pöydän, jolle sitten maisterin käskystä vein puhdasta paperia ja
muutamia lyijykyniä. Johtui siinä mieleeni, mitä pappilan salissa olin
kuullut maisterin ehdottavan. Näin nyt, että vaalinpitäjä oli
ehdotukseen mukautunut.
»Sitten alkoi toimitus. Pastori V. alusti sen pontevalla puheella,
jolla koetti saada seurakuntaa älyämään hetken tärkeyttä. Sen jälkeen
neuvoi hän jokaista äänivaltaista asettamaan asiansa sen Herran eteen,
joka tutkii sydämet, ja rukoilemaan Hänen ohjaustansa. Puheensa lopetti
pastori sydämellisellä rukouksella.
»Kun sitten hänen kehoituksestaan kirkon kuudennusmiehet eli seksmannit
olivat asettuneet kuoriin, johon heitä varten oli tuoleja tuotu,
maisteri kaksine vaaliluetteloineen ottanut notariona paikkansa pöydän
ääressä, seurakunta saanut tilaisuuden ilmoittaa, ettei se
vaaliluetteloon nähden mitään muutoksia pyytänyt, ja syrjäisille
tiedoksi annettu, että heidän tulisi poistua kirkosta -- jota käskyä,
sivumennen sanottuna, ei kukaan ottanut kuullakseen -- ryhdyttiin itse
vaaliin.
»Tähän saakka oli kirkossa vallinnut ihmeellinen hiljaisuus. Lukkari
seisoi penkkinsä suussa likellä vaalinpitäjän pöytää ja loi silmänsä
liittolaisiinsa, omituinen hymy huulillansa. Kamreeri ja kapteeni
kulkivat edestakaisin sakaristossa keskustellen, ja silloin tällöin
lausuen ihmetyksensä siitä, ettei nimismiestä näkynyt. Seisoin
sakariston ovella ja kuulin kamreerin viimein ehdottavan, että Pileeniä
pantaisiin hakemaan. 'Jotakin on tapahtunut, sillä muuten olisi hän jo
aikaa ollut täällä' -- kuulin hänen sanovan, samassa kun vaalinpitäjä
kehoitti Rajakylän äänivaltaisten astumaan esiin.
»'Pileen! -- missä on Pileeni?» huudahti kamreeri niin suurella
äänellä, jotta itse pastori V----kin sen pöytäänsä kuuli. Jokelan
kiivasluontoinen isäntä oli miltei haltioissaan. Rajakylän
äänivaltaisetko alkaisivat, ja nimismies oli kerskaillut saaneensa
valtakirjoja kaikilta Rajakylän isänniltä!
»'Rajakylä n:o 1. Leski Liisa Matintytär Tuohikoski' -- luki
vaalinpitäjä. Ei vastausta. -- 'Liisa Matintytär Tuohikoski!' -- Ei
vastausta nytkään. -- 'Ei näy olevan saapuvilla', sanoi Haaran
seksmanni. 'Siis abs', sanoi pastori, ja vaaliluetteloihin merkittiin
abs, joka kuuluu olevan lyhennetty muoto latinankielisestä
_abseus_ sanasta ja tietävän samaa kuin 'poissa-oleva.' --
Rajakylä n:o 2 -- n:o 3 -- n:o 4 j.n.e. -- abs, abs, abs. -- Nopeaan se
kävi. Kun vaaliluettelon ensi sivun äänestäjät olivat esiinhuudetut ja
jokaisen nimelle tuo abs merkitty, sanoi pastori V. puoliääneen:
'Osanotto ei näytä olevan suuri.'
»En ole ennen enkä myöhemmin nähnyt kamreeria semmoisessa mielentilassa
kuin nyt. Hän oli raivostunut, eikä hän saanut raivoansa purkaa. Hän ei
ollut oppinut hillitsemään tunteitansa, ja hänen täytyi ne hillitä!
