siinä tuli samassa kylläkin selvästi näkyviin, että kysymys vain
olikin Pummista ja Maleenista -- ettei vaalissa Linsteeni tulisi
kysymykseenkään. Kysymystoimituksen loputtua jäin seisomaan
kirkkomaalle muutamien naapurien ja tuttavien kanssa. Vaihdoimme siinä
mielipiteitä noista kahdesta ehdokkaasta, ja minä olin uskaltanut
lausua sanasen kolmannenkin hyväksi, kun yht'äkkiä sakaristosta
kuului toraa ja riitaa, kamreerin ääni ylinnä. Lienee ukko siellä
saanut jonkinlaista vihiä siitä, ettei seurakunta ollut niinkään
yksimielisesti hänen kannallansa ja ettei Pummin voitto ollut niinkään
varma kuin hän oli luullut. Kamreerin mieltä oli vuosikymmeniä kaikissa
seurakunnan asioissa noudatettu; nytkö uskallettaisiin häntä vastustaa
-- häntä, joka vielä oli luvannut viran Pummille? Sehän oli jotakin
kuulumatonta! Ja sitä paitse, eihän Pummin rinnalla semmoinen mies kuin
Maleeni paljoakaan painanut. Kuulimme äänestä, että kamreeri oli
kiivastunut, ja tiesimme hiukan kukin omasta kokemuksesta, että silloin
oli leikki kaukana. Oma keskustelumme taukosi. Kuuntelimme. Kas vaan!
Lukkarihan se olikin joutunut kamreerin kynsiin. Emme tosin kuulleet
lukkarin lausuvan montakaan sanaa, hän kun puhui hyvin hiljaa ja
sävyisästi, mutta ymmärsimme, että häntä kamreeri tarkoitti, koska
'lukkarin pitäisi tietää huutia ja muistaa, kuka se oli, joka hänelle
oli lukkarin kapat toimittanut' -- johon purkaukseen kamreerin tora
loppui.
»Seurauksena tästä kaikesta oli, että puolueet käyttivät kysymys- ja
vaalipäivän välillä olevaa viikkoa miten parhaiten osasivat. Kamreeri
ei tosin nähnyt arvonsa mukaiseksi itse kulkea ääniä keräämässä, mutta
sen sijaan oli hänellä kätyreitä, ja kapteeni ja nimismies tekivät
myöskin parastansa. Seurakunnan kaukaisimmissakin kolkissa kulki äänten
ottajia ja valtakirjojen kokoojia; Pummia ylistettiin ja Maleenia
parjattiin. Annettiin siinä lupauksiakin -- puhumattakaan siitä, ettei
kamreerin luona 'suunavaajaisia' puuttunut, kun joku äänivaltainen kävi
hänen tykönään.
»Pileenin toimitustapa oli sittenkin ehkä tepsivämpi. Nimismies, joka
muuten ei juuri mistään välittänyt, saatikka papeista ja kirkollisista
asioista, oli nyt tavattomasti kiihkoontunut, ja pitäjällä hän oleskeli
tuon merkillisen viikon maanantaista aina lauvantaihin. Hänellä oli
mukanaan suuri kasa noita vaarallisia papereita, jotka, jos ei niitä
ajoissa lunasteta, saavat aikaan paljon häiriötä, ryöstöä ja
häviötäkin, ja näitä papereitaan tiesi hän tarkoitukseensa käyttää.
Sutelan isännälle, jonka talo oli huutokaupalla myytäväksi tuomittu,
lupasi hän odotusaikaa ainakin siihen saakka kuin Pummi oli valtakirjan
saanut -- kentiesi vielä pitemmäksikin -- ja Annalan muori saisi pitää
lehmänsä keväimeen, j.n.e. Sitä paitse teki hän pieniä viittauksia
niille, jotka olivat tavalla tai toisella kamreerista riippuvaisia,
kuinka vaarallista olisi loukata mahtavaa herraa. Kamreerska,
kapteenska, pappilan kuuro rouva ja neitoset, Liina mamsellista vanhaan
Liisa mamselliin saakka, olivat niinikään touhussa Pummin hyväksi, ja
ettei rouvilla ja mamselleilla ollut niinkään vähää sanomista, sen
ymmärtää.
