Waltiovarat ja rahanhankkeet.
Arvostellessamme niiden summien suhteellista suuruutta, joita hallitus
käytti aputoimiin 1867 vuoden kadon johdosta, emme saa ajatella Suomen
valtion nykyisiä tuloja. Niiden varaksi, jotka luulottelevat, ettei
valtiovarastomme koskaan olisi ollut paremmassa tilassa, esitämme
vastaukseksi muutamia numeroita. Ne osoittavat, että hallituksen
tulot kaikilla aloilla arveluttavasti hupenivat, ja jokaiselle
vähänkin ajattelevalle pitäisi olla selvä, ettei valtio voinut hyötyä
niistä suurista lainoista, joita se muka korkeilla koroilla lainaeli.
Päinvastoin olivat tappiot, kuten kyllä ymmärtää, hirvittävän suuria.
Yksin hätäapu rahastosta saatiin suorastaan pyyhkiä pois päälle 2
miljoonaa markkaa.
Suomen säädyille 1872 annetussa kertomuksessa valtiovaraston
tilasta, joka sisältää pääsummalaskut vuosilta 1864—1868, näemme,
että tullitulot 1864 olivat korkeimmillaan ja nousivat 7,344,515
markkaan. Siitä alkaen hupenivat ne hupenemistaan huonojen vuosien
tähden ja tekivät 1865 - 6,906,498, 1866 - 5,712,499, 1867 — 5,371,354
ja 1868 — 5,556,889 markkaa. Kun aputoimiin kaikkiaan käytettiin
seitsemättä miljoonaa markkaa, niin kului niihin siis enemmän kuin
kaikki tullitulot yhteensä, joka tähän aikaan, jolloin tullitulot
tekevät 20-21 miljoonaa, tie tää samaa, kuin jos käytettäisiin noin 22
miljoonaa hätä apuun.
Merkillistä on huomata, kuinka maamme ahdas taloudellinen tila vaikutti
kaikkinaisiin välillisiin veroihinkin. Niinpä nousivat postitulot
1864 ja 1865 vielä päälle 500,000 markan, mutta alenivat sitten
vuosina 1865— 1868 järjestään 484,234, 461,125 ja 455,392 markkaan.
Tulot karttapaperista alenivat niin ikään vuodesta 1864, jolloin ne
nousivat 601,175 markkaan, 1867 398,693 markkaan. Wiinavero, joka
sittemmin on noussut joskus lähes 5 miljoonaan, osoittaa seuraavat
tulokset vuosilta 1866— 1870: 312,048, 382,594, 570,388, 1,214,042 ja
1,858,930, eikä niistä siis voitu suorittaa edes sitä 600,000 markan
korvausta valtiolle, jonka säädyt olivat ottaneet suorittaaksensa,
vaan oli viinanpolttorahaston velka erinäisille valtiorahastoille,
paitsi kasvanutta korkoa, 865,925 markkaa. Siihen aikaan suoritettu
suostuntavero aleni 1865 vuoden määrästä, 676,674 markasta, v. 1868
— 505,634 markkaan. Näin supistuivat valtion tulot kaikilla aloilla.
Mutta sen sijaan lisääntyi tietysti se menomäärä, jota "vähennykseksi"
tileissä sanotaan. 1864—1868 tekivät "vakinaiset ja yli määräiset
vähennykset" 128,916, 100,986, 391,425, 195,191, 322,332 markkaa.
Tuntuvia summia nämäkin jo ennestään ylenmäärin supistuneissa kassoissa.
Tämmöisissä oloissa täytyi hallituksen ryhtyä suureen taisteluunsa
ennen kuulumattoman hädän seurausten torjumiseksi. Mutta, kuten
sanotaan, sodassa on kolme menestymisen ehtoa: raha, raha ja taasen
raha. Pitkiin miettimisiin ei ollut aikaa. Ennen talven tuloa täytyi
hankkia elatus-aineita erittäin pohjoisiin lääneihin, sillä eihän niitä
silloin käynyt lennättäminen rautateitse Pietarista Ouluun ja Kuopioon.
Mikä jäi syksyllä tuottamatta, se oli 100 peninkulman päästä hevosilla
raahattava. Olisihan ollut aivan tarpeellista tuottaa kevätviljan
siemeniäkin, mutta kipein tarve oli ensin täytettävä. Mitä apua olisi
siemenistä ollut, jos väestö olisi sukupuuttoon kuollut talvikinoksiin,
ja täytyi ainakin toivoa, että kevätsiemenet saataisiin vielä
keväälläkin tuoduiksi.
