Suomalaiset oppineet ulkomailla Ja Opilliset seikat Suomessa.
Jo, näet, edellisen vuosisadan keskupaikoilta saakka oli tavattu
Suomalaisia milloin Pariisin Yliopistossa, milloin Pragissa tai sitten
vuodelta 1409 alkaen Leipzigissä, ja muutamatpa heistä olivat
ennättäneet nousta korkeimpiin yliopistollisiin arvoihin,
Rehtori-virkaan sekä kansakuntansa Prokuratoreiksi ja Rahavartioiksi
(Receptor). Asian oikeata laitaa ei käy ymmärtää, ellei muistuteta,
että Pariisissa, jonka Yliopisto mainioin oli ja ikäänkuin muiden
esikuva, Taidetten (eli, kuten me sanoisimme, Viisaustieteen)
tiedekunta oli jaettu neljään kansakuntaan jäsentensä ja opistolaisien
syntyperän suhteen. Ranskalais-kansakunta, joka suurin oli, käsitti
kaikki eteläiset maat; Normandialais- ja Pikardialaiskansakunnat
käsittivät pohjois-Ranskan ja Belgian; mutta Englantilais-kansakuntaan,
joka kuitenkin vähin oli, kuului paitsi Englanti myös koko Saksa ja
kaikki pohjoiset valtakunnat. Tässä viimeisessä kansakunnassa siis oli
Suomalaistenkin sia. Kukin kansakunta itse valitsi Prokuratorinsa
kuukaudeksi ja Rahavartiansa vuodeksi, mutta kaikki kansakunnat yhdessä
valitsivat Rehtorin kolmeksi kuukaudeksi. Kaikki nämä virat pidettiin
suurina luottamus-arvoina, ja niinkuin sanoimme oli meikäläisiä jo
monta kertaa tavattu näillä sioilla. Niinpä esm. jo v. 1347 Marrask. 25
p. oli Pariisissa eräs _Maisteri Konrad, kaniiki Turusta_ (Magister
Conradus de Suecia Canonicus Aboensis), valittu Englannin
kansakunnan Prokuratoriksi ja samassa koko tiedekunnan lähettilääksi
Paavin-istuimelle muutamassa riita-asiassa Jumaluusopin tiedekuntaa
vastaan.[2] Noin 19 vuotta myöhemmin eli v. 1366 tapaamme toisen
Turkulaisen kaniikin Rehtorina samassa yliopistossa. Se oli _Juhana
Pietarinpoika_ eli Johannes Petri, syntysin Westerosista Ruotsissa
mutta nyt jo Suomen puolelle muuttanut, jossa hän pian valittiin Turun
pispaksikin v. 1368 ja lyhyellä vaikutus-aiallansa osoitti suurta
katolista intoa ja toimeliaisuutta.[3] Ja nyt äskettäinkin, tuskin
kymmenen vuotta ennen näiden viiden Suomalaisen tuloa Pariisiin, oli
taas yksi heidän maamiehistään _Pietari Roodh_ Turusta noussut samaan
Rehtori-arvoon Kesäk. 23 p. 1416.[4]
Nämä Suomen miehet siis olivat erityiseen arvoon ennättäneet
opillisissa pyrkimisissään. Mutta muita oli monta, jotka palasivat
kotimaahan Maisteri-nimellä, joka ei ollut saatavana kuin kaukaisissa
ulkomaan oppipaikoissa ja antoikin tiedetten alueella saman arvon ja
kunnian kuin Ritari-nimi maallisissa tiloissa. Pispa Beroni Balkki oli
myöskin tämän arvon itsellensä ansainnut, ei tietoa missä opistossa.
Hänen seuraajansa Maunu Tavast, joka tätä nykyä levitti Turun hiipalle
loistetta, oli Pragissa tullut Maisteriksi. Tästä aiasta lähtien se
arvattavasti olisi pidetty kovin sopimattomana melkeinpä häpeänä koko
maallemme, jos Turun pispan-istuimelle olisi tullut miestä, jolla ei
tätä opillista arvonimeä ollut. Useat Turun kaniikit ja moni
kirkkoherra maaseuduillakin, -- nimitän Suomalaisen nimensä tähden
Nikolao Karhun Mynämäellä --, kantoivat tämän ulkomailla ansaitun
kunnia-nimen, ja Suomen oppilaiset eivät suinkaan olleet harvinaisia
ulkomaan Yliopistoissa, varsinkin Leipzigissä ja Pariisissa.