»'Nyt luulen, että olemme voiton puolella', sanoi kamreeri, kun
lauantai-iltapäivällä 'ystävät' olivat kokoontuneet hänen luokseen;
'vai miten luulet veli?' lisäsi hän kääntyen naapuriseurakunnan
pastoriin, joka oli vaalinpitäjäksi määrätty ja jonka kamreeri oli
omalla hevosellaan noudattanut pappilasta luoksensa iltaa viettämään.
Pastori V. oli vanhanpuoleinen, hiukan huonokuuloinen, hajamielinen ja
heikkosilmäinen, mutta erittäin miellyttävä ukko, joka kamreerin
mielestä kyllä olisi ollut mukiin menevä, jos hän vain olisi osannut
bostonia pelata. Pastori oli jo puolenpäivän aikaan saapunut pappilaan,
saadaksensa hiukan levähtää ja rauhassa miettiä vaalipuhetta, jolla hän
seuraavana päivänä aikoi alkaa tärkeän toimituksensa. Hän olisi
mielellään pysynyt poissa kamreerin illanvietosta, mutta sävyisä kun
oli, pelkäsi hän loukkaavansa kiivasluontoista Jokelan herraa,
semmenkin kun hän oli hylännyt hänen kutsunsa kysymyspäivän toimituksen
jälkeen. -- Kamreerin kysymykseen ei hän suoraan vastannut, sanoi vain
kuulleensa, että erimielisiä oltiin vaalipappeihin nähden.
»'Oltiin, niin juuri, se on oikea sana, tahi paremmin: on oltu',
huudahti kamreeri vähän närkästyneenä; 'nyt ei toki enää olla. Minä
olen varma siitä, ettei Maleeni saa kovinkaan monta ääntä -- vai mitä
luulee maisteri?'
»'Minä olen aivan samaa mieltä kuin setä', vastasi nuori pappi, jonka
pastori V. oli ottanut notarioksi, -- 'paremman puutteessa', kuten
Pileeni oli mumissut, kun sen kuuli. Maisterin katseessa oli kumminkin
omituinen hymy, joka ei oikein ollut sopusuhteessa hänen vastaukseensa
ja joka sanoin tulkittuna olisi kuulunut jotenkin tähän tapaan: 'ei
kyllä kovinkaan monta ääntä, mutta aina muutamia enemmän kuin Pummi.'
Että maisteri saattaisi valittavan suhteen olla toista mieltä kuin
kamreeri, ei tämä viimeksi mainittu osannut silmänräpäystäkään
aavistaa, semmenkin kun yleisesti tiedettiin, etteivät maisteri ja
lukkari vetäneet yhtä köyttä. Löytyy kumminkin syitä tässä maailmassa,
jotka saavat kaksi vastustajaa ajamaan samaa asiaa, joskaan tuo asia ei
voi saattaa heitä likemmäksi toisiaan. Niin oli laita maisterin ja
lukkarin. Kummallakin oli omat etunsa siitä, että Maleeni tulisi
valituksi.