Ajatelkaa kiivasluontoista tuollaisessa asemassa! Luulin että hän
pudottaisi silmät päästään. Kun vaalinpitäjä ja notario käänsivät
kumpikin luettelonsa lehden ja abs, abs, abs taasen yhteen jaksoon
alkoi kuulua, ei kamreeri enää pysynyt alallaan. Hän ryntäsi
vaalipöydän luo ja vaati että Rajakylä huudettaisiin viimeiseksi; hän
tiesi, että kyläläiset olivat antaneet äänestyslippunsa
nimismiehelle...
»Oli tuskallista nähdä herttaisen pastorin hämmästystä ja mielipahaa.
'Veli, veli!' sopersi hän. Viimein näytti hän muistavan tehtäväänsä ja
asemaansa. Kun eivät hiljaisesti lausutut varoitukset mitään auttaneet,
nousi hän ja sanoi vakavasti: 'Minä pyydän, ettei toimitusta häiritä.
Äänestys tapahtuu siinä järjestyksessä kuin äänestäjät ovat
hyväksyttyyn vaaliluetteloon otetut,' mutta tuskin olisi tämä muistutus
mitään vaikuttanut, ellei pastorille olisi tullut avuksi kapteeni. Tämä
tempasi kamreeria käsivarresta ja kuiskasi: 'veli, veli, älä tee
kirkonpahennusta!'
»Satuin vilkaisemaan lukkaria. Olisitte nähneet häntä siinä! Hän oli
kuin kirkastettu. Onneksi ei sattunut kamreeri luomaan silmiänsä
häneen, sillä siinä tapauksessa tuskinpa vain Jokelan herra olisi
voinut olla hänen kimppuunsa ryntäämättä. Nyt sitä vastoin sai
kapteenin järkevä muistutus hänet hiukan malttamaan mieltään. Kun
sitten molemmat herrat olivat vetäyneet takaisin sakaristoon --
kamreeri varsin vastenmielisesti -- saattoi pastori jatkaa keskeytettyä
vaalitoimitusta.
»Tämä kaikki vaikutti vastustuksiin tottumattomaan Jokelan herraan
tavalla, jota hän ei voinut kestää. Hän heittäysi istumaan sakariston
penkille. Hän vapisi ja puuhki. Yhäti kuuli hän noita yksitoikkoisia
abs, abs. Hän tunsi voimattomuutensa. Hän oli pakahtua vihasta.
Täytyisikö hänen vielä päällepäätteeksi itse olla todistajana omaan
häpeäänsä? Ei, se oli toki liikaa. 'Pummin äänet' -- huudahti hän
yhtäkkiä -- 'Pummin äänet menevät h----tiin! Kirottu Pileeni! Pois,
pois täältä!' Ja hän sieppasi lakkinsa pöydältä ja ryntäsi ulos
kirkkopihalle. Kapteeni kiiruhti hänen jälkeensä ja saavutti hänen.
Siinä he sitten seisoivat vähän aikaa keskustellen. En kuullut heidän
sanojaan; näin vaan, että kamreeri huitoi käsillänsä. Varmaan oli hän
saanut kylliksensä koko vaalista, sillä sen koommin hän ei enää tullut
takaisin sakaristoon, johon kapteeni palasi suuttuneena, saatettuaan
kirkkopihan veräjälle tuittupäistä ystäväänsä.
»Sillä välin oli vaali kirkossa mennyt menojaan. Koko suuresta
Rajakylästä oli saapuvilla vain kaksi pikkutalon isäntää, ja nämä
antoivat äänensä Maleenille.
