssä
peräti yksinkertaisessa pajapahasessa taoskeli ja teroitti
nuolenkärkeä, jolla hän aikoi surmata kilpailijansa Sverker-päällikön.
-- Se onkin hetikohta valmis ja minä vakuutan, että se on tekevä
tehtävänsä. Näin sanoen Fuchs tarttui nuolen varteen ja sinkosi sen
läheistä puuta kohti. Vinkuen nuoli halkaisi ilmaa ja uppoutui syvälle
puun runkoon. -- Luulenpa, että se kelpaa, vai mitä arvelet? hän kysyi
ällistyneeltä hämäläiseltä.
-- Sinä olet jo ennemmin harjoittanut asesepän ammattia ja kykenet
kilpailemaan parasten miestemme kanssa.
-- Erehdytpä, ystäväni. Mutta hyvän asian puolesta taistellessa kaikki
esteet suistuvat maahan, ymmärrätkö? Vielä muuan seikka, Poutu.
Saxbyssä luullakseni parhaillaan juodaan ja mässätään. Arvelen, ettei
olisi haitaksi aikeillemme, jos liittyisimme joukkueesen. Juopuneen
miehen suusta näet voi aina saada kuulla jotakin uutta. Mutta kuulehan,
olin peräti unhoittaa, oletko nähnyt linnavouti Halfdania?
-- En.
-- Mutta minä olen hieman puhellut hänen kanssaan. Hän on sitä mieltä,
että aikeemme nyt ovat onnistuvat, sillä Sverker on niin täydellisesti
rakkaushurmeensa vallassa, ettei hän muista mitään muuta. Kuulin myös,
ettei tyttö vielä ole antanut vähääkään lähennellä itseään.
-- Tao siis raudan kuumana ollessa.
-- Niin olen tehnyt ja olen vastakin tekevä, siitä voit olla huoletta.
Mutta käykäämme nyt toisten luokse.
He vaelsivat eteenpäin pensasten ja risukkojen välitse; ensi lumi oli
luonut hienon peitteen maahan. Pian he seisoivat pitkän synkän
rakennuksen edustalla, joka oli täydellisesti pimeä, mutta josta
kuitenkin kuului epäselvä puheen hörinä. He astuivat sisään rakennuksen
päätyseinällä olevasta matalasta ovesta.
Kirjava taulu tarjoutui heidän eteensä. Valtavan tukkinuotion ääressä
istui joukko miehiä ja naisia, saksalaisia ja hämäläisiä veljellisessä
sovussa. Viini valui virtoinaan, kiroukset, leikkipuheet, hellät
kuiskaukset, ja lemmenvalat sekä runsaiden voittosaalisten lupaukset
olivat tämän yötisen seurueen keskusteluaiheina.
Molempien miesten astuessa huoneesen syntyi hetken äänettömyys ja
useita käsiä ojennettiin heitä kohti ikäänkuin kutsuen heitä ottamaan
osaa iloisiin juominkeihin. Mutta he eivät olleet huomaavinaan näitä
hyväntahtoisia kehoituksia, vaan istuutuivat sen sijaan kahden kesken
yksinäiseen soppeen, jonka noesta mustuneet seinät tekivät vallitsevan
pimeyden vielä syvemmäksi.
-- Ystäväni, Fuchs kuiskaten virkkoi Poutulle. Kohta olet näkevä miten
valhe ja petos viettelevät ihmisen ansaan, jollei hän osaa varoa niiden
mairittelevaa imartelua. Nämät minun maamieheni ovat oikeita mestareja
pyytämään toisia verkkoonsa.
He lupaavat paljon, mutta eivät täytä mitään. Kuulethan miten he
vannovat uskollisuusvaloja teidän naisillenne luvaten ensi kevännä, kun
meri on vapautunut jääkahleistaan, palata tänne takaisin heitä
noutamaan vaimoikseen rikkauteen ja onneen. Ja naiset kuuntelevat
halukkaasti heidän kauniita lupauksiaan. Mutta tiedätkö, Poutu, he
eivät koskaan ole pitävä sanaansa. Ainoastaan keinotellakseen itselleen
teidän omaisuutenne ja tavaranne he koettavat nyt saada naiset
puolelleen. Olet vielä kerran näkevä, että olen puhunut totta.
-- Jos niin on laita, vastasi Poutu, niin on meillä silloin
kaksinkertainen aihe tarttua aseisiin kavaltajia vastaan, sekä
maamiehiäsi, että heidän ystäväänsä, päällikkö Sverkeriä vastaan.
Niinkö tuo oppi, jota he miekoin tahtovat meille tyrkyttää, on heitä
opettanut menettelemään lähimäisiään kohtaan? Silloinhan meillä on
täysi oikeus hyljätä mokoma uskonto, se ei suinkaan ole parempi sitä,
jonka puolesta olemme vannoneet taistelevamme viimeiseen hengenvetoon
ja viimeiseen mieheen saakka, jos niin on tarvis.
Poutu tämän lausuttuaan nousi istuimeltaan ja jätti huoneen. Ennen
pitkää myöskin Fuchs seurasi häntä ja palasi työhönsä salaiseen
piilopaikkaan metsässä.