»Sanotaan, että itsekkäisyys hallitsee maailmaa, ja kyllä siinä
lauseessa on enemmän totta kuin tahdotaan uskoa; mutta että
itsekkäisyys saa olla toimintojen määrääjänä silloinkin, kun on
kysymyksessä niin korkea asia kuin sielunpaimenen valitseminen, sitä on
kamalata ajatella. Missä muodossa tämä itsekkäisyys oli lukkarin
pauloihinsa kietonut, sen ehkä ymmärrätte ja samalla myös, mitkä syyt
hänen toimenpiteisiinsä vaikuttivat, kun mainitsen sanat: kunnianhimo
ja kateus. Lukkari ei voinut kärsiä kamreeria, sillä mitä kamreeri
tahtoi, tahtoi suurin osa seurakuntaa, varsinkin 'vanha kansa', joka jo
vuosikymmeniä oli oppinut umpimähkään luottamaan Jokelan herraan ja
usein syystäkin saanut kiittää häntä hänen hyvistä neuvoistaan ja
ehdotuksistaan. Mutta tämä se juuri harmitti lukkaria -- harmitti
enemmän kuin hän uskalsi itsellensä tunnustaakaan. Hän olisi tahtonut
olla seurakunnassa ensimäinen, hän olisi tahtonut saada ääntänsä
kuuluviin muuallakin kuin kirkossa. Mutta niin kauan kuin tätä
kamreerin valtaa kesti, oli hän nolla, jonka arvoa ei suinkaan
kohottanut se kiusallinen välinpitämättömyys, jolla kamreeri kohteli
häntä, milloin ei tuittupäissään käskenyt hänen pitämään suutaan
kiinni. Tätä kaikkia oli kunniahimoisen lukkarin mahdotonta kestää, ja
sentähden oli kamreeri syrjäytettävä -- vähät siitä, että lukkari juuri
kamreerin mahtisanan perustuksella oli virkaansa valittu, jonka lukkari
kiusakseen hyvin usein sai kuulla. Tarkki-pastorin aikana ei lukkari
kumminkaan mitään voinut, sillä vanhuudestaan luotti seurakunta
pappiin, ja Tarkki-pastori oli kaikissa asioissa kamreerin puolella,
samoin kuin Salmelan kapteenikin, jotta 'vastoin parempaa tietoansa
täytyy äänestää heidän kanssaan, jollei tahdo joutua heidän
narrikseen', valitteli lukkari kerran kirkonkokouksesta tultuaan
Jooselan lautamiehelle -- 'paraimmalle ystävälleen.' Joosela, nähkää,
ei saattanut ikinä unohtaa, että hän kamreerin tähden oli menettänyt
paikkansa kihlakunnan oikeudessa, vieläpä saanut sakkoakin -- 'siitä
hyvästä, että uskalsin paljastaa muutamia kamreerin vehkeitä', oli
entisellä lautamiehellä tapana sanoa -- 'siitä hyvästä, että lahjojen
takia oli jättänyt tärkeän manuun toimittamatta', sanoivat pöytäkirjat.
»Mutta vaikka lukkari selvään näki, kuinka vähävoipainen hänen
vastustuksensa oli, ei hän kunnianhimoltaan saanut rauhaa. Se pakotti
häntä keräämään ympärilleen kaikki, jotka syystä tahi toisesta olivat
kamreeriin loukkautuneet, ja sellaisia oli enemmän kuin hän alussa
rohkeni toivoakaan. Kamreerin aavistamatta oli siis syntynyt puolue,
joka hänen tietämättään teki salaa ja hiljaisuudessa työtään. Lukkari
toimi viisaasti. Hän ei tahtonut astua esiin joukkoinensa, ennenkuin
oli varma voitostaan. Ja se päivä ei hänestä näyttänyt niinkään kaukana
olevan sen jälkeen kuin liittoon oli yhtynyt Haaran rikas seksmanni,
jonka sana painoi paljon ja joka sitä ennen oli ollut herrojen ja
varsinkin kamreerin 'ystävä.'