»Toimitus oli tähän saakka ollut hyvin ikävää; nyt tuntui se alkavan
käydä hauskemmaksi. Pastorin ei enään tarvinnut järjestään piirtää
luetteloonsa noita ijankaikkisia absejansa. Heinämäkeläiset olivat
miehissä saapuvilla, ja 'Pummi!' -- 'Maleeni!' kuului vuorotellen. Tuli
Kolkkalan kylä. Sieltäkin olivat miltei kaikki ääntövaltaiset läsnä, ja
'Pummi' jokaisen suussa. Viimalan kylää huudettiin. N:o 1. Haaran
seksmanni. Hän antoi tietysti äänensä Maleenille, ja hänen esimerkkiään
seurasivat kaikki Viimalaiset. Lampilaiset äänestivät niinikään
Maleenia. Vihdoin ehdittiin kirkonkylään. Huudettiin n:o 1. Siihen
vastasi lukkari antamalla äänensä Maleenille. Mutta n:o 2:desta alkain
muuttui ääni kellossa. Pummi pääsi esille, ja Pummia huudettiin
järjestään n:o 16:teen -- Jokelaan asti. Nyt olisi ollut kamreerin
vuoro. Kahdesti huusi pastori häntä ja kääntyi ihmetellen, kun
vastausta ei kuulunut, sakaristoon päin. Lukkarin naama, joka oli
alkanut vähin synkistyä, selkeni, kun ei Jokelan herraa näkynyt eikä
kuulunut. 'Hän lähti tiehensä', ilmoitti kapteeni kylmästi sakariston
ovelta. 'Siis abs', sanoi pastori. Ei aavistanut hän eikä aavistanut
silloin kukaan, mikä suuren suuri merkitys kamreerin poissaololla
tulisi olemaan. Kapteeni äänesti tietysti Pummia, ja Pummia huusivat
Kirkonkylän jälellä olevat isännät lähinnä viimeiseen saakka. Viimeinen
oli Jooselan lautamies. Hän tahtoi Maleenia, ja Maleenin puolelle
kääntyi hänen jälkeensä koko Koskikylä. Kun Metsä- ja Ylikyläläisten
vuoro tuli, sai pastori taasen piirtää absejansa, joitakuita isäntiä
vain kun oli saapuvilla. Nämä äänestivät paraasta päästä -- kumma kyllä
-- Linsteeniä.
»Oli jo jotenkin pimeä. Vaali oli alkanut kello 12. Viidettä käydessä
se päättyi. Pastori ilmoitti, että tulos seuraavana päivänä
julistettaisiin pappilassa kello 6 illalla. Ei ollut enää monta tätä
ilmoitusta kuulemassa. Kirkko oli vaalin kestäessä vähitellen
tyhjentynyt.
»Kumpi oli valittu -- Pummi vaiko Maleeni -- sitä ei vielä osannut
kukaan sanoa. Maleenin nimeä oli kyllä useimmin kuultu kuin Pummin,
mutta manttaaliluvullahan sananvalta oli, ja suurimmat tilalliset
olivat äänestäneet Pummia. --
»Jos postinkulku nytkään ei ole maaseuduilla varsin nopea, niin vielä
hitaampi oli se siihen aikaan. Maanantaisin saapui se emäkirkolle, ja
lauvantaisin lähti Saaralan muori 'laukkua' sieltä noutamaan.
Tavallisesti palasi hän pappilaan niin hyvään aikaan pyhäaamuina, että
kuulutukset saapuivat kirkkoon ennen kirkonmenon alkua. Vaalipäivänä
oli mummo kumminkin myöhästynyt, jumalanpalvelus kun oli alkanut
tavallista aikaisemmin; mutta vanhan tavan mukaan -- kuten ainakin
tällaisissa tapauksissa -- lähetti Tarkki-vainajan rouva laukun
kirkkoon. Sinne tuli se vähän sen jälkeen kuin kamreeri oli sieltä
lähtenyt. Laukussa oli kyllä kuulutuksia, joiden nyt täytyi tulevaksi
pyhäksi jäädä; sitten oli siinä pari kirjettäkin, molemmat maisterille.
Hajamielisesti tyhjensin laukun ja asetin sen sisällyksen sakariston
pöydälle, seuratakseni vaalin menoa.
»Kun vaali vihdoin loppui, oli, kuten jo sanoin, jotenkin pimeä.
Maisteri, kun sakaristoon tuli, huomasi kumminkin pöydällä makaavan
postin ja sieppasi kiireesti kirjeensä. Päivän viimeinen hohde valaisi
hänen kasvonsa, kun hän akkunan viereen asettuneena avasi ja luki ne.
