Kynällä ja uhkauksella on joutuisampi ja parempi teho kuin miekalla ja
uhrautuvaisuudella
Itävallan Anna katsahti paperiin, jonka d'Artagnan oli hänelle
ojentanut.
"Näen tässä ainoastaan yleisiä rauhanehtoja", hän sanoi. "Herra de
Contin, de Beaufortin, de Bouillonin, d'Elboeufin ja koadjutorin edut
otetaan niissä lukuun. Mutta teidän omanne?"
"Madame, me osaamme asettua oikeaan asemaamme. Emme katsoneet olevamme
ansiollisia esiintymään noin loistavien nimien rinnalla."
"Mutta arvattavasti ette ole luopunut esittämästä vaatimuksianne
suullisesti?"
"Minä uskon, että te olette suuri ja mahtava kuningatar, madame, ja
että olisi arvotonta teidän suuruudellenne ja mahtavuudellenne jättää
soveliaasti palkitsematta ne miehet, jotka tuovat hänen ylhäisyytensä
takaisin Saint-Germainiin."
"Palkita aionkin", vastasi kuningatar; "antakaa siis kuulua."
"Se, joka on johtavana tehnyt sopimuksen -- suokaa anteeksi, että
aloitan itsestäni, mutta siten en itse omaksu tärkeyttä, vaan suon
itselleni sen merkityksen, jonka muut ovat minulle antaneet -- se mies,
joka on tehnyt sopimuksen kardinaalin lunnaista, on nähdäkseni teidän
majesteettinne kunnollisesti häntä palkitessa nimitettävä kaartien
päälliköksi, muskettisoturien kapteenin arvolla."
"Pyydätte herra de Trévillen paikkaa!"
"Se paikka on avoinna, madame; sitä ei ole täytetty sen koommin kun
herra de Tréville otti eronsa vuosi takaperin."
"Mutta sehän on korkeimpia sotilasvirkoja kuninkaan hovissa!"
"Herra de Tréville oli yksinkertainen gascognelainen aatelismies kuten
minäkin, madame, ja hän oli siinä virassa kaksikymmentä vuotta."
"Teillä on kaikkeen vastaus varalla, monsieur", virkkoi Itävallan Anna.
Hän otti kirjoituspöydältä valtakirjan lomakkeen, täytti sen ja
vahvisti sen nimikirjoituksellaan.
"Tämä on tosin kaunis ja ylevä palkinto, madame", sanoi d'Artagnan
ottaen valtakirjan ja kumartaen; "mutta tässä maailmassa on kaikki
epävakaista, ja mies, joka joutuisi teidän majesteettinne epäsuosioon,
menettäisi tämän paikan seuraavana päivänä."
"Mitä siis vielä tahdotte?" kysyi kuningatar punastuen, kun näki
tavanneensa viekkaudessa vertaisensa, joka kykeni lukemaan hänen
ajatuksiaan.
"Satatuhatta livreä köyhälle muskettisoturien kapteenille,
maksettavaksi sinä päivänä, jona hänen palveluksensa ei enää miellytä
teidän majesteettianne."
Anna epäröitsi.
"Ja pariisilaiset kun parlamentin päätöksen perusteella", lisäsi
d'Artagnan, "äsken tarjosivat kuusisataatuhatta livreä kardinaalista
elävänä tai kuolleena -- elävänä hirtettäväksi, kuolleena heitettäväksi
teloitettujen ruumistarhaan!"
"No", myöntyi kuningatar, "vaatimuksenne on siis kohtuullinen, koska
pyydätte hallitsijattareltanne vain kuudettaosaa parlamentin
palkinnosta."
Ja hän kirjoitti ehdollisen maksumääräyksen sadalletuhannelle livrelle.
"Edelleen?" tiedusti hän.
"Madame, ystäväni du Vallon on rikas eikä senvuoksi halua mitään
aineellista etua; mutta muistelen hänen ja herra Mazarinin kesken
olleen puhetta hänen moisionsa korottamisesta paroonikunnaksi.
Tietääkseni se on hänelle luvattukin."
"Nousukas!" äännähti Itävallan Anna. "Sille nauretaan."
"Vaikka vain", huomautti d'Artagnan, "mutta siitä olen varma, että ne,
jotka nauravat hänen nähtensä, eivät ilku toistamiseen."