»Seikka oli, nähkää, semmoinen, että seksmanni olisi saanut valtion
rahoilla kaivetuksi suuren viemäriojan tilaansa kuuluvan Kotisuon
poikki, jollei kamreeri viimeisessä nipukassa olisi huomauttanut, ettei
tuosta viemäristä ollut hyötyä kenellekään muulle kuin Haaralle, joka
sitäpaitsi sen kyllä jaksoi itsekin kaivaa, kun sitä vastoin Kirkkosuon
kuivaaminen tuottaisi hyötyä koko kunnalle. Kamreeri oli tässä
väitteessään aivan oikeassa, mutta sepä se juuri suututtikin
seksmannia, ja kun sitten lukkari, 'vahingon kärsinyttä' säälien,
sydämestänsä otti osaa tuohon suureen tappioon, minkä kamreerin
pahansuopa kateus tuotti Haaralle, Kotisuon kuivaaminen kun olisi
antanut tiesi kuinka monta sataa tynnyrinalaa hyvää viljamaata, niin
näki seksmanni selvään, että kamreeri oli kerrassaan turmioksi
seurakunnalle ja että hänen valtansa oli kukistettava, jos oli mieli
yleisten asiain ottaa parantuakseen. Tämän keskustelun jälkeen oli
seksmanni 'sydämestä ja suusta' lukkarin miehiä, ja yhdessä sitten
tehtiin työtä 'hyvän asian' edistämiseksi, -- työtä, josta sittenkin
olisi saatu tiesi kuinka kauan odottaa hedelmiä, ellei Tarkki-pastorin
kuolema olisi pannut 'hyvää asiaa' aivan uudelle uralle ja lukkari ja
hänen liittolaisensa Maleenissa tavanneet miehen, 'joka tulisi pitämään
seurakunnan tosihyvää silmällä ja joka ei kulkisi kamreerin
talutusnuorassa.'
»Illanvietossa lukkarin luona oli 'tuleva pastori' esiintynyt siihen
määrään edukseen -- kentiesi hiukan liiaksikin -- että lukkari vihdoin
viimeinkin päätti uskaltaa ryhtyä ratkaisevaan taisteluun vallasta
kamreerin kanssa. Jollei tämä nyt kukistuisi, jos hän saisi ystävänsä
Pummin valituksi, niin ... mitä siitä seuraisi, sitä ei tahtonut
lukkari ajatellakaan. Sentähden: 'kaikki raudat tuleen; sillä jollemme
nyt voita, niin on siitä ijankaikkinen vahinko seurakunnalle', sanoi
lukkari ystävilleen Jooselan lautamiehelle ja Haaran seksmannille. Ja
kaikki 'raudat pantiin tuleen', mutta varovasti ja hiljaisuudessa.
Pajasta, nähkää, ei saanut nousta näkyviin savua, vielä vähemmin
kipinöitä.
»Eikä niitä noussutkaan; mutta kyllä sen sijaan alkoi takomista kuulua.
Huhuja ja juttuja, jotka riistivät Pummi paralta kunnon ja kunnian,
levisi miehestä mieheen, varsinkin vaalin edellisellä viikolla. Mistä
ne tulivat? -- kysykää tuulelta, mistä se tulee. 'Kuuluu', 'sanotaan',
-- siinä kaikki, ja kuta laajemmalle nuo kuulumiset, nuo sanomiset
leviävät, sitä varmempia ne ovat. Ja ne isonevat, kuten viertävää maata
vyöryvä lumipallo.
»Onneksi kumminkin -- jos tässä tätä sanaa käy käyttäminen -- oli tällä
kertaa kaksi vastakkaista suuntaa kulkevaa palloa vierimässä, ja jos
toisen jälessä Pummi ei ollut mistään kotoisin, niin eipä se
Maleeninkaan maine toisen vierusta kostunut. Jos ottaisin kertoakseni
vain pienen osan siitä, mitä nämä vanhat korvani tuon viikon kuluessa
kuulivat noista vaalipapeistamme, niin ei riittäisi siihen yksi ilta.
Ihmettelin, ettei Linsteenistä sanaakaan puhuttu, vaikka ei siinä olisi
pitänyt oleman mitään ihmettelemisen syytä: häntä, nähkää, ei vielä
oltu 'pajassa' käytetty. Herrat ja lukkari ne vain nyt takoivat,
edelliset enemmän julkisesti, lukkari ystävinensä kaikessa
hiljaisuudessa.
»Mutta molempien puolueitten tietämättä takoi yksin ja niin salaisesti,
ettei sitä kukaan osannut edes aavistaa, kolmas 'puolue', jos yhtä
miestä voi puolueeksi sanoa -- maisteri. Asianhaarat olivat tosin
saaneet hänen ajamaan samaa lopputulosta kuin lukkari, mutta mitään
yhteistoimintaa ei heidän välillään ollut. Maisterista oli aivan
yhdentekevä, kumpi ohjaksissa istui: kamreeri vaiko lukkari; hänen oma
itsensä, nähkää, oli kaikkea muuta tärkeämpi. Ja tuota omaa itseään
katsoessaan ei hän kammonut mitään.