Mitä lienevätkin sisältäneet. Toista lukiessa hymyili hän; toinen
taasen teki häneen aivan päinvastaisen vaikutuksen. Näin selvään, että
hän kalpeni, että hikipisara kiilui hänen otsallansa, ja vihaisen ja
säikähtyneen silmäyksen loi hän minuun, kun uskalsin kysyä: 'Saitteko
ikäviä uutisia?' Kiireesti pisti hän kirjeet taskuunsa, kokosi
levottomasti vaalipaperit ja antoi ne minulle, käskien minun ottaa ne
mukaani pappilaan. Samassa kuulin lukkarin hiljaa kuiskaavan hänelle:
'Taisimmepa sittenkin päästä voitolle', johon maisteri vastasi pienellä
päännyökkäyksellä.
»Saatuani kirkonovet suljetuiksi, lähdin avaimineni ja tärkeine
papereineni pappilaan. Siellä oli herrasväki jo asettunut
päivälliselle, ja pöytään käski hyväntahtoinen kuuro rouva minutkin.
Ihmeekseni huomasin siinä, että maisteri, joka kirkossa ja sakaristossa
oli näyttänyt niin synkältä, nyt oli hyvin iloinen. Hänellä oli
kumminkin raskas työ edessään, kunkin vaalisaarnaajan äänet kun olivat
yhteenlaskettavat. Oletteko nähneet vanhoja vaaliluettelojen summia?
Siinä oli murtolukuja niin pitkiä, että päätä pyörrytti. Niiden
laskemiseen vaadittiin taitoa.
»Pöydässä vielä istuessamme saapui äkkiarvaamatta kamreeri ja nimismies
pappilaan, ja nyt saatiin tietää, miksi viimemainittu ei ollut vaalissa
saapuvilla. Hän oli näetsen ollut 'ääniänsä hakemassa' -- käyttääkseni
hänen omia sanojaan. Iloisella mielellä ja tyytyväisenä itseensä oli
hän kamreerin kemuista lähtenyt kotiinsa; yönsä oli hän nukkunut
rauhassa, mutta aamulla tuntenut itsensä kovin sairaaksi. Arvaatte
kyllä, mikä häntä vaivasi. Siinä täytyi Liina mamsellin ehtimiseen
sitoa kylmiä kääreitä hänen päänsä ympäri. Mutta oliko nyt
nimismiehellä aikaa sairastaa! Onneksi ei häntä tarvittu ennenkuin
vasta jumalanpalveluksen jälkeen. Hän makasi sentähden likemmä
puoleenpäivään asti kuunnellen äänettömänä Liisa sisaren ripityksiä ja
irvistellen hänen lääkkeilleen. Vihdoin täytyi hänen nousta ja
valmistautua lähdölle. Sitä ennen tahtoi hän kumminkin järjestää
paperinsa, mutta -- missä olivat ne, missä laukku...? Ei missään! Kauan
sitä haettiin. Mitä eivät Liisa mamsellin kylmät kääreet, ripitykset ja
lääkkeet olleet vaikuttaneet, sen vaikutti tuo ihmeellinen katoaminen.
Vallesmanni muisti eilisillan tapaukset ja hänen katumuksensa purkautui
huutoon: 'Fileen, Pileen! kuinka olet käyttäytynyt!' -- samoihin
sanoihin, jotka olivat olleet Liisa mamsellin ripityksen tekstinä. Hän
tuli ajatelleeksi Jokelaa; niin, sinne olikin häneltä laukku jäänyt.
Hevonen oli jo kauan ollut valjaissa. Nimismies heittäysi rekeen ja
ajoi tavatonta vauhtia Jokelaan. Kamreeri oli jo ehtinyt lähteä.
Nimismiehen tärkeästä laukusta ei Jokelassa tietänyt kukaan.
