Yksityisten ponnistukset.
Ilahuttavaa myötätuntoisuutta ja kiitollisessa muistissa säilytettävää
avuliaisuutta sai hätääntynyt väestömme kokea omien kansalaisten
puolelta, mutta myöskin ulkomailta ja erittäin keisarikunnassa. Tämä
yhä kestävä avuliaisuus on sitä ihmeteltävämpi, koska olisi sopinut
otaksua, että nuo avunhuudot ja valitukset, joita useain vuosien
kuluessa melkein yhtä mittaa oli kuultu maastamme, jo kylläksi
olisivat väsyttäneet ainakin ulkomaalaisten harrastusta meitä kohtaan.
Mitä omiin kansalaisiin tuli, niin oli aseman kauhea todellisuus
kyllin selvä heille, mutta maaseutu taisteli kussakin paikkakunnassa
omaa hätäänsä vastaan, ja kaupunkilaisten kyky auttamaan oli
supistettu niihin tulvailevien kerjäläisten kautta, ja muutoinkin
seisahtuneen liikkeen tähden. Kaikkialla myönnettiin kuitenkin
velvollisuus ja osoitettiin halua rientää avuksi. Tästä oli omituisena
poikkeuksena ainoastaan "St. Petersburger Zeitungin" törkeä menettely.
Tämä lehti kyllä sekin kehotti avunkeräyksiin, vaikka Suomesta
aina kuului valitusvirsiä, ja vaikka "suomalaiset ovat itsekästä
ja kiittämätöntä kansaa, jolle ei maksaisi vaivaa antaa mitään."
Snellman, joka aina oli valveilla, kun maamme ja kansamme arvo oli
kysymyksessä, vastasi F.A. Tidningissä miehekkäästi ja ankarasti. Mitä
hyvästä sydämestä annetaan, sitä olemme velvolliset kiitollisuudella
vastaan-ottamaan, mutta kerjätä ja nöyrtyä meidän ei tarvitse.
F.A.T:gillä oli Snellmanin aikana toinen merkitys kuin tätä nykyä.
Kun arvostelee kokoontuneita varoja, täytyy tässäkin kohden ottaa
huomioon epäedulliset olot. Walitettavasti ei näytä olevan mitään
mahdollisuutta saada edes likimaisia tietoja keräysten yleisestä
tuloksesta. Sanomalehdet vuosilta 1867 ja 1868, joita olen läpi käynyt,
antavat niin vaillinaisia tietoja, ettei niistä voi saada muuta kuin
käsitystä siitä, kuinka lavealta maamme kova kohtalo oli nostanut
huomiota, ja kuvernöörien kertomuksetkin vuosilta 1865—1870 eivät voi
antaa mitään täydellisiä tietoja, koska monet avun-annot lähetettiin
suorastaan johonkuhun eri paikkakuntaan.
Useissa kaupungeissamme oli kutsuttu neuvotteluihin jo Syyskuun
viimeisinä päivinä. Helsingissä tapahtui neuvottelu 1 p. Lokakuuta.
Myönnettiin välttämättömäksi ryhtyä ponteviin toimiin, ja päätettiin
panna keräyslistoja kiertämään sekä virka- ja ammattikunnittain,
että myöskin taloissa. Mutta yleisesti arveltiin, ettei suinkaan
ollut toivottavissa tuloksia, jotka vastaisivat tarpeen suuruutta,
eikä edes niin tyydyttäviä kuin 1862. Uudenmaan läänin kuvernöörin
kertomuksessa sanotaan, että keräykset Helsingissä tuottivat yhteensä
53,391 markkaa, siis ei niinkään paljon kuin tänä vuonna on annettu
paikkakunnallisten katojen helpottamiseksi. Mutta huomattava on, ettei
1867 vuoden Helsinki ole verrattava 1892 vuoden Helsinkiin.