»Elinkeinonsa valinnassa erehtyy moni, mutta että kukaan saattaa
erehtyä siihen määrään kuin armovuodensaarnaajamme, sitä on minun
vaikea ymmärtää. Antamatta mitään arvoa uskonnolle ja sille sanalle,
jota hänen tuli saarnata, oli hän suorittanut papintutkinnon, tehnyt
papinvalan ja lähtenyt sieluja voittamaan sille Herralle, jonka oloa
hän sydämessään kielsi. Hän oli kumminkin kasvanut kodissa, jossa
Herraa palveltiin, ja kodin vaikutus se kaiketi oli hänet papin alalle
ohjannut. Olisi varmaan paljo opittavaa hänenkin kehityksensä kulusta,
mutta siitä en tiedä juuri mitään kertoa. En ollut kuullut hänen
nimeänsäkään, ennenkuin hän tänne tuli, tuomiokapitulin määräys
taskussansa. Täällä tutustuin häneen, mutta vasta vaalipäivän
tapahtumat saattoivat minun näkyviini hänen sisällisen ihmisensä.
»Hän ei näyttänyt välittävän koko vaalista niin mitään. Hänestä kaiketi
olikin yhdentekevä, kuka Tarkki-vainajan leivälle pääsi, kun se ei
ollut hän itse. Mutta omaa etuaan hän sittenkään ei laimin lyönyt.
Tarkin mamsellit eivät voineet kylliksensä ihmetellä omituista
käytöstä, jota hän osoitti vaalipappeja kohtaan. Erinomaisen
ystävällisesti otti hän heitä kaikkia vastaan, kun he saarnaamaan
tulivat; mutta jos lähtiessään Pummi ja Linsteeni saivat syystäkin
suuttua hänen epäkohteliaisuuteensa, hänen röyhkeyteensä ja ivaansa,
niin sai sitävastoin Maleeni häneltä kunnianosotuksia ja imartelua,
jotta ei määrääkään. Liina mamselli otti tuosta kaikesta ripittääkseen
maisteria, mutta tämä vaan nauroi ja puolusti itseään sillä, että Pummi
ja Linsteeni olivat saaneet juuri sen, mitä heidän työnsä ansainneet
olivat. Liina mamselli ei tästä vastauksesta tullut tuota viisaammaksi,
maisteri kun ei ottanut ilmoittaakseen, mitä töitä hän tarkoitti.
»Jälestäpäin se tuli ilmi. Pummi ja Linsteeni olivat kieltäytyneet
menemästä maisterin puolesta takaukseen, johon taasen Maleeni kohta oli
sanonut varsin mielellään rupeavansa, jos vaan hänen nimensä kelpaisi
ja asianhaarat muuten sallisivat. 'Mutta -- älkää ottako pahaksi, että
tapani mukaan puhun suoraa kieltä' -- oli pastori surullisella äänellä
lisännyt -- 'nyt on laita semmoinen, että minun on hankittava leipää
vanhalle anopille, sairaalle vaimolle ja yhdeksälle pienokaiselle.
Tulisihan virkaveljesten auttaa toisiaan, mutta ... toista olisi, jos
olisin varma siitä, etten ole tätä matkaani tänne turhaan tehnyt.
Silloin...'
»Maisteri oli tähän aikaan kovassa rahapulassa. Sekin tuli jälestäpäin
tiedoksi samalla kertaa kuin se, että hän erään toisen, jotenkin suuren
velan uusimiseksi jo oli saanut Jokelan kamreerin, Salmelan kapteenin
ja nimismiehen nimet, kun oli pyhästi vakuuttanut, ettei hänellä muita
velkoja ollut. Että hän siinä valehteli, että hän juuri tuota
vakuuttaessaan mietti, miten selviytyä eräästä toisesta, vielä
suuremmasta velasta, se ei ollenkaan rasittanut hänen omaatuntoaan. Nyt
oli hänellä sekin asia selvillä. Vaalipapit saisivat kunnian mennä
takaukseen hänen uudesta lainastansa. Pummia oli maisteri siihen
pyytänyt, kun illalla myöhään palasivat kamreerin tyköä -- turhaan!
