Gunnar Sten laski, paljonko hänellä vielä oli varoja jäljellä, ja hän
oli tarkastukseen tyytyväinen. Oikeastaan se oli vastenmielinen ja
ilkeä toimitus, mutta sen täytyi tapahtua. Hän ei ollut pitänyt mitään
lukua menoistaan, mutta kun hän nyt oli tarkastuksen toimittanut, tunsi
hän vastenmielistä tyydytyksentunnetta. _Siinä_ suhteessa ei siis kuilu
vielä ollut jalkain juuressa. Ajan kuluessa kuluisi tietysti vielä
jäännöskin, -- _mihin_, sitä hän ei ruvennut harkitsemaan -- eikä
Gunnar Sten erikoisella kauhulla ajatellut hetkeä, jolloin tulisi
antamaan pois viimeisen penninsä. Silloin tulisi tapahtumaan jotakin
ratkaisevaa, se oli selvää, mutta siihen mennessä saattoi myöskin
tapahtua jotakin yhtä ratkaisevaa.
Hän oli jo päästänyt kaikki käsistään, antoi päivän mennä ja toisen
tulla, eikä vaivautunut ajattelemaan asioita sen enempää.
Eikähän se mitään olisi hyödyttänytkään.
Huomaamatta, kuinka oli siihen tilaan joutunut, alkoi hän juoda. Ennen
oli hän juonut seurassa, nyt piti hän yksinäisyyttä parempana. Hän sai
antaa ajatuksensa olla rauhassa, antaa niiden rakentaa linnoja ja
tuulentupia ja taas hajoittaa ne, minkään syrjäisen seikan niihin
vaikuttamatta. Ehkäpä hän jostakin humalasta oli löytävä sen
kiinnekohdan, jota turhaan etsi.
Toverit rypistivät kulmiaan ja miettivät, pyrkiäkö seuraan vai pysyäkö
kokonaan erillään. Naiset vaistosivat, että joku merkillinen
loppuunpalamisprosessi on käymässä, ja alkoivat yhä enemmän lähetä
häntä. Gunnar Sten huomasi kaiken niinkuin läpi sumun, hänellä oli
sydäntä ja hyvä sana kaikille: "Tulkaa ja nauttikaa! Mutta kun on
mennäkseen niin menköön."
-- Se on vain eräs väliaste, saat nähdä, sanoi Nurmelainen.
-- Taloudellinen dekadenssi alkaa, hymähti Einar Malm karusti. --
Muutaman vuoden kuluttua hän myy kellonsa ja vie hännystakkinsa
panttilaitokseen.
-- Varjelkoon! huudahti Nurmelainen.
Ja molemmat surivat, sillä molemmat pitivät Gunnar Stenistä. Heidän
silmiensä edessä syöksyi mies suinpäin turmiotaan kohden, eikä
kumpikaan voinut sitä estää.
Gunnar Stenin ansioluettelo kasvoi. Hänen ympärilleen ryhmittyi
kirjailijoita, jotka eivät saaneet kustantajaa, ja taiteilijoita,
joiden taulut jury ilman muuta pani syrjään. Elämä muodostui yhdeksi
ainoaksi suureksi pyörteeksi, josta hän vaivoin erotti itsensä. Kauanko
tätä tulisi kestämään, kauanko?
Hän vietteli palvelijattarensa ja päätti mennä hänen kanssaan
naimisiin. Se oli hänen velvollisuutensa, sillä suhteesta tulisi
olemaan seurauksia. Hän oli sitäpaitsi hyvä ihminen, vaikka häneltä
puuttui sivistystä.
Einar Malm joutui ymmälle, kun kuuli tämän.
-- Sinun tarvitsee vain nähdä hänen syövän, niin rakkautesi pakenee
ikkunasta ulos, sanoi hän, mutta mietti sittenkin asiaa vakavasti.
-- Tässä ei olekaan kysymys mistään rakkaudesta, vaan velvollisuudesta,
vastasi Gunnar Sten kiinteästi.
-- Sitten sinun on paras perustaa haaremi, sillä sellainen suhde
velvoittaa aina, olipa sillä seurauksia tai ei, huomautti Einar Malm
kuivahkosti, mutta ajatteli edelleenkin asiaa. Kukapa osasi sanoa, eikö
avioliitto voisi olla pelastukseksi. Saisi edes jotakin vakinaista
mietittävää.
Gunnar Sten värähti, ja hänen ajatuksensa lensivät väkisinkin erääseen
Eeva Pääskylään tai Leivoseen ja sitten muutamiin muihin. Maailma kävi
kirjavaksi hänen silmissään.
Einar Malm ajatteli asiaa tarmokkaasti ja puolueettomasti. Hän muisti
oman sisarensa, jonka hymy oli kuollut ja jonka poskilla ruusut olivat
kalvenneet, ja hän puraisi huultaan, tuntien hetken synnillistä
nautintoa siitä, että Gunnar Sten naisi piian. Mutta samassa hän muisti
Nurmelaisen, Gunnar Stenin sairaan -- mitäpä se muuta voi olla --
mielentilan, hänen lapsuudenaikainen, karu ystävyytensä voitti, ja
hänen ajatuksensa palasivat entiselle, puolueettomalle ladulle. Gunnar
Sten ja piika -- yhdistelmä oli kauhea, eikä Einar Malmin tajunta
jaksanut sitä sulattaa.
-- Hän saa minulle lapsen, Stenin, lausui Gunnar Sten. -- Etkö ymmärrä?
Minä tulen kohtelemaan häntä kuin vaimoani.
-- Sitä sinä olet jo tehnyt, kirahti Einar Malm: katkerasti. -- Häntä
ja monta muuta.
Ei, yhdistelmä oli sittenkin mahdoton. Ja Einar Malm järjesti asian
niin, ettei nainen huolinut Gunnar Steniä mistään hinnasta. Hän otti
ennen paljon rahaa ja lapselleen Stenin nimen.
Viimeksimainittua ei kuitenkaan tarvittu, sillä lapsi syntyi kuolleena
ja nainen tuli entiseen paikkaansa.
Margit Malm itki tai tuijotti tunteettomasti eteensä.
-- Herkeä, huudahti hänen veljensä ja polki jalkaansa. -- Ei kannata,
ei tosiaankaan kannata.
-- Minä rakastan häntä sittenkin, nyyhkytti sisar.
Siihen ei veli vastannut mitään, katseli vain ikkunasta ulos, ja hänen
terveillä kasvoillaan, kuvastui tuskaannus ja viha. Ellei sisarta
olisi, jättäisi hän Gunnar Stenin oman onnensa nojaan; siten
itsensähävittämisprosessi kävisi nopeammin, katastrofi tulisi nopeammin
ja kaikki olisi ohi.
Sillä katastrofi tästä kuitenkin lopuksi tulee, ajatteli hän, siitä ei
päästä minnekään.