Kuninkaitten on toisinaan vaikeampi palata pääkaupunkiinsa kuin poistua
sieltä
Sillaikaa kun d'Artagnan ja Portos veivät kardinaalin Saint-Germainiin,
palasivat Atos ja Aramis Pariisiin, erottuaan heistä Saint-Denisissä.
Kumpaisellakin oli vieraskäynti tehtävänä.
Matkapukunsa vaihdettuaan riensi Aramis kiireimmiten kaupungintalolle,
missä madame de Longueville asui. Rauhanteosta kuullessaan puhkesi
kaunis herttuatar heti äänekkäihin valituksiin. Sota oli tehnyt hänestä
kuningattaren, rauha suisti hänet vallasta; hän vakuutti, että hän ei
voinut ikinä suostua sopimukseen, vaan tahtoi ikuista sotaa.
Mutta kun Aramis esitti hänelle tämän rauhan oikeassa
valossaan, kaikkine etuineen, -- kun hän Pariisin epävarman ja
kiistanalaisen kuninkuuden vastapainoksi kuvasi, millaista oli
elellä Pont-de-l'Archen kuvernöörin rinnalla eli toisin sanoen koko
Normandian varakuningattarena, -- kun hän antoi kardinaalin lupaamien
viidensadantuhannen livren kilistä tyytymättömän korvissa ja loihti
hänen näkyviinsä sen kunnian, mitä kuningas aikoi hänelle osoittaa
pitelemällä hänen pienokaistaan kastetoimituksessa, silloin madame de
Longueville vastusteli enää vain tavan vuoksi, niinkuin kaunottaret
aina tahtovat pitää oman päänsä, ja puolustausi ainoastaan lopulta
antautuakseen.
Aramis oli uskovinaan hänen vastustuksensa todelliseksi eikä tahtonut
hänen omissa silmissään jäädä hänen taivuttelunsa ansiota vaille.
"Madame", hän haastoi, "te olette tahtonut kerrankin kunnolleen voittaa
veljenne, hänen korkeutensa prinssin, aikakautemme suurimman
sotapäällikön, ja mitä nerokkaat naiset tahtovat, se heille aina
onnistuu. Tekin olette saanut tahtonne täytäntöön, prinssi on hävinnyt,
koska hän ei voi enää käydä sotaa. Taivutelkaa nyt hänet meidän
puolellemme. Eroittakaa hänet hiljalleen kuningattaresta, jota hän ei
rakasta, ja herra Mazarinista, jota hän halveksii. Frondeliike on
huvinäytelmä, josta me olemme esittäneet vasta ensimmäisen näytöksen.
Odottakaamme, kunnes saamme nähdä Mazarinin loppukohtauksessa -- kunnes
eteemme tulee se päivä, jolloin hänen korkeutensa prinssi on teidän
ansiostanne kääntynyt hovia vastaan."
Madame de Longueville tuli suostutelluksi. Frondelainen herttuatar oli
niin lujasti vakuutettu kauniiden silmiensä voimasta, että hän ei
epäillyt niiden vaikutusta Condén prinssiinkään, ja sen ajan
juorupuheet kertovat, että hän ei siinä kohden luullutkaan liikoja
tehostaan.
Erottuaan Aramiista Place Royalilla oli Atos lähtenyt madame de
Chevreusen luo. Tämäkin oli suostuteltava frondetar, mutta vaikeampi
saada vakuutetuksi kuin hänen nuori kilpailijattarensa, kun hänen
hyväkseen ei ollut sovittu mitään ehtoja. Herra de Chevreusea ei ollut
nimitetty minkään maakunnan kuvernööriksi, ja jos kuningatar olisi
suostunut hänen huonekuntaansa kummiäidiksi, olisi se kunnia voinut
kohdata ainoastaan lapsenlasta.
Jo ensimmäisestä rauhantekoa koskevasta sanasta rypistikin madame de
Chevreuse silmäkulmiaan, ja vaikka Atos koetti mitä valaisevimmin
osoittaa hänelle, että pitkällisempi sota oli mahdoton, puolsi hän yhä
vihollisuuksien jatkamista.