Ällistyneenä ja ensikerran eläissään kokonaan neuvottomana vaipui
nimismies kamreerin mukavaan keinutuoliin. Siinä valitteli hän
säälivälle kamreerin rouvalle onnettomuuttaan. Laukku oli ollut hänellä
mukana, kun hän eilen tuli Jokelaan -- hän muisti sen nyt aivan
selvään. Arvaa sen, millä mielellä nimismies oli. Aina väliin katsoi
hän kelloaan. Aika kului, tärkeä aika, mutta kateessa yhä oli laukku
papereinensa. Etehinen, kamreerin kamari ja muutkin huoneet tutkittiin,
sillä -- 'kuka sen niin varmaan tietää, missä laukku on', oli
kamreerska tuuminut. Silloin tapahtui jotakin odottamatonta. Kamreeri
tuli tuimaa vauhtia ajaen pihalle, ja mukanaan tuo tärkeä kapine,
nimismiehen tärkeä laukku -- 'Pummin äänet.'
»Elävällä tavalla kertoi kamreeri kaiken tämän ja selitti sitten, miten
laukku oli löytynyt. Hän oli vihoissaan lähtenyt kirkosta ja ajanut
nimismiehen luo. Siellä oli hän saanut tietää syyn, niiksi Pileen ei
ollut vaaliin saapunut, ja samalla, että nimismies oli lähtenyt
laukkuaan hakemaan Jokelasta. Kamreeri jätti -- viisaasti kyllä --
kertomatta, miten hän noitten uutisten johdosta oli käyttäytynyt, sanoi
vaan suoraa päätä lähteneensä ajamaan takaa Pileeniä. Silloin oli kumma
tapahtunut. Kun hän jo kotiveräjää lähestyi ja kiukussaan mietti
ankaraa läksyä Pileenille, oli hänen kyytipoikansa nähnyt jotakin
hihnantapaista pistävän esiin lumesta tien vieressä, ja ennenkuin
kamreeri oli ehtinyt ärjästä hänelle, oli poika näppärästi korjannut
lumen peitosta -- Pileenin laukun. 'Sanokaa nyt', lopetti kamreeri
kertomuksensa -- 'sanokaa nyt, ettei ihmeitä tapahdu ja että oikeus on
kuollut!' Mitä Jokelan herra tuolla huudahduksellaan tarkoitti, en
silloin ainakaan minä ymmärtänyt. Mutta kyllä sitä ihmeteltiin, miten
nimismiehen laukku oli Jokelan veräjänsuuhun hankeen joutunut, ja kyllä
sitä naurettiin kamreerin ja Pileenin vaalipäivän seikkailuille. Ne
kumminkaan eivät vielä olleet tähän loppuneet.
»Kamreerissa oli, nähkää, kun hän sai käsiinsä nimismiehen tärkeän
laukun, päässyt vireille ajatus, että koska vierasten miesten
todistamat ja laillisessa muodossa kirjoitetut vaaliliput _olivat
olemassa_, niin tehtäisiin Pummille mitä suurinta vääryyttä, jos ei
noita ääniä otettaisi varteen. Jos olisi nimismies ollut vaalissa
saapuvilla, niin olisivat äänet tietysti ilman muistutusta tulleet
hyväksytyiksi; kadottaisivatko ne nyt voimansa, sentähden, että ikävä,
selittämätön sattumus oli estänyt nimismiestä olemasta vaalissa läsnä?
