Sverker antoi hetkiseksi kaikkien painostavien mietteiden hälvetä. Hän
tunsi itsensä tällä haavaa niin pirteäksi ja kevyeksi sydämeltään, mitä
hän viime aikoina vain aniharvoin oli ollut. Kenties oli simasarven
uuttera kulku miehestä mieheen äsken ritarisalissa puolestaan sekin
saanut nuo synkät mietteet poistetuiksi.
Nopein askelin hän kiiruhti kammioon, jonne oli kätkenyt ryöstetyn
aarteensa. Hän tapasi tytön istuvana huoneen akkunan luona, josta hän
antoi katseensa liidellä ulos ja seurata ilmiöitä Linnan lähitienoilla.
Hänen huoneesen astuessaan tyttö kuitenkin nopeasti kääntäikse
katsomaan kuka häntä häiritsi vankikammiossaan; se oli hetken työ,
mutta Sverker kuitenkin ennätti nähdä, että tyttö oli itkenyt.
-- Kas niin, jalo neitsyni, hän reippaasti virkkoi, kohota pääsi
pystyyn, ja unhoita kaikki katkerat unelmat! Et ole joutunut
kotkanpesään, vaikka olen vastoin tahtoasi antanut tuoda sinut tänne
vieraasen maahan. Ja tiedätkö, Klotilde, miksi niin sinua ikävöin,
miksi tein niin suuria uhrauksia saadakseni sinut omakseni? Senvuoksi
että sydämeni, ensi hetkestä saakka kuin sinut näin, on ikävöinyt
saada sykkiä sinun sydämesi lähellä. Tiedäppä, Klodilde, että
pohjoismaalaisen rakkaus ja pohjoismaalaisen uskollisuus ovat pyhiä ja
pidetään suuressa arvossa, ne eivät voi pettää, eikä niitä voida
kuolettaa.
Tyttö kääntihe hitaasti puhujaan päin, nousi istuimeltaan ja tarttui
ikäänkuin tukea etsien vieressään olevaan pöytään, kuten saisi hän
siitä rohkeutta vastatakseen.
-- Päällikkö! En kaipaa rakkauttasi, sillä lempeä ja kaikkea muuta
hyvää olen yltäkyllin saanut nauttia kotonani etelässä. Teidän
pohjoismainen uskollisuutenne voi tosin olla suuri, en tahdo siitä
puhua, kun niin vähän sitä tunnen; mutta meillä pidetään naisenryöstöä
suurimpana häpeänä, joka miehen osaksi saattaa tulla.
-- Klotilde, sinun kovat sanasi eivät minua loukkaa, sillä voinhan
arvata, että ne ovat koti-ikävän ja eronhetken katkeruuden synnyttämiä,
ne eivät minua loukkaa, koska tiedän, että on koittava päivä, jolloin
sydämesi kylmyys on muuttuva lämmöksi ja hempeydeksi, kuten talvinen
kinos täällä Pohjolassa helposti sulaa kevät-auringon lämmittävistä ja
eloatuottavista säteistä. Ja samatenkuin luonto tällöin niin ihanana ja
jääkahleistaan vapautettuna herää kesän riemuisaan eloon, niin sinäkin
vielä kerran, kun olet oppinut minua oikein rakastamaan, olet heräävä
näkemään että aikomukseni ovat olleet mitä puhtaimmat ja että olen
tahtonut sinulle kaikkea muuta kuin pahaa. Että olen valinnut tämän
keinon saadakseni omata sinut, sitä ei sinun tule moittia. Sydän ei
keinoja valitse, kun se tahtoo äänensä kuuluville, samatenkuin
luontokaan vapautensa puolesta kamppaillessaan ei hylkää mitään keinoa,
jolla voi saavuttaa tarkoituksensa. Koska olet nähnyt myrskyn säästävän
hentoa kukkaista tahi talvipakkasen säälivän metsän koitoja lintuja,
jotka ovat jääneet jälelle muista lämpimille maille paenneista
tovereistaan? Sinä et varmaankaan ole minua kauvemmin tuomitseva, kun
tiedät, ettei minulla ole ollut muuta keinoa saadakseni sinut omakseni.
-- Päällikkö, minä en ikinä ole sinua lempivä, olkoon aikeesi miten
ylevät tahansa. Minun rakkauteni on juurtunut tuonne kotimaani
maaperään ja se ei ikinä enää ole versova eloon, jollen saa onnellisena
kuin muinoin astella sen polkuja. Mutta tahdonpa kysyä jotakin, koska
näyttää olevan sovelias hetki päästä selville toistemme ajatuksista:
Mitä sinä minusta tahdot?
-- Tahdon sulkea sinut syliini puolisonani, tahdon vaalia sinua kotini
kalleimpana aarteena, samoinkuin muinoin vaalein _häntä_, Margitia,
autuaasti kuolon uneen vaipunutta Margitiani. Tahdon sinusta saada
äidin Edvinilleni, joka niin kauvan on kaivannut äidin hellää hoitoa.
-- Siinäkö kaikki? Ja sinä luulet todellakin, että minä muutamien
kauniiden sanojen ja lupausten vuoksi ottaisin vaivakseni kaiken tämän
ja unhoittasin täydellisesti kaikki mikä sitoo minut kotiini tuolla
etelässä; sitoo minua siihen, mikä minulle tähän saakka on ollut
pyhintä ja kalleinta maailmassa. Ei, päällikkö, niin helposti ei
saksalaisen ritarin tytärtä voida ostaa, niin helposti ei naista saada
unhoittamaan entisyyttä. Tosin voit väkivallalla pakoittaa ja pitää
minut vankinasi täällä, sillä väkivaltaa vastaan on käsivarteni liian
heikko; mutta rakkauttani et voi sitoa kahleisiin, siitä määrään minä
yksin, ja kuten jo sanoin, on se jo lujasti juurtunut kotoisaan
maaperään.
Sverker, joka intohimonsa valtaamana ja tuntien valtansa jo oli aikonut
tyynnyttää neidon ylikuohuvaa vihanpurkausta, suutelolla ja syleilyllä,
huomasi nyt joutuneensa alakynteen väittelyssä ja seisoi epäröiden
paikallaan ja hänen katseensa hapuili avuttomana sinne tänne. Vihdoin
hän otti muutamia askeleita ovelle päin ja laskien oikean kätensä
ovenripaan lausui:
-- Tunnemme nyt toistemme mielenlaadun; on hyvä, että ensi myrsky on
ohitse. Toivokaamme että jo seuraava päivä on koittava valoisana ja
rauhallisena, kuten aina on laita myrskyn ja pimeyden jälkeen.
Hän antoi neidolle lämpimän katseen, johonka tämä vain hyvin
välinpitämättömästi vastasi ja jätti sitten tytön jälleen yksikseen
ajatuksineen ja mietteineen.