"Olkoon menneeksi", taipui kuningatar ja vahvisti aateliskirjan.
"Nyt on jäljellä chevalier tai abbé d'Herblay, kumpaiseksi teidän
majesteettinne vain suvainnee häntä ajatella."
"Hän tietenkin pyrkii piispaksi?"
"Ei, madame, hänellä on paljoa helpommin toteutettava toivomus."
"Mikä se on?"
"Että kuningas suvaitsee olla kummina madame de Longuevillen pojalle."
Kuningatar hymyili.
"Herra de Longueville on kuninkaallista syntyperää, madame", huomautti
d'Artagnan.
"Niin", muistutti kuningatar, "mutta poika?"
"Poika, madame ... kaiketikin mitä äitinsä puoliso?"
"Ja ystävänne ei pyydä mitään muuta madame de Longuevillelle?"
"Ei, madame, sillä hän olettaa, että hänen majesteettinsa kuningas
armollisesti esiintyessään hänen lapsensa kummina ei äidin
kirkkoonotto-tilaisuudessa anna hänelle vähäisempää lahjaa kuin
viisisataatuhatta livreä, samalla luonnollisesti nimittäen isän jälleen
Normandian kuvernööriksi."
"Normandian maaherruuden luulen voivani luvata", vastasi kuningatar,
"mutta mitä noihin viiteensataantuhanteen livreen tulee, kardinaali
vakuuttelee minulle alinomaa, että valtiorahastossa ei ole varoja."
"Me etsimme yhdessä, madame, jos teidän majesteettinne sallii, ja
silloin kyllä löydämme."
"Sitten?"
"Sitten, madame?..."
"Jatkakaa."
"Kaikki on lueteltu."
"Eikö teitä kumppanuksia ole neljäskin?"
"On kyllä, madame, -- kreivi de la Fère."
"Mitä hän pyytää?"
"Hän ei pyydä mitään."
"Eikö mitään?"
"Ei."
"Maailmassa on siis ihminen, joka ei halua mitään silloin kun hänellä
on tarjolla?"
"On kreivi de la Fère, madame; mutta hän ei oikeastaan ole ihminen."
"Mikä hän siis on?"
"Tavallaan puolijumala."
"Eikö hänellä ole poika, sukulainen, holhotti, jota Comminges on
minulle kiittänyt uljaaksi nuoreksi mieheksi ja joka herra de
Châtillonin kanssa toi tänne Lensin luona vallatut liput?"
"Kyllä, hänellä on kuten teidän majesteettinne sanoi holhotti, --
Bragelonnen varakreivi."
"Jos tuolle nuorelle miehelle annettaisiin rykmentti, niin mitä sanoisi
hänen holhoojansa?"
"Kenties hän vastaanottaisi suosionosoituksen."
"Kenties!"
"Niin, jos teidän majesteettinne itse pyytäisi."
"Hän on tosiaan kummallinen mies, kuten sanoitte, monsieur. No niin,
ajattelemmepa asiaa ja kenties pyydämme. Oletteko nyt tyytyväinen,
monsieur?"
"Olen, teidän majesteettinne. Mutta yksi toimenpide on vielä
kuningattaren nimikirjoitusta vailla."
"Mikä niin?"
"Ja se on kaikkein tärkein."
"Suostumus rauhansopimukseen?"
"Niin."
"Sehän on turhaa, kun huomenna allekirjoitan itse sopimuskirjan."
"Luulen voivani vakuuttaa teidän majesteetillenne", sanoi d'Artagnan,
"että jos teidän majesteettinne ei tänään kirjallisesti vahvista
suostumustaan, siihen ei tule tilaisuutta myöhemmällä. Suvaitkaa siis,
minä pyydän, merkitä tämän lauselman alle, jonka näette olevan
kauttaaltaan herra Mazarinin käsialaa:
"'Suostun vahvistamaan pariisilaisten esittämän sopimuksen!'"
Anna oli ahdistettu umpikujaan, hän ei päässyt peräytymään, hän
kirjoitti. Mutta tuskin oli hän piirtänyt nimensä, kun korskeus
kuohahti valloilleen hänen sielussaan kuin myrsky, ja hän puhkesi
itkuun.