Linsteeniä oli hän pyytänyt kirkossa -- turhaan! Kummako, että hän
heihin vihastui? Nyt oli Maleeni tarttumaisillaan koukkuun:
siinä oli vain yksi mutta tiellä. Maisteri ymmärsi yskän, ja
maanantai-aamuna, vähää ennen kuin Maleeni lähti, olivat vaalipappi ja
armovuodensaarnaaja käyneet liittoon, joka toiselta puolen velvotti
viimeksimainittua toimittamaan Maleenille seurakunnan äänet,
toiselta puolen taasen Maleenia kirjoittamaan nimensä maisterin
velkakirjaan -- toiseksi takausmieheksi oli pastori V., vaalinpitäjä,
_lupautunut_, vakuutti maisteri, joka oli aikonut häntä siksi
pyytää.
»Kun tuota kauppaa ajattelen, muistuu aina mieleeni Juudas Iskariot»,
mumisi haudankaivaja ja keskeytti kertomuksensa sytyttääkseen
kynttilän; sillä takkavalkea oli jo loppuun palanut.
Me siirryimme nyt pöydän luo, ja vanha haudankaivaja jatkoi:
»Olen ollut ehkä liian seikkaperäinen, koettaessani saada teidät
käsittämään, millä kannalla asiat olivat seurakunnassamme, kun
vaalipäivä tuli. Mutta ennenkuin menen sen tapauksia kertomaan, täytyy
minun vielä palata tuohon äskeiseen lauantai-iltaan.
»Mainitsin jo, että herrat silloin olivat koolla kamreerin luona ja
että kamreeri tulevan voittonsa tunnossa kääntyi vaalinpitäjään ja
maisteriin, saadaksensa kuulla heidänkin olevan tuosta hänen
voitostansa varmat. Mainitsin myös, mitä he sen johdosta vastasivat,
sekä ettei maisterin katse oikein ollut sopusuhteessa hänen sanoihinsa.
»Mitä maisterilla oli mielessä, kun hän lupasi hankkia seurakunnan
äänet Maleenille, sitä en osaa sanoa. Kentiesi luotti hän tuohon
vanhaan sananparteen: 'nero keinon keksii.' Jos niin oli laita, niin
kaiketi oli tuo 'keino' nyt keksitty, vaalipäivään kun enää oli vain
muutamia tunteja.
»Kamreeri oli tuona lauantai-iltana erinomaisen iloisella tuulella,
vaikka 'papin takia' ei nyt korttia hänen luonaan pelattukaan.
Huomispäivän suuri voitto mielessänsä huvitteli hän 'veli pastorin
suosiollisella luvalla', vieraitansa kaskuilla ja jutuilla, varsinkin
pappijutuilla, joille sitte nauroi täyttä kurkkuansa. Tämä isännän
iloisuus tarttui 'ystäviin.' Rommitoti teki myös tehtävänsä, saaden
kielet yhä nopeampaan vauhtiin. Ja juttuja piisasi. Huomispäivän
voittoon vähä väliä kumminkin palattiin. 'Peli sekin, ja oikein
jännittävä', sanoi kamreeri. Mutta vaalin lopputulos näkyi käyvän yhä
varmemmaksi, kuta useampia kulauksia 'voiton kunniaksi' otettiin. --
'Pileenikin oli kuin toinen ihminen', sanoi sittemmin tästä
illanvietosta puhuessaan Salmelan kapteeni, sitten verkalleen lisäten:
'olisi kumminkin ollut suotavampi, ettei hän olisi toiseksi ihmiseksi
ruvennut.' Kun, nähkää, kunnon nimismiehemme tavallinen määrä oli
'kaksi lasia ja palanen päälle', niin meni tuo palanen tänä iltana
täydestä ja sitten vielä -- 'palanen päälle.' Häntä oli viikon ankara
työ ja alituinen matkalla-olo kovin rasittanut, mutta -- 'mainiosti se
kaikki onnistuikin', kerskaili nimismies, kun omaan itseensä
tyytyväisenä oli muutamilla tuollaisilla 'palasilla' virkistänyt
voimiansa. Kun sitten vielä uusi palanen oli kuohuttanut muulloin niin
harvapuheisen miehen innostuksen korkeimmilleen, joutui hän kerrassaan
haltioihinsa, teki alusta loppuun selkoa viikon toimista ja ilmaisi
muun muassa äänellä, jonka oli määränä laskeutua hiljaiseksi
kuiskaukseksi, mutta joka päinvastoin soi kuin torventoitotus, että
hänellä oli laukussaan valtakirjoja, jotka voisivat tehdä Pummista
'vaikka sotaprovastin eli -kamreerin -- kumman veljet tahtovat.'