"Kaunis ystävättäreni", lausui Atos, "sallikaa minun sanoa teille, että
kaikki ovat jo kyllästyneet sotaan, -- kaikki haluavat rauhaa, teitä ja
kenties koadjutoria lukuunottamatta. Te toimitatte itsenne
karkoitetuksi maanpakoon kuten edellisen kuninkaan aikana. Uskokaa
minua, meiltä on jo jäänyt taaksemme onnistuvan vehkeilyn ikäkausi, ja
teidän kauniiden silmienne ei sovi himmentyä itkuun Pariisin kaipuussa,
pääkaupunkimme, missä on aina kaksi kuningatarta niin kauan kuin te
pysytte täällä."
"Oh", huudahti herttuatar, "jollen voi yksinäni käydä sotaa, niin voin
kuitenkin kostaa tuolle kiittämättömälle kuningattarelle ja
kunnianhimoiselle suosikille, ja ... niin totta kuin olen herttuatar,
minä kostan!"
"Madame", vetosi Atos, "minä rukoilen, älkää tuottako vastuksia herra
de Bragelonnen tulevaisuudelle; hän on nyt hyvällä tolalla, hänen
korkeutensa prinssi tahtoo hänen parastaan, hän on nuori, antakaamme
nuoren kuninkaan tarttua valtikkaan. Voi, suokaa anteeksi heikkouteni,
madame, -- on hetkiä, jolloin ihminen virkoaa uuteen eloon ja nuortuu
lapsissaan!"
Herttuatar hymyili puolittain hellästi, puolittain ivallisesti.
"Kreivi", hän sanoi, "minä pelkään, että teidät on voitettu
hovipuolueen mieheksi. Eikö teillä ole jotakin sininauhaa taskussanne?"
"Kyllä, madame", myönsi Atos, "minulla on Sukkanauhan ritarikunnan
merkki, jonka sain Kaarlo-kuninkaalta muutamia päiviä ennen hänen
kuolemaansa."
Kreivi puhui totta; hän ei ollut kuullut Portoksen tekemästä pyynnöstä
eikä tiennyt muusta kunniamerkistä.
"Niin, tässä täytyy siis alistua tulemaan vanhaksi naiseksi!" virkahti
herttuatar haaveksien.
Atos tarttui hänen käteensä ja suuteli sitä. Hän huokasi katsellen
kreiviä.
"Kreivi", hän sanoi, "Bragelonne lienee viehättävä asuinpaikka. Teillä
on hyvä aisti; kartanossanne on varmaankin vettä, metsiä, puutarhoja?"
Hän huokasi jälleen ja nojasi viehättävää päätänsä keimailevasti
taivutettuun käteen, joka oli yhä säilyttänyt siroutensa ja
valkoisuutensa.
"Madame", vastasi kreivi, "mitä sanoittekaan äsken? En ole koskaan
nähnyt teitä nuorempana, en koskaan kauniimpana."
Herttuatar pudisti päätänsä.
"Jääkö herra de Bragelonne Pariisiin?" hän kysyi.
"Miten pitäisi hänen mielestänne menetellä?"
"Uskokaa hänet minun huostaani", esitti herttuatar.
"Se ei käy laatuun, madame; jos olette unohtanut Oidipoksen tarun, niin
minä muistan sen."
"Te olette tosiaan kovin kohtelias, kreivi, ja mielelläni viettäisin
kuukauden Bragelonnessa."
"Ettekö pelkää toimittavanne minulle liiaksi kadehtijoita, herttuatar?"
vastasi Atos hilpeästi.
"En, minä lähden tuntemattomana, kreivi, Marie Michonin nimeä
käyttäen."
"Olette ihailtava, madame!"
"Mutta älkää antako Raoulin oleskella luonanne."
"Miksen?"
"Syystä että hän on rakastunut."
"Hän, -- lapsi!"
"Lasta hän rakastaakin."
Atos joutui mietteisiin.
"Te olette oikeassa, herttuatar; tuo omituinen kiintymys
seitsenvuotiaaseen tyttöseen voisi myöhemmällä tehdä hänet
onnettomaksi. Flandriassa tulee taisteluita, hän menköön sinne."
"Palattuaan lähettäkää hänet minun luokseni; minä terästän hänet
rakkautta vastaan."
"Voi, madame", vastasi Atos, "nykyään on rakkauden laita kuten
sodankin: haarniska on käynyt hyödyttömäksi."