Ei; Pummille olivat ne ennen vaalia annetut, sentähden olivat
Rajakyläläisten 'absien' sijalle heidän vaalilippunsa osottamat äänet
merkittävät. Tuollaisella 'järkevällä' tuumalla aikoi kamreeri saada
poistetuksi seuraukset nimismiehen poissaolosta vaalihetkenä. Jokelan
herra oli vakuutettu tuumansa oikeudesta, vaikka hänen kyllä täytyikin
Pileenin muistutuksen johdosta myöntää, 'ettei se taitanut olla aivan
laillista; mutta' -- väitti kamreeri -- 'oikea se on, se sinun täytyy
tunnustaa, ja kun laki vie ilmeiseen vääryyteen, niin on oikeassa
pysyttävä.' -- Tätä kysymystä olivat kamreeri ja nimismies jauhaneet
matkalla pappilaan, ja miten oli, kun kamreeri puolisen jälkeen esitti
tuumansa pastori V:lle, säesti häntä nimismies ehtimiseen huudoilla:
'veli on oikeassa, aivan niin!' Pastorista asia ei kumminkaan ollut
aivan niin. 'Veli kamreeri kyllä oli yhdeltä puolen aivan oikeassa,
mutta...' On sanottu, että kun joku oikein lämpimästi puhuu sydämensä
sisimmästä vakaumuksesta, niin on tällaisella puheella ihmeellinen
voima. Kamreeri puolusti tuumaansa tuollaisella vakaumuksella; hänestä
tuli oikea kaunopuhuja. Jos Rajakyläläisten äänet hyljättäisiin, niin
olisihan hyvin mahdollista, että seurakunta saisi sielunpaimenen, jota
ei sen enemmistö ollut tahtonut ja joka siis vääryydellä olisi virkansa
saanut. Eikö tuollainen tieto ainiaan kalvaisi veli pastorin
omaatuntoa? Tuohon tapaan hän puhui, kunnon kamreeri, itse siinä
kokonaan unohtaen oman omantuntonsa ja mitä se tiesi virkata tavasta,
jolla nuo Rajakylän äänet olivat kootut. 'Veljen kädessä on nyt laki ja
evankeliumi', sanoi Liina mamselli Jokelan herran huudahtaneen, kun
tämä illalla pappilasta lähtiessään jätti hyväiset pastorille.
»Tästä kaikesta emme tietäneet mitään, kun maanantai-iltana
kokoonnuimme pappilaan kuulemaan vaalin tuloksia. Ja utelijaita oltiin,
sen saatte uskoa. Tupaan oli kerääntynyt väkeä niin paljon kuin siihen
mahtui. Kauan saatiin odottaa. Vasta kello 8:tta käydessä huudettiin
oven suusta: 'nyt ne tulevat!' Ja sijaa tehtiin suurella vaivalla
pastorille sekä maisterille, kamreerille, kapteenille ja nimismiehelle,
jotka tulivat hänen seurassaan. Lukkari, joka oli istunut pöydän päässä
ja nyt siitä siirtyi, loi pikaisen silmäyksen maisteriin. Tämä huomasi
sen ja nyykäytti päätään, omituinen ilkeä ilme kasvoissansa. Sitten
otti pastori esiin vaaliluettelot, ja lausuttuaan muutamia
sanoja puheen aluksi, ilmoitti hän, että eilisessä vaalissa
pastori Pummi oli saanut ääniä 12-1/72 manttaalilta, pastori Maleen
8-6/6-4/7-7/7-2/7-9/8-1/8-8/5-1/6 Ja pastori Linsteen 67/72.
»Pöydällä paloi kaksi kynttilää pitkällä karrella; takassa leimusi
kyllä valkea, mutta eihän sen valo päässyt leviämään. Tuvassa oli
sentähden jotenkin pimeä, mutta kumminkin saatoin nähdä, miten pitkiksi
maleenilaisten naamat venyivät. Toista sitä vastoin sanoivat kamreerin,
kapteenin ja nimismiehen katseet. Kun Jokelan herra vilkasi lukkariin,
joka siinä seisoi suu selällään, tiesi tuo silmäys: 'siinä näet, sen
mokoma!'
»Kului ison aikaa, ennenkuin kukaan ehti hämmästyksestänsä tointua.