D'Artagnan hätkähti nähdessään nuo kyyneleet. Siihen aikaan
kuningattaret itkivät kuin tavalliset naiset.
Gascognelainen pudisti päätänsä. Kuninkaalliset kyyneleet tuntuivat
kirvelevän hänen sydäntään.
"Madame", sanoi hän polvistuen, "katsokaa onnetonta aatelismiestä
jalkainne juuressa; hän rukoilee teitä uskomaan, että hän tekisi mitä
hyvänsä teidän majesteettinne vähäisimmästäkin viittauksesta. Hän
luottaa itseensä, hän luottaa ystäviinsä, hän tahtoo luottaa myöskin
kuningattareensa, ja näyttääkseen, että hän ei pelkää mitään, -- että
hänellä ei ole mitään itsekästä tarkoitusta, tuo hän herra Mazarinin
teidän majesteettinne luo ilman ehtoja. Tuossa, madame, ovat teidän
majesteettinne pyhät nimikirjoitukset; jos katsotte sopivaksi luovuttaa
ne minulle takaisin, niin tehkää se. Mutta tästä hetkestä lähtien ne
eivät sido teitä mihinkään."
Ja yhä polvistuneena d'Artagnan ylpeydestä ja miehekkäästä
säikkymättömyydestä leimuavin katsein ojensi Itävallan Annalle takaisin
kaikki nuo paperit, joiden saamiseksi hän oli nähnyt niin paljon
vaivaa.
On hetkiä, -- sillä joskaan kaikki ei ole tässä maailmassa hyvää, ei
kaikki ole pahaakaan, -- on hetkiä, jolloin kuivettuneimmissakin ja
jäähtyneimmissä sydämissä itää järkyttävän mielenliikutuksen kyynelten
kostuttamana jalomielinen tunne, joskin itsekäs harkinta ja ylpeys
helposti tukahuttavat sen, ellei sitä heti käy toinen tunne
suojelemaan. Annalla oli nyt sellainen hetki. Kun d'Artagnan taipui
omaan liikutukseensa, joka oli sopusoinnussa kuningattaren mielialan
kanssa, oli hän täydentänyt työnsä erinomaisella valtiotaidolla; hän
saikin heti palkinnon taidokkuudestaan tai uhrautuvaisuudestaan, --
pantakoon hänen vaikuttimensa järjen tai sydämen ansioksi.
"Te olitte oikeassa, monsieur", virkkoi Anna, "minä olen tuntenut teitä
huonosti. Tässä allekirjoittamani paperit, jotka annan teille takaisin
vapaaehtoisesti; menkää nyt tuomaan kardinaali kiireimmiten luokseni."
"Madame", muistutti d'Artagnan, "kaksikymmentä vuotta takaperin --
sillä minulla on hyvä muisti -- minulla oli kunnia kaupungintalon
seinäverhon takaa suudella toista noista kauneista käsistä."
"Tässä toinenkin", vastasi kuningatar, "ja jotta vasen ei olisi
vähemmän antelias kuin oikea", -- hän veti sormestaan jokseenkin
samanlaisen timanttisormuksen kuin tuonnoisellakin kerralla, --
"ottakaa ja säilyttäkää tämä sormus muistona minulta."
"Madame", vakuutti d'Artagnan nousten, "minulla on enää vain yksi
toivomus, nimittäin että ensimmäiseksi palveluksekseni pyydätte
henkeni."
Ja ryhdikkäästi suoristautuneena hän poistui huoneesta.
-- En ole tuntenut noita miehiä oikein, -- pahoitteli Itävallan Anna
nähdessään d'Artagnanin lähtevän, -- ja nyt on myöhäistä käyttää heitä:
vuoden kuluttua kuningas on täysi-ikäinen!
Viittätoista tuntia myöhemmin d'Artagnan ja Portos toivat Mazarinin
kuningattaren luo ja vastaanottivat virallisesti palkkionsa, toinen
muskettisoturien kapteenin nimityskirjan ja toinen paroonidiploomin.
"No niin, oletteko tyytyväisiä?" kysyi Itävallan Anna.
D'Artagnan kumarsi. Portos pyöritteli diploomiansa hyppysissään
Mazarinia katsellen.
"Mitä vielä puuttuu?" tiedusti ministeri.