Samassa saapui Raoul ilmoittamaan kreiville ja herttuattarelle
kuulleensa ystävältään kreivi de Guichelta, että kuninkaan,
kuningattaren ja ministerin juhlallinen saapuminen Pariisiin oli
määrätty seuraavaksi päiväksi.
Aamun valjetessa valmistausikin hovi lähtemään Saint-Germainista.
Edellisenä iltana oli kuningatar kutsunut luokseen d'Artagnanin.
"Monsieur", oli hän sanonut tälle, "minulle vakuutetaan, että Pariisi
ei ole vielä rauhoittunut. Pelkään kuninkaan tähden; ratsastakaa te
oikeanpuolisen vaununoven ääressä."
"Teidän majesteettinne olkoon huoletta", takasi d'Artagnan; "minä
vastaan kuninkaasta."
Hänen tullessaan Itävallan Annan luota saapui Bernouin ilmoittamaan
d'Artagnanille, että kardinaali odotti häntä tärkeällä asialla.
Hän lähti suoraa päätä kardinaalin puheille.
"Monsieur", huomautti Mazarin, "puhutaan Pariisissa metelöitävän. Minä
istun kuninkaan vasemmalla puolella, ja kun vaara uhkaa etusijassa
minua, niin pysytelkää te vasemmanpuolisen vaununoven vieressä."
"Teidän ylhäisyytenne saa olla ihan huoletta", vakuutti d'Artagnan; "ei
kajota ainoaankaan hiuskarvaanne."
"Hitto!" murisi hän eteishuoneeseen tultuaan; "miten selviänkään tästä?
En voi yhtaikaa ratsastaa vaunujen molemmilla sivuilla. Ah, jo
tiedänkin, -- minä suojelen kuningasta ja Portos kardinaalia."
Tämä järjestely miellytti kaikkia, harvinaista kyllä. Kuningatar luotti
d'Artagnanin miehuuteen, jonka hän tunsi, ja kardinaali Portoksen
voimiin, joita hän oli saanut kokea.
Kulkue läksi liikkeelle Pariisia kohti ennakolta sovitussa
järjestyksessä. Guitaut ja Comminges ratsastivat ensimmäisinä
kaartilaisten etunenässä; sitten tulivat kuninkaalliset vaunut,
d'Artagnan toisen ja Portos toisen vaununoven kaitsijana, ja
jälkijoukkona olivat muskettisoturit, joiden kapteeniksi d'Artagnan oli
edellisenä päivänä tullut, oltuaan heidän luutnanttinaan jo
kaksikymmentä vuotta.
Tulliportilla tervehdittiin vaunuja voimakkailla huudoilla: "Eläköön
kuningas!" ja: "Eläköön kuningatar!" Joitakuita kirkaisuja: "Eläköön
Mazarin!" sekaantui mukaan, mutta niitä tuskin kuulikaan.
Lähdettiin Notre-Damen tuomiokirkkoon päin, missä piti veisata _Te
Deum_.
Pariisin koko väestö tunkeili kaduilla. Sveitsiläisiä oli asetettu
kujaksi pitkin matkaa, mutta kun taival oli pitkä, täytyi heidän seistä
yksitellen kuuden tai kahdeksan askeleen päässä toisistaan.
Suojelusvartio oli senvuoksi aivan riittämätön, ja väentulvan tuon
tuostakin murtama ketju oli jälleen järjestettävissä vain kovin
työläästi.
Tuollaiset murtautumiset olivat laatuaan hyväntahtoisia, sillä niiden
vaikuttimena oli ainoastaan pariisilaisten uteliaisuus nähdä jälleen
kuninkaansa ja kuningattarensa, joista he olivat olleet erillään jo
vuoden ajan. Mutta kansan siten liikehtiessä Itävallan Anna aina katsoi
levottomasti d'Artagnaniin, joka tyynnytti häntä hymyilyllään.
Mazarin oli antanut jakaa tuhannen louisdoria saadakseen
huudelluksi: "Eläköön Mazarin!" Kuulemiansa huutoja hän ei arvioinut
kahteenkymmeneenkään pistoliin ja silmäili niinikään rauhattomasti
Portokseen; mutta jättimäinen henkivartija vastasi hänen katseeseensa
niin soinnukkaalla bassoäänellä: "Olkaa huoletta, monseigneur", että
Mazarin tosiaan tyyntyi yhä enemmän.