Mutta mistä olivat nuo tarvittavat miljoonat otettavat? Se oli kysymys,
johon ei ollut helppo vastata. Toinen kysymys, joka luonnollisesti
nousi katovuosien lakkaamattoman sarjan masentamissa mielissä, oli
kyllä arveluttava sekin. Millä ovat nuo miljoonat takaisin maksettavat,
jos sattuu tulemaan vieläkin yksi katovuosi? Jos ennestään
lainoihin uupuneelle väestölle annetaankin avut lainojen nimellä, onko
vähintäkään toivoa saada ne takaisin?
Mitkä mietteet liikkuivatkaan Snellmanin povessa, mutta toimiin hän
ryhtyi sillä verrattomalla miehuudella ratkaisevina hetkinä, joka
oli hänelle omituinen. Omasta puolestansa ryhtyi hallitus suuriin
viljan-ostoihin, ja rahoja tarjottiin yksityisille liikemiehille,
jotka tahtoivat ruveta viljaa tuottamaan. Halullisia ottajia ilmaantui
kuitenkin varsin vähän entisiin aikoihin verraten, sillä liikemiehet
kyllä ymmärsivät, että tuon ylen kalliin viljan jälleenmyynti kävisi
varsin vaikeaksi, ja velaksi ei voitu enää mitään uskoa.
Sekä kruunun omiin ostoksiin että yksityisille hankittiin rahoja
Suomen pankista valtiovarain-toimituskunnan hyväksymillä kolmen
kuukauden vekseleillä. Mistä nuo rahat kolmen kuukauden perästä
otetaan, siitä pitäköön vekselein hyväksyjä huolta. Silloin elettiin
päivä päivältä. En varmaan tiedä, kuinka suuria summia Suomen pankista
nostettiin syyskuun kuluessa, mutta kun olen valtiokonttorin tileissä
nähnyt, että valtiovarain-toimituskunta Joulukuussa 1867 suoritti
Suomen pankille 1,441,652 markkaa, niin lienee tämä summa se, jota
vekseleillä oli nostettu.
No, mistä ne tulivat? "Minä löysin ystävän hädässä", sanoi minulle
Snellman monta vuotta myöhemmin, kun hänen mielensä jo oli kutakuinkin
tyyntynyt, kertoessaan leikillisellä tavalla "vippausjuoksunsa"
vaiheista.
"Minä kirjoitin Rothschildille, valittaen äärimmäistä hätäämme, ja
vaadin häneltä kuuden miljoonan kreditiviä. Wastauksessaan arveli hän,
että kaiketi hätä on saanut minunkin pääni pyörälle, kun luulen, että
pankkiirit omista varoistansa antavat moisia taskulainoja. Laittakaa
valtiolaina tavalliseen muotoon, niin kyllä koetan myydä
obligationejanne mahdollisuuden mukaan. Muuhun en voi ryhtyä. — Snellman
puolestansa vastasi, että sen verran viisautta minussakin löytyy, mutta
ennen kuin tuon valtiolainan kaikki mutkat ovat suoritetut ja hra R.
hyväntahtoisesti on noita obligationeja kaupitellut, on Suomen kansa
nääntynyt nälkään. Tämmöisissä oloissa eivät kelpaa säännölliset
temput; kyllä teidän nyt täytyy sittenkin omasta taskustanne ottaa tuo
meille välttämätön laina."
Snellmanin oli tapana sanoa sanottavansa niin, että se tuntui ja
tarttui. Seurauksena olikin, että Rothschild Marraskuussa allekirjoitti
1,5 miljoonan Saksan taalerin suuruisen kreditivilainan, joka tuotti
5,400,000 Suomen markkaa ja suoritettiin takaisin 5,529,550 markalla.
Näillä varoilla maksettiin Suomen pankissa diskontatut vekselit,
joten pankki pääsi tilaisuuteen muutoinkin supistuneilla varoillaan
auttamaan maamme ahdistettuja liikemiehiä, ja valtio puolestaan sai
ryhtyä enempiin viljan ja siemenen ostoihin. Mutta huomattava on,
että puolenkuudetta miljoonan, vuoden kuluessa takaisin maksettava
kreditivilaina merkitsi täsmälleen koko ensivuoden tullitulojen
panttausta. Semmoisiin toimiin rupeaminen olisi kyllä saattanut
arveluttaa rohkeimpiakin, ja semminkin olisi luullut Snellmanin,
joka ei suinkaan keveästi liikutellut miljoonia, tässäkin asettuvan
säästäväisyyden kannalle. Perheen-isännän ei kuitenkaan käy katsominen
vaaroja ja varomisia, kun perheen pelastaminen on kysymyksessä,
ja kiitollisena näkyy Snellman ainiaan pysyneen tuolle "hädässä
löydetylle ystävällensä."