Olavi Maununpoian ja hänen toveriensa ensimäiset oppivuodet Pariisissa.
Ne viisi Suomen nuorukaista, jotka nähtävästi vuoden 1425 paikoilla
olivat aloittaneet Pariisinkäyntiänsä ja nyt v. 1427 suorittivat
ensimäiset oppi-kokeensa, eivät suinkaan lie turvattomina tulleet tähän
kaukaiseen oppi-paikkaan; sillä yksi heistä, _Olavi Maununpoika_, oli
Turun pispan oma sisaren-poika, josta eno aikoi Suomen kirkolle
kasvattaa ankaran pylvään, kentiesi itsellensä seuraajankin. Mitä sukua
taas Olavi Maununpoian toverit olivat, ei käy tarkkaan sanoa. Etevin ja
rikkain heistä näkyy olleen Henrikki Klaunpoika, jonka viikkokaudet
kulut arvattiin 10:ksi solidoksi, kun taas Gregorius Hafverland'in ja
Olavi Maununpoian eivät olleet koin 8, ja Severinus Holtin sekä Pentti
Olavinpoian ainoastaan 6. Tapa, näet, oli antaa jokaisen Determinantin
valalla ilmoittaa elatus-kustannustensa määrä viikkokaudelta ja sen
mukaan määrätä heidän maksonsa kansakunnan rahastoon. Viikkokulujen
määrään luettiin kaikki, mitä kukin tavallisesti kulutti ja menetti,
erottamalla ainoastaan asuntonsa hyyryä ja palvelijan palkkaa. Se summa
mikä näin oli saatu kutsuttiin opistolaisen "kukkaroksi" (bursa) ja
kerrottiin niin monen-vertaiseksi maksoksi, kuin tarve kulloinkin
vaati. Rikkaita ja köyhiä löytyi siihenkin aikaan sekasin opistolaisten
joukossa, ja useinpa tavattiin niitäkin, jotka kerjäämällä elättivät
henkensä opin tiellä, joiden "kukkaro" siis oli tuiki tyhjä (cuius
bursa nichil) ja jotka tästä syystä pääsivät kaikesta maksosta,
väitellen ala-Determinantina jonkun rikkaamman siassa Paaston
loppu-puolella. Mutta harva Suomalainen lienee niin huonojen varojen
nojassa uskaltanut tänne tulla, ja nämä puheen-alaiset olivat
nähtävästi kaikki hyvinkin varakkaita. Jos ei kaikki muu todistus
puuttuisi, sopisi arvata että se heistä, jolla vahvin kukkaro oli, lie
kuulunut Djaeknien mahtavaan sukuun, eikä ollut mikään muu kuin se
Henrikki Klaunpoika, mikä 15 vuotta myöhemmin oli Suomessa ritarina,
valtaneuvoksena laamannina sekä Naantalin luostarin ensimäisiä
hyväntekijöitä.
Kun nuorukaiset olivat Pariisiin tulleet, olivat jo edellänsä tavanneet
muita maanmiehiä, sekä niitä, jotka vielä seisoivat oppilaisten
luokassa, että semmoisiakin jotka opettajina saattoivat johdattaa
heidän ensimäisiä askeleitaan. Eräs Konrad Henrikinpoika Turun
hiippakunnasta pääsi Licentiati-arvoon ja Maisteriksi samana vuonna
kuin Olavi Maununpoika Determinantiksi tuli. Mutta muitakin Suomalaisia
löytyi par'aikaa, jotka olivat Yliopiston etevimpiä miehiä. Juuri tätä
nykyä yksi Suomalainen, nimeltä Jaakko Pietarinpoika Roodh, loisti
erinomaisella opilla Taidetten tiedekunnassa. Oliko hän sama mies kuin
se Pietari Roodh, jonka jo 1416 nä'imme Yliopiston Rehtorina, en ota
päättääkseni, vaikka kyllä todennäköistä on; mutta v. 1427, Lokak. 10
p., hän mainitaan aloittaneen tähtitieteellisen luennon Campano
Novalralaisen teoksesta: "Theoria Planetarum". Luento tapahtui
Karmeli-veljesten kouluissa, nyk. Palace Maubert, puolipäivän
aikaan, ja koska aine oli erinomainen ja arvollinen, niin Tiedekunta
hänelle osoitti suosionsa, lukemalla häntä Johtajamaisterien (s.t.s.