Parahiksi sai pastori pyytäneeksi muutamia kirkon kuudennusmiehistä
seuraamaan häntä vaaliluettelon allekirjoittamista varten
päärakennukseen, kun kummastus puhkesi ilmi sanoihin, joista ei voinut
eroittaa muuta kuin: 'miten se on mahdollista? Pummi kokonaista neljä
manttaalia enemmän!' Haaran seksmannin oli ääni, mutta kyllä me siinä
muutkin teimme saman kysymyksen. Neljä manttaalia! Emme, nähkää, tuosta
Maleenin pitkästä murtoluvusta mitään ymmärtäneet. Ja tuota tulosta
saadakseen olivat pastori ja maisteri laskien valvoneet suurimman osan
yötä ja sitten istuneet koko päivän niin ahkerasti luettelojensa
ääressä, että tuskin olivat ehtineet päivällistä syödä. Kamreerin
lämmin puhe oli tosin tehnyt hyvänsävyiseen pastoriin syvän
vaikutuksen, mutta hänen selvä ymmärryksensä tuomitsi sen aivan
vääräksi, jotta Rajakyläläisten äänet kyllä olisivat lopulta saaneet
jäädä arvoonsa -- jollei maisteria olisi ollut. Tämä oli, näetsen, omia
aikojaan ottanut laskeakseen, mimmoiseksi tulos tulisi, jos
Rajakyläläisten äänet hyljättäisiin, ja huomannut, että siinä
tapauksessa Maleen 1/3 osalla manttaalia voittaisi. Mutta Maleen ei
saanut voittaa: sen oli maisteri nyt itsekseen päättänyt. Ainakin
tahtoi hän tehdä parastansa sitä estääkseen. Mikä tähän keikaukseen oli
syynä, sen olisi hänen eilen kirkossa saamansa kirje osannut selittää.
Maisteri oli vielä kummakseen huomannut, että jos kamreeri olisi ollut
äänestämässä, niin olisi Pummi voittanut, -- tosin hyvin pienellä
murtoluvulla, mutta voittanut sittenkin; eikä siinä tapauksessa olisi
tarvittu Rajakyläläisten ääniin turvautua. Mutta niinkuin asiat nyt
olivat, ei ollut muuta neuvoa kuin ottaa täydestä nuo äänet. Sentähden
otti maisteri asian uudelleen puheeksi, kun pastori aamulla istuutui
työtä jatkamaan. Ja miten siinä keskusteltiin, tuumittiin ja
aprikoitiin, niin sai kuin saikin maisteri vihdoin pastorin
puolellensa, ja Rajakylän 'absien' sijalle pantiin talonomistajien
äänet -- Pummin hyväksi.
»Niin se päättyi vaalimme, ja Pummin me olisimme tänne papiksemme
saaneet, jollei olisi ollut toisin sallittu. Jo ennenkuin pappilan
tuvassa erosimme, kuulin lukkarin sanovan, ettei asia tähän jäisi, että
valitus vaalista olisi tehtävä. Ja kun vielä samana iltana tuli
selville, millä tavalla Pummi oli voittanut, niin ottivat Maleenin
puoltajat kohta alusta aikain valmisteita tehdäkseen -- uutta vaalia
varten. Tuota en pannut kovinkaan kummaksi, mutta sitä enemmän
ihmetyksen syytä antoi meille kaikille maisterin käytös. Hän, joka
vaalipäivään asti oli ollut Maleenin innokkaimpia puoltajia, oli nyt
äkkiarvaamatta kääntynyt Pummin hartaimmaksi ihailijaksi. Hänestä sai
nyt lukkari pahimman vastustajan.
»Silloin se tapahtui valitusten kulkiessa tavallista tietään tuo
ihmeellinen tapaus, joka syyti syrjään Pummin ja Maleenin ja toi esille
kolmannen vaalipapin -- Linsteenin.»
* * * * *
»Oli myrskyinen, sysimusta syysyö. Mäkelän kestikievaritalon
vierashuoneessa kuleksi edestakaisin vanhanpuoleinen herra. Pöydällä
paloi pahanpäiväinen talikynttilä, joka himmeästi valaisi
yksinkertaista kamaria. Jo kellon seitsemättä käydessä oli vieras
kievariin saapunut; tuota päätä oli hän aikonut jatkaa matkaansa, mutta
rankkasade, joka samassa alkoi eikä näyttänyt aikovan niin aivan pian
heretä, oli pakoittanut häntä yöpymään.
