Asuntoonsa tullessaan ystävykset tapasivat kirjeen Atokselta, joka
pyysi saada puhutella heitä "Kaarlo Suuren ravintolassa" seuraavan
päivän aamuna.
He menivät varhain levolle, mutta kumpainenkaan ei saanut nukutuksi.
Ihminen ei pääse toivomustensa perille menettämättä sen saavutuksen
johdosta ainakin ensimmäisen yön unta.
Seuraavana päivänä he määrähetkellä lähtivät Atoksen luo. He tapasivat
kreivin ja Aramiin matkapukuisina.
"Kas", virkkoi Portos, "lähdemmekin siis kaikki taipaleelle? Minäkin
olen tehnyt valmistukseni täksi aamuksi."
"Voi, hyvä Jumala, niin!" vastasi Aramis. "Täällä Pariisissa ei ole
enää mitään tekemistä frondeliikkeen loputtua. Madame de Longueville on
kutsunut minut viettämään joitakuita päiviä Normandiassa ja antanut
toimekseni laittaa kuntoon hänen asuntonsa Rouenissa, kunnes hänen
poikansa kastetaan. Suoritan sen tehtävän, ja jollei sitten kuulu
mitään uutta, palaan hautautumaan luostariini Noisyle-Seciin."
"Ja minä palaan Bragelonneen", huomautti Atos. "Sinä tiedät, hyvä
d'Artagnan, että minä olen nykyään pelkästään toimeentuleva
tilanomistaja. Raoulilla ei ole mitään muuta omaisuutta kuin minun,
poika-paralla, ja minun täytyy valvoa sen hoitoa, koska se on
jonkunlainen uskotunmiehen velvollisuus."
"Ja Raoul -- mitä hänestä teet?"
"Hänet uskon sinun hoivaasi, veikkonen. Flandriassa käydään sotimaan,
ja sinä viet hänet sinne; pelkään, että pitempi oleskelu Bloisin
lähistöllä voisi koitua vaaralliseksi hänen nuorelle sydämelleen. Ota
hänet mukaasi ja kasvata hänestä urhea ja uskollinen mies kuten itsekin
olet."
"Jollen enää saa pitää sinua kumppaninani, Atos", vastasi d'Artagnan,
"niin saan siis kuitenkin seurustella tuon herttaisen vaaleakutrisen
kanssa; ja vaikka hän onkin vain lapsi, kuvastuu hänessä täydellisesti
sinun sielusi, parahin veikkonen, joten minusta tuntuu aina, että sinä
olet lähelläni saattamassa ja tukemassa minua."
Kaikki neljä ystävystä syleilivät toisiaan kyynelsilmin.
Sitten he erosivat tietämättä, tapaisivatko enää koskaan toisiansa.
D'Artagnan palasi Portoksen kanssa Tiquetonne-kadulle; jälkimmäinen oli
yhä mietteissään ja yritti muistutella, kuka se mies oli, jonka hän oli
surmannut. Heidän saapuessaan la Chevrette-hotellin edustalle oli
paroonin ratsu lähtökunnossa, ja Mousqueton istui jo satulassa.
"Kuulehan, d'Artagnan", esitti Portos, "pane pois miekka ja tule minun
kanssani Pierrefondsin, Bracieuxin tai Vallonin linnaan; siellä
vanhenemme yhdessä, tarinoiden tovereistamme."
"Ei, kiitos!" kieltäysi d'Artagnan. "Hitto, kohdakkoin alkaa sotaretki
ja minä tahdon olla mukana! Toivon voittavani siitä jotakin."
"Miksi siis toivot yleneväsi?"
"Ranskan marskiksi, hiisi vieköön!"
"Kah, kah!" äännähti Portos katsellen d'Artagnania, jonka mahtailuun
hän ei ollut koskaan saanut oikein totutuksi.
"Tule mukaan, Portos", ehdotti d'Artagnan, "niin teen sinusta
herttuan."
"Ei", epäsi Portos, "Mouston ei enää välitä sodista. Minulle on
sitäpaitsi järjestetty suurenmoinen tervehdysjuhla, joka saa kaikki
naapurini pakahtumaan kateudesta."
"Ei sitten auta", virkkoi d'Artagnan, joka tunsi uuden paroonin
turhamaisuuden. "Näkemiin siis, veikkonen!"
"Näkemiin, kapteeni!" vastasi Portos. "Sinä tiedät olevasi aina
tervetullut paroonikuntaani, kun tahdot pistäytyä katsomaan minua."
"Kyllä tulenkin sotaretkeltä palatessani", lupasi d'Artagnan.
Ystävykset puristivat toistensa kättä jäähyväisiksi. D'Artagnan jäi
ovelle seisomaan, seuraten kaihomielisin katsein Portosta tämän
etääntyessä.
Mutta kahdenkymmenen askeleen päässä Portos pysähtyi äkkiä, löi
otsaansa ja pyörsi takaisin.
"Nyt muistan", hän sanoi.
"Mitä?" kysyi d'Artagnan.
"Kuka se kerjäläinen oli, jonka tapoin."
"Kas, niinkö? Kuka hän siis oli?"
"Se vietävän Bonacieux."
Ja peräti hyvillään siitä, että mikään ei enää painanut hänen mieltään,
Portos läksi jälleen Mousquetonin luo ja katosi tämän kanssa
kadunkulmasta.
D'Artagnan pysyi tovin liikkumattomana ja mietteissään. Sitten hän
kääntyi ja näki sievän Madeleinen, joka seisoi kynnyksellä d'Artagnanin
uudesta arvoasemasta huolissaan.
"Madeleine", sanoi gascognelainen, "anna minulle nyt alakerran huoneet;
muskettikapteenina täytyy minun edustaa arvoani. Mutta pidä yhä
varallani se viidennen huonekerran kamari; ei tiedä, mitä voi sattua."