provessorien) joukkoon, vaikka hänen luentonsa ei ollut varsinaisia
eli Tiedekunnan tavalliseen määrään kuuluvia.[6] Samana vuonna tämä
Turkulainen Maisteri Jaakko Pietarinpoika, nimeltä "de Rode" oli
ollut Englantilais-kansakunnan rahavartiana, mutta semmoinen virka
kesti ainoastaan vuoden, ja Syyskuussa jo oli valittu hänen siaansa
Maisteri Bernhardus Emedalainen, jonka johdon alla meidän nuoret
maamiehemme edellisenä Paaston aikana olivat väitelleet. Kun nyt
samat Suomalaiset seuraavana vuonna tulivat Licentiateiksi, niin
tämä heidän oppi-kokeensa ei enää tapahtunut Bernardon, vaan juuri
Suomalaisen Maisterin Jaakko Pietarinpoian alla.[7]
Sopii melkein ajatella, että alustakin asti tämä Jaakko Pietarinpoika
oli ollut se, jonka johdon alla Olavi Maununpoika toverineen olivat
oppia viljelleet Pariisissa, eikä ole aivan vaikea arvata syy, minkä
tähden Bakkalario-kokeissa toinen muukalainen Maisteri hetkeksi astui
heidän varsinaisen Maisterinsa siaan. Kuten nä'imme, sattui Jaakko
Pietarinpoika silloin olemaan kansakunnan rahavartiana, ja tämän viran
kanssa seurasi Englantilaisessa kansakunnassa oikeus ja velvollisuus
olla kahden muun Maisterin kanssa tutkijana Bakkalario-tutkinnossa,
joka tapahtui Joulun-edellisten väitösten ja Paastoväitösten välillä
lopulla Tammikuuta. Mutta oli säätty, että tutkijoilla ei saanut olla
omia opetuslapsia tulkittavien joukossa. Tätä sääntöä oli kuitenkin
mainitulla tavalla helppo kiertää ja lienee kyllä monesti kierrettykin.
Emme tässä voi jättää kysymättä, mitä nuorelta opistolaiselta
vaadittiin hänen Bakkalario-tutkintoonsa. Tähän löydämme jonkinmoisen
vastauksen Determinanti-valassa, joka sisälti, että valan-tekijä oli
vähintäin 14 täyttänyt, että hän kaksi vuotta oli kuullut
ajatus-opillisia luentoja joko Pariisissa tai jossakussa
muussa Yliopistossa, jolla vähintäin oli kuusi provessoria eli
Johtajamaisteria (regentes), ja että hän lisäksi oli seurannut useita
luentoja määrätyistä teoksista Porphyriolta, Priskianolta ja
Aristoteleelta, sekä Boetiolta ja Donatolta, vieläpä kaksi vuotta
kuunnellut Maisterien väitöksiä ja itse sill'aikaa väitellyt kouluissa.
Kuitenkin kansakunta saattoi vapauttaa näistä ehdoista; sillä
Bakkalario-tutkinto ei seisonut Tiedekunnan päätöksen alla, vaan oli
jokaisen kansakunnan yksityinen asia. Kun Joulun-edelliset väitökset
olivat tehdyt, tapahtui tutkinto Rahavartian sekä vanhimman
Johtaja-maisterin ja vanhimman muun Maisterin edessä, joiden
piti asettaman kysymyksiä Kieliopissa, Pietari Espanjalaisen
"Parva-logicalia'ssa", sekä Porphyrion Introductionissa ja Aristoteleen
Elenkhoissa. Tutkinnon jälkeen kansakunnan Prokuratori kokosi tutkijain
antamat äänet ja kirjoitti läpi-käyneiden nimet luetteloon, jonka alle
tutkijat kirjoittivat nimensä ja Prokuratori pani sinettinsä. Tämän
luettelon luki kansakunnan Pedelli julkisesti, ja Bakkalariot
tekivät tavallisen valansa Prokuratorin edessä. Sitten tulivat
Paasto-väitökset, joista jo alussa olen puhunut.