Palais-Royalin edustalle tultaessa oli väkijoukko vielä runsaampi; sitä
oli kertynyt tälle paikalle kaikilta lähikaduilta, ja koko
väenpaljouden nähtiin tulvavyöryn tavoin kuohahtavan vaunuja vastaan
Saint-Honoré-katua myöten.
Aukiolle saavuttaessa kajahti huikeita huutoja: "Eläköön heidän
majesteettinsa!" Mazarin kumartui ulos vaununovesta. Pari kolme huutoa:
"Eläköön kardinaali!" tervehti häntä, mutta ne tukahdutettiin heti
armottomasti vihellyksiin ja pilkkarähinään. Mazarin kalpeni ja
heittäysi kiireesti takakenoon vaunuihin.
"Niitä hylkyjä!" jupisi Portos.
D'Artagnan ei virkannut mitään, mutta hän sipaisi viiksiään erikoisella
liikkeellä, joka ilmaisi, että hänen gascognelainen sisunsa alkoi
kuohua.
Itävallan Anna kumartui supattamaan nuoren kuninkaan korvaan:
"Tee ystävällinen ele, poikani, ja lausu muutamia sanoja herra
d'Artagnanille."
Nuori kuningas kumartui ulos vaununovesta.
"En ole vielä toivottanut teille hyvää huomenta, herra d'Artagnan",
sanoi hän, "ja kuitenkin tunsin teidät heti. Te seisoitte vuoteeni
uutimien takana sinä yönä kun pariisilaiset tahtoivat nähdä minut
nukkumassa."
"Ja jos kuningas sallii", vastasi d'Artagnan, "olen hänen luonaan aina
kun uhkaa joku vaara."
"Monsieur"; virkahti Mazarin Portokselle, "mitä te tekisitte, jos koko
väkijoukko ryntäisi päällemme?"
"Tappaisin heitä kiireen kautta, monseigneur", vastasi Portos.
"Hm", huomautti Mazarin, "niin urhoollinen ja väkevä kuin olettekin,
ette kuitenkaan voisi surmata kaikkia."
"Se on totta", myönsi Portos kohoutuen jalustimissa, voidakseen
paremmin nähdä mittaamattoman väkimeren yli, "se on totta, niitä on
tavaton liuta."
-- Luulen sentään, että pitäisin paremmin tuosta toisesta, -- päätteli
Mazarin.
Ja hän vetäytyi vaunujen perimmäiseen soppeen.
Kuningattarella ja hänen ministerillään oli tosiaan syytä olla jonkun
verran levottomia, ainakin jälkimmäisellä. Väkijoukko alkoi
meluta, vaikka se ulkonaisesti säilytti kunnioituksensa ja
myötätuntoisuutensakin kuningasta ja hallitsijatarta kohtaan. Kuului
sitä kumeata kohua, joka meren ulapalla ennustaa myrskyä ja
väkijoukossa mellakkaa.
D'Artagnan kääntyi muskettisotureihin ja antoi silmäniskulla tälle
urhealle valiojoukolle selvästi ymmärrettävän merkin, jota yleisö ei
voinut havaita.
Ratsujen rivit sulkeutuivat, ja miesten parvessa näkyi liikehtimistä.
Barrière-des-Sergentsin luona oli pysähdyttävä; saattueen etunenässä
ratsastanut Comminges peräytyi kuningattaren vaunujen luo. Kuningatar
kysyi d'Artagnanin neuvoa katseellaan; d'Artagnan vastasi hänelle
samalla kielellä.
"Ratsastakaa eteenpäin", käski kuningatar.
Comminges asettui jälleen paikalleen. Tehtiin ponnistus, ja elävä sulku
murrettiin väkivaltaisesti.
Yleisöstä kuului napinaa, joka tällä kertaa kohdistui sekä kuningasta
että ministeriä vastaan.
"Eteenpäin!" huusi d'Artagnan kaikuvalla äänellä.
"Eteenpäin!" toisti Portos.
Mutta ikäänkuin olisi väenpaljous vain odottanut tätä käskyä
heittäytyäkseen valtoimeksi, puhkesivat nyt kaikki sen vihamieliset
tunteet ilmoille. Huutoja: "Alas Mazarin! Kuolema kardinaalille!"
kaikui joka taholta.