Sverker nousi vuoteeltaan väsyneenä levottoman yön jälkeen, nähtyään
kirjavia unia. Jätettyään makuukammionsa hän käski kutsua luoksensa
tähystäjän, joka myös hetikohta saapui.
-- Mitä on sinulla kerrottavaa? hän kysyi tältä.
-- Niin, herra, sota ja verileikki on varmaan syttyvä näillä seuduilla.
Aamun sarastaessa näimme laivaston täysin purjein kiitävän ulapalla
ohitsemme. Se on nyt ankkuroinut Porvoonjoen suulle.
-- Laivasto, sanot, näitkö mitään muuta?
-- Kyllä, herra, kullatuista keuloista voin päättää, että alukset ovat
tulleet lännestä päin.
-- Hyvä, virkkoi Sverker. Viesteistäsi näen, että kuninkaani Erikin
kiertokäskyllä on ollut toivottu vaikutus ja että nyt vihdoinkin saamme
Ruotsin valtakunnasta kauvan toivomaamme avustusta pakanallisten
naapuriemme ja vihollistemme alituisten juonien kukistamiseksi. Mutta
kuulehan, etkö nähnyt mitään muuta?
-- En, herra.
-- No niin, palaa paikallesi ja ole valmis kertomaan minulle uusia
tietoja, kun sinua kutsun.
Tähystäjä kumarsi ja poistui. Sverker istui tuokion mietteisiin
vaipuneena, sitten hän kääntyi ovella seisovaan palvelijaan.
-- Bengt, käske voutini Halfdan tänne, tahdonpa hieman neuvotella hänen
kanssaan.
Ennenkuin vouti oli saapunut, tähystäjä palasi hengästyneenä Sverkerin
luo.
-- Herra, suvaitkaa antaa anteeksi rohkeuteni, mutta pidin
velvollisuutenani viipymättä saattaa tietoonne, että yksinäinen alus
vastikään ankkuroi joen suuhun, lähelle meikäläisten laivoja. Hansan
lipusta voin päättää sen olevan "Sturmin", jonka tuloa olette
odottanut, herra.
-- Hyvä, huudahti Sverker ja pitkitti: olen tyytyväinen valppauteesi.
Samassa astui huoneesen Halfdan, muodoltaan synkempänä kuin
tavallisesti.
-- Onko väkeni taistelukuntoista, jos niiksi tulisi? Sverker kysyi.
-- Minun tietääkseni se alati on valmiina sinua palvelemaan, vouti
hieman äreästi vastasi.
-- Tiedän sen ja toivon, että myöskin sinä yhä edeskinpäin olet
palveleva minua vilpittömästi kuten kunnon miehen tulee. Mutta siitä en
nyt tahdo kanssasi puhua. Tiedäthän, että minun ja meidän kaikkien
herra ja kuningas Erik XI nyt aikoo asevoimalla pakoittaa niskottelevat
hämäläiset luopumaan vehkeilyistään, hylkäämään pakanallisen uskonsa ja
kääntymään pyhään kristinoppiin ja että hän on lähettänyt tänne
valtavan laivaston, jonka ylipäällikkö on hänen lankonsa Birger Jarl,
sekä että laivasto jo on saapunut ja lepää ankkurissa joen suussa.
Meidän velvollisuutemme on auttaa näitä jaloja uskonveljiämme taistelun
hetkellä, mutta tätä varten tulee meidän olla täysin asekuntoisia, ja
senvuoksi kysyn sinulta nyt missä kunnossa väkeni on.
-- Herra, toisin sanoen tarkoitat siis, että meidän vitkastelematta on
liittyminen hänen korkeutensa Birger Jarlin sotajoukkoon?
-- Olet käsittänyt minua oikein, ja minä vaadin, että käskyni hetikohta
pannaan täytäntöön. Aijon itsekin ottaa osaa retkeen.
-- Mielinpä kysyä jotakin, herra. Ken on pitävä huolta siitä, minkä
Ulfried Vogelin laiva vastikään on tuonut mukanaan, sillä arvaan, että
lasti on kallis?
-- Mistä tiedät sen jo saapuneen?
-- Kuulin sen keskustelustasi Klas-tähystäjän kanssa.
-- Siitä seikasta olen itse pitävä huolta. Sinun tehtävänäsi, Halfdan,
on vain väkeni keralla urheasti seistä taistelun hyörinässä.
He menivät kumpikin taholleen.
* * * * *
Aikaiseen laskeva marraskuun-aurinko, jonka oli onnistunut hetkiseksi
hälventää sen kasvoja peittävä pilvivaippa, hyväili valollaan
Porvoonjoen suussa sijaitsevaa kenttää, jossa äsken juuri oli
kamppailtu tulinen taistelu.
Sen säteet löivät leikkiä kypäreillä ja haarniskoilla, surullisina ne
heijastuivat ruotsalaisten verillä tahrattuihin miekkoihin, samalla
lähettäen viimeisen viestin elämästä Ruotsin ritareille, jotka
hämäläisten nuolien lävistäminä rivittäin peittivät taistelutantereen
ja pakanoille, jotka silvottuine ruumiineen lepäsivät kentällä. Ne
muodostivat myös ikäänkuin pyhimys-sädekehän molempien päivän
sankarien, Birger Jarlin ja Sverkerin ympärille, heidän seistessään
erään ruotsalaisen laivan kannella ja rehellisellä kädenlyönnillä
vahvistaessaan lupauksen miehekkäästi auttaa toisiaan jatkuvassa
taistelussa pakanoita vastaan, jonka tarkoituksena oli toteuttaa
Folkungasuvun ylevä aate: puhdistaa pohjoismaat pakanallisesta
pimeydestä ja raivata tietä valolle pimeimpäänkin sopukkaan.