Toista laatua oli Licentiati-tutkinto; sillä tämä seisoi koko
Tiedekunnan alla ja tutkijoita valittiin kaikista neljästä
kansakunnasta. Licentiati vannoi valalla, että hän oli vähintäin 21 v.
täyttänyt ja naimaton, että hän oli Determinantiksi eli Bakkalarioksi
tullut Pariisissa tai jossakussa muussa Yliopistossa, jolla vähintäin
oli 12 provessoria, että hän kahdesti oli Pahnojen kylässä väitellyt
useita Maisteria vastaan, ja että hän vähintäin kolmatta vuotta oli
oppia käynyt Pariisissa Taidetten tiedekunnassa. Vala sen ohessa
sisälti, mitä luentoja hän oli sill'aikaa seurannut, nimittäin
muutamista Porphyrion ja Boetion kirjoista sekä Nikomakhon
siveys-opista, vieläpä Luonnon-opista ja Sielu-opista, ja sata lukua
Määräystieteestä ja Tähtitieteestä. Lisäksi hänen piti par aikaa
kuunteleman Metaphysikaa. Tutkinto tapahtui joko "alhaalla" (examen
inferius), s.t.s. Notre-Dame-kirkon Kanslerin edessä Seine-saaressa,
taikka "ylhäällä" (examen superius), Genovevan Kanslerin edessä
Genoveva-vuorella. Molemmilla oli sama Paavin antama valta suomaan
Licentiati-arvoa, s.t.s. oikeutta opettamaan Pariisissa ja joka
paikassa (Privilegium docendi hic et ubique). Mutta jälkimäinen oli
enemmin sidottu Tiedekunnan mielivaltaan, ja hänen tutkintonsa oli se
oikea Tiedekunnan tutkinto. Tosin Notre-Dame'nkin Kansleri otti
avuksensa yhden tutkijan kustakin kansakunnasta, mutta vaali oli hänen
omassa vallassaan ja tutkijat pysyivat siinä virassa niin kauan kuin
kuuluivat Taidetten tiedekuntaan taikka kunnes itse pyysivät eronsa.
Sitä vastoin Genovevan Kansleri oli itse valalla sidottu Tiedekuntaan
ja jätti aina oman tutkintonsa jälkeen asian vielä vahvistettavaksi
kansakuntien valitsemille tutkijoille.
Koko tämä tutkinto "ylhäällä" tapahtui seuraavaan tapaan. Kansleri,
joka oli Genovevan-luostarin kaniikia ja itsekin Maisteri, valitsi
pysyväiseksi tutkijaksi yhden Maisterin kustakin kansakunnasta ja
esitti hänen tiedekunnalle, jonka edessä tämä valittu teki valan oikein
täyttää velvollisuuksiaan. Näiden tutkijain tutkinto alkoi
Kynttilänpäivän huomenisna (Helmik. 3 p.) ja ne Bakkalariot, jotka
onnellisesti olivat käyneet tämän ensimäisen koettelemuksen läpi,
jaettiin uutta tutkintoa varten luokka-kuntiin, 10 kussakin luokassa,
niin että yksi luokka-kunta oli tutkittava kunakin kuukautena.
Kuukauden luokka vielä jaettiin kahteen osaan, joista kumpikin sisälti
3 Ranskalaista, 2 Pikardialaista ja 1 Englantilaisen. Jos jollakulla
kansakunnalla ei ollut kylläksi Bakkalarioita täyttämään määrätyitä
sioja, niin sovitettiin siaan muista kansakunnista otetuita, jotka
sitten olivat olevinaan Ranskalaisia, Normandialaisia, Pikardialaisia
tai Englantilaisia (Gallicati, Normannizati). Jokainen luokkakuva ja
luokan-osa astui vuorostansa Tiedekunnan eteen ja vannoi valan ei antaa
mitään lahjaa Kanslerille eikä tutkijoille; sillä asianomaisten
rehellisyyteen ei ollut juuri luottamista. Sitten jokainen kansakunta
valitsi tutkijan, ja nämä neljä tekivät suljettujen ovien takana
tutkintonsa, jonka jälkeen Kansleri kuukauden lopulla antoi
Licentiati-arvon sekä Apostolisen siunauksen niille Bakkalarioille,
jotka olivat läpitse päässeet.