"Oli puhetta Pyhän Hengen ritarikunnan merkistä, joka piti antaa
ensimmäisessä nimitystilaisuudessa, monseigneur."
"Mutta sanoinhan", huomautti Mazarin, "että sitä ei voi myöntää ilman
määrättyjä kokeita, herra parooni."
"Ka, en minä itselleni sininauhaa pyydäkään, monseigneur", selitti
Portos.
"No, kelle sitten?" kysyi Mazarin.
"Ystävälleni kreivi de la Fèrelle."
"Kas, hänen laitansa on toisin", puuttui puheeseen kuningatar; "hän on
jo suorittanut kokeensa."
"Hän saa sen?"
"Se on myönnetty."
Samana päivänä allekirjoitettiin rauhansopimus pariisilaisten kanssa,
ja kaikkialle levitettiin tietoa, että kardinaali oli sulkeutunut
kolmeksi päiväksi kammioonsa, voidakseen valmistella sitä
mahdollisimman huolellisesti.
Seuraavia etuja voitti kukin sopimuksesta:
Prinssi de Conti sai Damvilliersin, ja koska hän oli nyt näyttänyt
kuntoa sotapäällikkönä, sallittiin hänen jäädä soturin uralle, joten
hänen ei tarvinnut sukeutua kardinaaliksi. Vieläpä kuiskittiin
avioliitosta Mazarinin sisarentyttären kanssa ja tämä puhe ei ollut
vastenmielistä prinssille, hän kun ei suurestikaan välittänyt, kenen
kanssa hänet naitettiin, kunhan vain sai vaimon.
Beaufortin herttua palasi hoviin niin hyvitettynä kuin hänen kärsimänsä
loukkaukset vaativatkin sovituksekseen ja niin suurin kunnianosoituksin
kuin hänen arvoasemaansa kuului. Hän sai täydellisen ja ehdottoman
armahduksen kaikille pakonsa auttajille, isältään Vendômen herttualta
periytyneen amiraaliarvon ja vahingonkorvauksen rakennuksistaan ja
linnoistaan, jotka Bretagnen parlamentti oli revittänyt.
Bouillonin herttua sai Sedanin ruhtinaskuntaa vastaavan alueen
kruununtiluksia, korvauksen niiltä kahdeksalta vuodelta, joiden aikana
ei ollut kantanut tuloja ruhtinaskunnastaan, ja koko suvulleen
periytyvän ruhtinaallisen arvonimen.
Longuevillen herttuasta tuli Pont-de-l'Archen kuvernööri; hänen
puolisolleen maksettiin viisisataatuhatta livreä yksityiseksi
omaisuudeksi, jotapaitsi herttua sai kunnian nähdä nuoren kuninkaan ja
Englannin nuoren Henriette-prinsessan esiintyvän sylikummeina poikansa
kastetoimituksessa.
Aramis pidätti itselleen sen määräysvallan, että Bazinin oli palveltava
tässä juhlatilaisuudessa ja että makeiset siihen oli tilattava
Planchetilta.
Elboeufin herttua sai suorituksen muutamista puolisonsa saatavista sekä
lisäksi satatuhatta livreä vanhimmalle pojalleen ja viisikolmattatuhatta
kullekin kolmelle nuoremmalle.
Ainoastaan koadjutori jäi osattomaksi; tosin luvattiin sopia paavin
kanssa hänen kardinaalihatustaan, mutta hän tiesi, minkä verran saattoi
luottaa tuollaisiin hommiin, kun lupaajina olivat kuningatar ja
Mazarin. Päin vastoin kuin prinssi de Conti oli hänen pysyttävä
miekkamiehenä syystä että hän ei päässyt kardinaaliksi.
Ja koko Pariisin iloitessa kuninkaan seuraavaksi päiväksi määrätystä
paluusta olikin Gondy yleisen raton keskellä yksinään niin huonolla
tuulella, että hän lähetti heti noutamaan kahta henkilöä, joita hänellä
oli tapana puhutella aina kun sattui sille päälle.
Nämä kaksi olivat kreivi de Rochefort ja Saint-Eustachen kerjäläinen.
He saapuivat säntilleen kuten tavallista, ja koadjutori vietti osan
yötä heidän kanssaan.