'Ystävät', jotka eivät koskaan ennen olleet nähneet nimismiestä
tuollaisessa tilassa, katselivat vuorotellen häntä ja toisiansa, kunnes
vihdoin kamreeri, joka oli hyvillänsä siitä, että pastori oli
vetäytynyt rouvasväen puolelle, veitikkamaisesti ja silmää tovereihin
iskien huudahti: 'luulen, totta mar, että veli Pileen on saanut vähän
per nonkkis', sitten vakavammin lisäten: 'sillä tuollaisista asioista
ei julkisesti puhuta.' -- No niin, ei ollut tässä väkijuoma ensi kerta
näyttämässä, kenen asioita se ajaa. Oli herra tahi talonpoika,
humalaansa on moni saanut katkerasti katua.
»Ja kyllä sitä sittemmin katuikin Pileen -- 'tuota ainoata iltaa koko
nimismiesajallani. Jollen olisi juuri silloin joutunut pölinään, ei
olisi Linsteeni tullut näille mainkaan eikä veli kamreerista
kerettiläistä. -- Kuka olisi sitä uskonut!' -- Tuota hän kerran valitti
minullekin, mutta minusta tuntuu, että nimismiehen 'pölinä' oli ollut
'sallittu' -- käyttääkseni rahvaan sananpartta tapauksista, joissa se
näkee Jumalan sormen.
»Jälestäpäin ottivat kamreerin lauantai-illan vieraat muistaaksensa,
että maisteri, joka tavallisesti aina ennen oli loistavin silmin nähnyt
totitarjotinta tuotavan kamreerin kamariin, nyt ei heittänyt montakaan
silmäystä noihin kolmeen suureen karahviiniin, joiden hopeisissa
kilpilevyissä oli luettavana: '_Rhum_' (rommia), '_Arrack_'
(aarakkia) ja '_Portvin_.' Maisteri oli tänä iltana ihmeellisen
vakava. Kahdesti sai kamreeri kehottaa häntä 'panna sulamaan',
ennenkuin hän lähestyi totipöytää, jonka herkut eivät näyttäneet häntä
maittavan. Hän kyllä otti osaa keskusteluihin, nauroi eli koetti nauraa
kamreerin jutuille, ja tiesipä itsekin niihin lisätä muutamia
hullunkurisia; mutta jos 'ystävät' olisivat olleet hiukankin
tarkkasilmäisempiä, niin olisivat he huomanneet, että maisterin
ajatukset liikkuivat muualla.
»Salmelan kapteeni oli ainoa, joka tänä iltana ei oikein tuntenut
maisteria -- kuten hän sittemmin vakuutti. Mutta hän oli ajatellut,
ettei maisteri tahtonut esimiehensä läsnä-ollessa näyttää kotitapojaan.