Mainitussa kokouksessa ehdotti prov. A.S. Forsman yhtiön perustamista
väestön käsityöteosten ostamista varten. Tämä varsin viljava
ajatus, joka nähtävästi oli sa maan aikaan ilmilausuttu parissa
muussakin kaupungissa sai kohta harrasta kannatusta, ei ainoastaan
Helsingissä, vaan useissa muissakin kaupungeissa: Turussa,
Hämeen linnassa, Waasassa. Mainittakoon tästä harrastuksesta
ainoastaan, että Novgorodissa majailevassa Savonlinnan rykmentissä
palvelevat suomalaiset upseerit kirjoittivat 15 osaketta Helsingin
käsityö-osakeyhtiöön. Warsin valaisevaa olisi saada tietoja siitä,
kuinka suuria summia nämä yhtiöt panivat liikkeelle ja mitä vahinkoa
osakkaat kenties lopullisesti tulivat kärsimään. Mutta ei ole edes
Helsingin yhtiöstä ollut saatavissa mitään tietoja ostosumman
yhteisestä määrästä; ainoastaan loppusuorituksesta tiedän, että
osakkaat saivat 80 % takaisin osakkeiden sisäänmaksetusta hinnasta.
Werraten siihen apuun, minkä yhtiö tuotti, oli tämä tappio pidettävä
mitättömänä. Sillä omasta paikkakunnastani voin sanoa yhtiön
vaikutusta semmoiseksi, että juuri sen kautta kunnallishallitus ilman
tappiota sai autetuksi niitä perheitä, missä äiti oli edes johonkin
määrin taitava kankuri. Mitä kotiteollisuus voi tuottaa, se tuli kyllä
silloin ilmi.
Useissa muissa kaupungeissamme oltiin yhtä hartaassa toimessa sekä
käsityö-yhtiöitä perustaessa, että rahojen keräyksessä. Lopputuloksia
en ole mistään paikasta sattunut löytämään, vaan ainoastaan muutamia
satunnaisia lähetyksiä. Marraskuussa oli Wiipurissa jo koossa 24,000
markkaa, jota paitsi sikäläinen rouvasväenyhdistys oli saanut
neulomuksillaan kokoon 600 m. Waasasta mainitaan kootuksi 30 p.
Lokakuuta 19,000 m.
Keisarikunnassa olivat keräykset erittäin runsaat. Kohta kun tieto
saapui Syyskuun onnettomista halloista, muodostettiin hätäapukomitea
H.K.K. Perintöruhtinaan, nykyisen armollisen Keisarimme johdolla
avunhankkeita varten hätääntyneille sekä Pohjois-Wenäjällä että
Suomessa. Yksinomaan Suomea varten pani H.K.K. Prinsessa Eugenia
Maksimilianovna toimeen erityisen keräyksen. Kummaltakin taholta
lähetettiin kohta 10,000 ruplaa. Lopputuloksista, jotka olivat erittäin
runsaat, en ole saanut tietoja. Toukokuussa lähetti keis. senaatti
sekä Perintöruhtinaalle että Prinsessalle kiitoskirjeet. Kansa
puolestansa osoitti kuinka syvästi meille osoitettu myötätuntoisuus
oli sen mieleen painunut, kun se kykynsä mukaan ja innokkaasti otti
osaa siihen keräykseen, joka muutamia vuosia myöhemmin Wenäjällä ja
täällä pantiin toimeen Samaran kuvernementin hädänalaisia varten.
Paitsi näitä yleisiä keräyksiä tuli Wenäjältä muutoinkin arvokasta
apua. Ensimmäisiä oli eräs kauppamies Orloff, joka puolestansa antoi
100 kulia jauhoja sekä kuljetuskulungit Kuopioon. Mutta pitkäksi
tulisi luettelo kaikista sanomalehdissä tapaamistani lahjoituksista,
jotka eivät sittenkään antaisi sinnepäinkään täydellistä tulosta.