Mutta nyt oli vielä yksi temppu jälille. Licentiatin piti juhlallisesti
anomaan muilta Tiedekunnan Maistereilta päästäkseen heidän
yhdyskuntaansa ja samalla vannoman noudattaaksensa Tiedekunnan sääntöjä
ja järjestystä. Tämä juhlallisuus, joka tavallisesti tapahtui samana
vuonna kuin Licentiatiksi oli tultu, kutsuttiin _Inception_ s.t.s.
aloittaminen. Ensin Maisteriksi pyrkijä, kansakuntansa Pedellin
seurassa, kulki Pahnojen kylän kaikki koulut, kysymässä kunkin
kansakunnan Maistereilta, tahtoivatko suvaita että hän aloittaisi
opettaja-virkansa. Kun maisterit olivat siihen antaneet suostumuksensa
(placet), hän Rehtorin edessä teki valan, luvaten kunniassa pitää
Yliopiston, Tiedekunnnn ja kansakuntanakin oikeudet, säännöt ja
luvalliset tavat. Viimein vihdoinkin, määrättynä päivänä, hän suurella
juhla-menolla kulki kansakuntansa kouluihin Pahnojen kylässä. Se
Maisteri, jonka johdon alla hän tähän saakka oli oppia viljellyt, piti
hänelle juhlallisen puheen ja pani hänen päähänsä maisteri-hytyrän.
Tästä lähtien hänen nimensä eteen aina pantiin sana: Magister
(Maisteri), ja entinen arvonimitys; Dominus (Herra) heitettiin. Hän
olisi nyt ollut tämän juhlan jalkeen velvollinen väittelemään 40 päivää
perätysten; sillä niin hänen valansa tässä tilassa kuului. Mutta,
vaikka se joka kerralla vannottiin, ei ollut enää tapa sitä tehdä, ja
vähää myöhemmin otettiin tämä pykäle pois valasta.
Nämä kolme temppua: _Determinantiuden, Licentiatiuden ja Inceptionin_,
-- suorittivat vv. 1427 ja 1428 Olavi Maununpoika ja kaikki hänen
toverinsa paitsi Herra Gregorius Hafverlandia; sillä kussakin tilassa
erittäin mainitaan heidän nimensä kansakunnan tilikirjassa. Myöhemmin
eivät muut tule ollenkaan näkyviin kuin Olavi Maanunpoika, eikä hänkään
nyt muutamiin vuosiin. Mitä hän sill'aikaa lienee toimittanut, saatamme
asiain yleisestä tilasta helposlti arvata.
Päästyänsä Maisteriksi moni saattoi palata kotimaallensa, missä kirkon
viroissa koettivat saada takasin suuria oppi-kustannnksiaan. Toiset
taas jäivät vielä Pariisiin. Taidetten tiedekuntaan, jonka oikeita
jäseniä nyt olivat. Heidän vaikutus-alansa oli tässä kahtalainen; mikä
alkoi nyt itse pitää luentoja kansakuntansa kouluissa, pyytäen
kansakunnaltansa siihen lupaa ja saaden Johtaja-maisterillisen eli,
kuten sitä kutsuttiin, Regenti-arvon; mikä taas alkoi seurata muiden
tiedekuntien luentoja, tullaksensa kerran esm. Jumaluus-opin
Maisteriksi eli Tohtoriksi. Useimmiten tehtiin kumpaakin kerrallaan, ja
Maisterit, jotka aamulla päivän noustessa olivat opettanoet Pahnojen
kylässä, riensivät tavallisesti kohta sen jälkeen Luostarien
oppisaleihin tai isompiin kollegioihin, kuuntelemaan Sententiariojen
Jumaluusopillisia luentoja. Mutta vaikka näin olivat oppimisia
Jumaluus-opin tiedekunnassa, kuuluivat kuitenkin Taidetten tiedekuntaan
ja sen kansakuntiin; sillä kunkin Tiedekunnan jäseninä olivat
ainoastaan saman Tiedekunnan Maisterit, mutta ei oppilaiset. Näitä
omituisia seikkoja täytyy meidän vähäistä tarkemmin katsella. Tahdon
seuraavassa luvussa puhua pari sanaa Pariisin Yliopiston synnystä sekä
omituisista tavoista ja oloista Olavi Maununpoian aikoihin.