Niinkuin tiedämme, kaikki oppi tähän aikaan, jos kohta maallinenkin
aineeltansa, kuitenkin viimeistä lukua tarkoitti kirkollista
vaikutus-alaa, ja kirkon isännät Suomessakin eivät voineet olla
huolettomia niiden kasvatuksesta, joiden piti täyttämän papilliset
virat sekä ylhäiset että alhaiset heidän hiippakunnassansa. Turun
pispat, joiden hengellisen hallituksen alle koko Suomi kuului, olivat
siis jo aikasin asettaneet omaan lähisyyteensä kouluja, joissa
tarpeellinen pappisopetus annettiin. Varmaan tiedämme, että tähän
aikaan Suomessa löytyi vähintäin kolme koulua, joista Turun
kathedrali-koulu epäilemättä oli vanhin ja tärkein, mutta myöskin
Wiipurin koulu ja Dominikaanein luostari-koulu Turussa tarjosivat
ajan-mukaista opetusta. Jälkimäisestä erittäin tiedämme, että siinä
löytyi v. 1418 myöskin yksi Lector Sententiarum, s.t.s. Viisaus-tieteen
opettaja. Kathedrali-koulussa oli Koulu-mestari (Scholasticus)
luultavasti ainoana opettajana, ja alisissa luokissa saivat
edistyneemmät oppilaiset opettaa. Oppilaiset kutsuttiin silloin ja
vielä monta aikaa jälkeenkin päin Teineiksi (sanasta: Diaconi, s.o.
palvelijat), mutta latinan kielellä aina Scholares, ja olivat enimmältä
osalta talonpoikaista säätyä, koska papisto oli naimasta kielletty ja
äpärä-lapsia ei päästetty kirkollisiin virkoihin. Nämä köyhät Teinit
saivat loma-aikoina kulkea määrätyillä pitäjillä kokoilemassa
elatus-varoja; sillä kerjääminen ei pidetty häpeänä, kun se muka
Jumalan kunniata tarkoitti. Oli myöskin luonnollista, että rahvaan piti
näitä nuoria opin-vesoja auttaman, koska nyt talonpoikaisen säädyn
omatkin lapset pääsivät tällä tiellä kirkon arvollisiin virkoihin; ja
sopihan kansan sen lisäksi iloita siitäkin, että muka Katolisen uskon
lahja oli sille suotu, kuten sen-aikuisessa virressä laulettiin:
Ergo, plebs Finnonica,
gaude de hoc dono,
quod fact' es Catholica!
se on:
Siis nyt kiitä onnen lait
Suomen rahvas aina,
Kun Katolis-uskon sait.
Kuitenkin kun kirkolliset virat alkoivat antaa rikkautta ja muuta
mahtavuutta, rupesivat aatelisetkin panemaan lapsiansa näihin
oppilaitoksiin, ja näin köyhä ja rikas yhtyivät samoilla
koulupahnoilla; -- sillä koulu-_penkeistä_ emme vielä saa puhua.
Eroitus oli vain se, että rikkailla oli vara jatkaa tieteilemisiaan
ulkomailla, kun kotimainen koulu oli läpi-käyty, mutta köyhän täytyi
enimmästi kohta ruveta papilliseen virkaan, niin pian kuin tarpeellisin
opin-sauna omassa maassa oli kestetty. Silläpä alkoikin tähän aikaan
ainoastaan suuri-sukuisia yletä korkeampiin kirkollisiin virkoihin, ja
muiden muassa nykyinen Turun pispakin Maunu Tavast kuului jo
syntymältänsä maamme mahtavien lukuun.
Varsin todennäköistä on, että Suomen kouluissa juuri se määrä opetusta
annettiin, mikä oli oppilaiselle tarpeellinen päästäkseen Taidetten
tiedekuntaan ulkomaan Yliopistoissa. Tämmöinen opetus jakaantui kolmeen
luokkaan: 1:ksi, Sisäluku ja Kirjoitus, jonka ohessa teroitettiin
alkupuolta Donaton Latinaista kielioppia (De octo partibus),
sovitettuna Katonin Distikhoihin. 2:ksi. Laveampaa kielioppia,
nimittäin Latinan kielen säännöttömyydet, sekä Lauseoppi (Syntaxis) ja
Runomus-oppi (Prosodia), johon tarpeesen ainakin Ranskan maalla
käytettiin erästä Alexander de Villa-Dei'n tekemää oppikirjaa, ja
harjoitukseksi Latinaisia runoniekkoja sekä muinoisia että uudempia.
Lisäksi harjoitettiin sen aian Rhetorikaa, s.t.s. opetettiin ne
lause-tavat, joita piti käyttämän kirjoittaessa jollekulle suurelle
herralle, tai pispalle, tai kapitulolle, j.n.e. Epäillä kentiesi
täytyy, opetettiinko Suomessa myöskin Luvunlaskentoa, joka kutsuttiin
nimellä Algorismus ja muutoin tavallisesti kuului tähän luokkaan.