-- Minulla on kuninkaani ja lankoni käsky tunkeutua heidän
tyyssijojensa keskustaan ja rakentaa sinne linna, joka alati on
muistuttava heitä siitä, että järjestetyt yhteiskuntaolot ja vakaalla
perusteella lepäävä uskonto ovat voimakkaammat kuin epäuskon ja
pahuuden valloilleen päässeet voimat. Ennenkuin tämä linnoitus, tämä
Hämeenlinna, kohottaikse tornejaan pilviä kohti, joista kaikki valo
tulee, en aijo levätä enkä palata kotiini. Sinulle, Sverker, jätän
suojaksi ja turvaksi neljäsataa parasta miestäni. He ovat aivan varmaan
yhdessä sinun urhean väkesi kanssa kykenevät ylläpitämään järjestystä
koko tällä laajalla alueella.
Niin kuuluivat jaarlin sanat ja Sverker otti mielihyvällä vastaan
tarjotun avun.
* * * * *
Porvoonlinnan ritarisaliin on kokoontunut kolme henkilöä. Suuressa
uunissa roihuaa hauska takkavalkea, joka luo himmeän hohteen karkeasti
veistetyille seinille, katon poikkihirsille ja runsaalle kokoelmalle
sotisopia, kypäreitä ja kalpoja, jotka ovat salin huomattavin koriste.
Sverker siirtää jakkaransa lähemmäksi liettä, tarttuu täysinäiseen
simasarveen, vie sen reunan huulilleen ja ojentaa sitten sarven Ulfried
Vogelille.
-- Juo, ystäväni, juo pohjanmiesten tarmoa luihisi ja ytimiisi, sekä
kiitos sinulle tunnokkaasta palveluksestasi, hän viikkaa ja pitkittää
sitten: Sinä ja väkesi ette ainoastaan ole tehneet minulle palvelusta,
jota en ikinä ole unhoittava, te olette myös, kuten tulee miesten,
joilla on sydän oikealla paikallaan, avustaneet kuningastani ja
isänmaatani saavuttamaan tarkoitusperiä, jotka ovat ylevämmät kuin
tavalliset ihmissydämen oikkujen aiheuttamat. Kiitos teille siitä!
Ojenna sarvi Halfdan-voudille; myöskin hän on tehnyt velvollisuutensa.
-- Herra, puuttui Halfdan puheesen tarttuen simasarveen, tämä on
ensimmäinen hyväksymisen sana, jonka pitkiin aikoihin olen kuullut
huuliltasi, ja tiedät, että olen sinulle kiitollinen siitä. Mutta vielä
enemmän olisin sinulle kiitollinen, jollet kokonaan unhoittaisi häntä,
joka nyt yksinään ikävissään istuu neitsytkamarissa, ja joka vastikään
päättyneessä verisessä taistelussa on saanut aikaan suurempia urostöitä
kuin me miehet, joita ohjaa vain saalinhimoiset vietit. Näithän miten
hän keskellä taistelun pyörteitä avusti ja lohdutti haavoitettuja ja
kuolevia. Herra, tiedätkö minkä arvoinen se nainen on, joka miesten
hurjimmissakin otteluissa on kylliksi rohkea vaaroista huolimatta
antamaan apuaan kärsiville.
-- Halfdan, minä käsitän tarkoituksesi. Olet kauvan kantanut vihan
kaunaa minua kohtaan. Mitä sinulla oikeastaan on mielessä?
-- Sinä et viihdy naisten parissa, herra, paitse kenties kun tunteidesi
valtaamana joskus vähäksi aikaa jätät simasarven tahi urheat työt
sikseen.
-- Ja tätä rohkenet sinä sanoa minulle!
-- Rohkenen vielä enemmänkin, jos haluat kuulla, herra.
-- Vaiti, kavaltaja! Käsitän nyt selvästi mitä tarkoitat. Vaiti, sanon
sinulle, muutoin tiedät että käteni saattaa raskaasti kohdata päätäsi.
-- Herra, luuletko sillä, voittavasi jotakin? Et; on kyllä olemassa
pahempia kateuden voimia kuin minä, jotka sinua väjyvät.
-- Mitä tarkoitat? Sverker kiivastuneena tokasi.
-- Muistatko jaloa puolisoasi, herra?
-- Margitiako!
-- Niin, Margitia. Hänen tomunsa huutaa kostoa, ja toinen kostaja on
jonakin päivänä vielä astuva eteesi.
-- Edvin! Nyt ymmärrän. Sinä ja hän olette tehneet salaliiton minua
vastaan. Mutta malttakaahan, te ette ole minua kukistava. Ja sinä,
Ulfrid Vogel, elä kallista korvaasi kuulemaan tuon katalan voudin
juonia. Hän tahtoo vahingoittaa minua syystä, etten ole antanut hänen
ominpäin täällä hallita. Sinä, Vogel, olet luottanut minuun ja tehnyt
minulle palveluksia, joita en koskaan ole unhoittava; kiitän sinua
niistä ja vakuutan, että milloin tahansa saavut näille maille, olet
aina oleva tervetullut vieras luonani.
-- Ja nyt -- olet oikeassa, tyttö on yksinään neitsytkamarissa --
tahdon mennä hänen luokseen ja näyttää hänelle, että se on sydämeni,
joka on tahtonut riistää hänet pois niistä oloista, jotka kenties vielä
ovat hänelle rakkaammat kuin Pohjolan lumi ja pohjoismaalaisen lempi.