Kapteeni muisti myöskin jälestäpäin, että samaan aikaan kuin Pileenin
innostus oli korkeimmillaan, maisteri yhtäkkiä oli lähtenyt ulos ja
viipynyt sillä tiellään isomman aikaa. Ja kamreerin rouva muisti
tavanneensa vähää ennen illallista etehisessä maisterin, joka oli
seisonut päällysvaatteiden vieressä ikäänkuin hakien jotakin ja
joutunut kovin hämilleen, kun rouva oli sanonut: 'ethän vielä aio
lähteä? Illallinen on kohta valmis.' Yhden seikan muistivat kaikki --
itsepä Pileenikin -- sen, että päinvastoin tapaansa maisteri, joka aina
oli viimeinen kemuista lähtemään, tänä iltana koetti saada seuraa
eroamaan kohta illallisen jälkeen, ja että hän etehisessä auttoi turkit
nimismiehen päälle, vieläpä vyötti ne hänen ympärilleen.
»Ei aavistanut kamreeri eikä kukaan hänen vieraistaan, kun he iloisella
mielellä jäähyväisensä sanoivat, huomenna kirkossa yhtyäksensä, että
illan tapaukset sittemmin tulisivat tarkan tutkinnon alaiseksi, ja
kaikesta vähemmin saattoi Pileen ajatella, että hän, joka koko ikänsä
oli koettanut punnita sanojansa ja siitä syystä tullut tunnetuksi
harvapuheisuudestaan, ennen elämänsä iltaa tulisi syytetyksi --
lörpötyksistä.
»Vaalipäivä koitti. Kylmä ja pilvinen se oli. Kävi läpitunkeva viima,
tuollainen ilman hyinen henkäys, joka jäähdyttää pahemmin kuin ankarin
pakkanen.
»Olin aikaisin liikkeellä tuona aamuna. Toimitin suntion virkaa, vanha
Lassi-suntio kun makasi sairaana. Tehtäviini tänään kuului muun muassa
avata kirkon ovet. Menin pappilaan avaimia noutamaan. Jollen olisi
tiennyt, mikä päivä meillä nyt oli, olisivat jo väkijoukot, jotka
kirkolle päin olivat matkalla, ilmaisseet, että jotakin tärkeätä oli
tekeillä. Kirkkomäellä seisoi Jooselan lautamies, ympärillään muutamia
akkoja, jotka tuntuivat olevan Pummin ihailioita. En joutanut
kuuntelemaan heidän jupakkaansa. Pappilan salissa tapasin lukkarin ja
seksmannit. Maisteri antoi minulle kirkon avaimet. Hän näytti minusta
hyvin hermostuneelta. Tarkki-vainajan kamarista tuli samalla pastori
V., ja häneen kääntyen sanoi maisteri: 'mitä arvelee setä, eiköhän
olisi parempi, että tänään kirkossa käyttäisimme lyijykynää; pelkään,
että muste jäätyy?' Pastorin vastausta en ehtinyt kuulla. Riensin
avaamaan temppelin ovet.
»Kirkko oli muutamassa minuutissa täyteen ahdettu. Siinä oli
vastakkaisia mielipiteitä, mutta piiloissansa ne nyt lepäsivät.
Tavallista aikaisemmin alkoi jumalanpalvelus. Maisteri saarnasi, ja
tällä kertaa oli hänen saarnassansa sisällystä. Sitä täytyi väkisinkin
kuulla. Loppupuolella hän kosketteli päivän tärkeää toimitusta, ja
sydämestä tuntuivat hänen sanansa lähtevän, kun hän vaaliin rukoili
Herran ohjausta. Ruumistani karsii, kun nyt ajattelen, mistä mielestä
ne todella lähtivät, nuo herttaiset sanat. Loppupuolella saarnaa tuli
kamreeri kirkkoon; sakariston ovelle hän asettausi ja teki kumarruksen
pastori V:lle, joka istui papin penkissä. Kohta jälestä tuli Salmelan
kapteeni. Ihmettelin, ettei nimismiestä näkynyt. Samaa lienee
kamreerikin ihmetellyt, sillä hänen ensimäiset sanansa kapteenille
olivat: 'mihin on veli jättänyt Pileenin?'