3:ksi, Vihdoin tuli Logikan eli Ajatusopin alkeet kirjasta Summulae,
joka oli lyhennetty Pietari Espanjalaisen Organon nimisestä teoksesta.
Että Laulu-opetusta sen ohessa annettiin, on luonnollista, koska tämä
taito oli niin tarpeellinen sikäläisessä jumalanpalveluksessa. Kaikki
oppikirjat täytyi koululaisen itse kopioita ja sitten lukea ulkoa.
Kaikki opetus kävi latinaksi, myös sisä-luvussakin ja kirjoittamisessa,
sillä äidinkielet pidettiin joka paikassa halpa-arvoisina. Oppilaisen
oli velvollisuus aina ja joka paikassa käyttää tuota tieteen ja opin
ainokaista kieltä, eikä päässyt suinkaan rankaisematta, jos hän tästä
poikkesi omaan muka raakalais-puheesensa (barbaricum). Vitsa muutoinkin
pidettiin kaikkien tarpeellisimpana opetus-aseena, jolla myöskin
nuorille papeille teroitettiin terveellinen nöyryys ja siivo. Asia ei
pidetty minään häpeänä; se oli sen aian käsityksen mukaan ei ainoastaan
rangaistusta vaan myös syntisen lihan kuolettamista, ja iloisesti
lauloivat teinit:
Felix ludus,
in quo nudus
Scholaris verberibus
non succumbit,
nec decumbit
Magistri livoribus.
Ergo gaude, plaude, laude! j.n.e.;
eli niinkuin Hemminki Maskulainen somasti suomentaa:
Opin sauna
Autuas aina,
Koska vitsoill' vihdoillaan, j n.e.
Millä iällä tämä alkeis-opetus tavallisesti oli suoritettu, ei käy
tarkkaan määrätä. Pariisin alkeiskouluissa eli Pedagogioissa, joissa
arvattavasti täytyi olla vireämpää oppi-liikettä, oli koulunkäynti
usein 12:n tai 13:n iällä päätetty; mutta epäillä täytyy, että Suomessa
niin aikasin valmistuttiin, saati että niin nuoria koululaisia olisi
ulkomaille lähetetty lukujansa jatkamaan. Saammehan siis epäilemättä
lisätä joitakuita vuosia niiden iälle, jotka täältä Suomesta lähtivät
Pariisiin. Arvattavasti oleskelivat Pariisissa ainoastaan 2 vuotta
ennen Bakkalario-tutkintoansa, ja koska aina jo seuraavana vuonna
tulivat Licentiateiksi ja siihen tarvittiin 21 vuoden ikä, niin eivät
lie 18 vuotta nuorempana tänne tulleet. Mutta sittenkin olivat
nähtävästi kovin nuoria ja kokemattomia tullaksensa tuohon suureen
kanpunkiin, joka jo silloinkin oli turmeluksen markkina-paikkoja.
Luonnollista ja tarpeellista siis oli, että he ensi-alussa tulivat
jonkun erityisen hoidon alle, ja yleinen tapa olikin, että niinä
kahtena vuotena, joiden kuluessa valmistuivat Bakkalario-tutkintoonsa,
joku Maisteri valvoi sekä heidän opetustaan että muuta elämätään. Usein
tämä holhous kesti siihen asti kun olivat Licentiati-tutkintonsa
tehneet. Paitsi sitä olivat useat maat ja paikkakunnat perustaneet
Pariisissa Kollegioita, joissa joku määrä opistolaisia sai vapaan
elannon ja asunnon tarkkojen sääntöjen alla. Ruotsin valtakuntaa
varten, johon Suomikin kuului, oli aikanaan ollut kolme semmoisia
Kollegiota, nimittäin: Ruotsin eli Upsalan Kollegio, Linköpingin ja
Skaran, mutta kaksi olivat varmaankin jo rappiolle tulleet, eikä
tietoa, oliko kolmaskaan enää voimissa. Ainakin mainitaan v. 1392, että
ne kaikki samoin kuin Tanskankin kollegio seisoivat tyhjinä.
Englantilais-kansakunta sitten tavallisesti jätti niiden huoneet
hyyrylle taikka antoi ne asuttaviksi Tanskan ja Ruotsin sekä
arvattavasti Suomenkin opistollisille. Mahdollista siis on, että
meikäläiset vielä silloinkin asuivat yhdessä kohden. Linköpingin
Kollegion asema oli "ad cornum Cervi" eli rue Saint-Hilaire,
-- siis Genoveva-vuoren pohjois-rinteellä, lähellä nykyistä
College-de-France'a. Muut seisoivat samoilla lähistöillä; sillä
yleensähän koko tämä Genoveva-luostarin ja Pikkusillan (Petit-Pont)
väli oli täynnänsä Yliopiston kouluja ja kollegioita.[5]