»Toinen olisi vieraan sijassa ehkä mennyt isäntäväen tupaan jutteluilla
aikaa kuluttamaan. Vieras ei sitä tehnyt. Hän ei lähtenyt kamaristansa.
Hän oli keitättänyt vettä, ottanut esiin eväslaukustansa rommipullon ja
hakenut ajanviettoa totilasista. Sillä välin oli hän tehnyt, mitä
hänenä toinenkin olisi tehnyt: selaillut päiväkirjaa ja sitten
tarkastanut kievarin kirjastoa, joka sijaitsi pienessä nurkkakaapissa
ja jossa oli, paitsi Raamattua ja virsikirjaa, Vegeliuksen postilla,
Sionin virret, Huutavan ääni korvessa, Sana syntisille, Hunajan
pisarat, Saatanan vimma kristityssä maailmassa, eräs Paavo Ruotsalaisen
kirjoittama pieni lehtinen, pari hengellistä laulua, almanakka ja
markonkitaksa. Ylönkatseellisesti oli vieras lopulta kääntänyt selkänsä
noihin kirjoihin ja mumissut: 'Kelpaisi tuskin Pileenin Liisalle.'
»Arvaatte varmaan, että Mäkelän vieras on joku vanhoista tuttavistamme.
Niin, tuossa sisämaan kaukaisessa, yksinäisessä kestikievaritalossa
tapaamme nyt Jokelan kamreerin -- mimmoisessa mielentilassa, sen kyllä
käsitätte, kun sanon, että hän on matkalla Turkuun maisterin takia.
»Muistaakseni olen jo maininnut seurakunnan kauan ja melkeinpä
yksimielisesti toivoneen pääsevänsä eroon maisterista; mutta
toivomuksia etemmäksi ei asia varmaankaan olisi mennyt, ellei
lauantai-iltojen vartonaisessa peliseurassa sama toivomus olisi päässyt
vireille ja ellei tämän toivomuksen toteuttamiseksi olisi ruvettu
tarmokkaasti toimimaan. Seura oli, nähkää, lopulta päässyt heittämään,
kuten on tapana sanoa, silmäyksen maisterin kortteihin; se oli tavannut
maisterin valheesta ja petoksesta. Joitakuita viikkoja edellämainitun
vaalipäivän jälkeen olivat kamreeri, kapteeni ja nimismies samassa
postissa saaneet virallisen ilmoituksen siitä, että laina, jonka
maisteri heidän yhteisellä takuullaan oli saanut, oli maksettavaksi
sanottu. Tuota kummastelivat ystävät suuresti, ensin kukin yksikseen,
sitten kokoontuneina kaikki yhdessä.
»Lainahan oli vasta äskettäin annettu; mitä merkitsi tuo pikainen
irtisanominen? 'Saadaanpa nähdä, että maisteri on meitä petkuttanut',
arveli kapteeni; 'luottamukseni häneen on jo kauan horjunut.' --
'Maisteri on kovalle pantava', ehdotti Pileen. Ja kovalle maisteri
pantiin. Kamreeri lähetti pappilaan sanan, ja nuori pappi saapui
Jokelaan, aavistamatta muuta kuin että siellä oli jotakin hauskaa
tarjolla. Kauheasti hämmästyi hän, kun sai tietää, mistä oli kysymys.
Että laina oli irti sanottu, sen hän kyllä tiesi, hän oli siitä saanut
ilmoituksen; mutta että sama ilmoitus olisi nyt jo takausmiehille
lähetetty, ei hän ollut osannut aavistaa. Hän koetti kiemuroimalla
päästä 'setien aivan aiheettomasta epäluulosta.' Hän oli kekseliäs ja
olisi kentiesi onnistunut sokaisemaan kamreerin silmät, väittämällä
että irtisanominenhan vain oli -- muodon vuoksi, hänellä kun oli samaan
kassaan maksettavana toinen ylivuotinen laina, joka kumminkin parin
viikon kuluttua tulisi suoritetuksi.