Riiasta saapui ainakin 16,000 m., Räävelistä, Moskovasta jopa
Tulasta suurempia ja pienempiä lähetyksiä. Mutta melkeinpä useimmissa
Europan valtakunnissa muistettiin maatamme. Saksa ja Englanti kävivät
etupäässä. Hampurista olen laskenut tulleeksi ainakin 36,000 m.,
Bremenistä 14,000, Lybekistä 3,500 m. Englannin kvääkerit lähettivät
yhdellä kerralla 25,000 m.; sittemmin saapui "Englannin perhekunnilta"
noin 11,000 m. Sveitsistä, Ranskasta, Unkarista, Saksenista olen
löytänyt tiedon-antoja. Kööpenhaminassa pani nykyinen provessori
Thomsen keräyksen toimeen. Kuinka vaillinaisesti sen-aikuisista
sanomalehdistä yleensä saa tietoja keräyksien tuloksista, käy
selville siitä, että olen niissä tavannut ainoastaan yhden tiedon
saapuneista 4,500 markasta. Yksityiseltä henkilöltä olen kuitenkin
kuullut, että Kööpenhaminasta tuli noin 27,000 markkaa, joka kyllä
lienee oikein, koska eräässä Pielisjärven seurakunnan julkaisemassa
tilissä mainitaan sinne lähetetyksi Kööpenhaminasta 9,000 markkaa.
Sama tili osoittaa, että seurakunta oli saanut kruunulta lainaksi
käsityöteoksien ostoa varten 3,000 markkaa, työhuonetta varten 700
m., vaivaishoitoa varten 3,200 m. ja 260 mattoa jauhoja, sekä
lahjoja yhteensä 16,472 markkaa. Jos olisi kaikista seurakunnista
samanlaatuisia tiliä saatavissa, niin vasta silloin voitaisiin saada
täysi selko yksityisten uhrauksien määrästä.
Kuvernöörien viisivuotiskertomuksista saadaan ne tiedot, että
hätäapukomiteain kautta Oulussa jaettiin yhteensä 303,187 markkaa, 170
tynnyriä viljaa, 149 kulia ja 250 säkkiä jauhoja; Kuopiossa 113,918
markkaa, 150 kulia jauhoja, ja Waasassa 124,129 markkaa ja 270
tynnyriä viljaa. Muista lääneistä ei anneta mitään tietoja, paitsi
Mikkelin läänistä, jonka kuvernööri lausuu, että "lääniin saapui
runsaita lahjoja sekä omasta maasta että sen ulkopuolelta, semminkin
keisarikunnasta."
Waikka siis hallitus, kunnat ja yksityiset näin auliisti riensivät
apuun, ei voitu sittenkään ehkäistä katovuoden kauheita seurauksia.
Walitettavasti täytyy sanoa, että kaikki ponnistukset olivat ainoastaan
tippa meressä, verraten tarpeesen. Tilastolliset tiedot vuosilta
1866—1870 osoittavat seuraavat satomäärät:
1866 . . 4,210,834 tynnyriä viljaa.
1867 . . 2,424,530 " "
1868 . . 3,951,574 " "
1869 . . 4,954,092 " "
1870 . . 5,324,514 " "
Näiden numerojen täsmällisyys on pidettävä ainakin verrannollisesti
riittävänä. Mutta ne osoittavat noin 2 miljoonan tynnyrin vajavuuden,
ja kun siihen lisätään, että perunansato arvattiin noin 600,000
tynnyriin alle tavallisen keskimäärän, niin laskee tilastollinen
virasto sen vahingon, joka 1867 kohtasi Suomen maanviljelijöitä, 45
miljoonaksi markaksi. Että tästä vajavuudesta kärsi kaikki muukin
liike, oli välttämätöntä. Sellaiset numerot ovat riittävänä selityksenä
vuoden kauheihin tapahtumiin.